Tulevaisuuteen valmistautumisen vuosi
Vuoden 2023 luvuista ehdottomasti tärkeimpiä ovat 1804 AMK-tutkintoa, 387 YAMK-tutkintoa sekä 277 valmistunutta ammatillisesta opettajakoulutuksesta. Nämä antavat viitteitä siitä, että koronan jäljet alkavat hiipua. Tutkintoja tulee valmiiksi, ja olemme lähempänä OKM:n tulostavoitetta. TAMK näkyy ja vaikuttaa Pirkanmaalla, sillä yli 70 % valmistuneista opiskelijoistamme sijoittuu alueelle töihin.
TAMKissa vaikutamme myös strategisten kärkiemme avulla. Kansainvälisyys näkyy tekemisessämme – noin tuhat ulkomaalaista opiskelijaamme tekevät Tampereesta monikulttuurisemman, työelämää palvelevan osaajien keskittymän. Harjoittelut, opinnäytetyöt ja TKI-hankkeet vahvistavat työelämän ja yhteiskunnan jatkuvaa uudistumista. Olemme myös kaikessa hiljaisuudessa uudistaneet koulutusta, mikä tulee tarjoamaan opiskelijoillemme uusia mahdollisuuksia ja rikkomaan perinteisiä raja-aitoja eri ammattikuntien välillä. Strategisilla kärjillä pyrimme nostamaan esille korkeakouluyhteisön ja sidosryhmien yhteistä tekemistä.
Jatkoimme Kampuskehitys 2030 -toimeenpanoa pääkampuksen ravintolalinjastojen, salien ja pääsisäänkäynnin rakennusurakalla. Pääsisäänkäynti ja osa salin laajennuksesta valmistuu vuoden 2024 aikana. Linjastojen ja salien uudistamisella pyrimme tekemään lounaalla käymisestä sujuvampaa. Lopputulokset näemme vuoden 2024 aikana.
Alkuvuonna TAMKissa puhuttivat muutosneuvottelut. Valtion perusrahoitus ei enää mahdollistanut entisiä toimintatapojamme kustannusten noustessa. Henkilöstömenot ovat yli kaksi kolmasosaa TAMKin kustannuksista, ja loppukolmanneksessa on paljon kiinteitä välttämättömiä menoja. Näin ollen meidän oli sopeutettava työmäärää ja henkilöstömenoja. OKM kannustaa korkeakouluja hakemaan ulkopuolista rahoitusta, ja tehtyjen muutosten avulla olemme paremmassa valmiudessa tähän haasteeseen.
Uskon vahvasti, että uusia muutosneuvotteluja ei tarvita, kun jatkamme hyvää työtä. Siksi olemme kääntäneet lehden muutoksesta kehittämiseen: Me TAMKin uudistajina 2023–2025.
Syksyn TAMK-päivässä näyttelijä Tom Pöysti ja muusikko Mato Valtonen ohjasivat henkilöstöä miettimään hyvinvoinnin perusteita. He muistuttivat, että kielemme tärkein sana on ”me”. Elämä tapahtuu hautakiveen merkattujen päivämäärien välissä. Kimppakiva syntyy yhdessä tekemisestä, eettisestä toiminnasta, optimismista, intomielisyydestä, valmiina olosta, oppimishalusta, kannustavuudesta ja välillä myös ekstran tekemisestä. Kateuden, kaunan ja katkeruuden voimme hylätä ja yllättää itsemme sekä työtoverimme ”soittamalla samassa bändissä ja jopa samaa biisiä”.
Helpoilta tuntuvia kiteytyksiä, joissa tarvitsemme toinen toistamme. Emme jätä myöskään opiskelijoita korkeakouluyhteisössä ulkopuolisiksi. Yhdessä opiskeleminen, tekeminen ja tutkiminen on ammattikorkeakoulupedagogiikan ja yhteisömme ydintä.
Kiitos kuuluu koko korkeakouluyhteisöllemme! Me teimme hyvän pohjan vuodelle 2024. Olemme varmistaneet vuoden 2023 aikana, että TAMKin toiminta Suomen suosituimpana ammattikorkeakouluna on turvattu tulevaisuudessakin.
Teksti: Tapio Kujala, rehtori ja toimitusjohtaja
Toimitus: TAMKin viestintä
Kuva: Konsta Leppänen