Kehitä M365-osaamistasi Microsoftin verkkokursseilla

Takkuaako Teams-osaaminen? Oikuttelun tuntua OneDriven kanssa? Microsoftin koulutussivuilla hiot Microsoft 365 -taitosi kuntoon. Verkkokurssien kesto ja teema vaihtelevat. Voit käydä vaikkapa jonkin sovelluksen peruskurssin tai osallistua teemakurssille, jossa tarkastellaan tietyn aiheen opettamista M365-sovellusten avulla. M365-sovelluksia käytetään (etä)opetuksessa etenevissä määrin, minkä vuoksi jo hallittujenkin sovellusten osaaminen on hyvä tuoda tähän päivään. Huomaathan, että sovellukset ovat myös kehittyneet monipuolisimmiksi, joten siksikin jo sinun kannattaa käydä katsastamassa, mitä kaikkea uutta voitkaan nykyään tehdä.

Mitä tarvitsen?

Tarvitset Microsoft-tilin (Tampereen yliopiston opiskelijana tai henkilökuntaan kuuluvana sinulla on se jo) sekä hiukan aikaa aina välillä käydä tekemässä verkkokursseja. Verkkokurssit eivät ole pitkäkestoisia ja ne voi tehdä osissa, jos et ehdikään suorittamaan niitä yhdeltä istumalta loppuun.

Miten toimin?

Verkkokurssien sisältöjä havainnollistetaan erilaisten videoiden ja osallistavien tehtävien kautta. Kurssien viitekesto liikkuu n. 1–3 tunnin välillä. Suoritusaika riippuu tietysti myös omasta tahdistasi. Monissa kursseissa on lopussa pieni kysely kurssin asioista. Näitä kurssitestejä suorittamalla tai muuten yhteisössä toimimalla voit kerätä Microsoftin osaamismerkkejä ja sertifikaatteja, joita voit hyödyntää esim. CV:ssäsi.

Microsoftin koulutussivuilta löytyy verkkokurssien lisäksi jonkin verran muita vinkkejä opetukseen sekä valmiita luentomateriaaleja. Myös globaalikin verkostoituminen onnistuu.

Otteita kurssitarjonnasta

Otteita osaamismerkeistä

Liittyä ja kirjautua voi TUNI-tunnuksilla sivun oikeasta yläkulmasta. (Kirjautumisen jälkeen kannattaa sivu vielä päivittää, jotta lopullinen kirjautuminen tapahtuu. Tässä on välillä ilmennyt ongelmia, mutta yleensä kirjautuminen tapahtuu kerrasta.)

Mitä kannattaa huomioida?

Microsoftin verkkokurssien videot ja materiaalit ovat englanniksi, mutta selkeästi puhuttuina sekä selkeällä kirjoitustyylillä tehtyinä. Lisäksi verkkokurssien materiaalit ovat tiiviitä, eikä aikaa yhteen verkkokurssiin kulu liikaa. Tässäpä on siis selkeä vaara innostua tekemään ”vielä yksi” mielenkiintoinen verkkokurssi. Muistathan pitää taukoja välillä?

Videoita ja muuta itseopiskelumateriaalia löydät myös Tampereen korkeakouluyhteisön henkilökunnan ja opiskelijoiden käytössä olevasta Eduhouse-palvelusta. Lue lisää täältä

 

Vinkki päivitetty 6/2024