Nuorten äänet kuuluviin digipalveluiden avulla

ALL-YOUTH oli mukana Euroopan suurimmassa politiikan tutkimuksen tapahtumassa, ECPR:n Hampurin konferenssissa elokuun lopulla. Siellä esitelty hankkeen tutkimus etsii keinoja motivoida nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan.

 

Torstaiaamun paneelissa esitelty konferenssipaperi Digital services and youth participation in processes of social change: World Café workshops in Finland, esitettiin paneelissa: Youth Participation and Social Change. Se käsittelee All-Youthin tutkimusta, jossa tutkittiin eri taustaisten nuorten, kuten vammaisten, aistihäiriöistä kärsivien, maahanmuuttajien ja eri tavoin digitaalisia palveluita käyttävien, osallistumista tai osallistumattomuutta yhteiskunnallisiin muutosprossesseihin sähköisten palveluiden avulla. Aihetta tutkittiin sekä teoreettisesti että World Café workshops -tapaustutkimusten kautta. Tutkimuksessa muutosprosesseilla viitattiin ruohonjuuritason kunnalliseen toimintaan, kuten tapahtumien järjestämiseen, moninaiseen kulttuuritoimintaan osallistumiseen ja oman ympäristön muokkaamiseen eri yhteyksissä. Lisäksi viitattiin päätöksentekoon osallistumiseen kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla esimerkiksi antamalla lausuntoja ja ehdotuksia lausuntopalvelu.fi ja nuortenideat.fi -palveluiden kautta. Digitaalisilla palveluilla viitattiin sosiaalisen median sovelluksiin, internetin kyselytyökaluihin ja yhteisöllisiin palveluihin sekä virallisiin alustoihin, joiden kautta lainsäädäntöprosesseihin voi osallistua.

Tutkimuksen tuloksissa todetaan, että digitaaliset palvelut mahdollistavat nuorten osallistumisen yhteiskunnallisiin muutosprosseihin. Tuloksissa painotetaan, että eri taustoista tulevien nuorten on oltava näkyvä osa yhteiskunnan kehittämistä niin ruohonjuuritasolla kuin valtakunnallisessa päätöksenteossakin. Digitaaliset palvelut on suunniteltava yhdenvertaisuusperiaatteen pohjalta, jotta eri taustoista tulevat nuoret voivat käyttää niitä tasavertaisesti. Digitaalisten palveluiden ja niiden käytön on turvattava eri taustaisten nuorten perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Esiin nousee useita ongelmia ja esteitä mahdollisuuksissa osallistua ja käyttää digitaalisia palveluita. Esimerkiksi vammaisilla, aistihäiriöistä kärsivillä, maahanmuuttajilla ja eri tavoin digitaalisia palveluita käyttävillä nuorilla on hyvin vaihtelevat mahdollisuudet hyödyntää digitaalisia palveluita ja saada äänensä kuuluviin yhteiskunnassa ja sen muutosprosesseissa. Tulosten perusteella vammat tai aistiherkkyydet voivat heikentää mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita. Eri taustoista tulevilla nuorilla voi olla vaikeuksia ymmärtää ja tuottaa virallista kieltä. Se nostaa kynnystä osallistua. Lisäksi eri taustaisilla nuorilla voi olla eroja mahdollisuuksissa käyttää älylaitteita. On myös nuoria, jotka eivät ole kiinnostuneita osallistumaan virallisiin muutosprosesseihin, vaikka olisivat muutoin aktiivisia omissa verkostoissaan – esimerkiksi harrastustoiminnassa.

Tulokset vahvistavat oletusta, että huonosti suunnitellut verkkosivut, sovellukset tai muut digitaaliset palvelut eivät houkuttele osallistumaan. Tähän viittasivat osallistujien kommentit sivujen huonosta layoutista, vaikeasta kielestä ja tätä kautta korkeasta kynnyksestä antaa lausunto lausuntopalvelu.fi:n kautta. Kuten eräs tutkimukseen osallistunut nuori totesi “Voisin uskoa, että tuottaa suurta tuskaa kirjata mielipiteitä [lausuntopalvelu.fi] palveluun.”

Tutkimustuloksissa ilmeni myös, kuinka digitaalisten palveluiden huono suunnittelu ja nuorten erilaiset ICT (information and communication technology) taidot heikentävät digitaalisten palveluiden käytettävyyttä. Jotta eri taustoista tulevien nuorten mahdollisuutta osallistua muutosprosesseihin voidaan parantaa, on digitaalisia palveluita kehitettävä vastaamaan eri taustoista tulevien nuorten erilaisia tarpeita. Tutkimustulokset osoittavat, että huonosti suunnitellut digitaaliset palvelut ja vaihtelevat ICT – ja viestintätaidot voivat ylläpitää tai jopa vahvistaa nuorten välisiä valtasuhteita. Jos näitä eriarvoisuutta lisääviä seikkoja ei oteta huomioon digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja ylläpitämisessä, jako osallistuvien ja kiinnostuneiden sekä ei-osallistuvien ja ei-kiinnostuneiden välillä kasvaa. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa osa nuorista osallistuu, mutta toiset eivät pääse tai halua tulla osallisiksi. Pahimmillaan tämä johtaa nuorten eriarvoistumiseen ja siihen, että vain osa nuorista on mukana yhteiskunnan demokratiakehityksessä. Palveluiden tuottajilla on suuri vastuu tuottaa ja ylläpitää palveluita, jotka vastaavat eritaustaisten nuorten tarpeita.

Hyvin suunnitellut digitaaliset palvelut voivat vahvistaa eri taustoista tulevien nuorten mahdollisuutta toimia agendojen asettelijoina yhteiskunnan demokratiakehityksessä. Tämä vahvistaa kaikkien nuorten yhdenvertaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Edellytys on, että digitaaliset palvelut on kehitetty ja suunniteltu hyödyntäen eri taustoista tulevien nuorten kokemusasiantuntijuutta ja osaamista sekä ottaa huomioon nuorten erilaiset ICT-taidot.

Digitaalisilla palveluilla ja niiden kehittämisellä voidaan parhaimmillaan saada monet nuoret mukaan yhteiskunnan kehittämiseen. ALL-YOUTHin Hampurissa esitelty tutkimus on ensimmäinen osa prosessia, jossa pyritään löytämään kaikkia nuoria motivoivia toiminta- ja osallistumistapoja, joilla mahdollisimman monet nuoret saadaan mukaan agendojen asettelijoiksi ja osaksi yhteiskunnan demokraattista kehittämistä. Hyvin suunnitellut digitaaliset palvelut voivat olla yksi tapa saada eri taustaisten nuorten ääni kuuluviin.

Julkaisu konferenssin verkkosivuilla: Digital services and youth participation in processes of social change: World Café workshops in Finland

 

Niina Meriläinen

Oikeudellisten esteiden ratkaisut -osatutkimuksen tutkija

Tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

 

 

 

Iikka Pietilä

Kohti digitaalisia ratkaisuja -osatutkimuksen tutkija

Tohtorikoulutettava, Tampereen teknillinen yliopisto

 

 

 

Jari Varsaluoma

Kohti digitaalisia ratkaisuja -osatutkimuksen tutkija

Tohtorikoulutettava, Tampereen teknillinen yliopisto