Kuuntele podcast täältä
Tarinateatteria Valomossa: Sohvalla istuva nuori mies kertoo tarinan palovaroittimesta. Hänen vastaanottokeskuksessa asunut kaverinsa oli tupakoinut huoneessaan, mikä oli laukaissut palovaroittimen. Kaveri oli säikähtänyt varoittimen kovaa ääntä. Hän oli päätellyt laitteen olevanli pudonnut lattialle, ja kaveri oli yrittänyt piilottaa huutavan laitteen vuodevaatteisiin. H poliisin kattoon asentama valvontakamera ja heittänyt sitä kengällä. Iskun saanut varoitin oän oli joutunut paniikkiin, koska oli pelännyt poliisin vievän hänet vankilaan, tai pahempaa, antavan hänelle käskyn poistua maasta. Nuori kertoo tarinan elävästi ja hauskasti, ja muut ympärillä ovat tikahtua naurusta. Nauru tarttuu myös valmentajiin ja meihin tutkijoihin, vaikka samalla epäilyttää, onko meidän soveliasta nauraa turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden nuorten elämän sattumuksille ja peloille. Odotamme jännittyneinä, miten Minna-ohjaaja evästää tarinateatterin näyttelijöitä esittämään tarinan. Pari minuuttia kestävä kutkuttava veto naurattaa jälleen. Naurun takana on myös surua. Nuorten kertomien ja näyttelijöiden toistamien tarinoiden kautta saamme nähdä ja tuntea pieniä välähdyksiä siitä, millaisia vaikeita asioita ja suorastaan kauheuksia nuoret ovat joutuneet elämässään kohtaamaan.
(Tutkijan reflektioita tarinateatterin esityksestä Valomossa 7.11.2018)
Aluksi
Yllä oleva tarina on yksi monista, joita olemme tutkijoina kuulleet, nähneet ja kokeneet tehdessämme yhteistyötä turvapaikanhakijoina Suomeen tulleiden nuorten ja heidän ohjaajiensa kanssa. Kerromme tässä raportissa muitakin tarinoita pakolaistaustaisten nuorten elämästä ja omista kokemuksistamme, kun olemme yhdessä heidän kanssaan suunnitelleet ja toteuttaneet pieniä, kokeellisia tutkimusprosesseja. Raportin artikkeleissa puhutaan paljon yhdessä tutkimisesta eli kanssatutkimuksesta (co-research). Tarkoitamme tällä sellaista lähestymistapaa, jossa tutkimukseen osallistuvia ihmisiä – tässä tapauksessa pakolaistaustaisia nuoria – ajatellaan oman elämänsä asiantuntijoina ja tasaveroisina tutkimuskumppaneina ja jossa tutkimuksen lähtökohtana ovat ihmisten itse määrittämät ongelmat ja toiveet. (Boylorn 2008; Pyyry 2012) Puhumme usein myös yhdessä kokeilemisesta. Tämä tarkoittaa, että emme ole menneet ”kentälle” itse kehittämämme tutkimusasetelman kanssa, vaan olemme edenneet nuorten kanssa keskustellen ja tunnustellen, millainen yhdessä tekeminen tuntuisi heistä mahdolliselta, hyvältä ja merkitykselliseltä.
Raportissa kuvaamamme tutkimusyhteistyö ja kokeilut ovat osa valtakunnallisen, monitieteisen ALL-YOUTH eli ”Kaikki nuoret haluavat määrätä elämästään” -hankkeen tutkimuksia. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto, ja se kestää kuusi vuotta. Hankkeessa tutkitaan Suomessa asuvien nuorten ja nuorten aikuisten yhteiskunnallisen osallistumisen kykyjä ja esteitä sekä nuorten käsityksiä kestävästä kehityksestä ja hyvinvoinnista (http://www.allyouthstn.fi/). ALL-YOUTHin lähtökohtana on, että nuorten mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnassa ja maailmassa kaipaavat vahvistamista. Monien tutkimusten mukaan osa nuorista ajattelee, ettei yhteiskunta ole heitä varten, eikä se ota huomioon heidän näkökulmiaan. Osa ei koe saavansa arvostusta yhteiskunnan jäseninä. Heillä on tunne, ettei kukaan näe ja kuule heitä, tai ole kiinnostunut siitä, mitä he asioista ajattelevat. (Gretschel & Myllyniemi 2017; Grönlund & Wass 2016)
Osattomuuden ja kuulumattomuuden tunteilla voi olla vakavia seurauksia niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle. Tästä syystä ALL-YOUTHin tutkimuksissa on katsottu tärkeäksi tavoittaa erityisesti niitä nuoria, jotka usein jäävät tai jotka jätetään yhteiskunnan marginaaliin ja joista puhutaan syrjäytyneinä. Tavoitteena on oppia syvemmin, miten kokemukset yhteiskuntaan kuulumisesta tai kuulumattomuudesta liittyvät nuorten elämänkulkuun, ja mitä ne kertovat ympäröivän yhteiskunnan tilasta ja rakenteista. Lisäksi hankkeessa kokeillaan yhdessä nuorten ja heidän parissaan työskentelevien ammattilaisten kanssa erilaisia tapoja, joiden avulla nuorten kuulumisen tunteita voitaisiin vahvistaa.
Erityisesti pakolaistaustaisten nuorten osallisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on tutkimusten mukaan heikompaa kuin muilla. Tiedämme, että pakolaisuuteen ja turvapaikanhakuprosessiin liittyy varsinkin yksin maahan tulleilla lapsilla ja nuorilla keskimääräistä suurempi psyykkisten ongelmien riski (Kaukko & Wernersjö 2017). Pakolaisnuoret kärsivät tyypillisesti esimerkiksi nukkumisvaikeuksista, stressistä, masennusoireista ja sosiaalisten kontaktien puutteesta. He myös jäävät muuta väestöä useammin työn ja koulutuksen ulkopuolelle ja joutuvat kokemaan arjessaan monenlaista syrjintää. (Esim. Isotalo 2016)
Raportissa kuvatuissa tutkimusprosesseissa olemme tarttuneet näihin havaintoihin ja ongelmiin nuorten omasta näkökulmasta. Tavoitteemme on ollut kuunnella ja tehdä näkyväksi pakolaistaustaisten nuorten elämäntarinoita sellaisena kuin he ovat olleet valmiita niitä kertomaan. Toisena tavoitteena on ollut tukea nuoria omien kykyjensä tunnistamisessa ja kanssatutkimuksen kautta innostaa heitä etenemään omilla elämänpoluillaan. (Häkli & Kallio & Korkiamäki 2015; Lasonen & Teräs 2013) Olemme edenneet tutkimusprosesseissa siten, että nuoret ovat saaneet nostaa tutkimuksen keskiöön heille itselleen tärkeitä kysymyksiä. Nuoria eniten kiinnostanut teema liittyy suomalaisilla työmarkkinoilla pärjäämiseen, ja siihen myös tämän raportin artikkelit suureksi osaksi kiinnittyvät. Kanssatutkijuuden lisäksi, ja osin sen tavoitteisiin kytkeytyen, olemme olleet kiinnostuneita myös siitä, miten nuorten hyvinvointia ja yhteiskunnassa toimimisen kykyjä voidaan tukea taideperustaisten menetelmien avulla. Tässä olemme saaneet vaikutteita aiemmista tutkimuksista, joissa taiteen ja taidekasvatuksen on havaittu kehittävän sekä ihmisten itseymmärrystä (Oikarinen-Jabai 2017) että yksilöiden ja ryhmien välistä empatiaa ja dialogisuutta. (Houni & Pässilä & Väkevä 2017)
Tavoittaaksemme pakolaistaustaisia nuoria olemme yli puolentoista vuoden ajan tehneet tiivistä yhteistyötä paikallisten, monikulttuurista erityisnuorisotyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa. Raportin tavoitteena on kuvata konkreettisesti, miten olemme tätä tutkimusyhteistyötä tehneet; mitä esimerkiksi tarkoittaa käytännössä, että olemme suunnitelleet ja toteuttaneet prosesseja yhdessä nuorten kanssa. Haluamme tuoda esiin myös niitä kohtaamiamme haasteita, kysymyksiä ja tilanteita, jotka eivät ole sujuneet “kuin Strömsössä”.
Johdattelemme seuraavassa tutkimusprosessien taustaan ja menetelmällisiin lähtökohtiin, minkä jälkeen avaamme tarkemmin raportin artikkeleita.
Pakolaistaustaisten nuorten elämänkulussa on monisyisiä haasteita
ALL-YOUTH-hankkeen tutkimuksissa on havaittu, että nuorten kokemukset yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta vaikuttavat vahvasti siihen, miten heidän siirtymänsä koulutukseen, työelämään ja aikuisuuteen sujuvat. Viime vuosina nuorten elämänkulun siirtymät ovat ylipäätään mutkistuneet, ja nuorten keskinäinen eriarvoisuus on lisääntynyt. (Aaltonen & Berg 2018; Ågren 2019) Ongelmien taustalla vaikuttaa monisyisiä nuorten elämänkulkuun nivoutuvia haasteita (Honkatukia 2019). Huolimatta siitä, että nuorten ongelmista puhutaan paljon ja niiden kitkemiseksi on kehitetty lukuisia hankkeita (Aaltonen & Kivijärvi 2017), monilla nuorilla on edelleen paljon kokemuksia muun muassa kiusatuksi tulemisesta ja muista vertaissuhteiden ongelmista (Hakanen & Myllyniemi & Salasuo 2019) sekä siitä, etteivät he ole saaneet aikuisilta huomiota ja tukea, kun he olisivat sitä tarvinneet. Tämä on saattanut johtaa vetäytymiseen, yksinäisyyteen ja heikkoon kiinnittymiseen koulu- tai muuhun lähiyhteisöön, mikä on myöhemmin heijastunut esimerkiksi opiskelumotivaation ja työssä pärjäämisen vaikeuksina.
Nuorten turvallista aikuistumista varjostavat myös palkkatyön merkitystä korostavan yhteiskunnan nuoriin kohdistamat paineet nopeasta valmistumisesta ja työmarkkinoille siirtymisestä (Honkatukia 2019; Ågren 2019). Selvitysten mukaan nuorten huoli ja epävarmuus tulevaisuudesta ja niiden mukana nuorten kokema stressi, yksinäisyys ja mielenterveyden ongelmat, ovat viime vuosina selvästi lisääntyneet (Ala-Heikkilä 2018; Kallunki 2019). Syyt siirtymien mutkistumiselle liittyvät osin myös taloudellisiin suhdanteisiin. Esimerkiksi nuorten työvoimapoliittisella aktivoinnilla ei ole merkitystä silloin, jos työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarjolla, tai niiden vaatimukset eivät kohtaa nuorten kykyjä.
Monet edellä mainituista ongelmista kohdistuvat erityisen painokkaasti maahanmuutto- ja pakolaistaustaisiin nuoriin. Maahanmuuttajanuorten yhteydessä puhutaan usein syrjäytymisalttiudesta, ja heidän arkielämän ongelmiaan selitetään sopeutumattomuudella suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sen sijaan, että niiden taustalla nähtäisiin rakenteellisia tekijöitä, syrjintää tai rasismia, jotka horjuttavat nuorten identiteettiä ja luottamusta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. (Kurki 2019; Tokola ym. 2019) Tutkimuksissa on lisäksi kiinnitetty huomiota maahanmuuttajien muuta väestöä epävarmempaan asemaan työmarkkinoilla (Kurki 2019). Nuorilla on vaikeuksia löytää töitä aktiivisesta hakemisesta huolimatta, työsuhteet ovat usein lyhytaikaisia ja työttömyysjaksot yleisiä (Sutela 2015). Työnhaun ja työpaikan löytymisen pulmat johtuvat osin kielitaidon ja työkokemuksen puutteesta, mutta taustalla on havaittu myös työnantajien eriarvoistavia rekrytointikäytäntöjä ja syrjiviä asenteita (Nieminen 2015). Muun muassa näitä kysymyksiä olemme selvittäneet yhdessä nuorten kanssa (Mohamed ym. 2019).
Pakolaistaustaisilla nuorilla on lisäksi kokemuksia siitä, ettei Suomen ulkopuolella suoritettua koulutusta ja työkokemusta arvosteta (Lasonen & Teräs 2013; Kurki 2019). Kohtaamamme nuoret ovat moneen otteeseen haastaneet meitäkin keskusteluun siitä, miksi Suomessa “kysytään aina papereita (tutkinto- ja työtodistuksia)”, “miksi ei riitä, että on hyvä työntekijä”, tai “kuinka täydellisesti suomea pitää osata, että voi saada töitä”. Olemme yrittäneet selittää, että Suomessa arvostetaan koulutusta ja että tutkimusten mukaan koulutus takaa paremman tulotason ja menestyksen työelämässä. Nuoret ovat puolestaan vastanneet oman arkikokemuksensa perusteella, että CV:t ja todistukset eivät ole hyvän työntekijän tae. Heidän mielestään tärkeintä on päästä näyttämään omat taidot työnantajille. Toisaalta pakolaistaustaisilla nuorilla on kokemuksia myös siitä, että edes erinomainen CV ja Suomessa hankittu tutkintotodistus eivät aina takaa pääsyä työelämään (Connor & Koenig 2015; Tokola ym. 2019).
Nuorten hyvinvointia tutkimassa ja tukemassa
Kun olemme keskustelleet pakolaistaustaisten nuorten kanssa heidän arjestaan Suomessa, olemme ymmärtäneet, että puhumme samalla olennaisesti nuorten kokemasta hyvin- ja pahoinvoinnista. Tutkimusyhteistyö nuorten ja heidän ohjaajiensa kanssa onkin johtanut meidät pohtimaan paljon nuorten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Hyvinvoinnista on rakentunut tutkimuksen edetessä keskeinen näkökulma, joka on auttanut meitä suuntaamaan yhteistyötä ja jäsentämään havaintojamme. Olemme kysyneet ja havainnoineet, miten nuoret kokevat oman hyvinvointinsa ja toimintakykynsä ja hahmottavat niihin vaikuttavia tekijöitä. Olemme seuranneet kiinnostuksella, millaisia vaikutuksia kanssatutkijoina toimimisella ja taideperustaisilla toimintamenetelmillä on nuorten kokemuksille hyvinvoinnistaan ja toimijuudestaan.
Hyvinvoinnin merkityksiä pohtiessamme olemme seuranneet Raivion ja Karjalaisen (2013) esittämää, sosiologi Erik Allardtin (1976) ajatteluun pohjaavaa mallia, jossa hyvinvoinnin nähdään sisältävän kolme toisiinsa limittyvää ulottuvuutta. Mallin mukaan hyvinvointinsa myönteisesti kokevalla nuorella on: 1) riittävä toimeentulo ja pääsy sen edellyttämiin aineellisiin resursseihin (having), 2) hänellä on sosiaalisesti merkityksellisiä suhteita, ja hän tuntee kuuluvansa itselleen tärkeisiin yhteisöihin ja olevansa osa yhteiskuntaa (belonging), 3) hänellä on kiinnostusta ja kykyjä vaikuttaa aktiivisesti sekä oman elämänsä asioihin että laajemmin yhteiskunnassa, kun hän katsoo sen tärkeäksi (acting). Olemme kokeneet mallin hyödylliseksi tulkinnan apuvälineeksi, koska se jäsentää ytimekkäästi tutkimusprosesseissa esiin nousseita teemoja (ks. myös Hirvilammi & Helne 2014; Isoaho 2017).
Miltei kaikilla tutkimukseen osallistuneilla nuorilla on ollut hyvinvointinsa suhteen jonkinlaisia ongelmia. Niiden taustalla vaikuttaa kimppu erilaisia tekijöitä. Useimmat kohtaamamme nuoret ovat tulleet Suomeen traumataustaa omaavina turvapaikanhakijoina, mikä on monien kohdalla tarkoittanut sitä, että he ovat kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa kotimaassaan ja lähteneet pakoon vaikeita olosuhteita joko yksin tai perheensä kanssa. Monet nuoret ovat menettäneet tai joutuneet jättämään taakseen läheisiään. Väkivalta ja pelko ovat olleet läsnä myös pakomatkan aikana sekä jossain määrin myös Suomessa. Väkivaltaa on koettu niin eri tavoin ilmenevänä syrjintänä kuin arkipäivän rasismina (Souto 2013). Nuorten kanssa työskentelevät ohjaajat ja valmentajat ovat puhuneet meille pakolaistaustaisten nuorten identiteettien haavoittuvuudesta ja keskeneräisyydestä. Monet ovat eläneet Suomessa vuosia tietämättä, saavatko he lopulta jäädä tänne. Jotkut ovat puolestaan epävarmoja siitä, haluavatko he lopulta jäädä Suomeen rakentamaan tulevaisuuttaan. Nuoruuteen kuuluu olennaisesti oman identiteetin rakentaminen ja kysymykset siitä, kuka olen, mistä tulen ja mikä on tulevaisuuteni. Pakolaistaustaisten nuorten elämän lähtökohdat ovat usein hauraammat kuin muilla, mikä heijastuu väistämättä heidän hyvinvointiinsa ja sitä kautta jaksamiseen ja pärjäämiseen koulussa, opinnoissa, työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa.
Kun vielä otetaan huomioon, että pakolaistaustaisten nuorten taloudellinen hyvinvointi on usein epävarmoissa kantimissa – osa nuorista kamppailee päivittäisen toimeentulonsa kanssa, osa sinnittelee koulutus-, työ- ja työttömyysjaksojen välillä ja suomalaisen palvelujärjestelmän viidakossa – voidaan ymmärtää heidän osattomuuden kokemuksiaan (Nieminen & Sutela & Hannula 2014). Monet eivät tunne kuuluvansa oikein mihinkään tai tulevansa hyväksytyiksi omana itsenään. Tällaisilla kokemuksilla on väistämättä kielteisiä vaikutuksia nuorten toimijuuteen eli koettuun kykyyn päättää omasta elämästään, tehdä harkittuja valintoja ja vaikuttaa yhteiskuntaan.
Edellä sanottu ei silti tarkoita, että kohtaamamme nuoret olisivat olleet passiivisia ja toimintakyvyttömiä. Päinvastoin, olemme tutkijoina saaneet usein yllättyä nuorten kyvyistä, aktiivisuudesta ja toiveikkuudesta oman tulevaisuutensa suhteen. Hyvä esimerkki tästä on sisukkuus, jolla nuoret ovat hakeneet opiskelu- ja työpaikkoja, mistä olemme myös kirjoittaneet yhdessä (Mohamed ym. 2019; myös Isoaho 2017). Toinen esimerkki on nuorten vankka sitoutuminen vertaissuhteisiin. Etenkin jalkapallon pelaaminen on monille tärkeä osallisuuden ja kuulumisen tunteen rakentaja. Toiset osallistuvat aktiivisesti kansalaisjärjestöjen tarjoamaan toimintaan, ja nuoret ovat perustaneet myös omia yhdistyksiään. Nuorten kyvyistä ja toimijuudesta kertoo omalla tavallaan myös se, että ajoittain he ovat kohteliaasti torjuneet heille tarjoamamme ”osallistamispuheen” (Huttunen 2004). Olemme tulkinneet tämän siten, että vaikka nuorilla on elämänkulun ja hyvinvoinnin haasteita, he eivät välttämättä halua, että heidän elämäänsä puututaan. Kaikki eivät myöskään koe tarvitsevansa apua, varsinkaan suomalaisilta. Lisäksi me tutkijat saatamme tasavertaisuuteen pyrkimisestä huolimatta edustaa nuorille ulkopuolisia auktoriteetteja.
Tietoa tarinoimalla ja yhdessä tutkimalla
Siinä missä perinteinen tiede lähestyy tutkimuskohteitaan etäisyyden päästä ja pyrkii tuottamaan objektiiviseksi ja arvovapaaksi ajateltua tietoa, omissa prosesseissamme olemme halunneet kääntää tuon tutkimusasetelman ylösalaisin. Sen sijaan, että olisimme suhtautuneet tapaamiimme nuoriin tutkimuksen kohteina, olemme halunneet luoda heihin tasa-arvoisemman tutkimussuhteen. (Allaste & Tiidenberg; Barber 2009; Pyyry 2012; Smith 1987) Tässä meitä on inspiroinut kriittisessä yhteiskuntatieteessä runsaasti keskusteltu niin kutsuttu standpoint- eli näkökulmasidonnainen tieteenfilosofia (mm. Harding 1986; Ronkainen 2000). Se tarkoittaa, että esittäessään avoimesti omat lähtökohtansa ja pohtiessaan rohkeasti oman tietämisensä edellytyksiä ja rajoja, tutkija tuottaa luotettavampaa tutkimusta kuin objektiiviseen tieteeseen uskova tutkija. Toinen meille keskeinen standpoint-tieteenfilosofian lähtökohta nousee ajatuksesta, jonka mukaan merkityksellisen tiedon tuottaminen alkaa aina tietystä ajasta, konkreettisesta paikasta ja arkisesta kokemuksesta (Hart & McKinnon 2010; Smith 1987). Tämän tutkimuksen konkreettisena lähtökohtana ovat olleet pakolaistaustaisten nuorten kokemukset kuulumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Näiden periaatteiden seuraaminen on tarkoittanut esimerkiksi sen tunnustamista, että emme voi tuntea nuorten elämää etukäteen. Sen sijaan olemme halunneet tutustua nuoriin heidän omilla ehdoillaan, kyselleet ja keskustelleet ilman paineita aiheista, jotka ovat nuorille itselleen tärkeitä. Tämä on edellyttänyt vahvan keskinäisen luottamuksen rakentamista, tai ainakin siihen pyrkimistä. Silloin kun se on ollut luottamuksen kannalta tärkeää, olemme avautuneet keskusteluissa myös itse ja kertoneet omasta elämästämme, tutkijan työstämme ja tulevaisuuden unelmistamme.
Kuten edellä totesimme, lähestymistapaamme voi kuvata kanssatutkimukseksi. Pyyryn (2012, 37) tavoin tarkoitamme sillä ”tutkimuksen kohteena olevien ihmisten osallistumista tutkimuksen toteuttamiseen ja heidän ottamistaan huomioon tutkimusprosessissa kyvykkäinä toimijoina, joilla on ’tieto’ omasta maailmastaan.” Kanssatutkimuksessa on kyse tutkijan ja tutkittavan välisestä kumppanuudesta, jossa tutkimus voidaan suunnitella, toteuttaa ja jopa raportoida yhdessä, kuten mekin olemme pyrkineet tekemään (Boylorn 2008). Kanssatutkimusta tehtäessä vastuu säilyy tutkijalla, mutta tutkijalla ei ole tiedollista (yli)valtaa kanssatutkijoihinsa nähden.
Kanssatutkimuksen rinnalla olemme kokeilleet taideperustaisia toimintamenetelmiä, kuten valokuvausta ja soveltavaa teatteria. Myös niitä käyttäessämme olemme edenneet nuorten oman kiinnostuksen ja valmiuksien pohjalta. Kokeiluissamme taideperustaisten menetelmien merkitys on erityisesti siinä, että niiden avulla nuorten henkilökohtaiset tarinat voidaan tehdä julkisesti näkyviksi (Sivenius & Friman 2017). Samalla ne muuttuvat osallistujien (esimerkiksi ryhmän) yhteiseksi kokemukseksi, jota on mahdollista reflektoida yhdessä (Glover & Mitchell 2016). Näin tarinoiden ja kokemusten esittäminen paitsi tuottaa uudenlaista tutkimustietoa nuorten elämästä, onnistuessaan vahvistaa tarinoita kertoneiden nuorten (ja muiden osallistujien) osallisuuden ja kuulumisen tunteita (Erel & Kaptani 2017).
Lisäksi erityisesti teatterin tekemiseen ja katsomiseen liittyy kokemus, jota voidaan nimittää kinesteettiseksi empatiaksi. Tämä tarkoittaa, että näyttelijän ruumiissa tapahtuvat asiat heijastuvat jossakin muodossa myös katsojiin. Ruumiillistaminen ja kinesteettinen empatia virittävät esitykseen osallistuvat tahot, niin näyttelijät kuin katsojatkin, hetkittäin toisenlaiseen todellisuuteen. Soveltavaa teatteria kokeillessamme olemme ajatelleet, että luomalla tilanteita, joissa nuoret pääsevät kurkistamaan ja ehkä samastumaan johonkin vaihtoehtoiseen maailmaan ja omakuvaan, syntyy samalla tilaa, jossa on mahdollista peilata omaa elämäänsä pienen etäisyyden päästä, turvallisesti ja aikuisten tukemana (Leavy 2009).
Kanssatutkimuksen ensiaskeleita
Aloitimme tutkimusprosessit Tampereen seudulla ja Joensuussa keväällä 2018 tutustumalla pakolaistaustaisiin nuoriin ja nuorten parissa työskenteleviin kansalaisjärjestöihin. Kävimme kahvittelujen lomassa pitkiä keskusteluja, pohdimme nuorten kanssa heitä kiinnostavia tutkimusaiheita ja suunnittelimme, miten toteutamme tutkimusprosessit. Myös ohjaajat osallistuivat suunnitteluun tiiviisti. Keskusteluissamme nousivat painokkaasti esiin ansiotyöhön liittyvät kysymykset ja unelmat. Nuoret korostivat työpaikan saamisen ja työssä pärjäämisen merkitystä suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen kannalta. Silti nuorilla oli paljon kokemuksia siitä, että pakolaisnuoren asemassa on vaikeaa löytää työtä Suomesta sisukkaasta yrittämisestä huolimatta. Tätä nuoria kovasti askarruttanutta aihetta lähdimme yhdessä selvittämään. Nuoret ovat muun muassa tehneet vertaishaastatteluja, joita olemme analysoineet yhdessä. Olemme lisäksi tehneet useita asiantuntijahaastatteluita, ja asiantuntijoita on vieraillut kutsustamme myös nuorten tiloissa. Prosessien aikana olemme myös työstäneet yhteistyössä muutamia kirjoituksia. Käytännössä vastuu kirjoittamisesta on ollut meidän tutkijoiden tehtävä, mutta olemme käyneet tekstejä läpi yhdessä, keskustelleet ja tarkistaneet, että niiden sisältö vastaa myös nuorten esittämiä ajatuksia ja tulkintoja. Nuoret ovat niin ikään osallistuneet tämän raportin tekemiseen.
Tässä yhteydessä on syytä huomata, että koska olemme toimineet kanssatutkimuksen periaatteilla, me tutkijat emme ole ryhtyneet juurikaan arvioimaan nuorten kanssa käymiämme keskusteluja ja yhteisiä analyyseja kriittisesti ulkoapäin. Myös tässä raportissa esitetyt tutkimustulokset ovat pääosin yhteisiä havaintojamme. Tämä ei tarkoita, että emme olisi harjoittaneet kriittistä reflektiota prosessien aikana. Välillä omat ajatuksemme ja tulkintamme ovat poikenneet nuorten ajatuksista, ja aina emme ole ymmärtäneet toisiamme esimerkiksi kielitaitoon liittyvien seikkojen takia. Olemme käsitelleet näitä eroja nuorten ja heitä ohjaavien ammattilaisten kanssa, mutta on myös kysymyksiä, joita emme ole eettisistä syistä kyenneet nostamaan esiin avoimesti nuorten kanssa.
Kenttätyössä elävä tutkimusetiikka
Tutkimuseettiset lähtökohtamme nojaavat sekä kanssatutkimuksen periaatteisiin (Honkatukia & Rättilä 2019) että tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeisiin. Meille tärkeitä periaatteita ovat olleet etenkin tutkimukseen osallistuneiden nuorten ymmärtäminen tasavertaisina tutkimuskumppaneina ja kumppaneiden välinen vastavuoroisuus. Olemme halunneet välttää tutkimusasetelmaa, jossa me tutkijat näyttäytyisimme tiedollisina tai muina auktoriteetteina. Sen sijaan olemme lähteneet liikkeelle nuorten omista tiedoista, kokemuksista ja toiveista, ja rakentaneet tutkimusprosessimme yhteistyön perustalle. Myös nuorten ohjaajat ovat olleet meille ensiarvoisen tärkeitä kumppaneita.
Toisaalta olemme oppineet tunnistamaan, että tasavertaisuuden noudattaminen ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Jouduimme nopeasti tekemisiin kieli- ja kulttuurierojen nostattamien kysymysten kanssa. Aluksi meidän piti päättää, millä kielellä kommunikoimme tullaksemme ymmärretyiksi, ja toisin päin, kyetäksemme ymmärtämään nuoria niin hyvin kuin mahdollista. Yhteistyökumppaniemme neuvosta päätimme kommunikoida nuorten kanssa systemaattisesti suomeksi. Suomen kielen käyttäminen on tärkeää myös siitä näkökulmasta, että se rakentaa nuorten tunnetta osallisuudesta nimenomaan suomalaisessa yhteiskunnassa, kun taas jonkin toisen kielen käyttämisellä voi olla toiseuttavia ja erilaisuutta korostavia vaikutuksia. Tämä on osoittautunut hyväksi neuvoksi. Olemme saaneet huomata, että aluksi suomea ujosti ja vain vähän kanssamme puhuneiden nuorten kielitaito on yhteistyön aikana huomattavasti vahvistunut ja nuoret ovat muutoinkin ilmaisseet itseään paljon rohkeammin kuin alussa.
Toinen keskeinen kysymys koski sitä, millä tavalla informoimme nuoria tutkimuksen tarkoituksesta ja menetelmistä tolkullisesti. Ja vielä syvemmin, miten avaamme heille, mitä ylipäätään tarkoittaa akateeminen tutkimus. Olemme päätyneet keskustelemaan nuorten kanssa useaan kertaan siitä, millaisia työ- ja opiskelupaikkoja yliopistot oikeastaan ovat, mitä niissä opetetaan, millaista tutkimusta yliopistoissa tehdään ja mitä merkitystä tutkimuksella ylipäätään on. On ollut kiinnostavaa panna merkille, kuinka uteliaita nuoret ovat olleet kuulemaan tutkimuksen tekemisestä ja yliopistossa työskentelemisestä. Osa heistä on myöhemmin kertonut kiinnostuneensa mahdollisuudesta hakeutua yliopisto-opintoihin. Olemme puhuneet paljon myös siitä, mitä ALL-YOUTH-hankkeessa tutkitaan, ja miksi olemme halunneet pyytää tutkimuskumppaneiksi nimenomaan maahanmuutto- ja pakolaistaustaisia nuoria. Kaikkiaan olemme suhtautuneet tutkittavien informointiin enemmän jatkuvana prosessina kuin jonakin tutkimuksen alussa tapahtuvana ja sittemmin sivuun jäävänä asiana. Omassa kontekstissamme pakolaistaustaisten nuorten kanssa yksi informointikerta ei olisi ollut riittävää. Olemme niin ikään säännöllisin väliajoin tarkistaneet, ovatko nuoret edelleen kiinnostuneita olemaan prosessissa mukana ja korostaneet osallistumisen vapaaehtoisuutta. Meille on myös ollut tärkeää kysyä lupaa hengata ja kokoustaa nuorten kanssa tiloissa, joissa he viettävät vapaa-aikaansa. Olemme jutelleet säännöllisesti heidän kanssaan tutkimuksen etenemisestä ja tuloksista.
Vastavuoroisuuden periaate on puolestaan merkinnyt, että emme ole halunneet hyödyntää nuoria informantteina vaan miettineet ja keskustelleet alusta saakka, millainen yhteistyö on meille kaikille merkityksellistä, ja mitä me tutkijoina voimme omasta puolestamme antaa takaisin nuorille. Olemme esimerkiksi ajatelleet nuorten panosta tutkimukseen konkreettisena työnä ja maksaneet tuntipalkkion niille, jotka ovat tehneet vertaishaastatteluja ja osallistuneet aineistojen analyysiin. Olemme kirjoittaneet nuorille myös työtodistuksia CV:tä varten.
Kanssatutkimuksen tekeminen on auttanut meitä ymmärtämään, että eettiset kysymykset ovat aina elävästi läsnä tutkimuksen tekemisessä. Ne eivät ole yksiselitteisiä eivätkä tule koskaan ”valmiiksi” hyvistä periaatteista ja tiedeyhteisön ohjeista huolimatta. Meille on ollut suureksi avuksi, että olemme saaneet keskustella eettisistä kysymyksistä säännöllisesti nuoria ohjaavien ammattilaisten kanssa. Olemme saaneet heiltä tärkeää tietoa ja opastusta siitä, millaisia kysymyksiä on tärkeää huomioida, kun ollaan tekemisissä haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisnuorten kanssa.
Todettakoon vielä, että kaikki tutkimukseen osallistuneet nuoret ovat olleet täysi-ikäisiä (19-36-vuotiaita) miehiä ja naisia. Heiltä on saatu lupa käyttää tutkimuksessa kerättyjä tarinoita ja kuvia tutkimuksen aineistona sekä tutkimustulosten julkaisemisessa. Noudatamme kuitenkin kuvien julkaisemisen suhteen tapauskohtaista tutkimuseettistä harkintaa.
Raportin sisältö
Suvi Autiosaaren ja Abdi Cismanin artikkeli ”Kölvi-toiminta nuorten arjen kansalaisuuden rakentajana” taustoittaa raportin aihepiiriä avaamalla Pakolaisnuorten tuki ry:n monikulttuurisen poikatyön lähtökohtia ja tavoitteita erityisesti nuorten kansalaisuuden ja toimijuuden näkökulmasta. Artikkelissa keskustellaan myös siitä, miten yhteistyö akateemisten tutkimushankkeiden kanssa voi edistää pakolaistaustaisten nuorten yhteiskunnallista osallisuutta. Artikkelin kirjoittajat reflektoivat kokemuksiaan tutkimusyhteistyöstä ALL-YOUTH-hankkeen kanssa, tarttuen avoimesti myös niihin ongelmakohtiin, joita tutkijoiden ja Kölvi-nuorten kanssatutkimusprosessissa aika ajoin nousi esiin.
Tiina Rättilän, Olli Sillanpään, Kaisla Koskelaisen, Päivi Honkatukian ja Jarmo Rinteen artikkelissa ”Puntarissa pakolaistaustaisten nuorten hyvinvointi – tutkimusyhteistyötä taideperustaisilla menetelmillä” kuvataan ALL-YOUTH -hankkeen ja Valomo-projektin tutkimusyhteistyötä. Valomo-projektin tavoitteena on tukea Suomeen pakolaisina tulleiden, traumataustaisten nuorten miesten toimintakykyä sekä yksilöllisen valmennuksen että ryhmätoiminnan keinoin. Tutkimusyhteistyön puitteissa tutkijat, Valomon nuoret ja valmentajat sekä tarinateatteri Voxin ammattilaiset kokeilivat neljän kuukauden ajan, millaista merkitystä teatteritaiteen kautta tapahtuvalla osallistumisella voi olla nuorten hyvinvoinnille ja toimintakyvylle. Artikkelissa käydään läpi tutkimusprosessin toteutusta ja esitellään hyvinvoinnin mittaamisessa käytetyn, Työterveyslaitoksen kehittämän kykyviisarin tuloksia.
Minna Hokkasen artikkelissa ”Tarinateatteri pakolaisnuorten hyvinvointia tukemassa – ajatuksia ja kokemuksia Valomosta” kuvataan tutkijoiden, Valomo-projektin ja Tarinateatteri Voxin toteuttamaa teatteriprojektia teatterin ammattilaisten näkökulmasta. Artikkelissa avataan tarinateatterin taustoja, sen sisältämiä toimintakäytäntöjä ja esitystekniikoita sekä puretaan auki, mitä teatteriprojektissa tapahtui. Kirjoittaja reflektoi näyttelijöiden tekemiä havaintoja esiintymisestään ja suhteestaan yleisöön kontekstissa, jonka he kokivat haastavan omaa taiteellista osaamistaan poikkeuksellisella ja uutta luovalla tavalla. Artikkelissa sivutaan myös laajemmassa mielessä tarinateatterin mahdollisuuksia osallistavana draamamenetelmänä.
Roosa Salmisen artikkelissa ”Valokuva taideterapeuttisena välineenä – kokemuksia Valomo-projektista” esitellään Valomossa toteutettua valokuvaprojektia, jossa ryhmä pakolaistaustaisia nuoria miehiä toteutti itsestään omakuvan. Kirjoittaja käy läpi tapoja, jolla valokuvaa voidaan hyödyntää terapeuttisena välineenä, ja avaa ohjaajan näkökulmasta Valomo-projektin kulkua. Kirjoittaja tuo esiin valokuvatyöskentelyn nuorissa herättämiä reaktioita ja pohtii, millaisiin tuloksiin terapeuttisella työotteella valokuvaprojektissa päästiin.
Päivi Honkatukian, Tiina Rättilän ja Jarmo rinteen artikkelissa ”Sisulla töihin? Kanssatutkimusta pakolaisnuorten työelämään liittyvistä kokemuksista” esitellään tutkijoiden ja Pakolaisnuorten tuki ry:n Kölvi-toiminnan nuorten kanssatutkimusta pakolaistaustaisten nuorten työhön liittyvistä kokemuksista Suomessa. Tutkimuksen toteuttamiseksi hankkeen tutkijat ja Kölvin nuoret perustivat yhteisen tutkimusryhmän, johon osallistui prosessin eri vaiheissa noin kymmenen nuorta. Tutkimusryhmässä selvitettiin, millaisia esteitä pakolaistaustaiset nuoret ovat kokeneet työtä hakiessaan ja miten työn hakemista ja saamista voitaisiin helpottaa. Nuoret olivat mukana suunnittelemassa tutkimusta alusta saakka, osallistuen myös aineistonkeruuseen ja analyysiin.
Fath E Mubeenin ja Nina Tokolan artikkelissa ”Kanssatutkimus ja vertaishaastattelut tutkimusmenetelmänä – pohdintoja toimijuudesta ja vallasta” avataan kahden tutkimuskumppanin henkilökohtaista matkaa kanssatutkimuksen poluilla. Artikkelin päähenkilönä on kanssatutkijana toiminut nuori musliminainen, ja hänen keskustelukumppaninaan tutkimuksesta vastannut kokenut tutkija. Artikkelissa hyödynnetään lähestymistapaa, jossa kanssatutkimus ymmärretään rinnakkaispolkuina. Asetelmassa tutkija tunnistaa ja tunnustaa, että kullakin prosessiin osallistuvalla henkilöllä on oma erityinen polkunsa taustoineen ja tavoitteineen, joka motivoi ja ohjaa hänen osallistumistaan tutkimukseen. Artikkelissa käsitellään avoimesti kanssatutkimuksen vaiheita ja prosessissa esiin nousseita tutkimuseettisiä haasteita. Kirjoittajien tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, millaisia tutkimuseettisiä seikkoja kanssatutkimuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää ottaa huomioon.
Miksi käyttää dokumenttielokuvaa osana yhteiskuntatieteellistä tutkimushanketta, mitä lisäarvoa se voi tuoda tutkimukselle? Tätä kiinnostavaa kysymystä pohtivat artikkelissaan Henri Onodera ja Ahmed Zaidan. Artikkeli perustuu kirjoittajien omiin kokemuksiin dokumenttielokuvan tekemisestä Suomeen turvapaikanhakijoina tulleiden nuorten työllistymisestä. Dokumenttielokuvaa inspiroi tekijöiden kriittinen pohdinta siitä, miksi turvapaikanhakijoista puhutaan usein uhreina tai riskitekijöinä ja miksi keskustelussa ei tuoda esiin myös myönteisiä asioita, turvapaikanhakijoiden onnistumisia ja arjen voimavaroja. Elokuvaprojektissa he halusivat keskittyä niihin kysymyksiin, joita kuvatut nuoret itse pitivät tärkeinä työllistymisensä kannalta. Artikkelissa avataan nuorten työllistymiskokemusten ohella myös itse elokuvatyöskentelyn prosessia ja siihen kytkeytyviä mutkallisia valintoja. Pohdinnan keskiössä on kysymys siitä, miten liikkuvan kuvan ja äänen avulla voidaan välittää tutkimuksellista tulkintaa ja ymmärrystä, kun tutkimustieto välittyy suoraan kuvattavien oman äänen kautta, ja tutkijat itse pysyttelevät taustalla.
Lopuksi
Kanssatutkimus on elävä prosessi, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Olemme havainneet kantapään kautta, että tutkijoiden ei kannata olettaa tai määritellä tarkoin etukäteen, miten tutkimuksen pitäisi sujua. Meidän on helppo yhtyä Noora Pyyryn (2012) ajatukseen kanssatutkimuksen ‘sotkuisuudesta’. Se ei kuitenkaan ole millään tavoin harmittanut meitä vaan päinvastoin inspiroinut kokeilemaan uusia tekemisen tapoja ja hyväksymään tyynesti myös sen, että kaikki ei aina onnistu.
Kaikki kokemukset, sekä onnistumiset että harhapolut, ovat olleet tärkeitä oppitunteja ja auttaneet meitä peilaamaan omia oletuksiamme pakolaistaustaisten nuorten elämästä ja heidän kanssaan toimimisesta. Vaikka olemme lähteneet siitä, että emme määrittele tutkimuskysymyksiä tai -prosessia ennakkoon, ’peili’ kertoo meille, että meillä on silti ollut vähintään tiedostamattomia ennakkokäsityksiä. Ehkä tärkein niistä liittyy puheeseen nuorten osallistamisesta. Nuorten osallisuutta (kuulumista ja hyväksytyksi tulemista) ja osallistumismahdollisuuksia (yhteiskunnallista toimijuutta) mekin olemme halunneet tukea kanssatutkimuksen kokeiluillamme. Prosessien aikana ja tuloksena olemme kuitenkin huomanneet ja oppineet hyväksymään, että se miten nuoret itse ymmärtävät kuulumisen, osallisuuden ja osallistumisen kysymyksiä, ja millaista tukea he kokevat niihin tarvitsevansa (tai eivät koe tarvitsevansa), voi olla jotakin ihan muuta, kuin mitä me aikuisasiantuntijat oletamme.
Lähteet
Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi (2018) Nuorten aikuisten siirtymät palkkatyöhön ja yrittäjyyteen. Nuorisotutkimus 36:2, 3–18.
Aaltonen, Sanna & Kivijärvi, Antti (2017, toim.) Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina. Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 198, Helsinki, 53–77.
Ala-Heikkilä, Minna (2018) Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat yhtäkkiä räjähdysmäisesti lisääntyneet Pirkanmaalla – Taysin lastenpsykiatriassa jopa alle kouluikäisiä itsetuhoisia lapsia. Uutinen, Aamulehti 28.10.2018. https://www.aamulehti.fi/a/201254337
Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY.
Allaste, Airi-Alina & Tiidenberg, Katrin (toim.) (2015) “In Search of…” New Methodological Approaches to Youth Research. Cambridge: Cambridge Scholars Publishing.
Barber, Terry (2009) Participation, Citizenship, and Well-Being: Engaging with Young People, Making a Difference. Young 17:1, 25–40.
Boylorn, Robin (2008) Participants as Co-Researchers. Teoksessa L. Given (toim.) The SAGE encyclopedia of qualitative research methods. Sage Publications Ltd, California, 600-602.
Connor, Phillip & Koenig, Matthias (2015). Explaining the Muslim Employment Gap in Western Europe: Individual-Level Effects and Ethno-Religious Penalties. Social Science Research 49, 191–201.
Erel, U., Reynolds , T. & Kaptani , E. (2017). Participatory theatre for transformative social research. Qualitative Research 17:3, 302-312.
Glover, K. & Mitchell, A. (2016). ”… and I felt as if I’m home you understand, with my people.“ Women’s narratives of attending Playback Theatre for refugees and asylum seekers: towards new ways of seeing, feeling and being with others. International Playback Theatre Network, 5 Feb 2016.
Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami (2017) Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu.
Grönlund, Kimmo & Wass, Hanna (2016, toim.) Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 28/2016.
Hakanen, Tiina, Myllyniemi, Sami & Salasuo, Mikko (2019, toim.) Oikeus liikkua. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 215.
Harding, Sandra (1986) The Science Question in Feminism. Ithaca & London: Cornell University Press.
Hart, Randle J. & McKinnon, Andrew (2010) Sociological Epistemology: Durkheim’s Paradox and Dorothy E. Smith’s Actuality. Sociology 44:6, 1038-1054.
Hirvilammi Tuuli & Helne Tuula (2014) Changing paradigms. A sketch for sustainable wellbeing and ecosocial policy. Sustainability 6:4, 2160–2175.
Honkatukia, Päivi (2019) Nuoret töihin ja sassiin? – OECD:n raportin työelämäpainotus ohittaa paljon olennaista. ALL-YOUTH-tutkimushankkeen blogi. http://www.allyouthstn.fi/nuoret-toihin-ja-sassiin-oecdn-raportin-tyoelamapainotus-ohittaa-paljon-olennaista/
Honkatukia, Päivi & Rättilä, Tiina (2019) Citizen science and co-research methodology with young people. Esitelmä Metodifestivaalilla, Tampereen yliopisto 27.-29.8.2019.
Houni, Pia, Pässilä, Anne & Väkevä, Lauri (2017, toim.) Taide kuuluu kaikille. Nuorisotutkimus-lehden teemanumero 35: 1-2.
Huttunen, Laura (2004) Kasvotusten ulkomaalainen ja kokonainen ihminen: marginalisoiva kategorisointi ja maahanmuuttajien vastastrategiat. Teoksessa Arja Jokinen & Laura Huttunen & Anna Kulmala (toim.) Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Helsinki: Gaudeamus, 135–154.
Häkli, Jouni, Kallio, Kirsi Pauliina & Korkiamäki, Riikka (2015) Myönteinen tunnistaminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 90.
Isoaho, Antti (2017) ”Se on omasta aktiivisuudesta kiinni” – Työntekijäkansalaisuus maahanmuuttajataustaisten ammatillisten opiskelijoiden kokemuksissa ja uratoiveissa. Pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto.
Isotalo, Anu (2016) Rasismi kaupunkitilassa: tilallinen valkoisuusnormi ja somalialaistaustaisten naisten vastarinta. Sukupuolentutkimus 29:4, 7-21.
Kallunki, Elisa (2019) Kysely: Joka kolmas nuori aikuinen on harkinnut itsemurhaa – uskalla kysyä suoraan, jos epäilet läheiselläsi itsetuhoisia ajatuksia. Ylen verkkouutiset 9.9.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10955308.
Kaukko, Meri & Wernersjö, Ulrika (2017) Belonging and Participation in Liminality: Unaccompanied Children in Finland and Sweden. Childhood 24:1, 7–20.
Kurki, Tuuli (2019) Immigrant-ness as (Mis)fortune. Immigrantisation through Integration Policies and Practices in Education. University of Helsinki. Faculty of Educational Sciences. Helsinki Studies in Education 40.
Lasonen, Johanna & Teräs, Marianne (2013) Tunnustamisen näkökulma maahanmuuttajien työllistymiseen ja ammatilliseen koulutukseen. Teoksessa Kristiina Brunila & Katariina Hakala & Elina Lahelma & Antti Teittinen (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 154–170.
Leavy, P. (2009). Method meets art: Arts-based research practice. New York, NY: Guilford.
Mohamed, Abdulqadir Luqman, Marzug, Ahmed Abdulqadir, Darko, Stephen, Rättilä Tiina, Honkatukia, Päivi & Rinne, Jarmo (2019) Työtä on tehtävä! – Nuorten maahanmuuttajien ajatuksia suomalaisten työelämästä. ALL-YOUTH -tutkimushankkeen blogi. http://www.allyouthstn.fi/tyota-on-tehtava-maahanmuuttajanuorten-ajatuksia-suomalaisten-tyoelamasta/
Nieminen, Tarja (2015) Työttömyys ja työvoiman ulkopuolella olevat: Ulkomaalaistaustaisten ei-työllisten työnhaku on aktiivisempaa kuin suomalaistaustaisilla – kielitaito suurin este työllistymiselle. Teoksessa Tarja Nieminen & Hanna Sutela & Ulla Hannula (toim.) Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Helsinki: Tilastokeskus, 121–133.
Nieminen, Tarja & Sutela, Hanna & Hannula, Ulla (2015 toim.) Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Helsinki: Tilastokeskus.
Oikarinen-Jabai, Helena (2017) Suomensomalialaiset nuoret paikantumisiaan tutkimassa. Nuorisotutkimus 35:1-2, 40-53.
Pyyry, Noora (2012) Nuorten osallisuus tutkimuksessa. Menetelmällisiä kysymyksiä ja vastausyrityksiä. Nuorisotutkimus 1, 35–53.
Raivio, Helka & Karjalainen, Raimo (2013) Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Teoksessa Taina Era (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja, 12-34.
Ronkainen, Suvi (2000) Sandra Harding – Sijoittumisen ja sitoutumisen tietoteoreetikko. Kirjassa Anneli Anttonen, Kirsti Lempiäinen & Marianne Liljeström (toim.) Feministejä – Aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino, 161-186.
Smith, Dorothy E. (1987) The everyday world as problematic. A feminist sociology. Boston: Northeastern University Press.
Sivenius, Ari & Friman, Iina (2017) Taidelähtöinen projekti tutkimuksellisena lähestymistapana – nuorten elämä kuvin ja sanoin. Nuorisotutkimus 35:1-2, 26-38.
Souto, Anne-Mari (2013) Pelko ja rasismi koulussa. Kasvatus: Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja 44:3, 323–329.
Sutela, Hanna (2015) Ulkomaalaistaustaiset työelämässä. Ulkomaalaistaustaisten työsuhteet usein määrä- tai osa-aikaisia – ammattirakenne selittää suuren osan eroista. Teoksessa Tarja Nieminen, Hanna Sutela & Ulla Hannula (toim.) Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Helsinki: Tilastokeskus, 83–109.
Tokola, Nina, Rättilä, Tiina, Honkatukia, Päivi, Mubeen Fath E. & Mustalahti, Irmeli (2019) ”Haluan tulla nähdyksi huiviltani”. Nuorten musliminaisten kokemuksia kuulumisesta työelämässä. Nuorisotutkimus 37:2, 21-35.
Ågren, Susanna (2019) Työkeskeinen ajattelu ajaa osan nuorista yhteiskunnan ulkopuolelle. Alusta, New Social Research at Tampere University. https://alusta.uta.fi/2019/08/13/tyokeskeinen-ajattelu-ajaa-osan-nuorista-yhteiskunnan-ulkopuolelle/.