Bio- ja kiertotalouden aloille kehitetään työelämämentorointia, jonka avulla etsitään ylisukupolvisesti ratkaisuja aikamme vaikeisiin kysymyksiin.

Luottamuksellisessa mentorointisuhteessa on tilaa oivalluksille ja suhde voi kasvaa ystävyydeksi.
Luottamuksellisessa mentorointisuhteessa on tilaa oivalluksille ja suhde voi kasvaa ystävyydeksi.

Nuoren opintojen ja uran alkuvuosina ovat tärkeitä ammatillisen identiteetin muodostuminen, sekä kysymykset kyvyistä saavuttaa ammatillisia unelmia. Mentoroinnissa tapahtuva hiljaisen tiedon siirto, sekä mentorin ja mentoroitavan molemminpuolinen oppiminen ovat sitä mitä nykypäivän työelämässä tarvitaan. Mentoroinnissa perinteisen hierarkkisen valtasuhteen sijaan korostuvat vastavuoroisuus, dialogi ja suhteen tasavertaisuus. Mentoroitavan tarpeista käsin lähtevä työelämämentorointi voi parhaimmillaan tarjota nuorelle henkilölle mahdollisuuden kehittää itseään ja tunnistaa omia kykyjään, sekä antaa annoksen työelämätietoutta. Mentorille puolestaan avautuu ikkuna nuoren maailmaan. Mentoroinnin kohdentaminen aivan uran alkuun olisi tarpeellista, sillä ensimmäisen työvuoden tapahtumilla on todettu olevan suuri merkitys.

ALL-YOUTH -tutkimushankkeessa on tehty mentorointiohjelmien kartoitus. Sitä laadittaessa on havaittu, kuinka paljon mentorointia Suomessa on. Mentorointiohjelmia on tarjolla runsaasti nuorille opiskeluiden aikana, vastavalmistuttuaan sekä juuri työelämään siirryttyään. Kehitämmekin toimintatutkimuksen keinoin mentorointimallia, jota voitaisiin tarjota myös niille, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa opiskelupaikkaansa tai sopivaa työpaikkaa, mutta ovat kiinnostuneita ympäristöasioista, metsäluonnosta ja kestävästä kehityksestä?

Mentorointia biota- ja kiertotalouden aloilla kehitetään yhdessä Suomen Punaisen Ristin, nuorisoalan ja työelämäkumppaneiden, sekä monikulttuurisuustoimijoiden, oppilaitosten ja nuorten kanssa. Työelämäkumppaneille tarjoutuu mahdollisuus toteuttaa yhteiskuntavastuuta ja samalla luoda tunnettuutta kiertobiotalouden monialaisuudelle nuorten keskuudessa.

LISÄTIETOA:

Voiko tosirakkautta löytää sokkotreffeillä? – Haussa mentori metsäbiotalousalalta (ALL-YOUTH -blogi 31.1.2019)
Muistio mentorointikokouksesta 27.11.2018
ALL-YOUTHin lausunto kansallisen metsästrategian valmisteluun 2018