2050-luvulla on ALL-YOUTHin kanssatutkijoiden podcast nuorilta nuorille ja kaikille muille, joilla yhteiskunnalliset asiat ja vaihtoehtoiset tulevaisuuden kuvat aiheuttavat mielenkiinnon väristyksiä. Tutkailemme vaikuttamisen, nuorten osallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin teemoja.
Podcastia tekevät:
Venla Siltovuori
Mie oon Venla ja oon ekan vuoden metsätieteiden opiskelija ja kevytyrittäjä. Harrastan retkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Tykkään myös lukea kirjoja sekä seurata politiikkaa ja maailman menoa.
Oskar Mannelin
Moro! Mun nimi on Oskar Mannelin ja oon 18-vuotias abiturientti Joensuusta. Mun vapaa-aika kuuluu pitkälti nuorisovaltuuston ja eri yhdistysten luottamustoimissa, jonka lisäksi teen myös kevytyrittäjänä erilaisia keikkatöitä. Lähdin tähän podcastiin mukaan, sillä haluan olla tuomassa Suomen podcast-sceneen aidosti nuorten näköisen podcastin, jonka lisäksi haluan tuoda keskusteluun myös oman ääneni ja mielipiteeni
Juni Sinkkonen
Olen 25-vuotias aktivisti, taiteilija ja psykologian maisteriopiskelija Joensuusta. Minua sykähdyttäviä teemoja ovat ympäristötunteet, myönteisten tulevaisuuksien visiointi ja luovuus. Vedän ilmastotunnepajoja ja lisäksi toimin järjestöaktiivina Savo-Karjalan Luonto-Liitossa. Luppoajan täyttävät runoilu, kirjominen ja luonnon ihmettely.
Sini Heikkala
Olen 17-vuotias lukiolainen. Vapaa-ajallani alppihiihdon lisäksi viihdyn kaverieni kanssa. Tykkään kuunnella musiikkia ja urheilla.
Vastuututkija: Nina Tokola
Tuottaja: Pasi Huttunen.
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta, Mukana mahdollistamassa podcastia ovat olleet Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun normaalikoulu.
Jakso litteroituna
[äänite alkaa]
Yhteen ääneen [00:00:07]: 2050-luvulla
Juni Sinkkonen [00:00:13]: Tervetuloa mukaan 2050-luvulla podcastiin. Mitä kansalaisvaikuttaminen oikeastaan on ja millaisia muotoja se voi saada? Tässä jaksossa kansalaisvaikuttajat Maija Kuivalainen, Tuulia Reponen ja Itä-Suomen yliopiston luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti pureutuvat vaikuttamisen teemaan. Keskustelemme ympäristökansalaisuudesta ja -aktivismista nuorten näkökulmaa unohtamatta. Jakson kolmannessa osassa pohditaan, miksi ilmastoaktivismi raivostuttaa, selvitetään, mitä on ekososiaalinen jälleenrakennus ja unelmoidaan. Tuleeko teille mieleen sellaisia tärkeitä näkökulmia, mitä tässä keskustelussa ei ole vielä tullut esille? Onko teidän mielessänne ollut viime aikoina jotain näihin kysymyksiin liittyviä asioita, joita haluaisitte tässä tuoda vielä esille?
Irmeli Mustalahti [00:01:09]: Minä ehkä haluaisin kysyä Maijalta ja Tuulialta, että nyt tutkijat puhuvat aika paljon tällaisesta ekososiaalisesta jälleenrakennuksesta. Tavallaan siitä, että jotta pystyttäisiin siihen muutokseen yhteiskunnassa, mitä esimerkiksi ilmastonmuutos nyt meiltä vaatii? Vähän tulimmekin siihen keskusteluun liittyen ympäristöoikeudenmukaisuuteen. Ympäristöoikeudenmukaisuus ei ole yksin resurssien tasaista jakamista, mutta myös ympäristön huomioimista. Järjestöthän paljon esimerkiksi ajavat sitä, että ympäristöllä olisi oikeudet, tietynlainen arvo niin, että sen arvoa ja oikeuksia katsottaisiin ympäristöoikeudenmukaisuuden kautta. Maapallolla ei tavallaan vaan jaeta luonnonvaroja tai resursseja tasaisesti, mutta se, miten meidän lähiluonnollamme, metsillä ja ilmastolla on tietty arvo. Tämähän yhteiskunnassa vaatii tietynlaista henkistä ja sosiaalista jälleenrakennusta, että ihmiset pystyvät myös tämän tapaiseen ajatteluun omassa elinpiirissään tai oman päänsä sisällä. Siitä käytetään tällaista termiä kuin ekososiaalinen jälleenrakennus. Miten te koette toisaalta nuorina aikuisina sen, että tämän tapaista ajattelua tulisi kehittää?
Tuulia Reponen [00:02:58]: Sen havaitseminen, että luonnolla on itseisarvo eikä se ole olemassa ihmisen loputonta tarpeiden täyttämistä varten ja että siellä on muita eläimiä ja me jaamme tämän maapallon muiden eläimien kanssa, joilla on myös oikeus olemassaoloon. Se on todella tärkeä ajatus ja toivon, että saamme sitä yhdessä edistettyä, että siitä tulee valtavirtainen eikä ainoastaan tutkimuksessa tai ympäristöliikkeessä oleva ajatus.
Maija Kuivalainen [00:03:36]: Tuulia sanoitti tämän mielestäni todella hyvin ja olen tästä aivan samaa mieltä, ihan joka sanasta. Käsitykseni mukaan tuntuu, että moni ihminen on kadottanut sen jonkinlaiset luontoyhteytensä tai yhteytensä luontoon. Olemme osa luontoa. Tuntuu, että nykypäivänä ihmiset pyrkivät irrottamaan itsensä luonnosta ja ympäristöstä, jolla on itseisarvo ja jonka osana koen, että me kaikki olemme, vaikka nyky-yhteiskuntamme ja aika, jossa elämme, tuntuisikin helpommin työntävän meitä siitä pois. Olisi aivan mahtavaa, kun saisi ihmisiä heräämään ajattelemaan ja palaamaan siihen luontoyhteyteen takaisin. Erityisesti Suomen näkökulmasta puhutaan, että olemme luontokansaa ja olemme jo valmiiksi paljon asioita ja paljon sellaisia hyviä positiivisiksi miellettyjä asioita luontoon ja sen käyttöön tai siitä nauttimiseen, voimaantumiseen liittyen. Mutta tuntuu, että ei ihan päästä tarpeeksi syvälliselle tasolle miettimään ja pohtimaan, että ovatko asiat oikeasti näin, niin kuin niiden väitetään olevan. Puhutaan tällaisesta suomalaisten erityisestä luontosuhteesta, joka voi avautua ihmisille hyvin erilaisilla tavoilla eikä välttämättä lähinnä vain sillä, että pitäisimme luonnosta jo valmiiksi olevinaan todella hyvää huolta. Itse olen tästä eri mieltä henkilökohtaisesti. Meidän pitäisi lopettaa monimuotoisuuskato ja metsien turha hakkaaminen näin muutamana esimerkkinä. Ekososiaalinen jälleenrakentaminen, mitä termiä Irmeli käytti, on mielestäni erittäin tärkeä ja se on osana ilmastonmuutoksen ratkaisua ehdottomasti, koska tämä on hyvin käsissä oleva kriisi. Elämme keskellä ekokriisiä, monimuotoisuuskriisiä ja ilmastokriisiä, eksistentiaalista olemassaolon kriisiä. Mielestäni tämä olisi kokonaisvaltaisesti kaikista tärkein asia muuttaa toiminnassamme ja käytöksessämme ja kokonaisvaltaisesti mahdollisimman monen ihmisen jälleenrakentaa meidän omat käsityksemme näin ekososiaalisesti.
Juni Sinkkonen [00:06:04]: Nyt 20 sitten 50.
Tuulia Reponen [00:06:06]: Sinä Juni kysyit, että tuleeko mieleen jotain muuta vielä näihin aiheisiin liittyvää, niin kun puhuttiin äsken tuosta aktivismiin liittyvästä stigmasta ja siitä palautteesta, mitä Maijakin on saanut ilmastoaktivistina toimiessaan, niin olen viime aikoina miettinyt sitä, miten ilmastoaktivismi suorastaan raivostuttaa joitain ihmisiä todella paljon. He tulevat someen kommentoimaan, että todella väärin tehty ja hakemaan riitaa siitä aiheesta. Minua on ihmetyttänyt, että jos ei ole samaa mieltä, niin nämä henkilöt eivät etsi jotain muuta tekemistä vaan tulevat mollaamaan. Varmaan se kertoo, että identiteetti ja oma elämäntapa ovat uhattuina, että kokee toisen aktiivisuuden suoraksi kritiikiksi omaa elämäntapaa, elämänvalintoja kohtaan, vaikka itse aktivismin kohde siinä keskustelussa ei olisikaan se henkilö, joka tulee sitä kommentoimaan.
Maija Kuivalainen [00:07:29]: Joo, olen kanssa tavannut tällaista, että ilmastoaktivisteja kutsutaan kiusankappaleiksi. Jotenkin pyritään luomaan sellaista vastakkainasettelua ja negatiivista stigmaa ilmastovaikuttamiseen ja erityisesti nuoriinkin liittyen. Tuntuu, että vastakkainasettelu ei johda mihinkään. Juuri tämä, mitä Tuulia sanoi, että tullaan kommentoimaan ja mollaamaan jopa aiheen vierestä eikä pyritä edistämään asiaa. Ilmastovaikuttamisessa kun tiedetään, että tämä on oikea asia, jonka puolesta meidän kaikkien pitäisi toimia, niin tämä on jotenkin todella absurdia, että sitten kuitenkin tapahtuu tällaista.
Irmeli Mustalahti [00:08:16]: Joo, uskon tuohon, mitä te, kun Tuulia varsinkin korostit, että siinä on kyse siitä, että tietynlaista pelkoa sitä omaa elämäntapaa kohtaan, pelkoa muutosta kohtaan, mutta pelkoa myös siinä, että oma, olipa se sitten elämäntapa tietynlaisten kulutustuotteiden kautta tai olipa se oma työpaikka, mutta niin kuin aikaisemmin puhuitte myös sitä fossiilisten polttoaineiden käytön kohdalla, että auto voi olla statussymboli. Se voi olla toiselle, ei yksin se, että siihen liittyy pakollinen tarve liikkua, mutta siihen voi liittyä myös hyvin tärkeitä oman identiteetin kysymyksiä. Ja se, että ne kommentit, joita saa tutkijana, mutta myös joita kuuntelee, minkälaisia ilmastonuoret saavat esimerkiksi tuolla kadulla tai minkälaisia reaktioita tietynlaiset mielenosoitukset aiheuttavat, niin siihen voi myös linkittyä hyvin paljon tällaista ihan psykologista, tietynlaista vihareaktiota, jota kumpuaa muutoksen pelosta.
Tuulia Reponen [00:09:40]: Juu, olen joskus kuullut puhuttavan tästä aiheesta ja siihen on liittynyt sellainen näkökulma, että sehän tarkoittaisi, että jos sen myöntäisi, että tämä on todellinen kriisi, niin silloin pitäisi itsekin tehdä jotain. Ja se muutos omassa elämässä voi tuntua suurelta ja tämä aiheuttaa psykologista vastustamista. Ja toisaalta tässä on myös se, että alaspäin on helppo lyödä. On helppo lyödä ihmisiä, jotka ovat huolissaan omasta ja muiden tulevaisuudesta. On helppo lyödä tällä tavalla kuvainnollisesti nuoria ihmisiä, jotka asettavat itsensä alttiiksi suuremman hyvän puoleksi. On helppo mollata heikommassa asemassa olevia ihmisiä lähtökohtaisesti. Olen itse kokenut omassa elämässäni omien kokemusteni perusteella, että usein ne, jotka aktivisteja jollain tavalla vähättelevät, ovat usein sellaisia ihmisiä, joilla on tässä yhteiskunnassa lähtökohtaisesti vahvempi asema, status. He ovat ihan ikänsä ja ehkä sukupuolensakin puolesta ja sellaisessa asemassa, että heidän asemaansa ei yleisesti kyseenalaisteta. Siitä asemasta on helppo ruveta muita kritisoimaan ja lyttäämään.
Maija Kuivalainen [00:11:07]: Joo ja jotenkin olen itse kokenut todella raskaana tämän perustelemisen ja selittämisen velvoitteen. Jotenkin tuntuu, että koko ajan on se ilmastoaktivisti vähän kaikkialla. Jotenkin pitää olla se täydellinen esimerkki, tällainen ”täydellinen”. Ei saa epäonnistua omassa toiminnassaan. Tuntuu, että ympärillä ihmiset syynäävät aika tarkkaan jopa, että miten toimii, jos se on jotenkin poikkeavaa niistä asioista, joita pyrkii edistämään. Minäkin vasta ostin auton, koska tosiaan minun pitää ajaa. Kohta olen muuttamassa tuonne lähiseudulle maalle Joensuusta vähän itään, niin ei ole mahdollisuutta käyttää julkisia sillä tavalla, ettei sitä autoa olisi pakko omistaa. Niin olen saanut paljon kuittailuja siitä, että minähän olen sanonut, että autot pitäisi kieltää, vaikka en todellakaan ole missään näin sanonut kellekään. Nyt olen kuitenkin ostanut sen oman auton ja vaaditaan perusteluja sille, miksi olen toiminut näin poikkeavasti sille omalle asialleni, jota haluan edistää.
Juni Sinkkonen [00:12:19]: Mutta se näkökulma tässä myös olisi mielestäni hyvä tuoda esille, että ne ihmiset, jotka kritisoivat ilmastoaktivismia ja ilmastoaktivisteja, niin se taktiikka vain hidastuttaa, se on pyrkimys hidastaa näitä toimia jotenkin shoot the messenger, tavallaan pyrkiä lyttäämään se viesti kokonaisuudessaan, koska se jotenkin uhkaa omaa identiteettiä tai jotain muuta itselle tärkeää ja tavallaan lytätä se koko viesti ihan tuollaisten todella pienten ja yhdentekevien seikkojen perusteella, joita aktivistit tekevät ehkä.
Tuulia Reponen [00:13:05]: Miten te näette, että jos on viivytystaktiikasta kyse, niin onko siihen keskusteluun ollenkaan järkevää edes lähteä mukaan ja pyrkiä luomaan dialogia näiden kritisoijien kanssa?
Juni Sinkkonen [00:13:22]: Minun mielestäni ilmastodenialistien kanssa ei kannatta hirveästi tuhlata aikaa. Se on kuitenkin aika pieni porukka, ja vaikka he ovat todella äänekkäitä, niin heitä on vähän. Suuri osa ihmisistä kyllä ymmärtää ja uskoo parasta tietoa, joka tällä hetkellä on. En usko siihen, että kannattaa ruveta hirveästi keskustelemaan kaikkien tällaisten tulisimpien ilmastodenialistien kanssa. Se energia kannattaa ehkä käyttää johonkin muihin toimiin. Vaikuttaa esimerkiksi sellaisiin ihmisryhmiin, jotka ehkä ovat passiivisempia ilmastokysymysten parissa, mutta ehkä haluaisivat lähteä mukaan, jos heille löytyisi oikea oma väylä vaikuttaa.
Irmeli Mustalahti [00:14:08]: Joo, tämä on tärkeä erottaa. Se, että se yksilöön, sinuun henkilökohtaisesti kohdistuva kritiikki tai vaikka ihan tällainen somessa tai muussa, se kannattaa opetella heittämään roskakoppaan hyvin nopeasti. Tavallaan jos siihen lähtee mukaan vasta-argumentoimalla, se ei välttämättä tuota henkilökohtaisesti eikä myöskään sille toiminnalle mitään positiivista. Mutta kun puhutaan ihan siellä päätöksenteossa, esimerkiksi meidän tutkijoiden aktiivinen rooli, päättäjien suuntaan vuorovaikuttaminen tai sitten esimerkiksi tutkijoiden EU-tasolle vuorovaikuttaminen on tärkeää. Meidän tutkijoiden työnkuvaan kuuluu myös se niin sanottu kolmas tehtävä, eli yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, vuorovaikuttaminen yhteiskunnassa. Myös tutkijoilla on tavallaan iso vastuu siitä, että he ovat mukana. Joo kyllä, siellä saa kaikennäköistä kommenttia ja myös vastustusta eri tahoilta, mutta se koneisto, joka esimerkiksi erilaisten lobbaritahojen kautta syytää tietoa ja vasta-argumenttia päättäjille, on myös päättäjien suuntaan, heidän ajatusmalleihinsa ja -maailmaansa vaikuttava. Jos me tutkijat emme ole aktiivisia ja myös mukana kriittisessä keskustelussa, niin silloin päättäjältä puuttuu tietynlainen jalka ja tieto, johon he pohjaavat päätöksiä. Se on eri asia yksilötasolla, kun sitten taas esimerkiksi järjestö tai toimija institutionaalisilla tasoilla. Kyllä tämä vaatii tässä hetkessä aktiivista osallistumista, myös sitten, kun kritiikkiä syydetään tutkijoiden niskaan.
Juni Sinkkonen [00:16:38]: Entä sitten 2050-luvulla. Siirrytään eteenpäin, ihan sinne tulevaisuuteen asti. Mitä te ajattelette tulevaisuudesta ja mistä te unelmoitte siihen liittyen?
Maija Kuivalainen [00:16:52]: Minulla on itsellä tällä hetkellä melko ristiriitaiset tuntemukset tulevaisuuteen liittyen, mutta haaveilen kyllä siitä, että saisimme ratkaistua nämä vallitsevat kriisit mahdollisimman hyvin ja että vielä vuonna 2050 tämä planeetta olisi elinkelpoinen meille kaikille, jotka täällä vielä elävät. Olisi keksitty toivottavasti ratkaisuja, ehkä jotain uusiakin tai toimittu näiden olemassa olevien mukaan. Olin eilen keskustelemassa Etelä-Savon tulevaisuudesta ja erityisesti metsien käytöstä ilmastonmuutokseen liittyen kestävästä elvytyksestä ja siellä heräsi tällainen uusi ajatus hiilen sidontaan liittyen ilmakehästä ja sen mahdollisuuksista, ja siihen vähän perehdyin. Kun uusimman tiedon mukaan, jota vastikään on tullut, luin tällaisen artikkelin, että enää ei riitä vain se, että saavutamme hiilineutraaliustavoitteemme ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi alle kahden asteen, vaan meidän tulee poistaa aivan valtavia määriä jo olemassa olevia kasvihuonekaasuja ilmakehästä. Käsitykseni ja erilaisten tieteellisten lähteiden mukaan, joita eilen tutkin, ainakaan poliittisessa päätöksenteossa niitä ei koeta vielä tarpeeksi varmoiksi, että näitä teknologioita ja niiden käyttöönottoa tuettaisiin ja että se olisi taloudellisesti kannattavaa. Sitten oli tällainen mielenkiintoinen kommentti eräässä lähteessä, jota luin, että erään tutkijan tai tällaisen teknologian kehittäjän mukaan olisi mahtavaa, että kun onnistuttaisiin laitteilla, koneilla poistamaan kasvihuonekaasupäästöjä ja estämään globaali maapallon lämpeneminen, niin voitaisiin jatkaa niillä samoilla totutuilla tavoilla. Hän iloitsi siitä, että ei tarvitsisi muuttaa mitään ja hän ei nähnyt tai kokenut, että tämä nykymeno ja tämä tapa, yhteiskunnat, joissa elämme, että niissä olisi sellaista selvää ongelmaa, asioita, joita tarvitsisi muuttaa. Tämä oli minusta vähän sellainen surullinen tai haikea kohta tässä tekstissä, jota luin, koska itse koen tämän ihan päinvastoin, että meidän täytyisi muuttaa monia asioita ja mielestäni erityisesti suojalla tätä meidän luontoamme ihan sen itseisarvon vuoksi ja säilyttää metsät, meidän luonnolliset hiilinielumme, metsät, meret, kaikki nämä hiilinielut, jotta meillä olisi elinkelpoinen planeetta vielä tulevillekin sukupolville.
Maija Kuivalainen [00:19:37]: Minulla on Maijan tapaan vähän ristiriitaiset fiilikset tulevaisuudesta, mutta toivon todella, että vuoteen 2050 mennessä olemme globaalisti hiilineutraaleja ja on myös keksitty skaalattava tapa, jolla hiilidioksidipäästöjä saadaan poistettua ilmakehästä. Että meidän taloudellinen järjestelmämme on saatu uudistettua siten, että elämme planetaaristen rajojen sisäpuolella, ei kuluteta enemmän kuin mitä tällä maapallolla on luonnon resursseja antaa käyttöön. Tähän olisi hyvä esimerkiksi taloustieteilijä Kate Raworthin luoma donitsitalousmalli, jossa otetaan huomioon ympäristön asettamat rajat taloudelle, mutta sitten myös sellainen minimitaso, että ihmiset ovat hyvinvoivia, ettei talous ole myöskään liian niukka, mitä se tällä hetkellä esimerkiksi monissa kehittyvissä maissa on vielä valtaosalle ihmisiä. He eivät saa tarpeeksi resursseja elämäänsä. Että löydettäisiin tällainen tasapaino, että ihmiset olisivat tarpeeksi hyvinvoivia, mutta eivät harjoita kestämätöntä ylikuluttavaa elämäntapaa, jota me tällä hetkellä globaalissa pohjoisessa teemme. Toinen juttu, mistä myös unelmoin, on, että 2050 ihmisillä on tarpeeksi luottavainen olo tulevaisuudesta, että he uskaltavat hankkia lapsia. Nykyisin kuulee yhä useamman nuoren miettivät sitä, että uskaltaako tehdä lapsia ja millaisen maailman he perivät. Tulevaisuus näyttää niin epävarmalta, ettei osaa tehdä sitä päätöstä. Toivon, että se on sellainen kysymys, jota muistellaan vaan, että niin, oli se epävarma aika 30 vuotta sitten, mutta onneksi se on jäänyt taaksepäin, kun nyt on otettu poliittisessa tahtotilassa niin iso kiri, ettei ihmisten tarvitse enää miettiä sellaisia.
Irmeli Mustalahti [00:22:10]: Minun tilanteessani ehkä ajattelen sitä, että minkälaista tulevaisuudessa ajattelen omille lapsilleni. Silloin 2050 omat lapseni ovat aikuisia ja ehkä pohdin sitä, minkälaisessa maailmassa he aikuisuuttaan elävät ja toivoisin, että silloin he pystyisivät elämään fossiiliriippuvuudesta vapaata elämää. Toivon, että myös heillä olisi ympärillään elävä maaseutu, jossa olisi toisaalta yhteistoiminnallisuutta, puhdasta ympäristöä ja samalla myös, että he ihmisinä olisivat myös käyneet läpi ekososiaalisen jälleenrakennuksen. He pystyisivät elämään tyytyväistä elämää ilman kaikkea sitä muovia ympärillä, ilman kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka ovat ehkä tässä meidän ajassamme se ongelmallinen. Ne valtavat kasvun odotukset, joita meillä on tässä elämässämme, että tavallaan siitä talousajattelusta olisi päästy eroon tai siirrytty vähän toisenlaiseen talousajatteluun, joka on myös tällaisessa ekososiaalisessa jälleenrakennuksessa aika tärkeä kysymys. He eläisivät tyytyväistä elämää ja se elämä olisi toisaalta globaalisti vastuullista ja paikallisesti vuorovaikutteista.
Maija Kuivalainen [00:24:00]: Tähän lisäkommenttina ja huomiona myös juuri tämä talouden näkökulma, että tästä minä myös haaveilen todella paljon, että tämä meidän nykyinen markkinatalousjärjestelmämme muutettaisiin ja jatkuvan kasvun tavoittelu lopetettaisiin. Emme enää asettaisi vain rahallista arvoa meidän luonnollemme, vaan nimenomaan näkisimme asioita kytköksellisyyden, merkityksellisyyden ja itseisarvojen kautta. On ihan tosiasia, ettei jatkuvaa kasvua vaan voi rajallisella planeetalla harjoittaa. Tuntuu, että tässä ilmastokeskustelussa pyritään tekemään ja toteuttamaan toimia talouden ehdoilla. Nytkin, kun on tämä Suomen kestävän kasvun ohjelma, saadaan tukirahaa EU:ta myös ilmastotoimiin, niin yhtenä tällaisen panoksen otsikkona on, että ”Vihreä siirtymä vauhdittaa talouden rakennemuutosta”. Tästä otsikosta oli puhumassa keskuskauppakamarin johtaja, joka puhui, että tämän vihreän siirtymän on tapahduttava markkinatalouden ehdoilla, eli hän käänsi juuri aivan päälaelleen sen koko otsikon ja tavoitteen, joka tällä rahoituksella ja ohjelmalla on. Tämä on todella viheliäinen ongelma, johon yhteiskunnan pitäisi mielestäni pystyä vaikuttamaan. Ihmisten talousajattelun pitäisi kyllä aivan ehdottomasti muuttua, koska tällä nykyisellä kapitalistisella järjestelmällä emme ilmastonmuutosta saa pysäytettyä pelkästään ja luotua hyvää elämää, turvaa ja vakautta meille kaikille.
Juni Sinkkonen [00:25:52]: Olen kyllä ihan samaa mieltä Maijan kanssa tuosta. Tähän loppuun haluaisin kysyä teiltä kaikilta, onko teillä jotain suosituksia meidän kuuntelijoillemme, jotain lukemista, näkemistä tai kokemista esimerkiksi.
Maija Kuivalainen [00:26:08]: Minä voisin jatkaa ja kommentoida tähän, että nyt ensi keväänä 2021 on alkamassa ihan alkuvuodesta tällainen ilmastolukupiiri, eli löytyy tällainen nettisivu kuin www.ilmastolukupiiri.fi. On alkamassa tällainen kirjastojen, Greenpeacen ja erilaisten toimijoiden yhteistyössä toteuttama lukuhanke erityisesti tähän ilmastokirjallisuuteen liittyen. Tätä voisin suositella kaikille. Tämä projekti on nyt siinä vaiheessa, että etsitään lukupiirien vetäjiä, eli jos ketään tämän podcastin kuulijaa tai meitä osallistujia kiinnostaa, niin on mahdollista lähteä vetämään tällaista ilmastolukupiiriä, koostaa kenties jokin oma ystäväporukka, jonka kanssa lähteä lukemaan ilmastoaiheista kirjallisuutta, muuttaa jo nykyinen olemassa oleva lukupiiri ensi kevään ajaksi painottamaan ja keskittymään ilmastokirjallisuuteen tai lähtemään ihan mihin tahansa porukkaan mukaan. Tätä voisin suositella kaikille. Tuntuu, että olemme näiden näyttöjen ja digitaalisuuden äärellä jo aivan liikaa nykypäivänä, niin tällaista perinteistä, vähän silmäystävällisempääkin toimintaa, niin ehdottomasti lukemista voin suositella.
Tuulia Reponen [00:27:23]: Minulla ei ole suoranaisesti nyt suositella mitään yhtä tiettyä kirjaa paitsi se Kate Raworthin Donitsitaloustiede, sitä suosittelen kaikille. Mutta sitten miettiä ihan sitä, että mitä se oma ympäristökansalaisuus voisi olla. Mitä ovat oman motivaationkohteet, mikä kiinnostaa, missä kokee sellaista onnistumista ja miten voisi vaikka kavereiden kanssa tehdä jotain. Miettiä keinoja, mikä voisi olla sitä omaa vaikuttamista, missä kanavassa ja vaikka sitten soveltaa sitä Tieto kiertoon -mallia, jota teidänkin ALL-YOUTH-tutkimuksessa on suositeltu. Se, että löytää oman mielekkään kanavan harjoittaa ympäristökansalaisuutta, varmasti auttaa siihen turhautumiseen, jota monikin nuori kokee.
Irmeli Mustalahti [00:28:27]: Kiitos Tuulia, kun toit esiin sen meidän Tieto kiertoon -mallin. Sitä pohdittiin ja luotiin yhdessä Suomen Punaisen Ristin, Metsäkeskuksen ja nyt sitten 4H Siviksen, Sivis on siis Opintokeskus Sivis, joka tällä hetkellä perustaa näitä esimerkiksi Tieto kiertoon -ryhmiä. Siitä mallista yritettiin tehdä niin simppeliä, että jokainen pystyy itse omassa piirissään tällaisen tietoa kierrättävän piirin perustamaan ja jakamaan myös ylisukupolvista tietoa. Nuorilla on myös hyvin paljon annettavaa tällä hetkellä yrityksille, omille vanhemmilleen tai vaikka naapureilleen siinä, mitä ne pienet teot ilmaston hyväksi voisivat omassa elinpiirissä tai vaikka omalla työpaikalla olla. Pienet teot, tieto ja tiedon kierrättäminen olisivat mielestäni konkreettinen parannus siihen, että ihminen ei vain turhautuisi, vaan pienilläkin teoilla voidaan tehdä suuria muutoksia.
Juni Sinkkonen [00:29:51]: Kiitos kaikille suosituksista. On ollut ihan valtavan hedelmällistä keskustelua. Suurkiitos teille kaikille osallistumisesta tähän jaksoon ja jos on vielä jotain, mitä haluaisitte nostaa esille, niin nyt on vielä mahdollisuus siihen.
Tuulia Reponen [00:30:11]: Varmaan hiljalleen kannattaa ruveta etsimään niitä kunnallisvaaliehdokkaita, jotka edustavat omia arvoja tai lähteä itse ehdolle. Edustukselliseen demokratiaan osallistuminen on yksi kanava muun yhteiskunnallisen vaikuttamisen rinnalla. Itse ajattelen, että kaikkia, mihin pystyy ja mitä haluaa kannattaa monipuolisesti hyödyntää.
Maija Kuivalainen [00:30:42]: Juuri näin. Monilla nuorilla on aivan valtavasti tietoa ja taitoa myös lähteä kuntapäätöksentekoon mukaan. Voin itse henkilökohtaisesti todellakin suositella tätä ja olen myös nuorena ehdokkaana ensi kevään kuntavaaleissa Joensuussa. Haluan kannustaa kaikkia nuoria lähtemään mukaan, sillä erityisesti kuntatasolla tehdään suuri osa kestävän kehityksenkin mukaisista toimenpiteistä, joihin voidaan vaikuttaa. Tervetuloa vaan ehdottomasti kaikenlaiseen vaikuttamiseen mukaan jokainen.
Juni Sinkkonen [00:31:21]: Podcast on tehty osana ALL-YOUTH-hanketta, joka on strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama. Joensuun normaalikoulun lukio ja Itä-Suomen yliopisto ovat olleet mukana mahdollistamassa podcastia.
[äänite loppuu]