2050-luvulla on ALL-YOUTHin kanssatutkijoiden podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joilla yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä. Tutkailemme vaikuttamisen, nuorten osallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.
Podcastia tekevät:
Venla Siltovuori
Mie oon Venla ja oon ekan vuoden metsätieteiden opiskelija ja kevytyrittäjä. Harrastan retkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Tykkään myös lukea kirjoja sekä seurata politiikkaa ja maailman menoa.
Oskar Mannelin
Moro! Mun nimi on Oskar Mannelin ja oon 18-vuotias abiturientti Joensuusta. Mun vapaa-aika kuuluu pitkälti nuorisovaltuuston ja eri yhdistysten luottamustoimissa, jonka lisäksi teen myös kevytyrittäjänä erilaisia keikkatöitä. Lähdin tähän podcastiin mukaan, sillä haluan olla tuomassa Suomen podcast-sceneen aidosti nuorten näköisen podcastin, jonka lisäksi haluan tuoda keskusteluun myös oman ääneni ja mielipiteeni
Juni Sinkkonen
Olen 25-vuotias aktivisti, taiteilija ja psykologian maisteriopiskelija Joensuusta. Minua sykähdyttäviä teemoja ovat ympäristötunteet, myönteisten tulevaisuuksien visiointi ja luovuus. Vedän ilmastotunnepajoja ja lisäksi toimin järjestöaktiivina Savo-Karjalan Luonto-Liitossa. Luppoajan täyttävät runoilu, kirjominen ja luonnon ihmettely.
Sini Heikkala
Olen 17-vuotias lukiolainen. Vapaa-ajallani alppihiihdon lisäksi viihdyn kaverieni kanssa. Tykkään kuunnella musiikkia ja urheilla.
Vastuututkija: Nina Tokola
Tuottaja: Pasi Huttunen.
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta, Mukana mahdollistamassa podcastia ovat olleet Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun normaalikoulu.
Jakso litteroituna
[äänite alkaa]
Juni Sinkkonen [00:00:04]: 2050-luvulla.
Juni Sinkkonen [00:00:13]: Tervetuloa mukaan 2050-luvulla-podcastiin. Mitä kansalaisvaikuttaminen oikeastaan on, ja millaisia muotoja se voi saada? Tässä jaksossa kansalaisvaikuttajat Maija Kuivalainen, Tuulia Reponen ja Itä-Suomen yliopiston luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti pureutuvat vaikuttamisen teemaan. Keskustelemme ympäristökansalaisuudesta ja aktivismista, nuorten näkökulmaa unohtamatta. Jakson ensimmäisessä osassa kuulemme keskustelijoiden taustoista sekä muun muassa siitä, miten nuoret kokevat yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Voisitteko te esitellä itsenne? Vaikka Maija voi alottaa.
Maija Kuivalainen [00:00:57]: Joo, moikka. Minä olen tosiaan Kuivalaisen Maija, 22-vuotias kansalaisvaikuttaja, myös Pieksämäen omaksi Greta Thunbergiksi tituleerattu ilmastoaktivisti. Opiskelen Joensuussa ympäristöpolitiikkaa ja ympäristöoikeutta avoimessa yliopistossa ja edustan Suomea parhaillaan käynnissä olevassa nuorten ilmastohuippukokouksessa, Mock COP26:ssa. Tämä ilmastohuippukokous on järjestetty täysin nuorilta nuorille, ja osallistujia on yli 400, yli 140 maasta. Oma kansalaisvaikuttamiseni sai alkunsa tämän tunnetun IPCC:n 1,5 asteen ilmastoraportin julkaisun jälkeen lokakuussa 2018. Asuin tuolloin Italiassa ja koin vahvaa riittämättömyyden tunnetta uudessa paikassa, kun en tuntenut ketään enkä osannut oikein kieltäkään pystyäkseni vaikuttamaan siellä paikallisesti. Palattuani kuitenkin kotiin Suomeen perustin omalle paikkakunnalleni Pieksämäelle tällaisen Kestävä Pieksämäki -ilmastotoimintaryhmän, koska kotipaikkakunnallani ei ollut siihen aikaan oikeastaan minkäänlaista nuorten ja nuorten lähtöistä ilmastotoimintaa.
Maija Kuivalainen [00:02:17]: Tämän henkilökohtaisen vaikuttamisen lisäksi olen mukana monien järjestöjen toiminnassa, vastuutehtävissä, muun muassa Luonto-Liitolla täällä Joensuun paikallispiirin toiminnassa erityisesti, sekä myös Vasemmistonuorten ja Vasemmisto-opiskelijoiden toiminnassa. Tässä ehkä jonkin verran minusta.
Juni Sinkkonen [00:02:38]: Kiitos. Voisiko Tuulia olla seuraava?
Tuulia Reponen [00:02:42]: Kansalaisvaikuttaja-termi kuulostaa juhlalliselta. En ehkä sitä itse itsestäni käyttäisi. Koen itseni enemmän aktiiviseksi kansalaiseksi. Se, että miten onnistuu vaikuttamaan on ehkä jälkikäteen nähtävissä. Olen yhteiskuntamaantieteen väitöskirjatutkija. Tutkin moraalimaantieteen kysymyksiä. Sellainen aihe minulla on, että miten suomalaiset kokevat oman vastuunsa suhteessa turvapaikanhakijoihin ja muualta tuleviin. Sen lisäksi olen ollut aktivisti noin vuodesta 2015. Sen jälkeen jotenkin särkyi sellainen illuusio, että poliitikot hoitavat kaiken ja voi vaan keskittyä omaan elämäänsä ja olla tyytyväinen siihen, mitä tapahtuu. Koen sellaista vahvaa vaikuttamistarvetta, kun silloin ennen leikkauspolitiikka tuntui koskettavan erityisesti heitä, jotka olivat heikoimmassa asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja koin sen todella epäoikeudenmukaiseksi. Mutta sitten 2015 jälkeen oli ehkä taas sellaista suvantovaihetta enemmän omassa aktiivisuudessa. Sitten, niin kuin Maijakin mainitsi, tuli tuo 2018 IPPC:n puolentoista asteen raportti, joka aukaisi sitten silmät sepposen selälleen, että me olemme yhteiskuntina menossa ihan väärään suuntaan ilmastokriisin kannalta, ja että tietoa on paljon, mutta poliittista tahtoa ei löydy. Samaan aikaan sitten kuulin Extinction Rebellion -nimisestä liikkeestä, joka oli alkamassa Iso-Britanniassa, ja julistivat siellä kapinan maansa hallitusta vastaan, ja sanoivat, että heidän näkökulmastaan sosiaalinen sopimus kansalaisten ja hallituksen välillä on rikottu, kun Iso-Britannian hallitus ei välitä ilmastotieteestä ja tee sen mukaista ilmastopolitiikkaa ja vaarantaa tulevien sukupolvien oikeuden turvalliseen elämään. Se puhutteli minua, ja kun Suomessa perustettiin paikallinen haara, niin liityin siihen, ja olen siitä lähtien ollut ympäristökansalainen sanan aktiivisessa merkityksessä.
Juni Sinkkonen [00:05:34]: Kiitos, Tuulia. Entäs Irmeli?
Irmeli Mustalahti [00:05:38]: Joo, minun nimeni on Irmeli Mustalahti ja olen tosiaan tässä ALL-YOUTH-hankkeessa varajohtajana ja johdan tällaista osatutkimusta, kuin Kestävää hyvinvointia luomassa. Olen tosiaan Itä-Suomen yliopistolla luonnonvarahallinnan professorina tällä hetkellä, mutta ehkä taustani sen verran kertoisin, että olen toiminut erilaisissa järjestöissä silloin nuorena, erilaisissa ympäristöjärjestöissä, sitten taas nuorisojärjestöissä, mutta sitten muuten vapaaehtoisena ja sitten myöhemmin työelämässä myöskin olen ollut järjestöissä töissä. Oma taustani on aika tällainen globaali, että olen työskennellyt tuolla erilaisissa kehitysyhteistyötehtävissä ennen akateemista uraani ja väitellyt tuolta Kööpenhaminan yliopistosta liittyen nimen omaan luonnonvarahallinnassa metsävarojen hallintaan liittyen ja kansalaisten osallistumiseen liittyen luonnonvarojen hallinnassa. Sen jälkeen sitten nämä erilaiset hankkeet, joita olen johtanut tässä tutkijan urallani, niin niissä kaikissa ehkä sellainen nimittäjä on ollut nimen omaan tämä kansalaisten osallistuminen, osallistaminen. Tämä tämän hetkinen hanke, joka on ALL-YOUTH, johon myöskin tämä podcast on linkittynyt, niin tämä ALL-YOUTH-hankehan katsoo nimen omaan nuorten osallistumista, mutta myöskin nuorten erilaisia tapoja tavoitella tätä kestävää hyvinvointia. Sen takia ehkä olen nyt myöskin tässä tämän päivän podcastissa mukana.
[00:07:30]: Nyt 20. Sitten 50.
Juni Sinkkonen [00:07:33]: Tässä tuli monia erilaisia termejä jo esille. Minua kiinnostaa se, että Tuulia, sinä toit esille tuon aktiivisen kansalaisen termin, jota suosit tuon kansalaisvaikuttajan käsitteen yli. Sitten tuli vielä aktivisti tässä esille. Miten erittelisit? Mikä ero näillä on? Ja onko teillä muilla näkökulmia tähän asiaan?
Tuulia Reponen [00:07:58]: Niin, että mikä on kansalaisvaikuttajan, aktivistin tai aktiivisen kansalaisen ero?
Juni Sinkkonen [00:08:05]: Joo.
Tuulia Reponen [00:08:06]: Minulle jotenkin vaikuttaja-sana assosioituu hyvin vahvasti valittuihin päätöksentekijöihin, poliitikkoihin, että heillä on suurin valta tässä yhteiskunnassa vaikuttaa ja oletusarvoisesti he ovat niitä yhteiskunnan vaikuttajia. Tietysti voisi sanoa, että aktivistina tai aktiivisena kansalaisena kamppailee siitä vaikuttamisesta ja pyrkii nimen omaan vaikuttamaan yhteiskuntaa, joten voi olla tietysti jossain määrin semanttista hiustenhaljontaa, että onko kansalaisvaikuttaja vai ei. Mutta ehkä se kertoo sellaisesta omasta näkökulmasta, että näkee sen vallan epätasapainon yhteiskunnassa, että kansalaisilla ei ole yhtä paljon valtaa vaikuttaa asioihin, kuin mitä sitten edustuksellisen demokratian valtaapitävillä.
Maija Kuivalainen [00:09:09]: Joo, minun mielestäni Tuulia tiivistikin ja toi todella hyviä huomioita esille näistä eri termeistä. Haluaisin tuoda myös sellaisen näkökulman tähän, että varmaan myös se, että tiedostaa sen oman niin sanotun etuoikeutensa. Esimerkiksi näin Suomen näkökulmasta voitaisiin ajatella, että ehkä ilmastonmuutoksella ei välttämättä ole niin suoria ja voimakkaita seurauksia, kuin verrattuna johonkin toiseen maahan, esimerkiksi globaalissa etelässä, niin jotenkin, että kokee sellaista vahvaa halua vaikuttaa ja toimia, vaikka tietää sen, että ei ole ehkä eturintamassa siinä, mihin ne ilmastonmuutoksen ja sen seurausten vaikutukset kohdistuvat. Se on mielestäni tärkeä huomio siinä vaikuttamisen ja vaikuttajan niin sanotussa roolissa toimiessa. Että ottaa esiin ja huomioi hyvin myös muita ihmisiä ja heitä, keihin ne vaikutukset ja seuraukset ovat… tai voivat todennäköisesti olla vielä voimakkaammat.
Irmeli Mustalahti [00:10:13]: Nämä Tuulian ja Maijan esimerkit hyvin resonoivat myöskin siihen, mitä tässä ALL-YOUTH-hankkeessa, kun ollaan haastateltu nuoria, ollaan keskusteltu nuorten kanssa, meillä on myöskin tällainen niin sanottu kanssatutkijanuorten ryhmä, jossa myöskin Juni on ollut mukana. Näissä keskusteluissa on nimen omaan toisaalta tullut esille se nuorten turhautuminen siihen, että se kansalaisvaikuttaminen hyvin vahvasti nähdään kansanedustajien etuoikeudeksi tai kansanedustajien kanaviksi vaikuttaa, kun taas sitten sellaiset nuorten erilaiset verkostot, nuorten erilaiset aktiiviset toiminnat, esimerkiksi verkossa tai omien ryhmiensä kanssa, nuoret kokevat, että se on sitä aktiivista kansalaisuutta, se on sitä niin sanottua ympäristökansalaisuutta, jolla nuoret yrittävät vaikuttaa. Nuoret yrittävät tuoda omaa ääntänsä esille, mutta se hyvin sitten usein latistetaan. Sitä ei nähdä aktiivisuudessa. Sitä voidaan joskus esimerkiksi hyvinkin kokea tällaiseksi passiiviseksi, koska se ei ole näkyvää, se ei ole edustuksellista, se on siellä verkossa, jota aikuiset eivät välttämättä edes osaa käyttää niin hyvin, että he pystyisivät näkemään, kuinka aktiivisia tietyt nuoret, tietyt ryhmät, tietyt järjestöt siellä verkossa ovat. Kun puhutaan tällaisesta kansalaisvaikuttamisesta, aktiivisesta kansalaisuudesta, niin se on myöskin sellaista arkipäivän politiikkaa, joka ei välttämättä tapahdu siellä edustuksellisissa kanavissa, esimerkiksi siellä, miten joku tietty henkilö valitaan kunnallisvaalien kautta siihen poliittiseen päätöksentekoon tai sinne Arkadianmäelle, vaan se arkipäivän politiikka on sitä, joka itse asiassa vaikuttaa hyvinkin vahvasti henkilöiden valintojen kautta tai sitten ihan tällaisten ryhmien oman aktiivisuuden kautta siihen yhteiskuntaan. Siinä myöskin on se aktiivinen kansalaisuus, joka ei välttämättä aina ole sitä aktivismia, tai ainakaan tämä henkilö, aktiivinen kansalainen, ei välttämättä näe itse itseään aktivistina, vaan esimerkiksi ne nuorten verkostot voivat olla sitä arkipäiväistä politiikkaa, joka tehdään niiden valintojen tai sitten oman aktiivisuuden kautta.
Juni Sinkkonen [00:13:04]: Olisiko Maijalla tai Tuulialla ajatuksia tähän Irmelin puheenvuoroon?
Tuulia Reponen [00:13:07]: Minulle se oli aika tyhjentävä puheenvuoro. Luulen, että se on hyvin pitkälti noin.
Maija Kuivalainen [00:13:15]: Voisin kanssa lisätä, että todella erinomainen huomio, jota en itse ole myöskään kovin paljoa ajatelleeksi juuri tämä, että on paljon sellaista… Irmeli kuvasi, että ei edustuksellista, vaan enemmänkin sellaista omissa piireissä ja ei niin näkyvästi tapahtuvaa toimintaa, ja että sitä ei välttämättä lueta siihen aktivismin piiriin, vaikka sillä voi kuitenkin olla myönteisiä vaikutuksia, erittäin myönteisiä vaikutuksia, tämän asian puolesta. Todella mielenkiintoinen pointti, kiitos tästä.
Irmeli Mustalahti [00:13:48]: Sellainen, jonka esimerkiksi haluaisin nuorten toiminnasta nostaa esille, on esimerkiksi osuuskunnat. Jos katsotaan nyt nuoria valmistuneita, eri aloilta valmistuneita, he kasvavassa määrin perustavat tällaisia osuuskuntia, jotka linkittyvät esimerkiksi kestävyysajatteluun. Ne linkittyvät siihen, että halutaan perustaa yrityksiä, joissa ajatuksena on se, että halutaan tuottaa kestävästi. Halutaan toisaalta osuuskuntana esimerkiksi perustaa kahvila, joka myy tuotteita, jotka ovat kestävästi tuotettuja. Halutaan tavallaan sen oman yrityksen, oman osuuskunnan, kautta vaikuttaa siihen, miten kestäviä tuotteita saadaan esille tai näkyväksi siinä yhteiskunnassa tai siinä kaupungissa, paikkakunnalla, jossa eletään. Minun mielestäni tämä on hyvä esimerkki, nämä osuuskunnat, sellaisesta arkipäivän politiikasta.
Juni Sinkkonen [00:14:59]: Toit, Irmeli, aiemmin esille ympäristökansalaisuuskäsitteen. Voisitko vielä avata, mitä se tarkoittaa?
Irmeli Mustalahti [00:15:06]: Niin, tämä ympäristökansalaisuus ja myöskin tämä ilmastokansalaisuus, ne ovat termejä, jotka selvästi tässä meidän yhteiskunnassa juuri nyt herättävät keskustelua. Toisaalta tämä ympäristökansalaisuus, se voidaan nähdä hyvin tällaisena positiivisena aktiivisen kansalaisen korostamisena. Lähdetään tavallaan siitä ajatuksesta, että yksilöllä on vastuuta, ja yksilön voidaan ajatella olevan vastuullinen. Voidaan ajatella, että sen yksilön valinnat nimen omaan vaikuttavat ympäristötekoina. Siinä myöskin koetaan, että se on tavallaan sellainen uudenlainen toimijuuden muoto, jossa kansalaiset sitoutetaan myöskin siihen vastuullisuuteen. Mutta toisaalta se, mitä Tuulia myöskin sanoi, että se on tietynlainen sellainen osoitus siitä, että kansalaiset ovat tietyllä tapaa turhautuneita siihen, että poliittiset päättäjät tai virkamiehet eivät tee sitä, mitä ne kansalaiset toivoisivat esimerkiksi ympäristön tai vaikka ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Sitten se kansalainen omalla toiminnallaan haluaa muuttua yhä enemmän näkyväksi ympäristökansalaiseksi, mutta samanaikaisesti tutkijathan katsovat tätä myöskin hieman kriittisemmin, että miten se sitten tällainen oletus siitä, että se ympäristökansalainen on aktiivinen, että ympäristökansalainen kantaa yhä enemmän velvollisuuksia, vastuuta, siitä ympäristöstä. Esimerkiksi niistä valinnoista, joita hän tekee. Siinä on sellainen nyanssi myöskin, että puhutaanko vastuullistamisesta vai vastuuttamisesta. Että milloin itse asiassa odotetaan, että se kansalainen valintojensa kautta toteuttaa tietynlaisia toimia. Onko se se, että sieltä ylhäältä päin kaadetaan sen kansalaisen niskaan yhä enemmän velvoitteita ja vastuuta, joita kansalainen ei esimerkiksi oman resurssiensa, aikansa, taloudellisten resurssiensa takia, pystykään kantamaan. Vastuutetaanko kansalainen esimerkiksi tekemään valintoja, jotka taloudellisesti hänelle eivät ole mahdollisuuksia? Tai joista hänellä ei ole tarpeeksi tietoa? Siinä myöskin tullaan siihen kysymykseen, että onko sosioemotionaalisesti kansalaisella mahdollisuuksia kaikkeen siihen, mitä häneltä odotetaan. Se näkyy myöskin tässä meidän tutkimushankkeessamme, kun ollaan keskusteltu nuorten kanssa, että tavallaan se turhautuminen, väsyminen, siihen aktivismiin, väsyminen siihen vaikuttamiseen. Kun yhä enemmän nuorilta odotetaan sitä ilmastokansalaisuutta, sitä aktiivista mukanaoloa yhteiskunnassa, niin siinä myöskin näkyy sellainen tietynlainen vastuuttaminen, joka ei välttämättä ole positiivista sen nuoren kannalta.
[00:18:37]: 2050-luvulla.
Juni Sinkkonen [00:18:40]: Miten te, Maija ja Tuulia, koette tämän asian? Koetteko te tällaista vastuuttamista? Miten te koette ylipäätään vastuun kysymyksen näissä ilmasto-/ympäristöasioissa?
Tuulia Reponen [00:18:54]: No, minun havaintoni mukaan meidän poliitikkomme eivät kanna sitä vastuuta, joten se vastuu jää ikään kuin ilmaan, ja joidenkin on se napattava, koska on kuitenkin meidän eksistentiaalisesta… eli olemassaolosta kysymys yhteiskuntina ja ihmissivilisaationa, että ollaan ihan todella vakavien kysymyksien ääressä, ja nyt ei ole enää sellaisesta kysymys, että kenelle annetaan pikkaisen enemmän rahaa kuin toisille, vaan siis meidän yhteiskuntamme ovat vaarassa romahtaa, ellemme me saa tehtyä mittavia päästövähennyksiä todella tiukassa tahdissa. Ne poliittiset päätökset on siirretty jonnekin tulevaisuuteen, mutta niitä ei näy tässä hetkessä, niin jonkun on se vastuu kannettava, ja tällä hetkellä se ikävä kyllä jää kansalaisille. En yhtään ihmettele, että jos nuoret ovat turhautuneita siihen. Itse täytin juuri kesällä 30, niin en enää lukeudu nuoriin, mutta tässä viimeiset pari vuotta olen ollut siihen turhautunut, että poliitikot eivät kanna sitä vastuuta, joka heille kuuluisi, joten minun ja muiden kaltaisteni on kannettava se vastuu.
Maija Kuivalainen [00:20:19]: Minulla on paljon samanlaisia näkemyksiä, kuin Tuulialla, tähän vastuukysymykseen, ja ehkä voisi myös kuvailla, että ongelmaan. Olen samaa mieltä siitä, että se vastuun kuuluisi jakautua hartioiden leveyden mukaan, eli tietysti minun mielestäni jokaisella yksilöllä on joku tietynlainen vastuu, koska kyllähän meidän päättäjämme, poliittiset päättäjät, ovat lopulta yksilöitä, mutta kuitenkin se, että mitä enemmän sinulla on valtaa, niin minun näkemykseni mukaan sitä enemmän sinulla on vastuuta. Ei ehkä toimia yksin sen vastuun kantajana, vaan jakaa sitä vastuuta, delegoida se niin sanotusti reilun periaatteen mukaisesti muille päättäjille ja muille ihmisille, joilla on valtaa vaikuttaa. Koska tähän meidän poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaa myös paljon erilaisia lobbareita, ihmisiä, joilla on paljon rahaa ja paljon valtaa myös sitä kautta, ja joiden toimintaan poliittisten päättäjien päätökset voisivat suoraan vaikuttaa ilmastonmuutoskysymyksissäkin vaikka heikentävästi. Puhutaan tällaisista fossiililobbareista tai erilaisten muiden alojen vaikuttajista, eli lobbauksessa pyritään juuri vaikuttamaan poliitikkojen mielipiteisiin ja päätöksiin eri asioissa. Tämä on mielestäni todella vaikea kysymys. Tämä on niin sellainen monitasoinen osaltaan, ja on olemassa sellaista, juuri kuten Tuulia sanoi, että se vastuu jää ilmaan leijailemaan, että ei oikein kukaan meinaa ottaa sitä välttämättä, tai osaakaan ottaa, oikealla tavalla kiinni. Tämä on todella viheliäinen ongelma myös tämä vastuukysymys, mutta sen voin vielä lisätä tosiaan, että nuorille vastuu ei kuulu. Kyllä, että siitä minä olen aivan samaa mieltä, että meitä on vastuutettu ja vastuullistettu aivan liikaa tässä ilmastokysymyksessä ilmastonmuutokseen liittyen. Muistan, kun itse perustin aikoinaan, pari vuotta sitten, tämän Kestävä Pieksämäki -ryhmän. Me olimme sellaisessa tapahtumassa pitämässä ständiä ja kertomassa ihmisille, että hei, että me ollaan nyt perustettu tänne tällainen ryhmä, että kiinnostaisiko teitä tulla mukaan, niin sellainen vahvin muisto siitä kokemuksesta jäi se, kuinka vanhemmat ihmiset taputtelivat olkapäälle, että hyvä te nuoret, että te pelastatte vielä tämän maailman. He kokivat, että heillä ei ole välttämättä elinaikaa tai joitain muita resursseja, millä he pystyisivät enää tekemään asialle välttämättä niin paljoa. He tuudittautuivat jotenkin siihen, että me nuoret, me olemme mahdollisuus ja me olemme tulevaisuus. Minun mielestäni ei, me ollaan täällä jo. Tällaisia ihmisten suhtautumiskysymyksiäkin nuorten kyvykkyyteen olisi tärkeä huomioida ja vaikuttaa ihmisten asennemuutokseen siihen vastuuseen ja siihen suhtautumiseen liittyen.
Irmeli Mustalahti [00:23:16]: Joo, kyllä. Tuo termi, jota käytit, tämä olkapäälle taputtelu, niin se kuvaa minun mielestäni hyvin myöskin sitä keskustelua, jota me olemme tutkimushankkeessa käyty nuorten kanssa. Tavallaan se oletus siitä, että se seuraava sukupuoli: no, nehän ne nuoret tekevät sen muutoksen. Tavallaan se, että latistetaan se tietynlainen nuorten oma toimijuus sillä, että toisaalta taputellaan olkapäälle, mutta ei oteta vakavasti sitä viestiä, jota nuoret sanovat. Jaetaan sitä vastuuta siitä tulevaisuudesta, mutta ei sitä, että nuoret olisivat tavallaan samalla viivalla siinä poliittisen päätöksenteon keskustelussa.
Maija Kuivalainen [00:24:13]: Juuri näin, kiitos, kun tiivistit tämän, Irmeli. Tuota minä todella äsken tarkoitin. Myös sitä halusin vielä lisätä, että juuri se, että kun ne ratkaisut näihin ongelmiin, minkä äärellä me tänäänkin täällä ollaan ja keskustellaan, niin tiede on ollut jo olemassa ja ne tarvittavat ratkaisut ovat olleet jo olemassa niin monta vuosikymmentä, että se kuulostaa vaan jotenkin niin absurdilta, että taputellaan olkapäälle, ”kyllä te nuoret”, koska niiden taputtelijoiden olisi pitänyt tehdä ja ratkaista tämä asia jo, minun mielestäni.
Juni Sinkkonen [00:24:50]: Joo, olen täysin samaa mieltä, ja valitellaan usein sitä, että ei ole rahaa. Ei ole nyt rahaa tehdä näitä päätöksiä, ja kuten todettua tässä jo, että kyllä ne ratkaisut on ja rahaa kyllä löytyy, jos tahtoa löytyy.
Tuulia Reponen [00:25:07]: Sanoisin sen, että se argumentti, että meillä ei ole varaa nyt torjua ilmastonmuutosta on niin lyhytnäköinen, koska ne ilmastonmuutoksen seuraukset, ne ne vasta tulevatkin maksamaan. Huomaammehan me muissakin yhteiskunnan kipupisteissä, että on huomattavasti halvempaa torjua jotain, esimerkiksi mielenterveysongelmia, etukäteen, kuin päästää ne todella huonoon jamaan ja vasta sitten, kun on ihan todella syvä kriisi, tehdään asialle jotain. Tässä on ihan vastaava asia tässä ilmastokriisin torjumisessa.
Irmeli Mustalahti [00:25:50]: Niin, minä ehkä siinä toisin kuitenkin esille sitä, että kun puhutaan esimerkiksi nyt vaikka budjetista, puhutaan erilaisista rahoitusmalleista, puhutaan vaikka kierto- tai biotalouden tukemisesta, niin nämä ovat poliittisia päätöksiä. Aina on niitä häviäjiä. Aina, kun tehdään poliittisia päätöksiä, siellä on myöskin niitä häviäjiä. Kun tehdään esimerkiksi poliittisia päätöksiä nyt tällä hetkellä fossiilisista polttoaineista luopumiseen, niin täytyy myös ajatella se, että niillä on myös globaaleja vaikutuksia. Jos otetaan tällä hetkellä nyt vaikka turvekysymys, josta kovasti keskustellaan tuolla eduskunnassa ja myöskin täällä tutkijoiden piirissä, siinä tulee olemaan myöskin paikallisesti häviäjiä. Kun puhutaan esimerkiksi energiakysymyksissä siitä, että täytyy päästä fossiilisista polttoaineista eroon, niin siinä on myöskin häviäjiä silloin, että miten koetaan esimerkiksi ydinvoima. Onko se kestävää vai eikö se ole kestävää? Kenelle mitkä on ne vaikutukset? Jostain täytyy sekin polttoaine tulla. Kun puhutaan toisaalta siinä, että siirryttäessä eroon fossiilisista polttoaineista, siirrytäänkö tuottamaan se energia millä ratkaisuilla. Ketkä ovat taas niitä häviäjiä siinä keskustelussa? Nämä ovat poliittisesti… tämän kokoiset päätökset, joilla myöskin vaikutettaisiin esimerkiksi energiaratkaisuihin, joilla on merkitystä ilmastonmuutokseen. Ne ovat poliittisia päätöksiä, joissa aina on se häviäjä ja voittaja. Mitkä on, puhutaan tällaisesta best available options, että mikä on se paras mahdollinen ratkaisu siinä poliittisessa ympäristössä? Miten tavallaan sitten kompensoidaan esimerkiksi niitä häviäjiä ja mitkä ovat esimerkiksi ne energiakysymyksissä ne globaalit vaikutukset. Euroopan kohdalla esimerkiksi on iso, nyt kun puhutaan fossiilisista polttoaineista, niistä eroon pääsemisestä sitten Euroopan mittakaavassa, niin silloin myös puhutaan siitä, että mistä se energia tulee, miten sitten… minkälaisia vaikutuksia aiheutetaan globaalisti. Se, mitä tällä hetkellä esimerkiksi Indonesiassa tapahtuu, minkälaisia palmuplantaaseja sinne tällä hetkellä kaavaillaan, jos siirrytään Euroopan mittakaavassa esimerkiksi hiilen polttamisesta eroon, niin nämä kaikki vaikutukset globaalissa mittakaavassa, ne ovat poliittisia. Ne ovat hyvin mittavia. Silloin myöskin Suomenkin päätöksissä täytyy myöskin ottaa sellainen globaali vastuu.
Maija Kuivalainen [00:29:17]: Näihin päästövähennyksiin liittyen ja ilmastotekoihin liittyen, niin näin aikaisemmin tällaisen Sitran lyhyen videodokumentin, jossa käsiteltiin eri tasoilla juuri sitä, että mikä meitä estää tekemästä ilmastotekoja. Tässä dokumentissa kerrottiin, että on olemassa pääosin pohjoismaisia ratkaisuja 15 eri päästöjä aiheuttavan sektorin päästöjen vähentämiseen, ja yksi esimerkki on tuulivoiman nopea yleistyminen Tanskassa. Jos nämä ratkaisut, jotka ovat jo olemassa, otettaisiin käyttöön samassa mittakaavassa ympäri maailmaa, niin me voisimme vähentää päästöjä neljä gigatonnia, mikä on sama kuin Euroopan Unionin vuosipäästöt. Tämä ei tulisi edes kalliiksi, ja tämän summan kerrotaan olevan sama määrä rahaa, millä juurikin näitä äsken Irmelinkin tarkemmin kuvaamia fossiilipäästöjä tuetaan maailmassa yhdeksän päivän ajan. Tämä on todella käsittämätöntä, että kun aina puhutaan, että meillä ei ole varaa, kuten Tuuliakin puhui siitä, että tämä on todella lyhytnäköistä ajattelua, koska se tulee maksamaan meille, mitä pidempään aika kuluu, niin sitä enemmän, ja tähän on olemassa myös ihan tieteellisiä laskureita, joita on kehitetty finanssikriisin jälkeen 2000-luvun alussa. Nämä ovat todella lyhytnäköisiä argumentteja ja perusteluita sille, etteikö meillä olisi varaa mahdollisimman pian ratkaista ja tehdä tällaisia uusia päätöksiä energiantuotantoon, muun muassa, niiden päästöjen vähentämiseksi ja hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi.
Juni Sinkkonen [00:30:54]: Jakson seuraavassa osassa keskustelemme siitä, miten nuorten aktiivisuutta voisi tukea, ja pohdimme muun muassa sitä, kuinka eri ihmisten osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet eroavat toisistaan.
Juni Sinkkonen [00:31:15]: Podcast on tehty osana ALL-YOUTH-hanketta, joka on strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama. Joensuun normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen yliopisto ovat olleet mukana mahdollistamassa podcastia.
[äänite loppuu]