Mark Deuze kertoi haluavansa puhua luovan uran inhimillisestä tulevaisuudesta erityisesti journalismin näkökulmasta. Hän on viimeisen kuuden vuoden aikana tutkinut media-alan ammattilaisten kokemuksia useissa maissa: Alankomaissa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja muualla. Hän on keskustellut ammattiliittojen, organisaatioiden, toimitusten ja studioiden edustajien kanssa – ei vain journalismista, vaan myös mainonnasta, markkinoinnista, elokuvasta, televisiosta, digitaalisista peleistä, musiikista ja sosiaalisesta mediasta.
Luovan työn paradoksi
Kaikissa näissä keskusteluissa toistui kriisin tunne. Deuze ei itse käytä sanaa ”kriisi”, mutta se esiintyy lähes kaikissa ammatillisissa julkaisuissa, jotka käsittelevät luovan alan työelämää. Kriisin ytimessä on paradoksi: työ on monelle unelmien täyttymys, intohimon ja rakkauden kohde, mutta samalla juuri nämä piirteet altistavat tekijät uupumukselle ja pahoinvoinnille.
Luovassa työssä rakkaus ja intohimo työtä kohtaan ovat sekä voimanlähde että heikkous. Työ tuntuu merkitykselliseltä ja palkitsevalta, mutta samaan aikaan se voi polttaa loppuun. Alan rakenteet jopa hyödyntävät tätä paradoksia – media-ala tarvitsee sekä intohimoa että siitä syntyvää haavoittuvuutta.
Alan rakenteellinen ongelma
Deuze korosti, että tämä paradoksi ei ole uusi. Jo 1800-luvun journalistien elämäkerrat kuvaavat samaa ilmiötä: rakkautta työhön ja siitä seuraavaa pahoinvointia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana luovan alan organisaatiot ovat alkaneet kerätä dataa työntekijöiden hyvinvoinnista, ja tulokset ovat ristiriitaisia – he voivat samaan aikaan sekä hyvin että huonosti. Deuze esitteli viisi keskeistä tulosta.
(1) Korkeat stressi-, masennus- ja uupumusluvut: Media-alan ammattilaisilla nämä luvut ovat 4–6 kertaa korkeammat kuin väestössä keskimäärin. Esimerkiksi Suomessa kolme neljästä journalistista kokee työn aiheuttavan rakenteellisia ongelmia hyvinvoinnille.
(2) Työolosuhteet ja epävarmuus: Suurin osa ammattilaisista mainitsee ongelmiksi äärimmäisen työkuorman, huonot työehdot, epävarman työsuhteen ja huonon palkan. Epävarmuus ja irtisanomiset heikentävät luottamusta organisaatioihin.
(3) Syrjintä ja toksinen kulttuuri: Alan sisällä esiintyy paljon syrjintää sukupuolen, iän, etnisen taustan ja muiden tekijöiden perusteella. Toksinen työympäristö, huutaminen ja julkinen nöyryyttäminen ovat yleisiä. Tämä ei johdu yksilöistä, vaan alan kulttuurista, joka sairastuttaa ihmiset.
(4) Johtajuuden merkitys: Työntekijät kokevat, että ongelmien ratkaisu on johdon vastuulla – erityisesti lähiesimiesten. Jos työntekijä ei voi puhua avoimesti ongelmistaan, tilanne pahenee. Pelko, stigma ja tabut pahentavat jo olemassa olevia ongelmia.
(5) Rakkaus työhön: Vaikka kolme neljästä rakastaa työtään, sama määrä ei suosittelisi alaa omille lapsilleen. Tätä ristiriitaa on vaikea hyväksyä.
Seuraukset
Deuze jakoi seuraukset neljään kategoriaan:
(1) Mielenterveys: stressi, pelko, burnout ja masennus ovat yleisiä. Etenkin uutisorganisaatiot tarvitsevat innovatiivisuutta ja joustavuutta, mutta pelko ja stressi estävät tämän.
(2) Emotionaaliset ongelmat: Syrjintä, toksinen kulttuuri ja huono tunneilmapiiri johtavat tunneperäisiin ongelmiin.
(3) Fyysiset ongelmat: Alan alkoholikulttuuri, huonot elämäntavat ja korkea itsemurhariski ovat konkreettisia fyysisiä seurauksia.
(4) Henkinen pettymys: Moni kokee syvää pettymyksen tunnetta, kun intohimo työhön ei saa vastakaikua.
Miksi näin on?
Miksi luovalla alalla on näin paljon ongelmia? Deuze viittasi tässä ystävänsä, lääkäri Karen Nieuwenhuijsenin johtamaan tutkimukseen, jossa aikaisempia julkaisuja analysoimalla tunnistettiin kolme keskeistä tekijää, jotka sairastuttavat työntekijöitä:
(1) Vastavuoroisuuden puute: Työntekijät antavat paljon, mutta eivät saa tarpeeksi takaisin.
(2) Organisaatioiden epäoikeudenmukaisuus: Päätökset eivät ole läpinäkyviä tai reiluja.
(3) Äärimmäinen työkuorma: Työtaakka on jatkuva, eikä sitä tasapainoteta millään.
Nämä kolme tekijää selittävät 70–90 % työperäisestä sairastumisesta. Deuzen mukaan nämä ovat kuitenkin myös täysin korjattavissa – esimerkiksi reilut sopimukset, kollektiivinen järjestäytyminen ja empaattinen johtajuus voivat parantaa tilannetta.
Rakkaus työn voimana
Deuze päätti esitelmänsä pohdintaan rakkaudesta. Hän kyseenalaisti ajatuksen, että intohimo olisi heikkous – päinvastoin, se on vahvuus ja muutosvoima. Rakkaus saa ihmiset tekemään asioita, joita he eivät muuten tekisi. Jos rakkaus työhön kanavoitaisiin myös alan rakenteisiin, muutos olisi mahdollinen.
Hän huomautti, että media-alan ammattilaiset ovat harvoin järjestäytyneitä, mutta he ovat valmiita protestoimaan ja organisoitumaan, kun jokin ei ole oikein. Tämä ”affektiivinen organisoituminen” perustuu rakkauteen ja haluun muuttaa asioita.
Lopetus
Deuze korosti lopuksi, että rakkaus työhön ei ole vain yksilöiden ominaisuus, vaan koko alan yhteinen voima. Kun rakkaudesta puhuminen normalisoidaan ja myös rakkauden pimeä puoli tunnistetaan, journalismista voi tulla nykyistä toiveikkaampi ala.
Mark Deuzen juhlaluento 3.10.2025 Youtubessa: