Ensimmäinen reaktioni on vatsanpohjaa lämmittävä ajatus: ”Ihanaa, käsin kirjoittaminen vielä innostaa tätä nuorta naista!” Digiaikakaudella kuulen harvoin ihmisten puhuvan käsin kirjoittamisen puolesta, mutta tämä henkilö suunnittelee päiväkirjan kirjoittamista. Käsin kirjoittamista hän perustelee sillä, että se tuntuu oikeammalta. Minun on helppoa olla samaa mieltä, koska omasta lyijykynästäni paperille putoilee aidompia tunteita ja syvemmältä kumpuavia ajatuksia kuin tietokoneella tai kännykällä kirjoittaessani.
Miksi kirjoitan blogia tällaisesta? Toimin itse tutkijana ja kyseinen nuori nainen osallistuu seitsemän muun nuoren lisäksi kanssatutkijana ALL-YOUTH -tutkimushankkeeseen ja etsimme yhdessä kullekin omaa ja sopivaa tutkimusmenetelmää. Omaa elämää peilaavan, autoetnografisen päiväkirjan kirjoittaminen on yksi monesta kanssatutkimuksen menetelmistä. Istumme Kauppaneuvoksen kahvilassa Joensuun idyllisessä Taitokorttelissa ja pohdimme kuinka me tutkijat ja eri-ikäiset ja eri elämäntaustoista tulevat nuoret saisimme luotua vuorovaikutteisen suhteen, jossa tutkimusta voidaan suunnitella, tehdä ja kirjoittaa yhdessä. Tarvitaan porukka, jonka kesken vallitsee luottamus ja joka päästää meitä tutkijoita osaksi arkeaan.
Kaiken tämän taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että nuoret ovat kyvykkäitä toimijoita, joilla on tieto omasta maailmastaan. He ovat siis oman elämänsä kokemusasiantuntijoita. Nuorisotutkimuksen piirissä on viime vuosina käyty keskusteluja siitä, millaisia valtasuhteita ja asetelmia nuorten tutkimiseen liittyy (Allaste & Tiidenberg 2015; Pyyry 2012). Kritiikkiä on esitetty aikuislähtöisiä asetelmia kohtaan ja on korostettu tarvetta ottaa huomioon nuorten omat kokemukset, näkökulmat ja merkityksenannot.
Haluamme nyt lähteä kokeilemaan sitä, kuinka osallistavan kanssatutkijuuden keinoin voidaan tasapainottaa tutkimukseen liittyviä valtasuhteita. Verrattuna perinteisempään tutkimukseen tällainen tiedon luominen yhdessä on hyvin erilaista ja se on saanut jalansijaa vasta hiljattain. Nyt mukana olevat kanssatutkijat ovatkin eräänlaisia pioneereja.
Joulukuun kynnyksellä vietimme viikonloppua kanssatutkijaleirillä Metsäkartanolla, Rautavaaralla. Itselleni jäi parhaiten mieleen tikkupullan paisto metsässä, turvekammin avotulella nuorten kanssa. Juteltiin hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä ja tuntui, että nuo tutkimuksen valtasuhteet olivat ainakin siinä hetkessä hyvin tasapainossa. Positiivisena haasteenamme onkin luotsata kanssatutkimusprosessia eteenpäin niin, että me tutkijat emme kaappaa tiedollista ylivaltaa, vaikka vastuu tutkimuksen toteutumisesta säilyykin meillä.
Kanssatutkijanuoren käsitys siitä, mikä on kiinnostavaa ja mihin yhteiskunnallisiin asioihin tutkimuksen tulisi kiinnittää huomiota on oleellinen lähtökohta. Tutkimusaineiston lähteenä toimii hänen oma kokemusmaailmansa ja menetelmä on yksilöllisesti räätälöity. Aineistoa analysoimme yhdessä ja tieteellisiä kirjoitustehtäviä jaetaan kunkin kanssatutkijan kykyjen ja kiinnostuksen mukaan. Tähän mennessä kanssatutkijamme innostuivat eniten autoetnografisesta päiväkirjasta ja valokuvakerronnasta sekä syvähaastatteluista menetelminä. Myös vertaishaastattelut kiinnostivat. Keskusteltiin myös some-teksti-kerronnasta, tubetuksesta, podcasteista ja vloggauksesta sekä”skrollaus”-menetelmästä (scroll back method, kts. Robards & Lincoln 2017) vaihtoehtoina.
Ounastelen, että meillä on edessämme yhteinen syväsukellus nuorten ja nuorten aikuisten kokemusmaailmaan sekä heidän käsityksiinsä kestävän hyvinvoinnin toteutumisesta tai toteutumatta jäämisestä arjessaan.
Nina Tokola
Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimuksen tutkija
Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto
Lähteet:
Allaste A-A. & Tiidenberg K. (2015) (toim.) In Search of… New Methodological Approaches to Youth Research. Cambridge.
Pyyry N. (2012). Nuorten osallisuus tutkimuksessa. Menetelmällisisä kysymyksiä ja vastausyrityksiä. Nuorisotutkimus 1, 35-53.
Robards B.& Lincoln S. (2017). Uncovering longitudinal life narratives: scrollingback on Facebook. Qualitative Research17 (6), 715 –730.