Pirhan, SVL:n ja Terveysteknologian YAMK-opiskelijoiden toteutustyöpaja 1.10.25

koristeellinen kuva

Lokakuun ensimmäisenä päivänä kokoonnuimme toiseen terveysteknologian työpajaan, joka oli osa kolmen työpajan kokonaisuutta. Iltapäivä oli kolme osainen: teoria, kokeileminen ja soveltaminen. Iltapäivä tarjosi osallistujille mahdollisuuden jatkaa syventymistä teknologian mahdollisuuksiin sosiaali- ja terveysalalla.

Teoria – käsitteistä konkretiaan 

Työpaja käynnistyi virittäytymisellä ja keskustelulla edellisen kerran oivalluksista. Terveysteknologian YAMK-opiskelijat johdattivat osallistujat päivän tavoitteisiin avasivat terveysteknologian ja tekoälyn käsitteitä. Lyhyet alustukset loivat hyvän pohjan päivän käytännön osuuksille. 

Kokeileminen – teknologiaa potilastapauksissa 

Kokeiluvaiheessa osallistujat pääsivät pienryhmissä kehittämään potilastapauksia, joihin sovellettiin esiteltyjä teknologiaratkaisuja.  Osallistujille tarjolla olevaa teknologiaa, ja Sote Virtual Labin laitteita. Muun muassa etädiagnostiikkalaitteisto ja VR-laseilla pelattava käsihygieniapeli herättivät paljon kiinnostusta. Ryhmät pääsivät konkreettisesti tutustumaan laitteisiin ja pohtimaan niiden käyttöä potilaan hoitopolussa. 

Soveltaminen – sarjakuvia ja oivalluksia 

Iltapäivän soveltamisosuudessa osallistujat piirsivät sarjakuvia, joissa kuvattiin valitun laitteen käyttö potilastapauksessa. Luovuus pääsi valloilleen, kun neljän ruudun sarjakuvat yhdistivät teknologian, hoidon ja arjen tilanteet. Mukaan kirjattiin myös oivalluksia ja ajatuksia siitä, miten laitteet voisivat helpottaa omaa työtä. 

Yhteenveto – kohti kolmatta työpajaa 

Päivä päätettiin yhteiseen keskusteluun, jossa esiteltiin osallistujien sarjakuvia, niiden herättämiä ajatuksia ja pohdintoja. YAMK opiskelijoiden johdolla sanoitettiin yhdessä päivän aikana syntyneitä oivalluksia ja tunnusteltiin jo hiukan seuraavan työpajan teemoja. 

Tunnelma oli ensimmäisen työpajan tapaan innostunut ja yhteistyö sujui erinomaisesti. Rentoutta tunnelmaan toi se, että osallistujat olivat jo toisilleen tuttuja ja puheensorinaa riitti. Kaikki osapuolet odottavat jo innolla kolmatta ja viimeistä työpajaa. Työpaja pidetään 5.11.25 ja sen teemana on yhteistyö. Työpajassa päästään syventämään opittua ja ehkä jopa rakentamaan konkreettisia toimintamalleja tulevaisuuden sote-ympäristöihin.