Talouden avainluvut

Poikkeuksellinen vuosi nosti TAMKin tulosta, vaikka varsinaisen toiminnan kulut kasvoivat aikaisemmista vuosista. Vuoden 2023 varsinaisen toiminnan tulos muodostui budjetoitua paremmaksi, ylijäämäksi muodostui + 6,1 miljoonaa euroa tavoitteen ollessa + 1,6 miljoonaa euroa. Liikevaihdossa oli kasvua edelliseen vuoteen noin 3 miljoonaa euroa, josta valtionrahoituksen osuus 2,6 miljoonaa euroa. Ulkoisen rahoituksen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 0,4 miljoonaa euroa, joka kertyi pääosin lukuvuosimaksutuloista. Ulkoisen TKI-rahoituksen osuus pysyi edellisvuoden tasossa. Ulkoisen rahoituksen projekteista 43 % oli rakennerahastohankkeita (ESR ja EAKR). Liiketoiminta kasvoi noin 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, vaikka kansainvälisestä tutkintokoulutusten tilauskoulutuksesta luovuttiin.

Investointirahoituksella kehitettiin osaamisyksiköiden oppimisympäristöjä sekä tehtiin kone- ja laitehankintoja. Kampuskehityksessä C-rakennuksen perusparannus saatiin päätökseen, kuten myös B0-ravintola-alueen linjastouudistus.

Sijoitustoiminnassa Tampereen korkeakoulusäätiön sijoitussalkun arvon nousu oli 1,6 M€ (10,3 %) ja EQ kiinteistörahastojen arvon lasku –0,3 M€ (–17,23 %).

Tuloslaskelman tuotot vuonna 2023.

 

 

 

Tuloslaskelman kulut vuonna 2023.