… oikeastaan mitä tahansa autonomiaa tukevaa tekniikkaa. Kun pitää mielessään, että ohjattava ehkä kokee uhkaa autonomian tarpeelleen, se voi auttaa ja motivoida ohjaajaa pitäytymään autonomiaa tukevassa tyylissä. Kontrollointia kannattaa erityisesti välttää ja pyrkiä palauttamaan ohjattavan kokemus omasta tärkeydestään ja omien näkemysten tärkeydestä. Sekin voi auttaa, jos ohjaaja muistuttaa itseään siitä, ettei hän lopulta tiedä ohjattavan elämästä tai siihen liittyvistä muista haasteista kovin paljon.

Ristiriitatilanteessa voi olla hyvä muistuttaa ohjattavaa siitä, että asiat riitelevät (eivät henkilöt), kuunnella ohjattavan näkemyksiä ja pyrkiä myös ymmärtämään niitä (avoimet kysymykset, eläytyvä ja heijastava kuuntelu) sekä osoittaa arvostusta ja hyväksyntää. Voi olla hyvä pahoitella tilanteen ajautumista ilmiriitaan, mutta toisaalta voi myös osoittaa hyväksyntää sille, että ohjattava ilmaisee omia näkemyksiään.
Tärkeää on aito kiinnostus ohjattavan ajatuksia kohtaan. Tekniikat ovat vain vuorovaikutuksellisia valintoja, joiden on tarkoitus vahvistaa ohjattavan omaehtoisuuden, yhteenkuuluvuuden ja kykenevyyden kokemusta.
Tilanteen rauhoituttua voi olla hyvä tehdä jonkinlainen suunnitelma eteenpäin ja siinä yhteydessä myös selventää molempien osapuolten odotuksia.
Palaa Miten hallita tunteitaan ja vuorovaikutustaan …
Palaa takaisin