Avoimet työpaikat: Yliopistonlehtori (LUMATE-aineiden didaktiikka, kaksi tehtävää)

Tampereen yliopisto logo.

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat korkeakouluyhteisön, joka uskoo ihmiseen ja tieteeseen. Tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan huippuosaajat muuttavat maailmaa Suomen toiseksi suurimmassa monitieteisessä ja innostavassa tutkimus- ja oppimisympäristössä. www.tuni.fi 

Haemme nyt kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekuntaan kahta LUMATE -aineiden didaktiikan yliopistonlehtoria, joilla on vahvan tutkimusosaamisen lisäksi näkemystä ja asiantuntijuutta tutkimusperustaisen yliopisto-opetuksen kehittämiseen. Opetustehtävät sijoittuvat pääsääntöisesti aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutukseen. Toisessa tehtävässä opetustehtävät painottuvat matematiikan didaktiikkaan ja toisessa tehtävässä fysiikan ja kemian didaktiikkaan. Yliopistonlehtorit tulevat työskentelemään monitieteisessä tutkimusyhteisössä.

Hakuaika tehtävään päättyy 6.4.2020 klo 23.59.00.  

Tehtävät täytetään toistaiseksi 3.8.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian tämän jälkeen. Tehtävissä on 6 kuukauden koeaika.

Lisätiedot ja hakuohjeet Tampereen yliopiston rekrytointipalvelussa.