Arviointimatriisi on taulukkomuotoinen työkalu, jota käytetään opiskelijoiden suoritusten arvioinnissa. Se auttaa tekemään arvioinnista läpinäkyvää ja vertailukelpoista. Matriisi sisältää yleensä arviointikriteerit (eli mitä osa-alueita arvioidaan) ja arviointitasot (esimerkiksi asteikolla 1–5 tai sanallisesti). Arviointimatriisi toimii oppimisen tukena, sillä se auttaa opiskelijaa ymmärtämään, mihin kannattaa kiinnittää huomiota tehtävää tehdessä. Se voi tukea myös itse- ja vertaisarviointia opiskelijoiden arvioidessa omaa tai toistensa työtä matriisin avulla.
On kuitenkin hyvä muistaa, että tekoäly ei voi tehdä arviointia opettajan puolesta. Tampereen korkeakouluyhteisön tekoäly opetuksessa – ohjeessa sanotaan seuraavaa: ”Opintojen arvioinnin tukena voi käyttää vain tietoturvallisia ja yliopiston hyväksymiä tekoälytyökaluja, eikä opiskelijoiden tuotoksia saa syöttää ulkopuolisiin tekoälysovelluksiin. Kokonaisarvioinnin tulee aina olla opettajan tekemä.” Tekoäly voi kuitenkin toimia tehokkaana apurina arvioinnin suunnittelussa ja kehittämisessä. Tässä vinkissä kuvataan, miten tekoäly voi auttaa opettajaa arviointimatriisin luomisessa.
Mitä tarvitsen?
Kaikilla Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenillä on käytössä Copilot Chat-tekoälypalvelu. Copilot Chatin löydät M365 palvelusta microsoft365.com/chat tai jos avaat Edge-selaimessa Copilot-sivupalkin. Kummassakin tapauksessa varmista, että olet kirjautunut sisään. Oikeassa yläreunassa näkyvä vihreä kilpi kertoo, että olet kirjautunut TUNI tunnuksella palveluun.
Miten toimin?
Tekoälyn hyödyntäminen alkaa hyvän kehotteen eli promptin muotoilusta. Mitä tarkemmin opettaja kuvaa tehtävän, osaamistavoitteet ja arviointikriteerien toivotun rakenteen, sitä osuvamman ehdotuksen tekoäly pystyy tuottamaan. Lisäksi tekoäly voi auttaa muotoilemaan arviointimatriisin selkeään ja havainnolliseen taulukkomuotoon, jota on helppo käyttää arviointityössä.
Esimerkiksi esseetehtävää varten prompti voisi olla seuraavanlainen: “Laadi arviointimatriisi yliopiston x-aiheisen peruskurssin esseetehtävälle, jossa arvioidaan opiskelijan kriittistä ajattelua, lähteiden käyttöä ja argumentaation selkeyttä. Käytä arviointiasteikkoa 1–5 ja kuvaa, mitä kullakin tasolla vaaditaan. Perusta arviointimatriisi opintojakson aiheeseen ja seuraaviin opintojaksolla vaadittuihin osaamistavoitteisiin:…” Saatuasi ensimmäisen ehdotuksen voit tarkentaa promptia ja pyytää korjauksia ja muutoksia tarvittaessa.
Arviointimatriisin voisi laatia myös ryhmätyöhön. Tällöin tekoälyä ohjeistettaisiin huomioimaan esimerkiksi yhteistyötaitoja tai ryhmän tasapuolista osallistumista. Arviointimatriisi voi toimia myös itsearvioinnin tukena, jolloin omaa tuotosta verrataan matriisin määrittelemiin osaamistavoitteisiin.
Tekoäly voi myös auttaa arviointimatriisin jatkohyödyntämisessä. Kun matriisi on laadittu, sitä voidaan käyttää pohjana automaattisen palautteen tuottamiseen opiskelijoille. Tekoäly voi luoda arviointimatriisin kohtia vastaavat palautepohjat. Muista kuitenkin, että opiskelijan tuotoksen lopullinen arviointi ei voi olla tekoälyn tuottamaa, vaan opettajan on aina lopulta tarkistettava ja vastattava arvioinnista.
Esimerkkipromptin todellisesta käyttötilanteesta antaa yliopistonlehtori Josefina Sipinen:
Prompti arviointimatriisin luomiseen politiikan tutkimuksen määrällisten menetelmien opintojaksolle:
”Auta minua laatimaan arviointimatriisi politiikan tutkimuksen määrällisten menetelmien kurssin harjoitustyötä varten. Opiskelijat ovat saaneet tehtäväkseen tehdä harjoitustyön, jossa he käyttävät aineistona kyselytutkimusta (väestökysely), ja heille on tehtävänannossa määritelty selitettävä, selittävä ja kontrollimuuttujat. Opiskelijoiden tulee harjoitustyössä kuvailla tutkimusmuuttujat (mittaustaso ja mahdolliset muuttujamuunnokset), valita oikeat analyysimenetelmät ja perustella ne, ja raportoida analyysien tulokset. Tulosten raportointiin (APA-tyyliin) on tarjottu ohjeet. SPSS-harjoituksissa on harjoiteltu kuvioiden tekemistä (esim. histogrammi, pylväskuvio, keskiarvo+luottamusvälit -kuvio). Sovella arviointimatriisin laatimisessa näitä ohjeita, ja määrittele, mikä on soveltuva kuvaus arvosanalle 1, 3, ja 5.” Tähän perään liitetään kopio arviointiperusteiden kuvauksesta intrasta.

Tuloksena tekoäly jakoi arvioinnit sekä tietämisen että tekemisen ulottuvuuksiin annetun esimerkin mukaan, minkä jälkeen Copilotia kehotettiin laatimaan matriisi niin, että tietämisen ja tekemisen sijaan arvioidaan neljää osa-aluetta: 1) muuttujien kuvaus, 2) menetelmävalinnat, 3) analyysi ja raportointi sekä 4) kuvioiden ja taulukoiden käyttö.
Arviointimatriisin luominen Teams Class –alueen tehtävätyökalulla
Arviointimatriisin luominen onnistuu Copilot chatin lisäksi Teams Class -alueella, josta löydät Assignment/tehtävä -työkalun.


Tässä vinkissä kuvataan arviointimatriisin luominen Assignment/tehtävässä: Teams Class: Tekoäly apuna tehtävien luomisessa
Arviointimatriisi-agentti
Mikäli jokin tehtäväsi on toistuva, voit hyödyntää Copilot Chatin agentteja, jolloin sinun ei tarvitse antaa samankaltaisia ohjeita joka kerta erikseen tekoälylle. Lue ohjeet agenttien luomiseen tästä vinkistä.
Arviointimatriisien luomiseen voit luoda agentin, joka muistaa samana toistuvat ohjeet, esimerkiksi halutusta matriisin rakenteesta, kerrasta toiseen. Voisit määritellä minkä muotoisena matriisi tuotetaan, mihin asteikkoon se perustuu jne. Tämä asetus säilyy agentin muistissa ja eri opintojaksoilla voit sitten vain varioida aihetta.
Lue lisää
Tutustu Tampereen korkeakouluyhteisön Tekoäly opetuksessa -ohjeisiin