Kirjoittajat Petri Juuti & Riikka Rajala ovat University of South African (UNISA) vierailevia tutkijaprofessoreja 2017-2021. UNISA on Etelä-Afrikan suurin yliopisto, jossa on noin 430 000 opiskelijaa. Kiitokset vierailun mahdollistaneesta TUT:n vierailuohjelman tuesta.
TUT:n vierailuohjelma tarjosi tänä vuonna loka-joulukuussa meille mahdollisuuden vierailla tutkimus- ja konferenssimatkalla useissa Etelä-Afrikan yliopistoissa, jotka ovat tunnettuja vesihuollon tutkimuksesta ja opetuksesta. Isäntäyliopistona toimi tällä kertaa UNISA, valtava, megalomaaninen yliopisto, jonka mittakaava on mykistävä. Pelkkä Pretoriassa sijaitseva pääkampus on rakennuksineen niin suuri, että sen kuvaaminen kokonaisuudessaan on mahdotonta ellei mene todella kauas kohteesta. Kutsujamme oli Department of Public Administration and Management, joka ystävällisesti on kutsunut meidät viiden vuoden ajalla vieraileviksi tutkimusprofessoreiksi. Tapasimme laitoksen johtoa, tutkijoita ja eri alojen experttejä sekä sovimme jatkoyhteistyöstä eli vesihuollon hyvään hallintoon keskittyvästä tutkimusyhteistyöstä ja julkaisuista sekä myös opinnäytteiden tarkastuksesta. Yksi väitöskirja onkin jo toiselta laitokselta aiemmin tullut tarkastettavaksi. Isäntänämme oli professori Eric Nealer, jonka kanssa edistimme myös yhteisiä julkaisuja sekä vertaisarvioituihin lehtiin että yliopiston omaan uutislehteen.
Yritimme myös silloin tällöin, etenkin viikonloppuisin irrottautua työasioista ja käydä vierailuilla, kenttätutkimuksissa ja lenkillä. Erityisesti mieleen jäivät höyrymäisen kuuma Amamzimtoti maraton ja joka lauantaiset 5km parkrunit. Parkruneissa Etelä-Afrikka on omassa luokassaan ja osallistujia saattaa olla pitkälti toista tuhatta. Riikka nautiskeli parkruneista rauhallisemmin ja Petri juoksi täysillä ja pari kertaa onnistui voittamaan pienemmän parkrunin ja suuremmissa oman sarjansa. Molemmilla oli hauskaa, tosin hieman eri tavalla.
Arkistoja, tutkimusta, vierailuja, verkostoitumista
Seuraava kohde oli North-West University, jonka vierailun aikana työskentelimme SAHWARissa, joka on professori Johann Tempellhoffin johtama arkisto Vanderbijlparkissa sijaitsevalla yliopiston kampuksella. Täältä käsin osallistuimme ympäristöasioihin keskittyvään ECOHEALTH konferenssiin 15.-16.11.2018 ja pidimme esitelmät sekä verkostoiduimme osallistujien kanssa.
Loppumatkan aikana perehdyimme Kapkaupungin vesikriisiin, jonka vaikein vaihe on tältä erää ohi. Tapasimme Johannesburgin yliopiston vesihuollon emeritusprofessori Johannes Haarhoffin, joka on suunnitellut mm. Johannesburgin vesihuollon ratkaisuja. Kapkaupungin tutkimusvierailun aikana vierailimme maineikkaassa Stellenboschin yliopistossa professori Wessel Visserin toimiessa isäntänä. Professori Visser on historioitsija, joka järjestää Stellenboschin yliopistoon kansainvälisen vesihistoriaseuran, IWHAn, globaalia konferenssia vuodelle 2021. Petri toimii tällä hetkellä kyseisen seuran puheenjohtajana. Professori Wisser totesi useaan kertaan maan ongelmia käsitellessään, että Afrikka ei sovi nynnyille. Hermojen pitää olla todella hyvät mikäli aikoo pärjätä.
Kapkaupungissa Pöytävuori vesihuollon historian kohteineen tarjosi meille mahdollisuuden patikointiin ja kenttätutkimuksiin. Teeman mukaisesti vaelsimme Pipe trackin päästä päähän.
Jatkuva vesikriisi?
Kapkaupunki, Etelä-Afrikan ”äitikaupunki” perustettiin vuonna 1652. Kaupunki on koko olemassa olonsa ajan taistellut vesihuollon kanssa. Vettä ei ole ollut riittävästi jatkuvasti kasvaneeseen vedentarpeeseen. Vuonna 1679 valmistunut linnoitus tarjosi suojaa sotilaille ja virkamiehille sekä hyvää vettä kahdesta kaivostaan. (Juuti & Mäki, Vesitalous 5/2005, 43-48. Kun kaupunki perustettiin, vesi otettiin lähteistä ja puroista sekä muutamista kaivoista linnoituksen Castle of Good Hopen tarkoituksiin sekä pienelle asujaimistolle. Paljon vettä tarvitsivat myös laivat. Luontaisia vesilähteitä on kohtuullisen paljon, pieniä puroja virtailee siellä täällä Pöytävuorelta alas kaupunkiin.
Pitkien tutkimusten ja suunnittelun jälkeen päätettiin rakentaa vesilaitos, jonka ensimmäiset altaat rakennettiin vuoren rinteille 1800-luvun viimeisinä vuosina ja myös vuoren laelle rakennettiin massiiviset patoaltaan ja vesilaitos. Tämä oli hurja ponnistus ja insinööritaidon mestarinäyte, joka tarjosi muutamaksi vuosikymmeneksi riittävän vedensaannin kaupungin yhä kasvaviin tarpeisiin. Samanaikaisesti pohdittiin myös meriveden hyödyntämistä ja sitä käytettiinkin mm. kaupungin katujen pesemiseen. Ajan kuluessa patoaltaita rakennettiin yhä enemmän veden saamiseksi mahdollisimman tarkkaan talteen Pöytävuorelta. Vettä jouduttiin hakemaan kaupungin tarpeisiin yhä kauempaa. Jatkuva veden puute oli keskeinen piirre 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Riittämätön kapasiteetti oli ongelma silloin ja on sitä edelleen.
Kaupunki alkoi kasvaa 1860-luvulla kiihtyvällä vauhdilla, ja vuonna 1872 veden saanti ei kaupungin vesilaitoskomitean mukaan enää vastannut kulutusta, keskimääräinen kulutus oli 6 litraa asukasta kohden päivässä väkiluvun ollessa noin 30 000. Tämän vuoksi jouduttiin vedenjakelu katkaisemaan öisin. Kaupungin vesi-insinööri esitti vuonna 1902 suunnitelman käyttää merivettä, jota oli käytetty ensimmäisen kerran katujen kasteluun jo 1861. (Juuti & Mäki)
Etelä-Afrikka kärsi vuonna 2017 pahimmasta kuivuudesta koskaan. Lisää vettä pyritään hankkimaan useista pohjavedenottokohteesta sekä maalle perustettavista meriveden suolanpoistolaitoksista. Suolanpoistolaitoksia on suunnitteilla ainakin kolme: Granger Bay, Hout Bay ja Dido Bay. Granger Bayn laitos tulisi lähelle Green Pointin valtavaa jalkapallostadionia. Laitoksista saataisiin 500 miljoonaa litraa päivässä vettä, joten kaupunki ei olisi enää riippuvainen patoaltaiden vedestä. Mossel Bayssa oli 2017 koelaitos käynnissä ja siitä saadaan 10 miljoonaa litraa eli tuhat kuutiometriä vettä päivässä. Suolanpoistolaitoksien rakentamista hidastaa tai estää osaltaan laitoksien korkeat käyttökustannukset.
2010-luvun loppupuolella kaupungin vedentarve on edelleen huutava. Varsinkin kuivina kausina vesipula on niin kova, että Kapkaupungissa rajoitetaan vedenkäyttöä. Tulevia ratkaisuja odoteltaessa Kapkaupunki on ottanut vedenkäyttörajoitukset keinovalikoimaansa. Kovimmat ns. viidennen tason rajoitukset tulivat voimaan syyskuussa 2017 ja ne kiristyivät entisestään helmikuussa 2018. Yhteensä kaupungissa käytettiin 642 miljoonaa litraa vettä päivässä eli 642000 kuutiometriä. Asteen viisi käyttörajoitukset tarkoittivat mm. sitä, että autojen pesu, nurmikoiden ja koristekasvien kastelu on kielletty vesijohtovedellä ja että vesiannos per henkilö vuorokaudessa oli 80 litraa. Helmikuussa 2018 annos per päivä laski 50 litraan. Pesuvesien kierrätystä suositetaan painokkaasti ja esimerkiksi suihkuvedet käytetään mahdollisen puutarhan kasteluun tai vessan huuhteluun. Massiivinen ongelma on verkoston huono kunto ja siitä johtuvat jatkuvat vuodot. Tarkkoja tilastoja vuotovesien määrästä ei löydy, mutta varovaistenkin arvioiden mukaan ne ovat ainakin 20%. Se tarkoittaa, että useita miljoonia ellei jopa yli 10 miljoonaa kuutiometriä vettä valuu vuodessa hukkaan. Päivittäin kaupunki vastaanottaa yli 700 ilmoitusta rikkoutuneista vesijohdoista.
Mitä sitten kaupungissa tulisi tehdä vuosisataisen vesipulan ratkaisemiseksi?
Helppoja keinoja ei ole luvassa ja uusien raakavesilähteiden haku yhä kauempaa ja kauempaa ei loputtomiin ole mahdollista. Keinoja on nähdäksemme kolme. 1) Veden säästö, 2) meriveden käyttö, 3) organisaation ja järjestelmän laajamittainen saneeraus.
- Vettä säästetään tällä hetkellä, mutta se jää säästötarve huomioiden lähinnä näpertelyn asteelle. Suuria vuotoja esiintyy laajalti, kotitalouksien hanat, suihkut, ammeet ja vessat ovat erittäin vanhanaikaisia ja kuluttavat vettä moninkertaisesti vaikkapa suomalaisiin verrattuina.
- Merivettä käytettiin jo 1800-1900-lukujen vaihteessa. Erilaisia suunnitelmia onkin jatkuvasti ollut, mutta laajamittainen hyödyntäminen on valitettavasti jäänyt. Aurinkovoimaan perustuva suolanpoisto olisi varmasti vakavasti harkittava vaihtoehto. Merivettä on rajattomasti käytössä. Kun kuitenkin kymmeniä prosentteja vedestä vuotaa verkostosta hukkaan, tulisi ensin saada verkosto kuntoon.
- Tämä on helpoiten toteutettavissa oleva asia. Verkostot ovat mitä ilmeisemmin akuutin saneerauksen tarpeessa, sillä vuotoja näkyy siellä täällä. Patoaltaat ovat useissa paikoissa ruokottomassa kunnossa ja osittain jo sortuneita. Alan ammattilaiset, koulutetuin kärki, muuttaa laajamittaisesti ulkomaille ja koulutusvaje on hurja. Vaikuttaa myös siltä, että perustehtäviä ei arvosteta tarpeeksi. Isommat vuodot kyllä korjataan, mutta jo muutaman viikon oleskelun aikana näki kuinka sama vuoto jatkui päivästä toiseen.
Lähteet:
https://www.news24.com/SouthAfrica/News/level-5-water-restrictions-implemented-in-cape-town-20170903
Juuti & Mäki, Vesitalous 5/2005, 43-48: Vesihuollon historiaa Kapkaupungissa – lyhyt historia 1600-luvulta 2000-luvun haasteisiin
https://www.bermanbrothers.co.za/news/cape-town-residents-will-be-drinking-sea-water-from-august/
WaterCrisis: Leaking pipes lead to huge water waste, Cape Argus / 29 August 2017, 1:46pm / Rusana Philander https://www.iol.co.za/capeargus/watercrisis-leaking-pipes-lead-to-huge-water-waste-10988085
WaterCrisis: Burst pipes add to city’s water woes, News / 15 January 2018, 1:30pm / Athina May https://www.iol.co.za/capeargus/news/watercrisis-burst-pipes-add-to-citys-water-woes-12732724
Lisätietoa:
Tutkimuspäällikkö Petri Juuti, petri.juuti[at]tuni.fi, +358 50 4478805
Yliopistotutkija Riikka Rajala, riikka.rajala[at]tuni.fi, +358 50 4479998