Oman vuorovaikutuksen kehittämisessä voi olla viisasta olla ainakin hieman suunnitelmallinen ja tavoitteellinen. Tutkimusnäyttö antaa tukea ajatukselle, että konkreettiset toimeenpanoaikomukset jalkautuvat tositoimiksi todennäköisemmin kuin jäsentymättömät toiveet muutoksesta.
Vuorovaikutustyylimme on vakiintunut ajan saatossa tietynlaiseksi tietyssä roolissa, mikä tekee sen muokkaamisesta usein haastavaa. Haastetta lisää se, että vuorovaikutus on nopeaa ja kiireisessä työelämässä vuorovaikutuksellisiin valintoihin ei usein tule kiinnittäneeksi huomiota. Ne ovat jossain määrin automatisoituneet tottumuksiksi, joihin voi olla vaikea päästä käsiksi. Vuorovaikutukseemme vaikuttavat myös työyhteisön vallitsevat käsitykset toimivasta ja toivottavasta vuorovaikutuksesta sekä lukuisat muut ulkoiset ja sisäiset tekijät.
Koulutuksessa käytimme laaksomaisemia vertauskuvina erilaisille vuorovaikutustyyleille ja keskustelimme niiden pysyvyydestä ja muokattavuudesta. Palauta lähestymistapa mieleesi katsomalla oheinen video alta (jos video ei näy, katso se tästä).
Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää usein muutosta vakiintuneisiin tapoihin ja tottumuksiin. Tämä on haastavaa ja edellyttää uusien taitojen kokeilemista käytännössä sekä suuren määrän toistoja, jotta uusi asia tulee luontevaksi osaksi omaa vuorovaikutustyyliä. Mielikuvaharjoittelusta, reflektoinnista ja tekniikkojen kokeilusta tutussa ympäristössä voi olla paljonkin hyötyä.
Vaalimalla motivoivan vuorovaikutuksen läpileikkaavia periaatteita, kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja vahvuuslähtöisyyttä, tulee usein käyttäneeksi motivoivan vuorovaikutuksen tekniikoita. Liukumisesta vanhaan ei-toivottavaan tyyliin voi myös koettaa tehdä hankalampaa vaikkapa korvaamalla ei-toivottavia tottumuksia toivottavammilla. Kannattaa silti olla armollinen ja edetä asia kerrallaan ja iloita kaikista edistysaskelista.
Tavallisiin toistuviin työtilanteisiin voi yrittää varautua ennalta, koska ne etenevät ehkä aina jollain tyypillisellä tavalla. On usein helpompi toimia tilanteessa toivomallaan tavalla, kun on suunnitellut sitä etukäteen. Erityisesti hankalat vuorovaikutustilanteet kuten vastarinta tai erimielisyydet ovat niitä, jolloin vaara lipsahtaa kontrolloivaan tai jopa kaoottiseen tyyliin on suuri. Niitä varten tarvitaan etukäteen mietitty strategia ja ehkä kuivaharjoittelua työtoverin kanssa.
Etene tehtävään tästä.