Tampereen yliopiston konsistorin vaalit järjestetään 17.–28.11.2025. Unity-vaaliliitossa on 15 professoriehdokasta (ryhmä 1) ENS, ITC, MET ja MAB -tiedekunnista. Tavoitteemme on kehittää yliopistoamme yhä paremmaksi ympäristöksi työskennellä ja opiskella – kaikilla kampuksilla ja aloilla.
Unityn kärkiteemat
YHTENÄISYYS JA LUOTTAMUS
Eri aloilla on erilaiset tarpeet ja perinteet. Keskinäisellä ymmärryksellä, arvostuksella ja luottamuksella voimme rakentaa vahvempaa tutkimusyliopistoa.
OSALLISUUS JA KANSAINVÄLISTYMINEN
Kaikilla yliopistoyhteisön jäsenillä tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteisiin asioihin ja toimia yliopiston hallinnollisissa rooleissa.
FOKUS AKATEEMISISSA ASIOISSA
Tiede, tutkimus ja koulutus edellä – konsistorin fokus tulee olla akateemisen toiminnan ja laadun edistämisessä.
SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖ
Vahva vuoropuhelu yhteiskunnan ja yhteistyökumppanien kanssa on elintärkeää yliopistolle. Meidän tulee osoittaa vaikuttavuutemme ja relevanssimme ympäröivässä yhteiskunnassa.
Ehdokkaat
Leena Aarikka-Stenroos

- Professori (tuotantotalous), Johtamisen ja liiketoiminnan tiedekunta
- Osaamisalueet: Kestävä teknologialiiketoiminta ja innovaatiot (erityisesti kiertotalous, vähähiilisyys ja terveys).
- Laaja kokemus monitieteisissä tutkimushankkeissa ja yhteistyöstä eri tieteenalojen välillä.
- Aktiivisuus yhteisissä asioissa: ManCE (Managing Circular Economy) tutkimuskeskuksen johtaja, ja Center for Technology and Innovation Research -ryhmän vetäjä. Tohtoriohjelman Business and Technology Management (TOTO) toimikunnan jäsen. Yhteiskunnallisesti aktiivinen: Edustan Tampereen yliopistoa Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa.
Marika Kokko

- Professori (bio- ja kiertotalous), Materiaalitieteen ja ympäristötekniikan yksikkö, ENS tiedekunta.
- Kestävät ratkaisut teollisuuden ja yhdyskuntien sivu- ja jätevirtojen resurssien hyödyntämiseksi
- Tekniikan ja luonnontieteiden tohtoriohjelman johtaja, ENS
Lasse Laurson

- Laskennallisen fysiikan professori, Fysiikan yksikkö, ENS-tiedekunta.
- Laskennallista materiaalitutkimusta monimutkaisten systeemien teorian näkökulmasta
- Laskennallisen fysiikan laboratorion johtaja, Tekniikan ja luonnontieteiden tohtoriohjelman suunnitteluryhmän, Fysiikan yksikön johtoryhmän ja ENS-tiedekunnan tutkimuksen ohjausryhmän jäsen, Fysiikan tutkimuslaitoksen (HIP) johtokunnan varajäsen.
Jonathan Massera

- Professor in Biomaterials, MET
- Focus on bioceramics with an emphasis on bioactive glasses for bone and soft tissue regeneration
- Director of the International MSc degree in BMSE
Kristo Mela

- Apulaisprofessori, teräsrakenteet
- Tiedeneuvoston jäsen, vuodesta 2022
- 20 vuoden työkokemus Hervannan kampuksen tutkimusyhteisöissä (matematiikka, sähkömagnetiikka, konetekniikka, rakennustekniikka)
Teemu Murtola

Professor of Urology, Faculty of Medicine and Health Technology, Chief Physician, Tampere University Hospital, Department of Urology
Matti Nykter

- Bioinformatiikan professori ja biolääketieteen yksikön päällikkö lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa
- Monitieteellinen tausta: perustutkinto tietotekniikasta ja tutkimus keskittyy syöpägenomiikkaan, erityisesti eturauhassyöpätutkimukseen.
- Bioinformatiikan maisterikoulutuksen vastuuprofessori
- Aktiivinen toimija yliopiston toimielimissä yli 20 vuoden ajan.
- Konsistorin jäsen 2022-2025.
Mikko Hokka

- Materiaalitekniikan professori. Materiaalitieteen ja ympäristötekniikan yksikkö. ENS tiedekunta.
- Materiaalitieteen ja ympäristötekniikan yksikön päällikkö sekä professorineuvoston varapuheenjohtajana.
- Ylpeä yhteisön jäsen vuodesta 2000, mukana lukemattomissa neuvostoissa ja työryhmissä.
- Käytännönläheinen ongelmanratkaisija, jolla vahva eteenpäin menemisen meininki.
Niku Oksala

Professor (Chief) of Surgery and Vascular Surgery, MD, PhD, DSc
Thomas Olsson

- Ihmiskeskeisen suunnittelun professori, Tietotekniikan yksikkö, ITC
- Poikkitieteellinen sillanrakentaja, joka taitaa sekä konstruktiivisen kritiikin että luovan ongelmanratkaisun.
- Kokemusta mm. DigiSus-tutkimusalustan johtajana, kansainvälisen CSEE-maisteriohjelman tutkinto-ohjelmavastaavana ja Tietotekniikan yksikön johtoryhmän jäsenenä.
Jaakko Peltonen

- Tilastotieteen ja data-analyysin professori, Tietotekniikan yksikkö, ITC
- Tilastollisen koneoppimisen innovoija, teen laajaa poikkitieteellistä yhteistyötä
- Kokemusta mm. Datatieteen tutkimuskeskuksen kanssajohtajana, tilastollisen data-analyysin opintosuuntien vastaavana, ja ITC-tiedekuntaneuvoston varajäsenenä
Tomi Roinila

- Associate Professor in Power Electronics, Computing Sciences, ITC
- Specializes in controlling power flows and occasionally his own will to attend another meeting
- Director of the Electrical Engineering programme, veteran of endless committees, and troubleshooter of circuits, crises, and crushed deadlines
Heli Skottman

- Soluteknologian professori Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa (MET)
- Kokemusta yliopiston eri tehtävissä vuodesta 2005: tiedekuntaneuvosto, tutkimusneuvosto, koulutusneuvosto sekä soluteknologian maisteriohjelman vastuuhenkilö.
- Kantasolu- ja kudosteknologian osaaja, erityisesti silmäsairauksissa. Kokemusta tutkimuksen kaupallistamisesta, yritysyhteistyöstä ja spin-off-yritysten perustamisesta.
- Palkittu mm. Suomen Akatemian Tieteellisen rohkeuden palkinnolla, Valo-palkinnolla (Aamulehti) ja Pirkanmaan palkinnolla. Näkökulmaa yliopiston asioihin tutkijana, opettajana ja oppijana (yliopistopedagogiikka ja KOHA opinnot).
Mark van Gils

- Terveydenhuollone digitalisaation professori, Biolääketieteen tekniikan yksikkö, MET
- Yritän ratkaista päätöksenteon ongelmia terveydenhuollossa hyödyntämällä data-analyysimenetelmiä yhdistettynä muiden oivalluksiin ja kokemuksiin.
- Yli 25 vuoden kokemus työskentelystä ja johtamisesta monialaisissa ja monikulttuurisissa tiimeissä, tutkimusyhteistyössä sekä opetustehtävissä.
Antti Vehkaoja

- Anturitekniikan ja biomittausten professori, Biolääketieteen tekniikan yksikkö, MET
- Tekniset erityisosaamisalueeni ovat ihmisen fysiologisissa mittauksissa ja näissä mittauksissa kerättyjen signaalien käsittelyssä ja data-analytiikassa
- Olen toiminut yliopistoyhteisössä muun maussa tiedekuntaneuvoston sekä perus- ja jatkokoulutusohjelmien ohjausryhmien jäsenenä