Miten kohdata vastarintaa?

Vastarintatilanteet ovat hankalia siksikin, että ne herättävät ohjaajassakin usein ikäviä tunteita, mikä myös lisää ohjaajan kuormitusta. Jatkuva vastarinnan kohtaaminen on raskasta ja jopa masentavaa. Usein se on ärsyttävää ja ohjaajan on helppo lipsahtaa kontrolloivaan tyyliin. Vastarintatilanteeseen varautuminen ennalta voi olla hyödyllistä ja säästää myös ohjaajan omia voimia.

Vastarinta voi ilmetä monin tavoin. Ohjattava voi olla puolustuskannalla monesta syystä, keksiä tekosyitä tai vältellä vastuuta. Vastarinta voi ilmetä myös suorempana haastamisena, erimielisyytenä, vihaisuutena tai kieltäytymisenä. Ohjaajan voi olla hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei hän tiedä, mistä vastarinta kumpuaa. Se ei välttämättä liity tilanteeseen tai ohjaajaan mitenkään, joten on järkevää olla tekemättä nopeita päätelmiä sen syistä.

Seuraavassa pohdintakysymyksiä. Ideana on miettiä kysymystä ensin itsekseen ja vasta sitten klikata vastausta. Jos et vastannut aivan samalla tavalla, ei huolta. Ideana on pohtia ja palauttaa mieleen.

1. Mikä helposti pahentaa vastarintatilannetta? Vastaus

2. Mikä voi helpottaa tai jopa laukaista vastarintatilanteen? Vastaus

Palaa takaisin.