… voi helpottaa sen tiedostaminen, että tilanteessa molempien osapuolien – myös ohjaajan – psykologiset perustarpeet voivat olla uhattuina. Se voi yksin helpottaa, kun ymmärtää kokevansa uhkaa.
Molemmat osapuolet voivat tuntea voimattomuutta, avuttomuutta, arvottomuuttakin ja se voi ilmetä käyttäytymisessä monin tavoin, esim. aggressiivisuutena tai joskus välttelynä. Tulee tarve palauttaa omanarvontunto ja kokemus itsestä pätevänä toimijana – ja kaikki energia kuluukin sitten tähän. Ohjaaja alkaa ehkä kontrolloida ja määräillä sekä vaatia itselleen kunnioitusta. Ohjattava uhmaa, poteroituu, väittää vastaan, kieltäytyy. Kumpikaan ei kuule toista.
Erityisesti ohjaajan, joka kuitenkin on tilanteessa vahvempi osapuoli jo asemansa takia, on hyödyllistä miettiä ennalta strategia konfliktitilanteen varalle. Ymmärtää oman tunnekuohun rauhoittamisen tärkeys ja keksiä tähän jokin toimiva tapa. Voi olla hyvä, että harjoittelee sitä ensin tutussa, turvallisessa ympäristössä. Jotta vuoropuhelu saadaan käyntiin, on hyvä valita jokin luonteva tekniikka tai tekniikoita, jotka helpottavat tässä.
Jatka suoraan Mikä avuksi riitaisassa tilanteessa?
Palaa takaisin Miten hallita tunteitaan ja vuorovaikutustaan…
Palaa takaisin.