2050-luvulla on ALL-YOUTHin kanssatutkijoiden podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joilla yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä. Tutkailemme vaikuttamisen, nuorten osallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.
Podcastia tekevät:
Oskar Mannelin
Moro! Mun nimi on Oskar Mannelin ja oon 18-vuotias abiturientti Joensuusta. Mun vapaa-aika kuuluu pitkälti nuorisovaltuuston ja eri yhdistysten luottamustoimissa, jonka lisäksi teen myös kevytyrittäjänä erilaisia keikkatöitä. Lähdin tähän podcastiin mukaan, sillä haluan olla tuomassa Suomen podcast-sceneen aidosti nuorten näköisen podcastin, jonka lisäksi haluan tuoda keskusteluun myös oman ääneni ja mielipiteeni
Venla Siltovuori
Mie oon Venla ja oon ekan vuoden metsätieteiden opiskelija ja kevytyrittäjä. Harrastan retkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Tykkään myös lukea kirjoja sekä seurata politiikkaa ja maailman menoa.
Juni Sinkkonen
Olen 25-vuotias aktivisti, taiteilija ja psykologian maisteriopiskelija Joensuusta. Minua sykähdyttäviä teemoja ovat ympäristötunteet, myönteisten tulevaisuuksien visiointi ja luovuus. Vedän ilmastotunnepajoja ja lisäksi toimin järjestöaktiivina Savo-Karjalan Luonto-Liitossa. Luppoajan täyttävät runoilu, kirjominen ja luonnon ihmettely.
Sini Heikkala
Olen 17-vuotias lukiolainen. Vapaa-ajallani alppihiihdon lisäksi viihdyn kaverieni kanssa. Tykkään kuunnella musiikkia ja urheilla.
Vastuututkija: Nina Tokola
Tuottaja: Pasi Huttunen.
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta, Mukana mahdollistamassa podcastia ovat olleet Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun normaalikoulu.
Jakso litteroituna
[äänite alkaa]
Yhteen ääneen [00:00:05]: 2050-luvulla
Oskar Mannelin [00:00:14]: Terve taas! On taas 2050-podcastin uuden jakson aika, ja tosiaan tänään meillä on aiheena nuorten osallisuus ennen kaikkea ALL-YOUTH-tutkimushankkeen ja sen Digiraadin näkökulmasta. Meillä on täällä tosiaan useampi vieras. Minun nimeni on Oskar Mannelin, mutta meillä on myös täällä Liisa Männistö paikalla. Liisa, haluatko vähän esitellä itseäsi?
Liisa Männistö [00:00:42]: Joo, hei kaikille. Liisa Männistö, työskentelen oikeusministeriössä Demokratia ja vaalit -yksikössä. Tehtäviini kuuluvat erityisesti nuorten osallisuuteen liittyvät asiat, demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen kehittäminen, ja olen myös mukana tällaisessa kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa, eli tällaiset järjestöihin ja kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen ja toimintaedellytyksiin liittyvät tehtävät. Mutta erityisesti nyt tähän tämän päivän teemaan liittyen tämä nuorten osallisuus on yksi päätehtäväalueistani. Mukava olla täällä.
Oskar Mannelin [00:01:19]: Kiitos, Liisa, että pääsit paikalle. Sitten meillä on myös Ilkka Pietilä.
Iikka Pietilä [00:01:23]: Joo, moikka kaikille, Iikka Pietilä täällä ja olen Tampereen yliopistossa väitöskirjatutkijana eli teen väitöskirjaa tällaisista digitaalisista palveluista, jotka tähtäävät nimenomaan erinäköisiin demokratiaprosesseihin ja päätöksenteon prosesseihin ja osallistumisen mahdollistamiseen. Työskentelen siis tuossa ALL-YOUTH-hankkeessa, josta Oskar mainitsikin tuossa. Tällaisia avainkäsitteitä, joiden kanssa olen paljon työskennellyt ovat digitaalinen osallistuminen ja osallisuus ja cityzenship as a service -ajattelu, jossa kansalaisuutta muotoillaan ikään kuin.
Oskar Mannelin [00:02:05]: Kiitos, Iikka. Ja sitten Jari on myös meillä täällä paikalla.
Jari Varsaluoma [00:02:10]: Hei, kiitos Oskar. Olen Jari Varsaluoma, Tampereen yliopistolla olen tutkijatohtorina, Iikan kollega samassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa toimin projektipäällikkönä ja olen tätä Digiraati-palvelua luotsaamassa. Oma aikaisempi tutkimukseni liittyy käyttäjäkokemukseen ja pitkäkestoiseen käyttäjäkokemukseen, ja nyt tosiaan tässä ALL-YOUTH-hankkeessa tutkitaan nuorten osallistumista digitaalisilla palveluilla ja miten niiden kautta voisi motivoida nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan.
Oskar Mannelin [00:02:44]: Kiitos, ja mukava että sinäkin pääsit mukaan, Jari. Ja sitten ei suinkaan vähäisimpänä mutta viimeisimpänä tältä erää meillä on myös Niklas mukana.
Niklas Wilhelmsson [00:02:55]: Joo, terve kaikille, Niklas Wilhelmsson. Toimin tuon Demokratia ja vaalit -yksikön päällikkönä oikeusministeriössä. Yksikön tehtävänä on ensinnäkin toimia ylimpänä vaaliviranomaisena ja ylläpitää puoluerekisteriä ja kansalaisaloitepalvelua. Sitten meille kuuluu kaikki demokratiapolitiikka eli demokratian kehittäminen, ja siihen kuuluu muun muassa vaali- ja puoluelainsäädäntö, puoluerahoituslainsäädäntö, [kansalaisaloitelainsäädäntö? 00:03:23] ja kaikki muu, mikä liittyy osallistumisoikeuksien ja -mahdollisuuksien kehittämiseen. Vastaamme myös kansalaisyhteiskuntapolitiikasta eli kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksistä, että siinä mielessä aika laaja teemakenttä demokratiaan liittyen.
Oskar Mannelin [00:03:47]: Kyllä, ja mukava saada sinutkin tänään paikalle, Niklas. Meillä on tosiaan nyt monenlaista osallisuuden osaajaa täällä paikalla, mutta ehkä ensimmäisenä voisimme vähän keskustella siitä, mikä tämä jo useampaan otteeseen mainittu ALL-YOUTH-hanke oikein on. Sitä on jo hieman ehkä Iikan ja Jarin puheenvuoroissa avattu, mutta haluaisiko jompikumpi teistä vielä kertoa, että mistä ALL-YOUTH-hankkeessa on oikein kyse ja mitä kaikkea siihen kuuluu?
Jari Varsaluoma [00:04:13]: Minä voisin lyhyesti tästä kertoa. ALL-YOUTH on strategisen tutkimusneuvoston rahoittama kuusivuotinen tutkimushanke, joka on alkanut vuonna 2018. Tässä ovat mukana Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Tämä on monitieteinen tutkimushanke, ja meidän tavoitteenamme on edistää erityisesti 16–25-vuotiaiden nuorten yhteiskunnallista osallistumista, eli mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, ja purkaa erilaisia esteitä ja lisäksi edistää nuorten käsityksiä kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista. Tämä meidän Tampereen yliopiston tutkimusryhmämme, jota professori Kaisa Väänänen vetää, niin me keskitymme erityisesti digitaalisiin palveluihin ja tutkimme, että miten erilaisilla digitaalisilla palveluilla voisi nuoria osallistaa ja millaisia erilaisia digitaalisia palveluita nuoret nykyään käyttävät. Tämä Digiraati on nyt sitten yksi tällainen, mitä me olemme hankkeessa kehittäneet ja tutkineet, että miten sen avulla voisi nuoria osallistaa ja mitä nuoret tällaisesta palvelusta ylipäätään ajattelevat.
Oskar Mannelin [00:05:30]: Joo, ja tosiaan tähän ALL-YOUTH-hankkeeseenhan kuuluu sitten myös monenlaista muuta toimintaa, eli esimerkiksi täällä Itä-Suomen yliopistolla on nyt testailtu tällaista kanssatutkijuus-mallia, jossa nuoria osallistetaan tieteellisen tutkimuksen tekoon. Ja myös esimerkiksi tämä podcast on osa ALL-YOUTH-hankkeen tuotosta. Eli tosiaan hyvin monenlaista toimintaa ja useassa paikassa ympäri Suomea on tätä hanketta toteutettu. Tässä olikin puhetta nyt tästä Digiraadista ja siitä, että miten siinä on osallistettu ennen kaikkea näitä 16–25-vuotiaita nuoria. Tietoni sanovat, että tähän olisi osallistunut jo yli 600 nuorta, niin haluaisitko vähän, Jari, vaikka avata, että millä tavalla näitä nuoria on tähän Digiraatiin osallistettu?
Jari Varsaluoma [00:06:18]: Joo, minä voin vähän kertoa ja Iikka voi sitten kompata, hän on tehnyt kanssa tätä käytännön tutkimusta paljon tässä osana väitöskirjaansa, mutta hyvin eri tavoin on osallistettu. Meillä on käyttäjälähtöinen kehitys lähtökohtana meidän tutkimusryhmässämme muutenkin, eli lähdetään käyttäjien tarpeista ja odotuksista tällaisille palveluille, ja ennen kuin lähdetään mitään koodaamaan, niin selvitellään, mitä käyttäjät oikeasti haluaisivat ja tarvitsisivat ja mitä he ajattelevat ihan suunnitelmista vasta. Olemme niin sanotusti jalkautuneet kentälle, on käyty kouluissa, on käyty yhdessä tällaisessa Assembly-pelitapahtumassa Helsingissä, olikohan se 2008 jo vai 2009, mutta kuitenkin olimme siellä ja haastattelimme nuoria. Se oli hyvä paikka tavoittaa erityisesti nuoria miehiä, joita voi olla joskus haastava tavoittaa erilaisiin tutkimuksiin. Haastattelimme heitä sieltä ja meillä oli kyselyä sieltä, että nämä perinteiset tutkimusmenetelmät: kyselyt, lomakkeet ja haastattelut. Sitten olemme esimerkiksi Tampereen nuorisopalvelujen kautta tehneet ja heidän kauttaan tavoittaneet erilaisia nuorisoryhmiä. Sitten on ollut eri oppilaitoksia, joissa on käyty ihan kouluissa tunneilla. Meillä on ollut tällaisia, puhutaan tällaisista käyttöskenaarioista, jotka ovat lyhyitä tarinoita, joissa kuvataan, että olisi tällainen palvelu ja sitä käytettäisiin näin. Meillä on ollut siinä tällainen nuori henkilö, joka on löytänyt tällaisen, silloin se oli ajatus Digiraadista, että miten se voisi toimia. Kuvasimme sitä tarinana, että näin sitä voisi käyttää ja kysyimme nuorilta, että kuulostaako tämä uskottavalta ja luuletko että voisit itse olla tämä henkilö, että voisitko käyttää tätä palvelua tällä tavalla. Näissä tarinoissa oli erilaisia fokuksia. Yksi oli esimerkiksi, mistä on paljon puhuttu, tällainen pelillistäminen, että voisiko pelimäisiä elementtejä lisätä yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai keskustelupalveluun, kuinka se sopisi. Se on ollut hyvin mielenkiintoinen aihe. Se on hyvin paljon jakanut mielipiteitä nuorten mielestä, että sopivatko tällaiset pelimäiset pisteiden keruut tai jotenkin pidemmälle viedyt pelilliset ominaisuudet tällaiseen palveluun laisinkaan. Sitten toki nyt, kun meillä on olemassa tällainen toimiva prototyyppi tästä Digiraadista, on sitten päästy tekemään ihan tällaista käyttäjätestausta. Olemme vetäneet testiraateja nuorten kanssa, ja meillä on ollut tässä muun muassa ympäristöministeriö, SPR on ollut, tänä syksynä on vedetty heidän kanssaan raateja, eli järjestöjä on myös mukana, ja oikeusministeriön kanssa on ensi vuoden alussa tarkoitus pilotoida kanssa tätä. Eli tehdään tällä tavalla, puhutaan, että iteratiivisesti suunnitellaan, eli kehitetään, testataan ja sitten taas kehitetään lisää palautteen perusteella. Eli tällä tavalla sykleissä edetään. Nuoria on pyritty osallistamaan tähän hyvin monipuolisesti ja nimenomaan eri taustoista, että ei pelkästään ole näitä nuorisovaltuustojen aktiivisia nuoria, vaan on myös tällaisia niin sanotusti vähemmän aktiivisia nuoria, jotka eivät ehkä itse ole aktiivisia vaikuttamaan yhteiskuntaan. Olisiko tämä sellainen matalan kynnyksen palvelu, jolla hyvin eritaustaisetkin nuoret voisivat osallistua helpommin, tuoda jollain tavalla edes ääntään kuuluviin, sitä on tutkittu.
Oskar Mannelin [00:10:00]: Kyllä, tuo on varmasti hyvin tärkeä tavoite, sillä useinhan tällaisessa edustuksellisessa demokratiassa ja ylipäätään nuorten osallistamisessa on ollut se ongelma, että silloin tavoitetaan vain ne aktiiviset nuoret, jotka ovat aktiivisesti muutenkin mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, ovat kiinnostuneet niistä asioista. Vaikka on tärkeää, että heidänkin äänensä saadaan kuuluviin, olisi myös tärkeää löytää niitä nuoria, jotka ehkä eivät ole vielä ainakaan tässä vaiheessa olleet niin kiinnostuneita niistä asioista tai joilla ei ole ollut rohkeutta lähteä vaikuttamaan nuorisovaltuustoihin tai vastaaviin. Sen takia tämä on erittäin hyvä palvelu ja tosiaan hienoa kuulla, että olette päässeet myös jalkautumaan ihan sinne kentälle. Minusta oli tosi hienoa kuulla, että olette esimerkiksi käyneet Assemblyllä, jossa varmasti on sellaisia ihmisia, jotka eivät näissä nuorisovaltuustoissa tai muualla liiku niin paljon, että siellä tavoittaa tosi erilaista vastaajakuntaa. Tuossa tulikin esille, että teidän lähtökohtananne on ollut se, että nuorilla on erilaisia tarpeita ja toiveita, niin Iikka, osaisitko vähän avata sitä, että millaisia tavoitteita, tarpeita ja toiveita nuorilta on löytynyt, että onko siinä ollut isoja eroavaisuuksia vai onko siellä korostunut jokin tosi selkeä teema?
Iikka Pietilä [00:11:16]: Tämä on tosi hyvä kysymys, ja ehkä voisin ikään kuin jatkaa tuosta Jarin äskeisestä sanomasta vielä laajemmassa kontekstissa, että ennen kuin olemme ylipäänsä lähteneet tekemään näitä alkuperäisiä käyttäjätutkimuksia, joissa olemme määritelleet juuri näitä mainitsemiasi tarpeita, vaatimuksia ja rajoitteita, jotka ovat tulleet näiltä käyttäjiltä, olemme myös tutkineet niitä estietä, eli että minkälaiset asiat ovat asettuneet esteiksi osallistumiselle ja osallistumisen eri väylien käyttämiselle, myös digitaalisissa ympäristöissä. Tosiaan myös kaiken kaikkiaan niihin ryhmiin, joissa näitä tutkimuksia on toteutettu, on sisältynyt hyvin paljon myös ammatillisten oppilaitosten väkeä, erityisammattioppilaitoksia, etsivän nuorisotyön ryhmiä ja kuntien toteuttamia, esimerkiksi erilaisia työvoimapoliittisessa toimenpiteessä olevia toimintaryhmiä. Mitä tulee näihin vaatimuksiin, rajoitteisiin tai käyttäjätarpeisiin, niin kuin meillä hyvin paljon puhutaan, niin siellä on löytynyt paljon erilaisia ilmiöitä erilaisissa ympäristöissä. Ja olemme päässeet aika hyvin käsiksi niihin käyttämällä näiden haastattelujen ja kyselyiden lisäksi myös tällaista työpajatyyppistä työskentelyä ja erilaisia pienryhmätyöskentelymenetelmiä, jotka ovat edesauttaneet sitä, että olemme päässeet aika syvällekin niissä keskusteluissa juuri näihin tarpeisiin liittyen. Nämä tarpeet, joita on noussut, ovat liittyneet erityisesti turvallisuuden tunteisiin, jotka käytännössä voivat ilmentyä esimerkiksi vaatimuksina anonymiteetille siinä palvelussa, ne voivat liittyä erinäköisiin ulottuvuuksiin siitä, että käyttäjät saattavat pelätä, että he joutuvat maalittamisen kohteeksi mielipiteidensä tai mahdollisten poliittisten kytkösten tai ajatusten kanssa ja muutenkin tällainen fear of branding, eli leimautumisen pelko, että heidät sitten yhdistetään esimerkiksi johonkin laajempaan kokonaisuuteen, johon saatetaan muuten suhtautua ristiriitaisesti. Näiden lisäksi on ollut myös tällaisia teknisempiä ja käytännöllisempiä vaatimuksia liittyen saavutettavuuteen, ihan lähtien siitä, minkälaisia kontrasteja siellä jossain mahdollisessa web-palvelussa vaikka käytetään tekstin ja taustan välillä. Sen lisäksi, minkälaista kieltä siellä käytetään, onko se tällaista hyvin vaikeita käsitteitä ja lauserakenteita sisältävää kieltä vai koostuuko se sitten vähän yksinkertaisemmasta kielestä, jossa eksplisiittisesti, yksiselitteisesti selitetään näitä syy-seuraussuhteita ja ilmiöitä, joista keskustellaan kanssa siinä palvelussa. Sen lisäksi on ollut yksi jännittävä havainto, jonka olemme jo käytännössä toteuttaneet osittain tässä Digiraadin prototyypissä, on ollut tarve erinäköisille keskustelua tukeville materiaaleille, joita toisaalta raadin keskusteluun osallistuvat henkilöt, eli nuoret tässä tapauksessa, tai sitten päättävämmässä portaassa olevat henkilöt voivat keskustelun tueksi sinne tuottaa tai ladata. Näiden kautta olemme pystyneet tutkimuksessamme tuottamaan erinäköisiä suuntaviivoja tai ohjeistuksia tarpeista. Mutta siihen emme ole vielä päässeet ikävä kyllä käsiksi, meillä on olemassa omia hypoteeseja ja ajatuksia siitä, että miten nämä tarpeet saattavat erota eri taustoista tulevien ihmisten välillä, niin siihen emme ole vielä päässeet käsiksi. Se on hyvin mielenkiintoinen seuraava tutkimuksen suunta, jota haluaisimme laaja-alaisemminkin tutkailla, että miten näiden eri käyttäjäryhmien välillä tarpeet saattavat vaihdella. Ihan nopean yksityiskohdan vielä lisään siihen, että olemme näissä tutkimuksissa lähestyneet sitä osallistujien monimuotoisuutta kahdesta suunnasta, eli meillä on olemassa taustateoriaan pohjautuen olettamuksia siitä, että esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa on harvinaisempaa näissä perinteisissä päätöksentekoprosessien konteksteissa tällainen yhteiskunnallinen osallistuminen kuin esimerkiksi lukioissa. Toisaalta sitten taas työelämän ja koulutuksen ulkopuolisilla henkilöillä taustateoriaan pohjaten on vähemmän taipumuksia ja mahdollisuuksia ollut osallistua, joten tätä kautta on näitä eri ympäristöjä sisällytetty tutkimuksiin. Ja sitten toisaalta olemme myös omissa tutkimuksissamme mitanneet ja kysyneet sitä, että oletko osallistunut tällaisiin aktiviteetteihin, ja sitä kautta voidaan sitten todentaa, että on ollut hyvin eritaustaisia ihmisiä meidän tutkimuksissamme.
Oskar Mannelin [00:15:47]: Kyllä, tämä on tärkeä asia ja tosiaan sinä nostit tuossa monta hyvää teemaa esille. Esimerkiksi se, että ammattikoulutaustaisilla on usein ollut alhaisempaa se osallistuminen, niin sehän on näkynyt muun muassa myös esimerkiksi vaaleihin ja esimerkiksi vaikka nuorisovaltuustovaaleihinkin osallistumisella ja äänestysprosenteilla. Siitä nyt saatiin hyvää näyttöä taas, esimerkiksi Joensuussa järjestettiin nyt tämän syksyn aikana nuorisovaltuustovaalit, ja ne tulokset kyllä tukivat tätä päätelmää. Mutta ehkä sitten siirtyen ylipäätään tähän vaalikontekstiin, mainitsit juuri, että nuorilla monesti esteenä voi olla tällainen leimaantumisen pelko, pelko maalittamisesta tai vastaava este demokratiaan osallistumiselle, niin Liisa ja Niklas, koetteko te, että tämä näkyy myös esimerkiksi valtakunnallisissa vaaleissa, kuten kunnallisvaaleissa?
Niklas Wilhelmsson [00:16:36]: Minä voisin aloittaa. Kyllähän se on tiedostettu ongelma koko Euroopaassa oikeestaan, että voisi mainita oikeastaan nämä kulkusuunnat. Demokratioista on keskusteltu viime vuosien aikana sekä EU-tasolla että kansallisella tasolla huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin, ja osasyyhän on siinä, että on nähty, että vaikka tänä päivänä on enemmän demokratioita maailmassa kuin aikaisemmin, niin monet tällaiset kehittyneet demokratiat ovat taantuneet. Ja myös se, että meillä on ollut ongelmia myös EU:n sisällä muun muassa muutamissa maissa oikeusvaltiokehityksen ja myös demokratian kanssa, että on siirrytty askelia taaksepäin. Uusina ilmiöinähän tietenkin on tullut myös tämä maalittaminen ja tällainen, mitä nyt enimmäkseen netissä tapahtuu, mutta ihan myös tällaiset ehkä vihamieliset kommentit ja hyökkäykset sekä poliitikkoja että myös virkamiehiä kohtaan. Tietyllä tavalla keskusteluilmapiiri on ehkä kärjistynyt ja yksi tärkeä asia tässä on, että valtioneuvostohan nyt asetti tämän, oli hallitusohjelmassa kirjaus tällaisesta valtioneuvoston demokratiapoliittisesta ohjelmasta, jota me vedämme oikeusministeriössä, joka on poikkihallinnollinen ohjelma, ja yhtenä teemana on siinä nimenomaan vaalien turvallisuus ja disinformaatioon ja tällaisiin asioihin puuttuminen ja osallisuuden lisääminen, eli ne ovat kaksi pointtia. EU julkaisi juuri tällä viikolla EU:n demokratiaohjelman, ja komission ohjelma sisältää samoja piirteitä, että nimenomaan nämä on tärkeinä teemoina tuotu esille. Samalla meillä on myös valmisteltu lainsäädäntöä liittyen tähän syyttämiseen tällaisissa tapauksissa, ja meillä on myös erillinen työryhmä tähän maalittamiseen liittyen, että hyvin paljon ne ovat olleet kyllä viime aikoina keskutelussa.
Liisa Männistö [00:19:06]: Jos vielä jatkan tuosta Niklaksen puheenvuorosta, tartun tähän osallisuusteemaan, niin mielestäni se on viime aikoina, etenkin viime vuosina jotenkin nouseva teema, että osallisuus tavallaan nähdään hyvinkin olennaisena osana demokratiaa, ja se on erottamaton osa demokraattista yhteiskuntaa, että ihmiset voivat kokea olevansa osallisia ja mukana yhteiskunnassa. Ja jos nyt puhutaan ihan nuorten osallisuudesta tai lasten ja nuorten osallisuudesta vielä, jos laajentaa sille puolelle, niin jotenkin näkisin sen tosi tärkeänä, että me aikuiset ymmärtäisimme sen, että meillä on velvollisuus ottaa lapset ja nuoret mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta samalla ymmärrettäisi se, että kaikki eivät välttämättä halua tai heillä ei ole valmiuksia tai kiinnostusta osallistua, mutta että me kuitenkin tarjoaisimme sen mahdollisuuden, että jos lapset ja nuoret haluavat osallistua, niin heillä olisi sitten mahdollisuus, keinot ja kanavat siihen, että tavallaan heillä on oikeus osallistua, silloin kun he itse niin haluavat. Jotenkin olen pitänyt hirveän hyvänä sitä viimeaikaista kehitystä, että vaikka on ollut näitä negatiivisia kehityskulkuja, juuri tämä keskusteluilmapiirin huonontuminen ja muuta, mutta että tavallaan sitten kuitenkin samalla on nähty se, että osallisuus on erittäin vahva osa meidän demokratiaamme ja demokraattista kehitystä, niin minusta tässä on sekä huonoja että hyviä kehityskulkuja samanaikaisesti meneillään.
Oskar Mannelin [00:20:43]: Kyllä, ja ehkä nämä uudet kehityssuunnat vaativat myös vähän uudenlaista lähestymistapaa osallisuuteen. Voi olla, että se perinteinen edustuksellinen demokratia, jossa valitaan aina neljäksi vuodeksi edustajat, mihin ikinä valitaankaan, eduskuntaan, kunnanvaltuustoon, niin se ei enää vastaa ihan sitä nuorten tarvetta, joka tällä hetkellä on olemassa, se mihin ehkä tämä leimautumisen pelkokin osittain liittyy, on myös se, että monet nuoret kokevat, että he eivät halua jo nuorella iällä esimerkiksi leimautua osaksi jotain tiettyä puoluetta, jonka arvomaailmasta he eivät ole ehkä vielä täysin varmoja tai eivät ole varmoja, että onko se se oma joukko. Se myös ehkä osittain selittyy sillä, että nuorten elämä on paljon hektisempää nykyään. Harva nuori osaa sanoa sitä, mikä on oma tulevaisuuden suunta neljän vuoden päästä, koska on ehkä vähän epäselvää, millainen maailma on neljän vuoden päästä. Siihen vaikuttaa totta kai se, että nykyään vapaa liikkuvuus, kaikki tällaiset asiat ovat mahdollistaneet sen, että on paljon isompi vapaus nuorilla valita sitä, mitä he haluavat tehdä elämällään. Mutta totta kai pitää myös huomioida se, että meidän esimerkiksi työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Ehkä tästä vähän sekavasta ja polveilevasta alustuksesta päästään siihen kysymykseen, että jos tällaisia uusia osallisuuden muotoja halutaan lähteä kehittelemään, niin millaisia ne teidän näkökulmistanne voisivat olla? Onko jokin osallistava budjetointi sitten tie tällaiseen vaikuttamiseen vai onko sitten jokin enemmän tällainen digiraatimainen konsepti sitten se tie, jolla saamme nuoria osallistettua ehkä tämän meidän edustuksellisen demokratiamme rinnalla?
Liisa Männistö [00:22:21]: Jos nappaan tästä heti, sori Niklas, varmasti sekä että, tai siis sanoisin, että ei ole varmaan yhtä ainoaa oikeaa kanavaa juuri sen takia, että nuoret, niin kuin me kaikki muutkin, olemme tosi erilaisia ja haluamme osallistua eri tavoin. Meillähän on esimerkiksi oikeusministeriössä nämä verkkodemokratiapalvelut, jotka ovat jo aika hyvin tunnettuja: kansalaisaloite.fi, kuntalaisaloite.fi, joiden kautta voi tehdä suoraan aloitteita verkossa ja erityisesti kansalaisaloite.fi on lyönyt itsensä läpi erityisesti nuorten joukossa. Siinä on selkeästi toimiva konsepti. Mutta on ehkä vähän vaikeampi ollut miettiä sitä, että miten sitten vaikkapa johonkin lainsäädännön valmisteluun saadaan nuoria mukaan luontevalla tavalla, että se on vähän haastavampi rasti, mutta siihenkin on mietitty, että olisiko tämä Digiraati yksi ratkaisu siihen, että saataisiin tuotua lainvalmisteluprosessia ja muita valtion hallinnon valmisteluprosesseja vähän lähemmäs tavallisia nuoria. Ja sitähän me olemme nyt tässä testailemassakin tämän talven aikana.
Niklas Wilhelmsson [00:23:41]: Joo, voisin vielä jatkaa tästä, että kyllähän, jos mietitään, miten meidän lainsäädäntömme on kehittynyt, jos katsotaan 70-lukua ja tätä päivää, että miten paljon osallistumisoikeuksia on meidän lainsäädännössämme, niin onhan siinä tapahtunut valtava muutos ja niin kuin Liisa totesi, ehkä vähän sellainen paradigman muutos tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana myös, että on tuotu tällaisia ihan perustuslakiin sidottuja osallistumisen tapoja ihan valtion tasolle, kuten kansalaisaloite, ja samalla tämä osallisuus on tullut osaksi tätä arkista keskustelua sekä kunnissa että valtion tasolla. Itse näkisin, että parhaat osallistumistavat, joita voidaan tuoda, ovat sellaisia, että ne tukevat virkavalmistelua ja pystyvät toimimaan yhteen tämän edustuksellisen järjestelmän kanssa, koska mitään sellaisia viitteitä ei ole, että mitenkään lähiaikoina tämä meidän edustuksellinen demokratiamme olisi katoamassa minnekään. Mutta se, mitä tarvitsemme, on varmaan, että edustuksellisen demokratian rinnalla on näitä osallistumisen mahdollisuuksia vaalien välillä. Ne voivat olla monenlaisia, mutta ne tulisi olla sidottu oikeisiin prosesseihin tai vaikuttaa niihin, että ne eivät jää irrallisiksi, koska silloin ehkä osallistujat eivät koe voivansa vaikuttaa. Sitten tietenkin itse pidän tästä ALL-YOUTH-hankkeessa tehdystä kokeilusta, nimenomaan deliberaatio tai kansalaisraadit, kansalaiskeskustelut, niin ne voivat siinä mielessä olla hyvä tapa myös, että silloin ei yksittäinen ihminen tuo yhtä ideaa esille, vaan siinä päästään erilaisten ihmisten kanssa keskustelemaan asioista ja ehkä sitten luodaan parempaa ja syvällisempää ymmärrystä niistä ja ymmärretään myös, miksi asioista ajatellaan eri tavalla ja ehkä pystytään muodostamaan jonkinlaisia yhteisiä kantoja siihen, ja se on tietenkin toimivan demokratian kannalta tärkeää, että dialogi sekä eri ryhmien että hallinnon että kansalaisten välillä toimii hyvin. Siinä mielessä näkisin tätä ihan hyvänä kehitysaskeleena.
Oskar Mannelin [00:26:11]: Kyllä. Niklas nosti tuossa esiin tosi monta hyvää pointtia, ja se on varmasti totta, että edustuksellinen demokratia ei missään nimessä ole vielä mitenkään korvautumassa.
Iikka Pietilä [00:26:20]: Voisin ihan nopeasti tähän, jos sopii. Tässä tuli mielestäni hauskasti kaikilta teiltä, Liisalta, Niklakselta ja Oskarilta kolme tällaista taikasanaa. Liisa viittasi näihin valmiuksiin, Niklas viittasi tähän rinnakkaisuuteen ja se millä Oskar alusti tämän vaiheen, niin tavallaan näin ehkä siellä rivien välissä tällaisen kysymyksen, että onko se sama asia, miten nuoret määrittelevät osallistumisen ja osallisuuden, onko se sama asia kuin miten se instituutiokeskeisesti, hallinnon näkökulmasta tai näiden päätöksentekoprosessien näkökulmasta kehystetään tai määritellään. Siinä on selkeä kysymys, ja me olemme pyrkineet ainakin meidän tutkimuksessamme lähestymään sitä myös sillä lailla, että on olemassa kaksi tapaa määritellä osallistumista ja osallisuutta. Sitä voidaan lähestyä nuorisolähtöisesti ja nuorten tunnustamien ja tunnistamien tapojen kautta tai sitten enemmän hallintolähtöisesti tai nimenomaan päätöksentekoprosessikeskeisesti, mihin sitten liittyy tämä osallistumisen ja osallistamisen käsitteiden kahtiajako, että me täältä ylhäältä päin nyt osallistamme teitä, mutta näissä meidän määrittelemissämme rajoissa. Ja tosiaan olemme pyrkineet artikkeleissamme kirjoittamaan tätä auki, että ne eivät välttämättä aina ole yksi yhteen nämä kokemukset. Niklas viittasi juuri tähän rinnakkaisuuteen, niin eiväthän nämä digitaaliset palvelut sinällään ole mitään hopealuoteja, joilla pystytään ampumaan alas koko sitä ongelmaa tai niitä haasteita, mitä näiden molempien puolien käsiteavaruuksiin liittyy, vaan nimenomaan se kaiken kaikkiaan, että siellä on olemassa jonkinnäköinen väline- ja väylähorisontti, niin mahdollistaa sitten ehkä tarkempaa ja useampia erilaisia, eritaustaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksia. Liisa sitten viittasi noihin valmiuksiin vielä, ja tämä, mikä menee ehkä vähän taaksepäinkin keskusteluissa osittain, niin liittyy juuri tuohon, missä joku taisi sivuta sitä ammatillista koulutusta esimerkiksi, että kyllähän siellä on hirveä epätasapaino myös siinä, että minkälaiset valmiudet on osallistua, ja kyllähän se niin on, että koulutuksen seurauksena niitä valmiuksia ikään kuin kasautuu enemmän tai vähemmän toisille tahoille kuin toisille. Tämä sitten taas ehkä pidemmässä juoksussa kiinnittyy siihen keskusteluun, että mikä on esimerkiksi ammatillisen koulutuksen rooli ja onko tarkoitus tuottaa ainoastaan työmarkkinoiden ja työelämän tarpeisiin mukautuvaisia tuotantoyksiköitä sen sijaan, että tuottaisimme ammatillisessa koulutuksessa myös aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia, joilla on hyvät mahdollisuudet ja välineet vaikuttaa päätöksentekoprosesseihin. Tätä on esimerkiksi Meriläinen tutkinut paljon.
Oskar Mannelin [00:29:06]: Kyllä. Tuossa tuli paljon taas hyvää asiaa, ja se on aivan totta. Jäin miettimään sitä, millä tavalla me voimme ylipäätään laajentaa sitä meidän totutun demokratian käsitettämme. On totta kai tärkeää, että pystytään vaikuttamaan äänestämällä ja vaaleissa, mutta useat tutkimukset ovat osoittaneet siinäkin kohdalla, että monien ihmisten äänestyspäätöksiin ei välttämättä ehkä vaikuta se politiikan syvin sisältö ehdokkaiden takana, vaan siihen vaikuttavat paljon henkilömielikuvat, puoluemielikuvat ja sitten se, että millä tavalla kenellekin ovat näyttäytyneet ne tavallaan ehdokkaatkin, keitä siellä on ollut. Totta kai siinä on myös niitä ihmisiä, jotka lukevat tarkasti läpi puolueiden ohjelmat ja tavoiteohjelmat ja kaikki tällaiset, mutta voin sanoa, että se on ainakin nuorten keskuudessa melkoisen pieni määrä. Tämän takia on minusta myös tärkeä miettiä sitä, että millä tavalla me voimme tuoda sitä itse päätöksentekoa lähemmäs yksilöitä. Eli millä tavalla juuri näiden vaalien ohella voidaan saada kansalaisia, ja minun näkökulmastani myös ennen kaikkea nuoria vaikuttamaan niihin asioihin, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Tämä on ehkä se, missä mielestäni kansalaiskeskustelu, digiraadit, osallistava budjetointi, kaikki tällainen tulee tärkeään rooliin. Nyt kuitenkin tämä koronavuosi on ehkä sitten tuonut tässä tällaista pientä uudenlaista tilannetta tähän meidän osallisuuskeskusteluummekin, ja monet tällaiset esimerkiksi fyysisesti normaalisti järjestettävät keskustelut on jouduttu sen takia perumaan, niin koetteko, että onko tämä koronavuosi ollut uhka vai mahdollisuus osallistamisen kannalta? Onko se avannut teille joitain uusia reittejä, joita ei ehkä vain ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi vai onko se vaan toiminut enemmän esteenä sille itse osallisuuden toteutumiselle? Tähän olisi ehkä ennen kaikkea mielenkiintoista kuulla myös Jarin ja Iikan pohdintaa varsinkin tämän teidän hankkeenne kannalta.
Jari Varsaluoma [00:31:08]: Meillähän tässä onni onnettomuudessa on, että Digiraati on digitaalinen alusta, niin siinä mielessä luontevaa, että sitä voisi käyttää tällaisessa kriisitilanteessakin normaalien käytäntöjen lisäksi tai sijaan. Mielenkiinto tällaista palvelua kohtaan varmasti on lisääntynyt, voisi sanoa, tässä tilanteessa. Ja varmasti tällaisia muutenkin aktiivisesti haetaan. Nyt toisaalta kaikkien ihmisten digitaidot ja ehkä somen käyttö ja muutenkin tällaisten palvelujen käyttö on lisääntynyt tässä viimeisen vuoden aikana, niin ehkä sellainen kynnyskin käyttää tällaisia palveluita on laskenut aika paljon, ja sehän on myös tämän Digiraadin ehkä yksi oleellinen tekijä, että kynnys osallistua saataisiin mahdollisimman alhaiseksi. Digiraadissakin on lähdetty siitä, että siinä voi osallistua keskusteluun, mutta jos ei halua tai uskalla sanoa vaikka mitään, niin sitten voi vaikka peukuttaa toisten kommentteja, että jotenkin voi osallistua. Ja sitten se voi olla esimerkiksi se sinun kolmas raatisi, missä sinä sitten sanot jo jotain, että sitten saa niitä osallistumisen kokemuksia jotain kautta ja rohkaistuu siihen. On paljon tehty koulujen kanssa yhteistyötä, vaikka kouluissa kyllä tätä on jo ehkä enemmänkin, kun itsekin on tiedostettu, niin tätä yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja tällaisten palveluiden käyttöä, niin kyllä siellä niitä asioita käydään läpi, mutta ehkä vielä, jos nyt vertaa vaikka amerikkalaiseen yhteiskuntaan, missä tällainen yksilön vaikuttaminen ja kaikenlaiset mielenosoitukset ja tällaiset ovat hyvin perusarvoja ja ihmiset ovat ehkä sillä tavalla aktiivisempia kuin Suomessa, niin siihen nähden ehkä koulussakin voidaan korostaa niitä, että nämä palvelut tulevat tutuiksi siinä jo peruskoulun aikana, että mistä näitä löytää ja mitä eri tapoja vaikuttaa on ja sitten testailla niitä, niin sitten ehkä jäisi mieleen sitä myös, ja se kynnys lähteä kokeilemaan niitä myöhemmin olisi enemmän, että minulla on asiaa, minä haluan vaikuttaa johonkin, että mikä olisi sopiva työkalu, jonka ottaisin, että voisiko se olla se Digiraati vaikka tai sitten jokin muu näistä demokratia.fi-palveluista, joita on jo tarjolla. Jos vielä tähän yhteenvedän näitä tutkimuksissa havaittuja motivaatioita, niin nuorilla on kyllä se suuri motivaatio se, että se asia liittyy hänen omaan elämäänsä jotenkin, että miksi haluaisin vaikuttaa, se liittyy hänen omaan elämäänsä tai lähipiiriinsä, voi toki olla ihan yhteiskunnallinen ja laajempikin aihe. Mutta ehkä se kynnys vaikuttaa on lähipiiriin liittyvässä aiheessa pienempi. Sitten toiseksi se, että saat palautetta siitä, että olet osallistunut, että jotenkin, että se ei vain katoa esimerkiksi se raatiosallistumisesi johonkin. Tässä Digiraadissa on tavoitteena kehittää sellainen loppulausuma, joka lähtisi eteenpäin ja jäisi virkamiehille, ja he voivat viedä asiaa eteenpäin. Olemme paljon korostaneet sitä, että sitten pitää palata raatilaisille ja kertoa, että mitä vaikutuksia tällä sinun osallistumisellasi sitten oli. Jos ei kuulu mitään jälkeenpäin, niin se mielenkiinto osallistua jatkossa voi jäädä sitten aika pieneksi.
Oskar Mannelin [00:34:47]: Kyllä, täällä…
Iikka Pietilä [00:34:48]: Vielä ehkä tuohon korona-aikaan liittyen, niin mehän olemme kirjoittamassa juuri yhtä artikkelia liittyen näihin samoihin kysymyksiin digitaalisesta osallistumisesta ja digitaalisesta osallisuudesta nimenomaan poikkeusoloissa ja olemme keränneet keväällä aineisto näihin kysymyksiin liittyen, ja se artikkeli ei ole vielä tietenkään valmis eikä ole vielä tarjotukaan sitä mihinkään, että se on kirjoituksen alla, mutta alustavasti vaikuttaisi siltä, että nämä samankaltaiset erot, eli jälleen kerran se osallistuminen kasaantuu ja ne sitä myötä, että kenellä on toisaalta pääsy teknologioihin, kenellä on hyvät www-yhteydet kotona, kenellä on hyvällä tasolla tekninen osaaminen, kenellä on hyvällä tasolla medialukutaidot ja tiedonhakutaidot, niin myös heillä sitten taas myös näissä poikkeusoloissa nämä kokemukset siitä, että pystyykö osallistumaan, ovat tietysti paremmalla tasolla. Eli tämä palaa jälleen siihen, että myös näitä vaikeita aikoja varten suunniteltavat digitaaliset palvelut täytyisi olla loppukäyttäjäkeskeisesti suunniteltuja, niissä täytyisi olla huomioitu hyvin erilaisten käyttäjäryhmien tarpeita. Se nimenomaan korostuu näinä aikoina, nämä erot näissä taustoissa. Anteeksi, Niklas, olit vissiin sanomassa.
Niklas Wilhelmsson [00:36:08]: Joo, sori, puhuin päälle. Jos vielä saan tuosta ihan valtioneuvoston ja ministeriöiden näkökulmasta, niin kyllähän me näemme sen, meillä on ollut useampi tällainen koronaryhmä, joissa itsekin olen ollut mukana ja siinä on yhteiskunnan resilienssiä arvioitu, että miten tämä kestokyky ja muu, ja siinä on vahvasti noussut esille myös tämä osallisuuden tärkeys. Uskaltaisin väittää, että julkishallinnossa on otettu jonkinlainen digiloikka tämän koronan myötä, eli yhä useampi palvelu ja palvelukokonaisuus pystytään myös tuottamaan etäyhteyksien välillä, ja demokratian kannalta tärkeä kansalaisyhteiskunta, niin olen iloinen, että siihen löydettiin myös aika hyvät rahoitusratkaisut tässä kriisitilanteessa ja että järjestöt ovat itse keksineet hyvin innovatiivisia tapoja osallistaa myös jäseniään ja nuoria toimintaansa, vaikka nämä rajoitukset ovat olleet päällä. Se on ollut se positiivinen puoli, mutta toki tähän liittyy paljon haasteita. Me tiedämme, että yhä useampi on jäänyt ehkä vähän ulkopuoliseksi tänä aikana, jos ei ole luontevia yhteyksiä ja muutenkin yhteiskunnassa tällainen, jossa vetäydytään koteihin ja muuta, aiheuttaa paljon ongelmia tietenkin ja sitten tietenkin ihan [?? 00:37:49] kannalta myös, meillä on tulevat kuntavaalit keväällä, niihin nyt parhaillaan varaudutaan erinäisin toimenpitein, muun muassa THL:n kanssa siitä on valmisteltu, että miten ne saadaan turvallisesti järjestettyä ja niin, että jokainen äänioikeutettu myös uskaltaa mennä äänestämään. Kyllähän tässä on sekä että, on aiheuttanut kehitystä, mutta samalla on kyllä herättänyt huolenaihetta siitä, että kuinka moni on jäänyt ulkopuolelle, että tämä on tärkeä kysymys ja teema myös seurata tämän kriisin jälkeen, että mitä näille ihmisille tapahtuu.
Oskar Mannelin [00:38:34]: Kyllä. Tässä on ehdottomasti hyvä pointteja ja juuri ehkä ennen kaikkea pitää muistaa, että vaikka kriisi antaa meille ehkä mahdollisuuksia miettiä uusia innovaatioita, antaa meille myös mahdollisuuden ehkä kokeilla sellaisia asioita, joita ei muuten tulisi kokeiltua, niin siitä huolimatta meidän pitää pitää huolta siitä, että kukaan ei sitten pääse tippumaan siitä kehityksen kelkasta. Meidän pitää muistaa se, että meillä on ihmisiä, jotka eivät välttämättä esimerkiksi pysty käyttämään näitä digitaalisia palveluita tai eivät osaa käyttää näitä digitaalisia palveluita niin hyvin kuin toiset, ja ehkä tämä on myös meidän tulevaisuuden haasteemme, johon meidän pitää panostaa, eli miten saamme taattua sen, että kansalaisilla on yhtäläiset taidot, tai pystytään edes jollain tavalla kompensoimaan se taitojen puute. Eli millä tavalla pystytään takaamaan se, että jokaisella on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua? Tämä vaatii ehkä vähän tällaisia rinnakkaisia malleja. Se vaatii sitä, että on fyysisiä tapaamisia, mutta se vaatii myös [?? 00:39:27] kehitysympäristöjä. Mutta nyt, koska meillä alkaa aika vähitellen loppua, niin siirrytään vähän ehkä tällaiseen viimeiseen aiheeseeen, joka nyt ehkä olennaisesti liittyy tähän meidän podcastimme nimeen, eli 2050-luvulla, niin millaisena te näette nuorten osallisuuden meidän saapuessamme tuonne 2050-luvulle? Millä tavalla nuoria osallistetaan silloin, ehkä mitä ongelmia tai haasteita siellä on tai mitä olemme ehkä onnistuneet saavuttamaan? Millaisena te haluaisitte nähdä nuorten osallistamisen silloin 2050-luvulla? Voidaan käydä ihan vaikka sillä tavalla, että jos kaikki teistä kertovat omaa mielipidettään tähän, niin ihan kiinnostavaa kuulla. Kuka vaan voi aloittaa.
Jari Varsaluoma [00:40:11]: Jos minä sanon vaikka muutaman ajatuksen tähän. Minä nyt ainakin näkisin, että kanavia on paljon enemmän, ne ovat paljon tutumpia nuorille ja ehkä se ei ole sellainen asia, jota pitää kauheasti kysellä tai kyseenalaistaa, että osallistammeko me nuoria tähän vaan se on aika sellainen luonteva osa sitä prosessia, että nuoria myös kuullaan päätöksissä, jotka jotenkin liittyvät heidän elämäänsä tai tulisi liittymään heidän elämäänsä sitten, kun he ovat aikuisia. Että se olisi tullut osaksi sitä normaalia prosessia esimerkiksi nyt vaikka nuoria koskevan lain valmisteluun liittyen.
Oskar Mannelin [00:40:52]: Varmaan se, että nuoria osallistetaan jo siinä valmisteluvaiheessa, että se ei jää loppuvaiheeseen.
Jari Varsaluoma [00:40:56]: Nimenomaan, joo. Ja ehkä liittyen tähän meidänkin havaintoomme tällä hetkellä, että mitä aikaisemmassa vaiheessa nuoret osallistetaan, niin sitä helpompi myös niille nuorille on antaa omia kommenttejaan ja omalla tavallaan myös kertoa omat näkemyksensä, ja se tieto voidaan hyödyntää paremmin, kuin että on sitten valmista lakitekstiä, jota annetaan nuorille luettavaksi, koska sitten ollaan jo myöhässä. Monelle aikuisellekin se olisi jo liian myöhäistä kommentoida siinä vaiheessa yhtä lailla.
Oskar Mannelin [00:41:26]: Se on aina vähän ankeaa sitten kommentoida, kun enää viimeinen asia, jonka voit päättää, on se seinien väri, niin toivotaan ehkä, että siinä voidaan vaikuttaa vähän, että millaiset tilat myös rakennetaan. Mutta sitten vaikka Iikka, olisi mielenkiintoista kuulla, että miltä sinun näkökulmastasi nuorten osallisuus tulee näyttämään tulevaisuudessa, ja näetkö sinä siellä ehkä jotain uhkakuvia?
Iikka Pietilä [00:41:43]: Totta kai, ja se nyt on eri kysymys, mitä se sitten tulee olemaan ja mitä haluaisi olla ja mitä ne uhkakuvat ovat tietenkin. Siinä on yksi, että miten minä ajattelen, niin kuin tuossa alkupäässä mainittiin, niin miten sitä voisi lähestyä kaiken kaikkiaan sitä osallistumista, että kääntäisi sen niin päin, että kansalaisuuden käsite, sen sijaan, että se on sen valtion ylläpitämien struktuureitten sinulle antama jonkinnäköinen asiasisältö, liittyy siihen sitten aktiviteetteja, velvollisuuksia tai oikeuksia, niin sen sijaan sitä kansalaisuutta itseään lähestyttäisiin tällaisena palvelumuotoiluna tai palveluongelmana ikään kuin. Haluaisin jossain vaiheessa lanseerata tällaisen käsitteen kuin climate cityzenship as a service tai cityzenship as a service -tyyppisen lähestymistavan, jossa sitä kansalaisuutta pyrittäisiin esimerkiksi erinäköisten palvelu- tai digitaalisten palvelumuotoilun menetelmien avulla rakentamaan sellaiseksi kuin minkälaisia nämä tämän kyseisen alueen tai on se sitten EU- tai maailmankansalainen tai Suomen kansalainen tai Tampereen tai Inarin kansalainen, niin minkälaista se kansalaisuuden toteuttaminen heidän itsensä mielestä on ja minkälaisia välineitä, menetelmiä, väyliä pitkin sitä kansalaisuutta pystyisi toteuttamaan. Ja siihen mukaan voidaan lukea esimerkiksi nämä aiheet, joista tässä tänään on keskusteltu, että mitkä ne ovat ne erilaisiin päätöksentekoprosesseihin vaikuttamisen mahdolliset väylät. Se, miten voi niiden uhkakuvien kautta lähestyä, niin tähän liittyy hirveä jaottelu, sitä on esimerkiksi Mirja Vihersalo jonkin verran malleissaan tutkinut. Hän on tehnyt tällaisen hienon kirjallisuuskatsauksen, jossa hän on tutkinut ympäristökansalaisuuden, environmental cityzenship -käsitettä, jossa yksi tapa jaotella ja lähestyä kansalaisuutta on jaotella se sen mukaan, että minkälaisessa päätöksentekosfäärissä, sphere, ympäristössä se tapahtuu, ja hyvin usein minusta tuntuu, että meillä keskustelussa se osallistumisen ja erityisesti se, minkälaisiin konkreettisiin aktiviteetteihin osallistuminen puretaan, liittyy nimenomaan erityisesti julkisessa keskustelussa siihen, että miten näihin julkisiin päätöksentekoprosesseihin voidaan osallistua ja osallistaa nuoria. Mutta sitten todellisuudessa vaikuttaa siltä, että nuorilla on esimerkiksi tällaisiakin osallistumisen ja vaikuttamisen välineitä käytössä, kuin vaikka kulutuskäyttäytyminen, johon ei esimerkiksi ihan hirveästi vaikka kouluissa oteta kantaa. Kouluissa se on edelleen sitä samaa, mitä se oli 90-luvulla, että recycle, reuse, reduce, mitä näitä nyt oli, ja se on sitten siinä, mutta se, okei, ehkä siinä reduce-ulottuvuudessa voidaan vähän ottaa kantaa siihen, että vähennä, mutta vähennä mitä? Osta vähemmän turhaa skeidaa, jota et tarvitse, on se oikea sanoma, mitä pitäisi sanoa. Tämä on ehkä se keskustelu. Mitä sitten taas uhkakuvana, niin se, että sitä häivytetään enemmän ja enemmän ja luodaan illuusioita siitä, että voidaan vaikuttaa näillä kierrätyspäätöksillä ynnä muilla, kun todellisuudessa ehkä siellä yksityisellä sektorilla on kasaantunut aika paljon sitten kuitenkin valtaa myös näissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jotka kytkeytyvät vaikka sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen tai ympäristökysymyksiin pitkässä juoksussa. Vastasiko tämä yhtään, Oskar, ajatuksiisi tai kysymyksiisi?
Oskar Mannelin [00:45:09]: Kyllä vastasi, että tosi hyvä vastaus siinä mielessä ja varmaan, ehkä tuossa mitä tuossa mitä nyt käsitin oikein tätä sinun vastaustasi, niin siinä on myös se uhkakuva, että vaikuttamisen keinot rajataan liian kapeiksi, jos oikein käsitin, että haluat myös sitä, että nuorille kerrotaan, että heillä on monenlaisia vaihtoehtoja vaikuttaa heitä ympäröiviin asioihin.
Iikka Pietilä [00:45:29]: Näinhän sitä voisi ajatella kyllä.
Oskar Mannelin [00:45:32]: Sitten vielä, miltä, vaikka Liisa, sinusta nuorten osallisuus tulee näyttämään tulevaisuudessa näin vaikka ministeriönkin näkökulmasta? Millä tavalla nuoret ovat mukana siinä?
Liisa Männistö [00:45:45]: Se miltä haluaisin, että se tulee näyttämään, niin niin kuin Niklas tuossa aikaisemmin mainitsi ja olemme puhuneetkin siitä, että meillä lainsäädäntökehikko on hyvin kunnossa ja ihmisillä on hyvin laajat osallistumisoikeudet lainsäädännön puitteissa. Sitten jos ajatellaan, nyt on paljon sivuttu koulutusta ja kasvatusta, niin meillähän myös opetussuunnitelmien perusteissa on tosi hyvin, siellä on niitä tavoitteita, että nuoria kasvatetaan kunnon kansalaisiksi ja osallistumaan ja vaikuttamaan. Mutta että se, mitä ajattelisin, että nyt olisi seuraava steppi ja mitä haluaisin nähdä, on se, että ne oikeasti menevät sinne arkeen ja että niitä aletaan elää arkipäivässä, että ne oikeudet tavallaan tulevan käytetyiksi ja nuoret tietävät siitä, että heillä on tällaiset oikeudet osallistua ja vaikuttaa hyvinkin laajasti ja että niitä tapoja on myös paljon olemassa ja että kouluissa ja oppilaitoksissa ja erityisesti siellä ammatillisella puolella niin, että siellä otettaisiin käyttöön nykyistä laajemmin niitä keinoja, joita on olemassa ja kerrottaisiin niistä osallistumisen ja vaikuttamisen keinoista ja siitä, mitä on yhteiskunnallinen osallisuus ja osallistuminen. Jollain tapaa toivoisin, että tulevaisuudessa nuoret entistä enemmän kokisivat osallisuutta yhteiskunnassa, että he tietäisivät, miten he pystyvät halutessaan vaikuttamaan ja osallistumaan. Tavallaan ne kehikot ovat olemassa, mutta jotenkin se arkipäivään tuominen ja käytäntöön vieminen, siinä on vielä paljon kehitettävää.
Oskar Mannelin [00:47:31]: Joo, eli näin jos tulkkaan taas oikein sinun vastaustasi, niin toiveenasi olisi myös se, että nuoret ovat tietoisia ensinnäkin siitä, että heillä on vaikuttamisen keinoja ja että he osaisivat käyttää niitä, mutta myös se, että sitten eri organisaatiot hyödyntävät näitä keinoja kuulla nuorten mielipiteitä.
Liisa Männistö [00:47:47]: Kyllä, juuri näin.
Oskar Mannelin [00:47:50]: Tai ylipäätänsä, että saadaan tuotua nuorten osallisuus, mikä tässä jo aikaisemmin taisi olla puheena, niin tuotua se osaksi arkipäivää, että ehkä ei enää ole kysymys siitä kysymyksestä, että osallistammeko me nuoria, vaan nuoret osallistuvat samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Niklas, sinulta sitten vähän ehkä samanlaista lähestymiskantaa, että millä tavalla nuorten osallisuutta nähdään 2050-luvulla, onko se jollain tavalla erilaista siihen verrattuna, mitä se on nyt?
Niklas Wilhelmsson [00:48:19]: Komppaan vahvasti Liisan näkemyksiä tässä, mutta jos maalaan tulevaisuuskuvaa, haluaisin kuitenkin nähdä tulevaisuuden valoisana, että nyt jos mietitään tämän hetken tilannetta monessa maailman maassa, niin puhutaan jo demokratian rakenteista ja oikeusvaltion kehityksestä ja muusta, niin nähdään ihan populismin noususta, ja tällaisia ilmiöitä, jotka haastavat ihan kokonaan meidän demokraattisen järjestelmämme näitä fundamentteja. Mutta sitten jos mietitään Suomea, niin Suomihan tällä hetkellä kuitenkin sijoittuu ihan maailman kärkimaiden joukkoon ja meillä näyttäisi olevan nyt sekä Euroopan Unionissa että Suomessa sellainen tahtotila, että halutaan vaalia tätä toimivaa demokratiaa ja halutaan myös enemmän osallisuutta mukaan. Luulen, että nyt esimerkiksi tällä hallituskaudella, kun katsoo hallitusohjelmaa ja nyt viime viikolla julkaistiin julkisen hallinnon strategia, joka katsoo 2030-luvulle, niin siinä nimenomaan tällaisia keskeisiä sanoja ovat osallistuminen, yhdenvertaisuus ja avoimuus ja että hallinto toimii yhdessä kansalaisten kanssa ja sitä on alkanut näkyä myös, että se on ihan tällainen selkeä osa sitä toimintaa, mitä julkinen hallinto myös tekee, ja on nähty hyviä esimerkkejä nyt myös esimerkiksi ilmastolaista. Ilmastokysymykset kiinnostavat monia nuoria, miten siellä on päässyt mukaan ja miten sitä nyt ehkä kirjoitetaan vielä sellaiseen muotoon, että nuoret tulevat laajemmin kuulluiksi ja niin edespäin. Luulen, että meillä on nyt hyvä momentum tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa ja pyrkiä saamaan tämä asia eteenpäin, koska tämä on kyllä myös yhteiskunnallinen kilpailukykykysymys, että yhteiskunta on vakaa ja kansalaiset ovat mukana ja että tehdään tätä Suomea yhdessä, niin ne ovat tärkeitä asioita, ja toivoisin näkeväni sellaisen tulevaisuuden.
Oskar Mannelin [00:50:37]: Näihin mukaviin tunnelmiin on hyvä päättää. Hyvä, että saatiin tällainen positiivinen loppuviba tähän, vaikka monenlaista uhkakuvaa tässä on ollutkin. Tosiaan, kiitos paljon teille kaikille hyvistä keskusteluista ja hyvistä pointeista, eli kiitos, Liisa.
Liisa Männistö [00:50:52]: Kiitoksia.
Oskar Mannelin [00:50:53]: Kiitos, Ilkka.
Iikka Pietilä [00:50:54]: Kiitoksia, oli mukavaa.
Oskar Mannelin [00:50:58]: Kiitos Jari ja sitten myös Kiitos Niklas.
Niklas Wilhelmsson [00:51:02]: Kiitos.
Oskar Mannelin [00:51:09]: Podcast on toteutettu osana ALL-YOUTH-hanketta ja sen rahoittajana toimii strategisen tutkimuksen neuvosto. Mukana podcastia mahdollistamassa ovat myös Joensuun normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen yliopisto.
[äänite loppuu]