2050-luvulla on ALL-YOUTHin kanssatutkijoiden podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joilla yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä. Tutkailemme vaikuttamisen, nuorten osallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.
Podcastia tekevät:
Venla Siltovuori
Mie oon Venla ja oon ekan vuoden metsätieteiden opiskelija ja kevytyrittäjä. Harrastan retkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Tykkään myös lukea kirjoja sekä seurata politiikkaa ja maailman menoa.
Oskar Mannelin
Moro! Mun nimi on Oskar Mannelin ja oon 18-vuotias abiturientti Joensuusta. Mun vapaa-aika kuuluu pitkälti nuorisovaltuuston ja eri yhdistysten luottamustoimissa, jonka lisäksi teen myös kevytyrittäjänä erilaisia keikkatöitä. Lähdin tähän podcastiin mukaan, sillä haluan olla tuomassa Suomen podcast-sceneen aidosti nuorten näköisen podcastin, jonka lisäksi haluan tuoda keskusteluun myös oman ääneni ja mielipiteeni
Juni Sinkkonen
Olen 25-vuotias aktivisti, taiteilija ja psykologian maisteriopiskelija Joensuusta. Minua sykähdyttäviä teemoja ovat ympäristötunteet, myönteisten tulevaisuuksien visiointi ja luovuus. Vedän ilmastotunnepajoja ja lisäksi toimin järjestöaktiivina Savo-Karjalan Luonto-Liitossa. Luppoajan täyttävät runoilu, kirjominen ja luonnon ihmettely.
Sini Heikkala
Olen 17-vuotias lukiolainen. Vapaa-ajallani alppihiihdon lisäksi viihdyn kaverieni kanssa. Tykkään kuunnella musiikkia ja urheilla.
Vastuututkija: Nina Tokola
Tuottaja: Pasi Huttunen.
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta, Mukana mahdollistamassa podcastia ovat olleet Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun normaalikoulu.
Jakso litteroituna
[äänite alkaa]
Alkujuonto [00:00:05]: 2050-luvulla.
Juni Sinkkonen [00:00:10]: 2050-luvulla on podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joille yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä.
Venla Siltovuori [00:00:20]: Podcastissa tutkailemme vaikuttamisen.
Oskar Mannelin [00:00:23]: Nuorten osallisuuden.
Juni Sinkkonen [00:00:24]: Ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.
Oskar Mannelin [00:00:26]: No niin, tervetuloa kaikille tämän ensimmäisen 2050-luvulla podcast-jakson pariin. Ja tänään tosiaan meillä olisi tarkoitus keskustella juuri asiasta itsestään, eli siitä miltä maailma tulee näyttämään 2050-luvulla. Minun nimeni on tosiaan Oskar Mannelin ja minä olen joensuulainen abiturientti Joensuun normaalikoulusta ja harrastuksiin kuuluu siinä vapaa-ajalla puuhailu kaiken maailman vapaaehtoistoiminnassa aina ihan nuorisovaltuustoista erilaisiin yhdistyksiin. Ja keitä minulla on täällä studioissa kaverina? Minulla on Venla, Juni ja Sini. Ja itse asiassa haluaisitteko te suoraan esitellä itsenne ja kertoa vaikka samalla miltä te luulette, että teidän elämänne tulee näyttämään silloin 2050-luvulla? Haluaako Juni vaikka aloittaa?
Juni Sinkkonen[00:01:14]: Joo, moikka, minä olen Juni Sinkkonen ja olen psykologian maisteriopiskelija ja aktivisti. Olen toiminut muun muassa Luontoliitossa ja vetänyt sellaisia ilmastotunnepajoja. Ja miltä minun elämäni tulisi näyttämään 2050-luvulla? Minä olisin silloin sellainen reilu viisikymppinen ja minä toivon, että eläisin sellaista mahdollisimman ekologista ja muutenkin eettistä elämää jossain mukavassa yhteisössä, johon kuuluisi myös erilaisia eläimiä ehkä ja muuta. Tämä tulee ainakin ensimmäisenä mieleen.
Oskar Mannelin [00:01:55]: Noin, kiitos Juni. Haluaisiko vaikka Sini kertoa seuraavana?
Sini Heikkala [00:01:59]: Joo, minä olen siis Sini ja minä harrastan alppihiihtoa ja kanssa olen abiturienttina tuolla Joensuun normaalikoulun lukiossa. Ja minunkin elämäni varmaan toivottavasti silloin 2050-luvulla olisi aika sellaista rentoa. Minä olen silloin 48-vuotias ja toivon, että minulla olisi ehkä joku perhe ja sitten me matkustelisimme paljon ja elettäisiin jossain kivalla alueella ja olisi jotain lemmikkejä ehkä ja olisi sellaista rauhallista elämää, sitten joku kiva ammatti olisi ihan kiva kanssa siinä.
Oskar Mannelin [00:02:35]: Kiitos Sini. Entäs Venla?
Venla Siltovuori [00:02:38]: Joo, eli minä olen Venla Siltavuori ja minä valmistuin nyt ylioppilaaksi ja nyt aloitan yliopistossa tänä syksynä opinnot. Minä harrastan luonnossa liikkumista ja muutenkin liikuntaa ja urheilua, sitten minulla on nuorisoyritys, joka vie aika paljon kanssa omaa aikaa. Minulle tärkeitä asioita ovat esimerkiksi perhe ja luonto ja sitten tykkään seurata mitä maailmassa tapahtuu. 2050 vuonna minä olen 49-vuotias ja toivon, että minun elämäni olisi sellaista, että olisi merkityksellinen työ ja kiva koti. Hirveän vaikea ajatella oikeastaan enempää sinne asti.
Oskar Mannelin [00:03:27]: No niin, kiitos kaikille. Mutta nyt kun olemme saaneet meidän podcastin hostit esiteltyä, olisi varmaan aika siirtyä itse tämän meidän jakson pihviin eli siihen, että miltä tämä maailma silloin 2050-luvulla oikein näyttää. Me käsittelimme sitä nyt hieman ehkä tällaisesta yksilöitten lähtökohdasta ja siitä millaista teidän oma elämä ehkä silloin on, mutta tosiaan maailmallahan on vallassa monia muitakin erilaisia trendejä, jotka voivat vaikuttaa sitten siihen, että miltä teidän elämänne näyttää. On puhuttu paljon siitä, että ilmastokriisi uhkaa meitä ja se saattaa uhata meitä jo paljon ennen vuotta 2050, joten on kysymys se, että olemmeko me edes miten hyvissä voimissa, onko meidän maapallomme sellaisessa kunnossa, että me voimme täällä asua siinä ajankohtana? Tämän lisäksi on ollut myös puhetta siitä, että maailma muuttuu yhtä tällaiseksi polarisoituneemmaksi. Pysyykö EU yhtenäisenä? Tapahtuuko enemmän sellaista sisäänpäin vetäytymistä? Tärkeä kysymys sekin. Mutta sille on myös vastapainona se, että maailma voi myös muuttua paljon globaalimmaksi. Ehkä isommat yhteisöt yhtenäistyvät ja ylipäätään se, että pystyykö vaikka EU:sta tulemaan liittovaltio? Mahdollinen kehityssuunta sekin. Voisimme ensin ehkä käsitellä vähän tällaisia globaaleja teemoja, niin mitä ajatuksia nämä teissä herättävät?
Juni Sinkkonen [00:04:48]: Joo, no minä olen itse toiminut tällaisten ilmastokysymysten parissa ja olen kiinnostunut ilmastonmuutospsykologiasta, ympäristöpsykologiasta laajemminkin, niin minulle heräsi heti mieleen, että ehkä ilmastonmuutos on sellainen aika kapea asia kuitenkin sellaisen laajemman kehikon sisällä, eli voisi ehkä puhua pikemminkin sellaisesta ekokriisistä ja sitten vielä sen tavallaan syvätasolla sellaisesta ylikulutuskriisistä. Mehän käytämme nyt luonnonvaroja aivan todella kiihtyvään ja liialliseen tahtiin, niin jos haluaisin olla toiveikas tässä, niin ajattelisin että ihmiskunta on 2050-luvulla saanut jo jotenkin käännettyä kaikki nämä päästöt kuriin ja toivon mukaan Suomikin olisi jo hyvinkin hiilinegatiivinen hyvin voimakkaasti, eli tavallaan pystytään sitomaan enemmän hiiltä kuin sitä tuotetaan. Tällaisia ajatuksia minulle nyt heräsi äkkiseltään.
Oskar Mannelin [00:05:49]: Joo, tuo on varmasti hyvä pointti ja siinä ehkä minulta heräsi jo se kysymys, että onko tämä todella mahdollista? Nythän ollaan puhuttu siitä, että Suomi pitäisi saada hiilineutraaliksi vähintäänkin vuoteen 2030 mennessä, niin onko tämä sinusta realistinen tavoite?
Juni Sinkkonen [00:06:06]: No minä ajattelen ehkä sillä tavalla, että realismia on monenlaista. Tavallaan ne asiat mitä me emme voikaan kuvitella, niin nehän eivät voi tulla todeksi, että minä ehkä haluan ajatella myös toiveikkaasti. Ja on selkeästi totta kai vakavia kehityskulkuja käynnissä, mutta ei liikaa pitäisi myöskään korostaa jatkuvasti niitä kielteisiä asioita, koska se helposti latistaa ihmisten uskoa ja toivoa siihen hyvään huomiseen. Ehkä sellaisia konkreettisia rakentavia ohjeita ja ohjenuoria pitäisi tarjota ihmisille ihan omaan arkeen ja muutenkin yhteiskunnassa, mutta kyllä minun mielestäni valtioilla ja tällaisilla suuremmilla vaikka yrityksillä, niin niillä on aivan valtava vastuu tehdä tästä maailmasta parempi paikka ihan kaikille ihmisille. Totta kai jokaisella yksilölläkin on omassa elämässään valtaa tehdä isojakin asioita.
Venla Siltovuori [00:07:11]: Tuo on todella suuri haaste kyllä, mutta tietysti toivoisi että se menisi noin päin, että päästäisiin kokonaan jopa hiilinegatiivisiksi. Mutta sitten siihen liittyy aika paljon asioita ja nimenomaan se muutos pitäisi tehdä sieltä suurelta tasolta, valtiotasolta ja suuryritysten tasolta, että se ei ole mikään sellainen kysymys että ostatko pahvipussin vai muovipussin, vaan vaikka ne ovat suuria tekoja tavallaan, pienet teot ovat tavallaan suuria tekoja, niin silti ne tärkeimmät jutut ovat ehkä siellä päätöksenteossa.
Oskar Mannelin [00:07:55]: Kyllä, ja siis mikä minulla ainakin on ollut aina mielessä on se, että Suomessa saadaan tämä asia kuntoon niin on totta kai tärkeätä, mutta mitä me ennen kaikkea tarvitsemme ovat globaalit ratkaisut. Ja siinä tulee vähän se ongelma, että samalla kun meillä on tällainen yhteinen kriisi, jonka eteen meidän pitäisi tehdä paljon yhdessä töitä, niin maailma on myös polarisoitunut samaan aikaan,eli myös erimielisyydet eri asioista on lisääntyneet. Ja esimerkiksi se, että pystyykö Euroopan Unioni, saatikka esimerkiksi kaikki maailman valtiot saavuttamaan tämän asian suhteen yksimielisyyttä? Haluavatko esimerkiksi eräät suurimmat valtiot luopua siitä kilpailuasemasta minkä he ovat saaneet raskaalla teollistumisella aikaan, niin pystymmekö me saavuttamaan tässä sellaista yksimielisyyttä näinkin ison katastrofin meitä uhatessa?
Sini Heikkala [00:08:46]: No toivottavasti, tai sehän olisi se optimistinen näkökulma. Toivottavasti sillä tavalla pystyisi tekemään, että siihen vaatii aika paljon keksintöjä ja uusia resursseja, että miten siihen pystyy päätymään ja muutenkin että miten sen saa toimimaan. Mutta kyllä optimistisesti ajateltuna se olisi mahdollista ja toivottavasti sillä tavalla kävisikin.
Juni Sinkkonen [00:09:07]: Kyllä, ja minä haluaisin lisätä tähän vielä, että kun puhutaan tuosta polarisaatiosta ja tällaisista ääriliikkeistä esimerkiksi, niin tähän liittyy minun mielestäni todella oleellisesti tämä totuuden jälkeinen aikakäsite mistä puhutaan nykyään, mihin taas liittyy ehkä sellainen, että ollaan epäileväisiä vaikka tieteen tällaisia johtopäätöksiä kohtaan. On ilmastodenialismia eli tällaista ilmastonmuutoksen kieltämistä ja muuta, että se on minun mielestäni aika vakava kehityskulku, että paras tieto mikä on tässä maailmassa tuotettu, niin siihen ei luoteta. Se tieto juuri mikä voisi ohjata meidät kohti sellaista kestävämpää ja kaikille parempaa tulevaisuutta, niin siihen ei luoteta, että se on minun mielestäni todella huolestuttava asia.
Venla Siltovuori [00:09:55]: Se on kyllä niin, että juuri nyt kun tässä meidän podcastissakin kantavana teemana ovat nämä nuoret, niin etenkin nuorisossa on sitä polarisoituneisuutta tässä, niiden mielipiteissä ja muussa, että tavallaan se voi olla myös tietynlainen ratkaisu tässä kysymyksessä jos mietitään, että 2050-luvulla tämän hetkiset nuoret on sellaisia keski-ikäisiä, niin he ovat voineet muuttaa sitä suuntaa, koska nyt nuorilla on ollut näitä Friday for Future -liiikkeitä ja näin, että tavallaan se on ollut sellainen ilmastokysymys nuorten mielessä. Todella vahvasti ovat kiinnostuneita siitä ja muuttamaan maailmaa, tietysti toisaalta se toinenkin, nämä juuri ilmastodenialismi ja muu tällainen kielteinen suhtautuminen siihen niin on myös sitten nostanut päätään, että saa nähdä. Vaikeita kysymyksiä.
Oskar Mannelin [00:10:56]: Minä mietin juuri sitä, että sinä puhuit siitä, että polarisaatio on näkynyt myös nuorten keskuudessa. Käsitinkö oikein tästä?
Venla Siltovuori [00:11:06]: Joo, kyllä.
Oskar Mannelin [00:11:09]: Niin sehän viittaa myös siihen, että ovatko sitten nuoret todella niin yhtenäisiä tämän ilmastonmuutosasian eteen? Nythän on toki profiloitunut siinä, että on ollut nämä Friday for Future -liikkeet, on ollut Elokapinaa ja muuta, jotka ovat valtaosin liikkeitä joissa nuoret ovat mukana. Mutta se, että ovatko nuoret yhtenäisiä tämän asian suhteen, niin siitä minä en olisi niinkään ihan varma, koska nuorissakin löytyy paljon mielipidekirjoa ja tavallaan siinäkin tulee se kysymys, että ketkä nuoret ovat sitten niitä, jotka ovat vallassa silloin vuonna 2050? Ovatko ne todella ne nuoret, jotka sitten ovat ottaneet tämän ilmastonmuutoksen vakavasti? Ja toinen asia on myös se, että onko se vähän liian pitkäkatseista ajatella, että okei, mitä ne nuoret tekevät silloin vuonna 2050, koska mikäli puhutaan siitä, että tämä ilmastonmuutoksen ja ylipäätään tämän koko ekokriisin aiheuttama uhka toteutuu jo aikaisemmin, niin niitähän päätöksiä pitäisi saada nyt.
Juni Sinkkonen [00:12:10]: Joo, se on kyllä ihan totta ja ne jotka ovat kaikkein huolestuneimpia juuri näistä ympäristö- ja ilmastoasioista, nehän ovat ainakin näkyvästi nuoret. He ovat siellä kaduilla, me olemme siellä kaduilla, että totta kai siihen nuorten porukkaan, siihen kuuluu myös sellaisia ihmisiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa nämä asiat, että sehän on ihan selvää että kyllä niitäkin ihmisiä löytyy. Mutta tämä on todella kinkkinen juttu juuri sen takia, koska siellä kaduilla on niitä ihmisiä, joilla ei ole vielä sellaisia asemia yhteiskunnassa välttämättä, että jotka pystyvät sillä laajemmalla skaalalla vahvasti vaikuttamaan niihin yhteisiin kysymyksiin. Aikuisten pitäisi todellakin ottaa nyt todella vahvasti koppia tästä ja päättäjien ja muiden, että se on niiden ihmisten vastuulla, jotka ovat siellä vallankahvassa.
Venla Siltovuori [00:13:05]: Ja ilmeisesti jonkin verran on otettukin, ainakin historiallisen kunniakkaat ilmastotavoitteet ovat esimerkiksi tämän hetkisellä hallituksella mitä nyt olen ymmärtänyt, niin jonkin verran sitä nuorten huolta on kuultu.
Sini Heikkala [00:13:22]: Kyllä minustakin olen huomannut, että kyllä ne pikku hiljaa alkavat kuulemaan, että vielä pitäisi ehkä vähän niidenkin nyt skarpata, että pääsee tähän ongelmaan käsiksi, mutta kyllä se ehkä siitä.
Oskar Mannelin [00:13:34]: Niin, ja tässä on ehkä myös se ongelma, että huolimatta siitä, että tämä huoli esimerkiksi ilmastonmuutoksesta nuorten keskuudessa on todella vakava, niin ne nuorten vaikuttamiskeinot eivät ole ehkä ihan samanlaiset kuin mihin perinteisessä politiikassa ollaan totuttu. Jos puhutaan siitä, että nuorten äänestysaktiivisuus on silti harmittavan matala ja esimerkiksi se, että yhdistyksethän ovat valtaosin sellaisia paikkoja missä nuoria ei näy, niin meidän pitää myös ehkä miettiä sitä, että pystymmekö me muuttamaan tätä järjestelmää tulevaisuutta ajatellen sellaiseen suuntaan, että se pystyy paremmin huomioimaan nämä nuorten vaikuttamishaaveet ilman sitä, että sen ajaa pelkästään siihen perinteisen politiikan muotoihin? Koska varsinkin se, että yhdistysten jäsenmäärät on vakavassa laskussa, niin asettaa vähän ehkä kyseenalaiseksi sellaisen perinteisen politiikan missä kuullaan ensin yhdistyksiä lausuntokierroksella ja sitten katsotaan siinä vaiheessa, että onko kenelläkään mitään tätä vastaan. Jos jollain on jotain vastaan, niin saattaa vaikka ilmestyä uusi yhdistys, joka ajaa tätä asiaa, joka on rekisteröitynyt yhdistysrekisteriin ja niin edelleen. Ja tämä ei ehkä enää ole sellainen malli mikä toimii sitten vuonna 2050, varsinkin mitä pidemmälle sosiaalinen media kehittyy tätä myötä.
Venla Siltovuori [00:14:55]: Sen keskustelunhan pitää olla siellä missä nuoret itsekin ovat, että juuri se on totta että nuoret eivät välttämättä ole niin aktiivisia tällä tavalla stereotyyppisesti ajatellen juuri tällaisissa yhdistys- ynnä muussa toiminnassa, niin sitten tavallaan se pitää jalkauttaa sinne missä nuoret ovat itse.
Juni Sinkkonen [00:15:16]: Minulle heräsi tästä siis sellainen ajatus, että tässähän on, että tavallaan jos tällaiset perinteiset politiikan ja muut tällaiset niin kuin yhdistysmuotoiset toiminnan muodot eivät välttämättä nappaa, niin sellaista ruohonjuuritoimintaahan on nähtävissä jo nyt. Vaikka Elokapina, sehän on sellainen että siinä ei käsittääkseni ole minkäänlaisia johtajia niin sanotusti, että ihmiset demokraattisesti toimivat autonomisesti niissä yhteisöissä, että tällainen ruohonjuuritoiminta voisi olla sellainen mikä 2050-luvulla olisi ehkä vahvistunut. On vaikka tällaisia ekokyliä ja ekoyhteisöjä ja muita, jotka toimivat itsenäisesti, mutta ihmiset yhdessä kuitenkin päättävät asioista ja toimivat.
Oskar Mannelin [00:16:01]: Tuo voi olla mahdollinen kehityssuunta. Minä ylipäätään näkisin, että se syy minkä takia yhdistystoiminta ei nappaa niin montaa nuorta ja ehkä osittain myös se minkä takia ei äänestetä niin aktiivisesti kun ehkä vaikka olisikin mielipiteitä asiaan niin on se, että ei haluta sitoutua tiettyyn poliittiseen liikkeeseen tai tiettyyn yhdistykseen pitkäksi aikaa kerrallaan, koska elämä koetaan ylipäätään paljon muuttuvammaksi kuin mitä se on ollut esimerkiksi silloin kymmeniä vuosia sitten. Nythän ihminen ei enää luo sellaista työuraa itselleen missä pysytään 50 vuotta, vaan siinä voidaan kouluttautua uudelleen, siinä voidaan vaihtaa alaa montakin kertaa. Ja tässähän on myös ehkä sellainen, että moni nuori ei halua lyödä lukkoon sellaista tiettyä kaavaa elämäänsä ja se koskee myös tätä vapaaehtoistoimintaa, niin sillä tavalla tällaiset liikkeet joihin sinä voit liittyä ja sitten lähteä pois silloin kun haluat tai osallistua vain muutamaan mielenosoitukseen tai tapahtumaan, niin ne voivat tuntua helpommilta vaihtoehdoilta.
Välijuonto [00:16:54]: Miltä maailma näyttää 2050-luvulla?
Oskar Mannelin [00:16:58]: Mutta näin, tästä me pääsemmekin todella kätevästi aiheeseen siitä miltä tulevaisuuden työelämä tulee näyttämään. Eli keskusteltiin juuri siitä, että ihmiset eivät ole enää ehkä niin halukkaita sitoutumaan samalla tavalla pitkäksi aikaa samaan työhön ja tämä on yksi tällainen ehkä merkittävä kehityssuunta. Mutta tämän lisäksi on puhuttu myös siitä, että miltä se työviikko tulee ylipäätään näyttämään. Eräässä SDP:n tilaisuudessa missä pyydettiin kertomaan vähän unelmiaan tulevaisuuteen liittyen, niin Sanna Marinhan mainitsi esimerkiksi sellaisen vaihtoehdon, että tulevaisuuden työviikko olisikin vain neljäpäiväinen ja kestäisi kuusi tuntia päivässä. Millaisia ajatuksia esimerkiksi tämä teissä herättää?
Venla Siltovuori [00:17:41]: No minä luulen, että se voisi sopia joillekin ja sitten joillekin ei. Esimerkiksi minun yksi tuttavani oli sillä tavalla, puhui juuri että hänestä olisi todella kiva jos perjantai olisi vielä vapaapäivä, että olisi vain neljä päivää töitä ja kolme päivää vapaata, että se olisi hänelle täydellinen elämänrytmi. Ja muutenkin tavallaan on ihmisiä, joille enemmän sopii vähemmän töitä tehdä ja sitten joillekin taas sopii että on selkeämmin sitä rytmiä niin kuin useampana päivänä viikossa.
Sini Heikkala [00:18:19]: Ja sitten kun jos olisi vain neljän päivän työviikko, niin sitten jäisi enemmän vapaa-aikaa ja pystyisi käyttämään sitä johonkin muuhun, vaikka omaan hyvinvointiin tai jos on perhe niin perheen kanssa olemiseen tai johonkin vaikka sitten jos on joku työ mihin tarvitsee tutkimusta, niin sitten on aikaa tehdä sitä tutkimustakin kun on enemmän sitä vapaa-aikaa. Sitten todennäköisesti jaksaminen on parempi ja jaksaa keskittyä paremmin siihen työhön mitä sitten tekee, kun saa vähän enemmän sitä vapaata ja sitten saattaa olla tehokkaampaa se työskentely. Saattaa olla ihan hyvä juuri niin kuin Venla sanoi, että suurimmalle osalle ja joillekin sitten saattaa olla vähän huonompi kun saa tehdä vähemmän töitä, mutta kyllä se ehkä olisi ihan hyvä.
Oskar Mannelin [00:19:00]: Eli sinä näkisit sen siten, että kun tavallaan sitä levon määrää pystytään lisäämään niin samalla myös tavallaan se työn tuottavuus paranisi jonkin verran?
Sini Heikkala [00:19:08]: Joo, kyllä. Ja sitten minulle tuli mieleen, että voisi olla myös sillä tavalla, että se voisi olla kansanterveydelle ja jopa kansantaloudelle sikäli hyödyllistä, että ihmiset voisivat enemmän esimerkiksi harrastaa liikuntaa ja pysyisivät terveempinä, jolloin heillä voisi olla pidemmät vaikka työurat ja sairaslomia voisi olla vähemmän ja muuta, että jos he pysyisivät terveempinä, koska heillä olisi kuitenkin yksi päivä viikossa enemmän sitten aikaa käyttää esimerkiksi ulkoiluun. Ja voisihan sitä myös tehdä merkityksellistä vapaa-aikatoimintaa niin kuin vaikka vapaaehtoistyötä.
Oskar Mannelin [00:19:53]: Kyllä, tuo on varmasti sellainen toivottava kehityssuunta. Se mikä ehkä siinä voi tulla vähän ongelmana on se, että onko meillä ylipäätään niin, kun kaikki ihmiset ei välttämättä ole ihan täysin halukkaita tekemään näin ihan senkin takia, että tarkoittaako se että me lyhennetään työviikkoa myös sitä, että palkat pienenevät? Eli mikäli ajatellaan, että silloin työpäivät lyhenevät ja ylipäätään työpäiviä on vähemmän, niin se voi myös tarkoittaa joillakin aloilla sitä, että palkkaa on vähemmän saatavilla ja se taas voi osoittautua osan kotitalouksista kannalta todella hankalaksi tilanteeksi.
Juni Sinkkonen [00:20:29]: Niin, on tietenkin selvää, että sellaista eriarvoisuuskehitystä pitäisi tuollaisessa tilanteessa pyrkiä suitsimaan eli tavallaan kaikki ihmiset tulisivat toimeen joka tapauksessa, että vaikka ne työpäivät olisivatkin lyhyempiä, työviikot olisivat lyhyempiä, saisi vähemmän palkkaa, mutta että jokainen tulisi toimeen kuitenkin ja tässä ehkä se perustulo voisi olla hyvä ratkaisu jossain määrin. Minulle tuli tuosta mieleen, että tavallaan mitä itse toivoisin että 2050-luvulla ja ihan tästä päivästäkin alkaen lisääntyisi, niin olisi sellaisen ei materiaalisen -hyvinvoinnin ja tavallaan elämän merkityksellisyyden lähteiden lisääntyminen ihmisten elämässä. Eli että tavallaan hyvinvointi ja sellainen merkityksellisyyden kokemus elämässä ei ole sidottu enää tällaisiin materiaalisiin saavutuksiin kuten vaikka joku ison omakotitalon omistaminen, autot, lentäminen ulkomaille joka vuosi. Tavallaan se hyvinvointi koostuisi enemmän sellaisista vaikkapa ihan läsnäolosta läheisten ihmisten kanssa ja luonnossa olemisesta ja muusta. Ja samalla kun se elämän merkityksellisyys siirtyy tällaisiin ei materiaalisiin -asioihin, niin se tarkoittaa, että tarvitaan myös vähemmän rahaa siinä elämäntyylissä, mikä tarkoittaa periaatteessa sitten että voidaan tehdä vähemmän töitä, mikä taas jättää sitten itsensä toteuttamiselle ja hyvinvoinnin ylläpitämiselle enemmän aikaa.
Oskar Mannelin [00:22:05]: Kyllä, tuo on totta kai ihan täysin totta, että sillä tavalla saataisiin ehkä muutettua sitä ihmisten rytmiä enemmän sellaiseksi nimenomaan niin kuin lähtökohtaisesti enemmän ehkä hyvinvointia tukevaksi kuin sitä materiaalistumista tukevaksi. Se toki, että millä tavalla tämä vaikuttaa meidän kansantalouteen ja siihen että pysyykö Suomi kilpailukykyisenä maana, ylipäätään pystymmekö pitämään sen elintason samana varsinkin Suomessa, joka on tällainen hyvin veropohjainen ekonomia, niin mistä tavallaan pystytään sitten saamaan? Onko se haittaverotuksen lisääminen vai pitääkö meidän miettiä vähän uusia lähestymistapoja esimerkiksi sosiaalipalvelujen lähestymiseen, niin se on sitten ehkä se toinen kysymys ja siitä vähän päästään myös ehkä siihen aiheeseen, että millainen suomalainen yhteiskunta tulee olemaan silloin 2050-luvulla. Nythän väestöennusteet näyttävät kovasti sitä suuntaa, että meidän syntyvyytemme on laskussa samalla kun meidän eläkeläisten määrä nousee huomattavasti ja tämä tarkoittaa yhteensä sitä, että meillä on työikäisiä vähemmän ja se vaikuttaa todella negatiivisesti meidän huoltosuhteeseemme. Ja jos tälle asialle ei saada jotakin tehtyä, niin siinä on toki riskinä se, että miten me saamme hoidettua tämän ikääntyvän väestön?
Sini Heikkala [00:23:13]: Niin, siinä on aika vaikea miettiä tavallaan tuollaisia uudistuksia ja sitten toisaalta, että kun muutenkin on aika vähän sitten vähemmän työikäisiä ja on sitten tavallaan sitä hommaa tehtävänä ja näin, että millainen se todellisuus sitten on ja juuri kun huoltosuhde on mitä on ja tutkimukset näyttävät, että nytkin kun iäkkäiden määrä koko ajan lisääntyy niin aika näyttää.
Oskar Mannelin [00:23:45]: Kyllä, näinhän se on. Se että mitkä tulevat olemaan sitten ne maailman realiteetit varsinkin täällä Suomessa sitten 2050-luvulla, niin se toki määrittää myös aika paljon sitä, että mihin kehityssuuntaan sitten siinä vaiheessa lähdetään. Mutta ehkä minä tässäkin haluaisin vielä korostaa sitä, että kun me puhumme 2050-luvusta, niin me emme pelkästään puhu siitä että mitä tulemme tekemään silloin, vaan meidän on myös tärkeä miettiä sitä että mitä me teemme nyt. Ja tämän takia olisi todella tärkeää, että mikäli me haluamme sellaista tulevaisuutta mitä me olemme ehkä tässäkin maalailleet, että olisimme ehkä mahdollisesti saamassa lyhyempää työviikkoa, saataisiin ehkä ilmastonmuutos kuriin ja kaikkea tällaista. Ylipäätään, että se ei muutu täysin dystopiaksi se 2050 maailmankuva, niin meidän pitää tehdä sellaisia pitkäkantoisia päätöksiä jo tällä hetkellä ja sen takia olisi tärkeää, että jokainen siihen kykenevä osallistuu päätöksentekoon, olkoonkin se äänestämällä, olkoonkin se vapaaehtoistoiminnalla, yhdistystoiminnalla, menemällä itse ehdokkaaksi, niin se olisi hyvin tärkeää, että me lähtisimme mukaan tähän toimintaan.
Juni Sinkkonen [00:24:56]: Niin, sitten kun mietitään sitä tulevaisuutta jonka me haluamme rakentaa, niin sitähän ei ole mahdollista edes aloittaa rakentamaan, jos me emme pysty kuvittelemaan sitä. Ja toisaalta sitten siinä rakentamisprosessissa ehkä minä kannustaisin kaikkia ihmisiä miettimään, että mitkä ovat ne oman elämän ydinarvot, mistä tulee se hyvinvointi ja onnellisuus omassa elämässä. Jos se tulee vaikka siitä, että sinä ihailet kaunista luontoa ja käyt siellä hakemassa hyvinvointia ja muuta, nautit läheisten ihmisten kanssa olemisesta, hyvästä lähiruoasta, mistä tahansa, niin se on se lähtökohta myös sen tulevaisuuden rakentamiselle, että mennään niiden arvojen äärelle ja niistä käsin, niistä lähtöisin aletaan miettiä ihan pienistäkin teoista lähtien, että mitä me haluamme tulevaisuudelta, mitä me haluamme vaatia päättäjiltä.
Oskar Mannelin [00:25:46]: Kyllä, tuo on todella hyvä pointti ja ylipäätään se, että me tarvitsemme meidän arvojamme ohjaamaan meidän valintojamme ja valinnat ovat juuri niitä asioita mitä meidän pitää tehdä siihen liittyen, että miltä me haluamme tulevaisuuden näyttävän meidänkin sukupolvellemme sitten vuonna 2050.
Välijuonto [00:26:07]: Nyt 20, sitten 50.
Oskar Mannelin [00:26:11]: Nyt meillä alkaa vähitellen olla podcastin aika lopussa, mutta vielä ennen kuin lopetellaan minä ajattelin kysyä, että mitä te haluaisitte suositella meidän kuuntelijoillemme, jotain sellaista että mitä ihmisten kannattaisi katsoa, kokea, kuunnella, tehdä ennen sitä 2050-lukua? Voisimme käydä pienen kierroksen läpi siitä, että mitkä teidän suosituksenne tähän olisivat, niin voidaan vaikka aloittaa. Sini?
Sini Heikkala [00:26:38]: No minä suosittelisin käymään erilaisissa kansallispuistoissa tai muuten vaan luonnossa- Luonto on todella tärkeä osa maapalloa ja muutenkin elämää, että luonnossa kannattaa viettää mahdollisimman paljon aikaa. Ja kansallispuistoista ehkä Oulangan kansallispuisto on todella kiva paikka, olen käynyt itse siellä kaksi kertaa ja se on kyllä sellainen paikka, että siellä kannattaa käydä. Siellä on todella kivat maisemat ja kivat reitit ja se on sellainen paikka, että siellä kannattaa käydä kävelemässä.
Oskar Mannelin [00:27:05]: Kiitos, Sini, tästä hyvästä suosituksesta. Meidän kaikkien kannattaa käydä noissa kansallispuistoissa vierailulla. Juni?
Juni Sinkkonen [00:27:12]: Joo, minä voisin suositella itse asiassa kahtakin kirjaa, jotka tekivät minuun itseeni todella suuren vaikutuksen tänä vuonna. Luin Riikka Kaihovaaran Villi ihminen, jossa on vähän sellaista välillä filosofisempaakin pohdintaa luontoyhteydestä. Ja sitten toisaalta tällainen romaani Emma Puikkoselta nimeltä Lupaus.
Oskar Mannelin [00:27:33]: Kiitos näistä suosituksista. Venla?
Venla Siltovuori [00:27:35]: Minä haluaisin suositella Risto Isomäen kirjaa Mitä koronapandemian jälkeen. Aluksi olin vähän skeptinen tätä kirjaa tai tämän kirjan suhteen, mietin että mitenköhän nopeasti se on kirjoitettu, että voiko olla laadukas, mutta se olikin itse asiassa ollut jo tekeillä ennen tätä, että sitten se nimi vain tuli sille kun tämä pandemia tuli. Mutta kuitenkin se liittyy aika hyvin tähän tämän jakson teemaan, eli siinä käsitellään erilaisia uhkakuvia tulevaisuudelle. Se ei ole kauhean positiivinen, vaan siinä käydään läpi esimerkiksi juuri mahdollisia tulevia pandemioita tai muita asioita joihin meidän pitäisi kiinnittää nyt huomiota ja varautua, etteivät ne sitten räjähtäisi käsiin joskus tulevaisuudessa.
Oskar Mannelin [00:28:21]: Kiitos, Venla myös. Ja tosiaan mitä minä suosittelen on kuuntelemaan the Ulkopolitist -podcastia. Podcast on ainakin lähes yhtä hyvä kuin meidän podcast ja tosiaan käsittelee näitä pitkälti ulkopoliittisia teemoja, eli todella mielenkiintoista analyysia sitten erilaisista ulkopoliittisista aiheista aivan niin kuin näistä Afrikan konflikteista USA:n tilanteeseen ja moneen muuhun asiaan. Joten sitä suosittelen kuuntelemaan ennen kaikkea, mutta tämä jakso alkaa olla meidän osaltamme purkissa. Kiitos minun puolestani.
Juni Sinkkonen [00:28:56]: Kiitos.
Venla Siltovuori [00:28:57]: Kiitos.
Sini Heikkala [00:28:58]: Kiitos.
Oskar Mannelin [00:28:59]: Ja me näemme seuraavassa jaksossa.
Loppujuonto [00:29:04]: Podcast on toteutettu osana All Youth -hanketta ja sen rahoittajana toimii Strategisen tutkimuksen neuvosto. Mukana podcastia mahdollistamassa ovat myös Joensuun normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen yliopisto.
[äänite päättyy]