Osa 1: Lähdön tunnelmaa
Luovien alojen tuottajaverkoston avajaiskiertue liikkuu kevään 2026 aikana 11:llä paikkakunnalla kertomassa uuden asiantuntijaverkoston rakentamisesta ja alueellisesta merkityksestä. Avajaiskiertueella on kyse myös ennen kaikkea siitä, mitä iloa ja hyötyä voi olla kollegiaalisista kohtaamisista ja tiedonjaosta tuottajanomaisissa tehtävissä työskentelevien kesken taiteen ja kulttuurin välittäjäportaalla. Sen ajatuksen jakamisesta, että miltä tuntuu kun kerrankin keskustelukumppani todella tajuaa tuotantopuolen arjen ihanat haasteet ja kiemurat. Kun kerrankin et ole ammatillisesti ihan yksin.
Hankehumpan tuoksinnassa ja tuloksia tavoitellessa useasti vähemmälle huomiolle jää tehdyn työn ”juurrutus”, ”jalkautus” ja vakiinnuttaminen, näin hankejargonilla ilmaistuna. Vaikka tokihan ne siellä projektisuunnitelmassa kauniisti on kirjoitettu, mutta todellisuus on usein häilyvä ja toimijoilla uudet hommat jo kiikarissa. Me päätimme kerrankin tehdä toisin, ja perinteisen päätösseminaarin ja julkaisujen sijaan (toki meillä julkaisukin on!) veimme seuraavalle tasolle tämän(kin) puuhan. Lähdimme reissuun kohtaamaan, keskustelemaan ja kuuntelemaan hankealueen ulkopuolelle kollegoita ja tutkailemaan uusien alueiden tarpeita ja tavoitteita. Kohtaavatko hankkeessa pilotoidut toimintamallit, havainnot ja päätelmät myös muiden alueiden toiveet ja tarpeet?
Kiertueemme filosofiana on ollut vahvasti se, että mennään mihin pyydetään, tehdään mikä on mahdollista olemassa olevien tapahtumien yhteydessä, tai tarvittaessa rakennetaan tapahtumat itse. Joustavaa sakkia kun olemme. 3-4 paikkakunnan täsmäkiertue levisi, ja hyvä niin, tarvetta tuntuu olevan ja pyyntöjä kentältä tapaamisten toteutukseen tuli useita. Toteutusmuodot ovat rentohenkisistä verkostotapaamisista seminaaripuheenvuoroihin Kulttuurifoorumeissa tai työpajojen vetämistä intensiivisemmin alueen toimijoiden kanssa.
Omalta osaltani matka tuottajaverkostojen tiedostettuun kutomiseen alkoi jo Tampereen Hämeenpuistosta n. vuoden 2011 tienoilla. Tarvitsee kyllä sanoa, että pitkä matka on siitä hetkestä kahvikupin äärellä kuljettu siihen, että istun VR:n kyydissä Oulusta Kotkaan, Kuopioon, Kajaaniin, sekä Turun ja Porin kautta Vaasaan hankepaikkakuntia unohtamatta. Pari vuotta sitten alueellisen Tuottajapankki-hankkeen loppumetreillä perustetulla Pirkanmaan luovat tuottajat ry:llä on jo vakituinen oma kotipesä eli toimisto ja kohtaamispaikka Kulttuurikeskus Nekalabissa, ja strategisesti on päätetty ottaa valtakunnallisen verkoston koordinointivastuu ainakin muutamaksi ensimmäiseksi vuodeksi. Paljon on touhuttu. Ja paljon on edessä.
Kiertueemme starttasi monen muun tämän vuoden tapahtuman lailla Kulttuuripääkaupungistamme Oulusta, ja jaksan fanittaa edelleen oululaisia toimijoita, vaikka Tampere ei kisaa ECOCista voittanutkaan. Osallistuimme Kulttuuripolitiikan tutkimuksen päiville, jututimme osallistujia ja opimme myös itse paljon uutta. Merkityksellisiä kohtaamisia oli varsinkin Kulttuuriviraston asiantuntijoiden kanssa, joita oli ilo tavata livenä.
Varsinainen verkostotilaisuus toteutettiin yhteistyössä TAKU ry:n kanssa Varikko Panimolla. TAKU onkin ollut tärkeä kumppani hankkeelle muutenkin osallistuen myös ohjausryhmämme jäsenenä toiminnan seurantaan. Oulussa kutsumme lähteä mukaan verkostotyöhön otettiin hyvin vastaan, muutamia orastavia kiinnostuksen osoituksia koollekutsujaksi saatiin. Uskon vahvasti sähköpostien laulavan tilaisuuden jälkimainingeissa. Paritus siis jatkuu livekohtaamisten jälkeen!
Osa 2: Kuopion kohtaamiset
Kun vuonna 2019 valmistelin projekti-ideaa Tampereen kulttuuripääkaupunkihaun hakukirjaan tuottajaverkoston ja -osaamisen vahvistamiseksi, kotoinen toimintaympäristömme oli varsin erilainen. Kulttuuripuheen sävy, kuluttajakäyttäytyminen ja noh, koko maailmatilanne oli eri. Ajatuksellisesti lähes yhtä pitkä matka tuosta ajasta tähän päivään on myös siinä julkisessa puheessa, mitä tuottaja- ja välittäjäporras merkitsee – ja kenen asia sitä on vahvistaa. Tarve yhteiseen tekemiseen ja rivien kokoamiseen tuli tarpeellisemmaksi kuin koskaan covidin jälkeen. Kuopiossa Sillanrakentajat – hankkeen päätöstilaisuudessa Tärkeä päivä 14.4.2026 Taide- ja kulttuuriviraston uusi pääjohtaja Emilie Gardberg nosti avajaispuheessaan esiin välittäjätoiminnan rakenteiden vahvistamisen sen ohella, että turvataan taiteilijoiden työmahdollisuudet kaikkialla Suomessa. Omasta näkökulmastani nämä kaksi teemaa kulkevat enemmän kuin käsi kädessä. Ne ovat käytännössä hyvin riippuvaisia toisistaan erityisesti keskuskaupunkien ulkopuolella.
Osallistuimme myös Tärkeiden päivien etkoille eli Pohjois-Savon kulttuurifoorumiin maanantaina 13.4. ja näiden kahden päivän anti oli kovinkin tulevaisuuteen uskova ja katsova. En tiedä johtuiko savolaisesta lupsakkuudesta, vieraskoreudesta vai todella aidosta innosta, mutta viestimme tunnuttiin otettavan hyvin vastaan. Siitä kertonee työpajassa saadut lukuisat yhteystiedot merkkinä kiinnostuksesta alueellisen tuottajaverkoston käynnistelyyn.
Päivien paneeleissa ja puheenvuoroissa nousi esiin toive miten uusilla tavoilla yhteisiä resursseja voidaan käyttää taiteen tekemiseen, ja mikä on se taho, joka tuo yhteen eri alojen ihmiset? Miten alueellista elinvoimaa vahvistetaan taide- ja kulttuuritoiminnalla, ja kuinka arvot, visio ja yhdessä tekeminen ovat kaiken kulttuuritoiminnan ytimessä. Mutta miten uskallettaisiin silti tehdä asioita eri tavalla?
Megatrendikeskustelusta itselle nousi esiin vahvasti se, kuinka yksinäisyys lisääntyy yhteiskunnassamme. Hankkeessa olemme puhuneet runsaasti tuottajan työn yksinäisyydestä ja miten työyksinäisyyttä voitaisiin erityisesti vapaan kentän toimijoiden keskuudessa vähentää vahvemman ja systemaattisemman verkostotoiminnan avulla. Visiomme ja ajatuksemme on ollut oikeilla urilla ja erilaiset toimintamalliemme vaikutukset työyksinäisyyden vähentämiseksi näkynee vasta ajan kanssa.
Kuten etkoilla eräs puhuja mainitsi puhuttaessa alueellisesta ekosysteemiselvityksestä, ”toimintaan täytyy sitoutua, visioon tarvitaan ymmärrystä”. Ymmärrystä olemme pyrkineet Tuottajakeskus Living Labissakin vahvistamaan: niin tuottajien oman osaamisen ja asiantuntijuuden tasoa (jopa heille itselleen), tuottajakentän merkitystä taide- ja kulttuurialan menestyksekkäälle toiminnalle kuin alueiden elinvoimaisuuden vahvistamiselle. Näiden mittarointi on kuitenkin vaikeaa tai lähes mahdotonta. Hankkeen päättyessä raportoinnissa näitä teemoja on kuitenkin käsiteltävä ja jotenkin todennettava. Työsarkaa siis riittää viime metreille asti. Sitä ennen meillä on katse kohti Kotkaa…
Matkakertomus avajaiskiertueelta jatkuu seuraavassa osassa.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Susanna Ihanus
susanna.ihanus@tuni.fi