Teatterityön maisteriohjelman (2v) ennakkotehtävät

Ennakkotehtävien ohjeet

  • Kirjoita kirjalliset tehtävät koneella.
  • Kirjoita kirjalliset tehtävät suomen kielellä
  • Kirjoita jokaiseen tehtävään nimesi
  • Toimita tehtävät lataamalla ne sähköiselle hakulomakkeelle Opintopolku.fi:ssä, ks. tarkempi ohjeistus liitteiden tiedostomuodoista ja nimeämisestä.

Lähetä sähköinen hakemus Opintopolku.fi:ssä viimeistään 23.1.2019 klo 15.00. Ennakkotehtävät voi ladata hakemukselle vielä 30.1.2019 klo 15.00 saakka. Ennakkotehtäviä ei voi toimittaa sähköpostilla tai faksilla.

Valintakriteerit ja -prosessin löydät Teatterityön maisteriohjelman valintaperusteista.

Ennakkotehtävät (4 kpl)

  1. Kirjoita koneella max. 500 sanan pituinen kirjoitelma otsikolla ”Minä taiteilijana: missä seison nyt, mitä on edessä?”, jossa avaat omaa taide- ja taiteilijakäsitystäsi sekä ammatti-identiteettiäsi ja ammatillisia tavoitteitasi. Kirjoita tehtävään nimesi.
  2. Kirjoita koneella max. 500 sanan pituinen asiateksti otsikolla ”Minä tutkijana: mitä aion tutkia ja oppia Nätyn maisteriopintojen aikana”. Käytä kirjoituksen pohjana teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn opetussuunnitelmaa. Kirjoita tehtävään nimesi.
  3. Valitse yksi näyte aiemmasta taiteellisesta työstäsi viimeisen kolmen vuoden ajalta. Arvioitavan näytteen enimmäispituus on 3 minuuttia. Laita hakemuksen liitteeksi (omassa dokumentissaan) linkki tallenteeseen tai Youtube-, Vimeo- tms. kanavalle ja varmista linkin toimivuus 5.6.2019 saakka. Jos kyseessä on osa pidempää näytettä, kirjoita dokumenttiin myös, mitä osaa näytteestä toivot arvioitavan.
  4. Suunnittele, ohjaa ja näyttele noin 3 minuutin sooloesitys Uuno Kailaan runosta ”Aika” (runo ohessa). Käytä runon teksti kokonaisuudessaan haluamallasi tavalla. Tallenna esitys ja lataa se hakulomakkeen liitteeksi. Älypuhelinlaatu kelpaa hyvin.

Uuno Kailas: Aika

Aika on aluton ja loputon. Se yhdistää kaksi ajattomuutta. Se on portti kahden pimeyden välillä. Se on päätön rihma, jota tuntematon käsi kerii olemattomasta olleeseen maailmain vavistessa.

Me näemme siitä kulloinkin pisteen, yhden ainoan ikuisesti etenevän pisteen, jonka ohi me kuljemme matkallamme tuntemattomuuteen. Siihen lankeaa valo, jota me nimitämme elämäksi.

—Kenen on se käsi, joka kerii?

Miksi se kerii?

Mistä, mistä lähtee valo,

joka lankeaa ajan rihmalle?

Ja miksi se sitä valaisee?

Tätä kaikkea on kysytty. Tätä kaikkea kysytään. Mutta hapuileva ajatus tapaa vain tyhjyyden, jonka edessä kaikki sydämet värisevät.

—Eikö kukaan missään, milloinkaan; ratkaise ongelmaa, jonka jokin tuntematon oikku asetti ihmisen arvattavaksi piloillaan ehkä—?