Nuorten harrastamista pidetään tärkeänä asiana, ja esimerkiksi Nuorisolain tavoitteena on tukea nuorten harrastamista sekä edistää yhdenvertaisuutta. Vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten harrastuksissa kokema kiusaaminen ja syrjintä ovat kuitenkin huomattavan yleisiä ilmiöitä. Toistaiseksi tiedetään yllättävän vähän siitä, mitä erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret ajattelevat harrastamisesta. Tässä kirjoituksessa analysoin romaninuorten näkemyksiä harrastamisen haasteista.
Harrastaminen on yleistä lasten ja nuorten parissa. Yli 90 prosenttia Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimukseen vastanneista kertoo harrastavansa jotakin. Harrastaminen ollut myös vahvasti 2020-luvun taitteen nuorisopolitiikan agendalla. Yksi keskeinen keskustelun aihe on ollut nuorten syrjäytymisen vähentäminen. Lisäksi huolen aineena on ollut harrastusten hintojen nousu reilussa vuosikymmenessä lähes kolminkertaisiksi sekä ohjatun harrastamisen muuttuminen suurelle osalle muutaman vuoden vaiheeksi lapsuusiässä. Merkittävänä poliittisena päätöksenä voidaan pitää ns. Suomen harrastamisen mallia, jossa keskeisenä visiona on ollut taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieluisaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Mikko Salasuon (2020, 8–9) mukaan tarkoituksena on ollut tehdä harrastamisesta jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus sekä etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen harrastustoiminnan avulla.
Harrastamisen näkeminen perusoikeutena lisää tarvetta tarkastella harrastamisen yhdenvertaisuutta. Vaikka harrastamisen yhdenvertaisuutta korostetaan lukuisissa ohjelmissa, raporteissa ja linjauksissa, tietoa erilaisten toimenpiteiden vaikuttavuudesta sekä alueellisista ja eri kohderyhmiin liittyvistä tarpeista on tarjolla vain heikosti. Selvityksessä Valtionhallinnon toimenpiteistä lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämiseksi todetaan, ettei tietoa käytännön toimista romaninuorten osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi ole saatavilla. Olen omalta osaltani tarttunut tähän tutkimusaukkoon tarkastelemalla romaninuorten näkemyksiä ohjatun harrastamisen haasteista.
Seuraavassa esittämäni havainnot perustuvat yhteistyöhön Avartti-säätiön, Suomen Romanifoorumin sekä Jyväskylän romaninuoret ry:n kanssa. Toimin harrastusohjelma Avartin jäsenenä, ja romanijärjestöjen kanssa tekemämme yhteistyön tarkoituksena on ollut lisätä romaninuorten harrastusmahdollisuuksia sekä vahvistaa nuorten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Organisoin talvella 2022 vertaisryhmähaastatteluita osana romaninuorille järjestettyä työpajatoimintaa. Niihin osallistui kaikkiaan 19 romaninuorta, jotka olivat iältään 14–24-vuotiaita. Ryhmähaastattelut teki nuorten etukäteen tuntema romaniohjaaja, ja ne nauhoitettiin ja litteroitiin. Suurin osa haastatteluihin osallistuneista nuorista harrasti tai oli harrastanut jotakin elämänsä aikana. Valtaosa haastatelluista nuorista osallistui harrastusohjelma Avartin toimintaan.
Haastatteluissa nuorilta kysyttiin, minkälaisia haasteita harrastamiseen liittyy sekä miten romaninuori voisi harrastaa toivomiaan harrastuksia. Termillä haaste tarkoitan tilannetta, jossa nuori voi edelleen harrastaa, mutta harrastamiseen liittyy hankaluutta. Haastattelussa nuoret korostivat harrastusten ja kavereiden tärkeyttä, mutta samaan aikaan he toivat omasta näkökulmastaan esiin erilaisia harrastamisen haasteita. Nostan seuraavassa neljä haastatteluissa esiin noussutta seikkaa, jotka vaikuttavat romaninuoren harrastamiseen. Romaninuorten nimeämiä harrastamisen haasteita tarkastelemalla kysyn, toteutuvatko romaninuorten harrastamisen yhdenvertaiset mahdollisuudet.
Ohjattuun harrastukseen osallistumisessa vanhempien tuki on tärkeä
Yhtenä oleellisena harrastukseen osallistumiseen vaikuttavana tekijänä haastatellut romaninuoret mainitsivat vanhempien tuen. Nuoret pitivät etenkin vanhempien myönteistä suhtautumista tarpeellisena: ”Että hyväksyykö ne vanhemmat sun harrastuksen, että tukeeko ne sitä.” Kannustaminen mainittiin myös: ”Kannustusta, että monesti se on sitä vaan, että laps laihtuu.” Yhdessä haastattelussa pohdittiin, etteivät vanhemmat aina osaa syystä tai toisesta tukea harrastusten valinnassa: ”Sen mä olen monesti huomannut myös, että vanhemmat monesti päättää eikä kysy lapselta, että hei mitä sä haluat. Jos lapsena on vaikka halunnut pelata jääkiekkoa, niin ei, ei.” Toisaalta tuotiin esille, kuinka vanhempien kannustus ja harrastuksista huolehtiminen voivat saada nuoren jatkamaan harrastuksissa vaikeina hetkinä: ”Isäukko sai mut jatkamaan.”
Huoltajien voi olla vaikeaa tukea lastaan ja nuortaan harrastuksissa, jos perheen taloudellinen tilanne on heikko. Valtaväestöön verrattuna romanien taloudellinen tilanne on usein heikompi, mikä voi heikentää heidän mahdollisuuksiaan tarjota lapsilleen mieluisia harrastuksia. Tilannetta kuvaa hyvin erään nuoren toteamus “Yleensä kaalolla1 on se vähän köyhempi. Jos mietitään kaajeeta2, niin niillä on se ydinperhe ja niihin käytetään sitä rahaa, mutta kaalohan on sellainen, että koko porukka.”
Ohjattuja harrastuksia varten täytyy sulautua joukkoon
Haastatellut nuoret kertoivat, että harrastuksissa romanikulttuurin piirteet voivat joutua haastetuiksi, ja romaniyhteisöissä tämä pitäisi hyväksyä: ”Se muuttuu tietynlainen ilmapiiri. Kulttuuri, tavat, kaikki muuttuu. Kieli muuttuu.” Nuoret toivat esille, kuinka harrastuksiin osallistuminen usein merkitsee heille kotona opitun romanikulttuurin sulauttamista valtaväestön kulttuuriin sopivaksi. Tätä ei pidetty välttämättä erikoisena asiana, kuten eräs nuori totesi: “Totta kai silleen, että lajiin kuuluvat varustukset, että et sä mee palloilemaan saapasvarsikkaiden kanssa. Että niinku sopeudutaan siihen harrastukseen, mihin mennään.” Toisaalta nuoret pohtivat, miten jotkut romanikulttuurin erityispiirteet, kuten kieleen, käyttäytymiseen ja vaatteisiin liittyvät tavat, voivat vaikuttaa siihen, miten ja mihin harrastuksiin voi tai haluaa osallistua. Kaikki harrastukset eivät sovi kitkatta yhteen oman taustan kanssa: ”Sulla on suorat housut, saappaat, niin kyllä ne nyt miettii, että mikä tää on, ettei tää oo normaali, kun se menee sinne.”
Haastatteluissa nuoret mainitsivat tilanteita, joissa he joutuivat neuvottelemaan oman kulttuurin ja valtaväestön kulttuurin välillä. Nämä neuvottelut näyttäytyvät nuorille oman minän etsimisenä, jossa hyväksytyksi tuleminen omana itsenään niin valtaväestön kuin romaniyhteisön jäsenenä on tärkeää. Yksi haastatteluista nuorista totesi joukkoon sulautumisesta näin: ”Mä oon silti oma itteni, mutta mä vähennän ittestäni jotakin tai lisään ittestäni jotakin – – ja joittenkin kanssa mä olen vähän enempi sitä mitä mä oon. Mä en osaa selittää, mutta se koko ajan muokkaantuu.” Toinen nuori kuvasi paineita, joita romanikulttuurin tavoista poikkeaminen voi aiheuttaa: ”Ja sitten kun sä oot sä, niin sua monesti niin tiiätkö, sitten se yleensä nostetaan tässä kulttuurissa, että sä et voi vaan olla. Entä jos sä oot erilainen kuin kaalo?”
Monet ohjatut harrastukset vaativat nuorilta sitoutumista
Haastatellut romaninuoret pitivät tärkeänä sitoutumista harrastamiseen. Toisaalta pitkäaikainen sitoutuminen koettiin joskus myös vaikeaksi. Nuoret puhuivat nuoruuteen liittyvästä hetkessä elämisestä ja korostivat sitä, miten nuoret usein tekevät päätöksiä tunteisiin pohjaten. Tämä joidenkin nuorten mielestä voi estää harrastuksiin sitoutumista: Niin sehän, että kaalolla monesti vaihtuu mieli, mutta kaajethan on uskollisia sille, minkä ne on aloittanut. Mutta kaalo on sellainen, että kaksi viikkoa jalkapalloa ja toiset kaksi jääkiekkoa.
Harrastamisen katsottiin myös edellyttävän säännöllistä harjoittelua ja olevan päämäärätietoista. Monet uskoivat, että tähän pitää tottua lapsesta lähtien, jotta se onnistuu. Yhdessä haastattelussa keskusteltiin siitä, onko romaninuorille sitoutuminen haasteellisempaa valtaväestön nuoriin verrattuna. Eräs nuori arvioi näin: “Ja kaajeitten lapset tottuu jo pienenä menemään harrastuksissa, ja ne kulkee kello kaulassa. Niinku ne rytmittää sen päivän, sen viikon, sen kuukauden, sen vuoden.” Toisaalta nuoret toivat esille oman sinnikkyyden ja asenteen vaikuttavan harrastuksiin sitoutumiseen: “Mun mielestä riittää, että kun ei vaan lopeta sitä harrastamista”.
Ohjatuissa harrastuksissa syrjinnän kokemukset ovat tavallisia
“Mä harrastin nyrkkeilyä pitkään, niin kun mä menin sinne, niin ne ei tavallaan ottanua mua vastaan, vaikka niinku se mun kaveri, vaikka se oli kantaväestöstä. Kyllä mä mietin, miks ne teki näin, mutta sitten ajan myötä rupes tottumaan siihen. Ja sitten niitten käytös rupes muuttumaan, että okei tää onkin ihan hyvä tyyppi. – – Kyllä se vähän ärsytti, mutta sillä oli mentävä.”
Tämä haastattelussa kerrottu omakohtainen kokemus tuo esiin romaninuorten kokemia ennakkoluuloja harrastuksiin osallistuessaan. Ennakkoluulot, yleistäminen, kiusaaminen ja syrjintä ovat romaninuorille tavallisia kokemuksia. Nuorten mielestä tämä estää monia romaninuoria harrastamasta.
Toisaalta yksi nuori toi esille, etteivät kaikki romaninuoret osaa olla valtaväestön nuorten kanssa. Toinen huomautti, että myös romaneilla voi olla epäilyksiä valtaväestöä kohtaan. Syitä romaninuorten ennakkoluuloille pohdittiin muun muassa siitä näkökulmasta, että kohtaamisia eri väestöryhmien kanssa on vain vähän: “Ne ei oo varmaan ennen ollu. Ne on ollu pelkkien kaaleitten kanssa.”
Haastatellut nuoret korostivat, että kaikkien on syytä käyttäytyä kunnioittavasti toisia ihmisryhmiä kohtaan. Muuten syrjintä ei lopu. Toisaalta vaikuttaa siltä, että romaninuorten selviytymiskeinona on syrjinnän vähättely ja ohittaminen, kuten yksi nuorista totesi: “Ei kannata välittää muista. Jos joku on, että toi on manne, miks toi on täällä, niin ei kannata oikeasti välittää.” Toinen taas korosti, että harrastaminen edellytti vahvaa itsetuntoa, jonka perusta rakennetaan kotona ja osana perhesuhteita: “Itsetunto pitää olla kova ja itsetunto perustuu siihen, miten se on kotona kasattu.”
Kohti yhdenvertaisempia harrastusmahdollisuuksia
Haastattelujen perusteella romaninuoret kohtaavat erilaisia harrastamisen haasteita. Romaninuoret toivat esille vanhempien tuen, joka on myös tutkimusten mukaan yksi keskeinen harrastamiseen vaikuttava tekijä (ks. esim. Salasuo ym. 2015, 83–96). Lisäksi haastatteluihin osallistuneet nuoret kritisoivat harrastusten kalleutta. Nuoret toivat esille perheen taloudellisen tilanteen voivan vaikuttaa maksullisiin harrastuksiin osallistumiseen. Myös Sami Myllyniemi (2015) on tuonut esille, kuinka vanhempien koulutus- ja tulotaso ovat yhteydessä lasten ja nuorten harrastuksiin osallistumiseen. Jää nähtäväksi, kykeneekö Suomen Harrastamisen malli tasoittamaan nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa.
Ohjatussa harrastustoiminnassa ei välttämättä tunnisteta romanikulttuurin erityispiirteitä. Tekstissäni olen käyttänyt käsitettä sulautuminen (eng. assimilation), jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa vähemmistökulttuurin edustaja hylkää oman kulttuuritaustansa ja pyrkii sulautumaan valtaväestöön (ks. Berry 1997, 9). Nuorten mainitsemissa esimerkeissä harrastuksista kiinnostuneet nuoret joutuvat sulauttamaan omaa käyttäytymistään valtaväestön kulttuuriin sopivaksi sekä neuvottelemaan oman kulttuurin ja valtaväestön kulttuurin välillä. Osa koki tämän vaativaksi tehtäväksi. Harrastustoiminnan järjestäjillä voikin olla merkittävä rooli siinä, kokevatko romaninuoret itsensä tervetulleeksi toimintaan.
Haastatteluissa romaninuoret toivat esille harrastuksiin sitoutumisen tärkeyden mutta myös sen haasteellisuuden. Harrastamisen säännöllisyys ei saisi muodostua nuorelle paineeksi, vaan on tärkeää taata kaikille nuorille mahdollisuuksia kokeilla erilaisia harrastuksia tai tuntea mielihyvää myös hetkellisistä piipahduksista jonkin harrastuksen pariin. Myös omaehtoista harrastamista tarvitaan. Koululaiskyselyn 2020 mukaan lähes puolet vastanneista toivoivat harrastamista kavereiden kanssa ilman ohjaajaa. Olisikin tärkeää, että osallistuminen ohjattuun harrastustoimintaan on nuoren oma päätös eikä velvoite.
Yhdenvertaisuuden lisäämiseksi harrastuksissa tapahtuvaan syrjintään tulisi puuttua. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen mukaan vähemmistöön kuuluvista nuorista yli puolet on kokenut syrjintää tai epäasiallista kohtelua liikunta- ja urheiluharrastuksissa. Valtakunnallisessa nuorisotyön ja –politiikan ohjelmassa 2020–2023 todetaan, että romaninuorten taito tunnistaa syrjintätilanteet ja tuntea olemassa olevat oikeussuojakeinot ovat olennaisia, jotta heillä olisi valmiuksia kertoa syrjintäkokemuksistaan eteenpäin ja mahdollisuus saada tarvitsemaansa tukea. Velvollisuus edistää ja arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista on kuitenkin viranomaisilla, kuten kunnilla. Ei yksittäisellä nuorella. Esimerkiksi Leena Haanpää (2019, 43–47) on raportoinut, että viranomaisten konkreettiset toimet harrastamisen esteiden purkamiseksi voivat olla vähäisiä.
Tulevaisuudessa olisi tärkeää selvittää harrastamisen yhdenvertaisia mahdollisuuksia paikallistasolla. Toimivien mallien luominen erilaisten haasteiden ratkaisemiseksi voi olla tarpeen. Näiden mallien jäsentämiseksi olen tekstissäni tuonut esille, että romaninuorten harrastamista voidaan tarkastella ainakin vanhempien tuen sekä harrastuksissa sulautumisen, sitoutumisen ja syrjinnän näkökulmista. Kyseiset ulottuvuudet voivat olla luomassa yhdenvertaisia harrastamisen edellytyksiä, joissa toteutuu harrastamisen ilo ja onnistumisen kokemukset.
kaalo1=romani (mon. kaale)
kaaje2 = ei romani
Ariela Tuikkanen
Kirjoittaja on työskennellyt harjoittelijana ALL-YOUTH-hankkeen Unelmista niiden toteuttamiseen -osahankkeessa Tampereen yliopistolla.
LÄHTEET
Berry, John W. (1997) Immigration, Acculturation, and Adaptation. Applied Psychology,46(1), 5–34.
Haanpää, Leena (2019) Harrastustakuu: yhdenvertaisuuden asialla. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 147. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/harrastustakuu_digi_final.pdf
Laine, Antti & Matilainen, Pertti & Salasuo, Mikko (2016) Arvot, syrjintä ja kiusaaminen. Teoksessa Sami Kokko & Anette Mettälä (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia. Helsinki: Valtion liikuntaneuvosto 2016:4, 57–61. https://www.liikuntaneuvosto.fi/wp-content/uploads/2019/09/LIITU_2016.pdf
Myllyniemi, Sami (2015). Nuorisobarometrin tilasto-osio. Teoksessa Myllyniemi, Sami (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuorisotutkimusverkosto, 9–10. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2016/01/Nuorisobarometri_2015_ISSUU.pdf
Salasuo, Mikko (2020) Edellinen ”Suomen malli” neuvottelua lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastamisen yhteiskunnallisesta perustelusta sotien jälkeen. Teoksessa Mikko Salasuo (toim.) Harrastamisen äärellä lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion liikuntaneuvosto & Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusverkosto, 17–30. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2021/05/lasten-ja-nuorten-vapaa-aikatutkimus-2020-web.pdf
Salasuo, Mikko (2020) Johdanto. Teoksessa Mikko Salasuo (toim.) Harrastamisen äärellä lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion liikuntaneuvosto & Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusverkosto, 7–16. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2021/05/lasten-ja-nuorten-vapaa-aikatutkimus-2020-web.pdf
Salasuo, Mikko & Piispa, Mikko & Huhta, Helena (2015) Huippu-urheilijan elämänkulku: tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.