Toimittajakoulutuksen neuvottelukunta on rakentunut alun perin Tampereen yliopistossa ja sen edeltäjässä Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa annetun journalistien peruskoulutuksen yhteyteen. Valtakunnalliset uudistushankkeet 1960-luvun lopulta lähtien (yhteenveto Arkistossa) päätyivät keväällä 1978 ”Toimittajakoulutuksen kokonaisratkaisuun” (pöytäkirja Arkistossa), jossa alan työmarkkinajärjestöjen ja Tampereen yliopiston edustajat sopivat muun muassa, että perustetaan toimittajakoulutuksen yhteydenpitoelimeksi toimittajakoulutuksen neuvottelukokous antamaan lausuntoja ja tekemään aloitteita toimittajakoulutukseen liittyvistä kysymyksistä, varsinkin harjoittelujärjestelmän kehittämisestä, oppilasvalinnan perusteista, uusien opiskelijoiden määristä sekä koulutusohjelman rakenteesta.
Tämän jälkeen Tampereen yliopiston lisäksi toimittajakoulutusta on 1986 ruvettu antamaan Jyväskylän yliopistossa, jonka edustajat tulivat mukaan yhteydenpitoelimeen, samoin jo 1966 alkaneen ruotsinkielisen journalistikoulutuksen edustajat Helsingin yliopiston Social- och kommunalhögskolanista. Sittemmin alan työmarkkinajärjestöjen rakenne ja nimet ovat muuttuneet, mutta neuvottelufoorumin toiminta-ajatus on pysynyt samana. Nimeksi vakiintui 1990-luvulla toimittajakoulutuksen neuvottelukunta. 2000-luvulla viestintäalan koulutuskenttä muuttui ammattikorkeakoulujen myötä ja neuvottelukunta järjesti niiden medialinjojen kanssa laajemman neuvottelukokouksen. Sen nimissä tehtiin esitys opetusministeriölle ESR-projektiksi alan koulutustarpeesta, mikä johti 2004-2006 toteutettuun tutkimukseen (http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/viest_ammatit/index.htm).
Vuonna 2008 neuvottelukunta päätti laajentua kattamaan kolmen ammattikorkeakoulun toimittajakoulutukseen suuntautuvat yksiköt, ja vuonna 2009 neuvottelukunta hyväksyi itselleen johtosäännön. Sen mukaan neuvottelukunnan tavoitteena on edistää journalistien perus- ja täydennyskoulutusta antavien korkeakoulujen keskinäistä yhteistoimintaa sekä niiden yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen ja opetushallinnon kanssa. Lisäksi neuvottelukunta pyrkii kehittämään suomalaista journalismikoulutusta ja eri oppilaitosten työnjakoa.