Perinteisten, jäykkien ja aikuiskeskeisten osallistumisen ja vaikuttamisen mallien rinnalle kaivataan kanavia ja muotoja, jotka nuoret ja myös varttuneemmat voivat tuntea omakseen ja kokea aidosti vaikuttaviksi yhteiskunnassa. Tämä havaittiin ALL-YOUTH-tutkimushankkeen työryhmässä valtakunnallisilla Politiikan tutkimuksen päivillä 8.–9. maaliskuuta Turussa.
Politiikan tutkimuksen päivien teema oli Minkä värinen tulevaisuus on, ja ALL-YOUTH ehdotti päiville onnistuneesti työryhmää teemalla Kaikkien nuorten poliittisen osallistumisen värikirjo / Color spectrum of all youth’s political participation and engagement. Työryhmän puheenjohtajina toimivat hankkeen tutkijat Jarmo Rinne ja Heta Heiskanen Tampereen yliopistosta.
Kiinnostus työryhmää kohtaan oli ilahduttavaa ja mahdollisti kahden istuntosession pitämisen 8. maaliskuuta. Erikoisuutena työryhmän työskentelyssä oli, että mukaan pyydettiin kolme nuorta pitämään alustuksia ja kommentoimaan akateemisten alustajien esityksiä.
Nuorten mukanaolo selvästi elävöitti ja virkisti työryhmän työskentelyä. Samalla esiintyjät joutuivat tarkemmin selittämään esityksiensä käsitteitä, koska työryhmässä oli käytössä jargon-hälytin, joka piippasi, jos esitys uhkasi mennä yliopistoslangiksi. Lisäksi nuorten omat esitykset olivat erittäin laadukkaita ja tuoreita näkökulmia osallistumiseen avaavia.
Kekseliästä ja vaikuttavaa osallistumista lasten oikeuksista
Työryhmässä pidetyissä esityksissä käsiteltiin varsin monipuolisesti osallistumisen tematiikkaa ja kuultiin meneillään olevien tutkimusten löydöksistä.
Ensimmäisen iltapäiväsession avasi Katariina Räikkönen, jonka esitys keskittyi nuorten osallistamiseen. Räikkönen itse on lukiolainen ja aktiivisesti mukana PLAN Suomen hallituksessa. Järjestönä PLAN ajaa lasten oikeuksia, tiedottaa lasten asioista ja hakeutuu yhteistyöhön yhteiskunnallisten vaikuttajatahojen kanssa. Esimerkiksi tyttöjen päivänä 11. lokakuuta 2017 PLANin tempaus Girls Takeover ylitti uutiskynnyksen näyttävästi ja oli malliesimerkki yhteiskunnallisesta vaikuttamista. Muutoinkin PLANin toimintatavat ovat kekseliäitä ja osallistumisen perusta noudattaa osallistumistutkimuksessa klassikkoasemaan nousutta Arsteinin tikapuumallia. Räikkösen esitys PLAN Suomen toiminnasta, tavoitteista, vaikuttamisen keinoista ja toiminnan periaatteista oli vaikuttavan kypsä ja jäsentynyt.
Ensimmäinen sessio jatkui Hippu Helmisen esityksellä, jossa pohdittiin kansalaisaktivismin ja terrorismin häilyvää rajaa. Helmisen tulokulma aiheeseen oli tarkastella tutkittavia kohteita relationaalisina prosesseina. Tämän tarkastelutavan myötä on mahdollista analysoida, miten ja miksi vuorovaikutukset vaikuttavat sosiaalisen liikkeen siirtymiseen väkivallattomasta mielenosoituksesta poliittiseen väkivaltaan, mikä myös on Helmisen opinnäytetyön tutkimuskysymys. Relationaalisten prosessien dynamiikan analyysit antavat arvokasta tietoa siitä, mitkä ulko- ja/tai sisäsyntyiset syyt vaikuttavat kansalaisaktivismin radikalisoitumiseen ja pahimmassa tapauksessa johtavat poliittisen väkivallan käyttöön. Dynaamiset prosessit ovat monimutkaisten suhdeverkostojen ja -järjestelmien yhteisvaikutuksia, ja ne ovat erilaisia tapauksittain.
Nuorten kouluvalinnat ja osallistumisen vaihtoehtoja
Minna Saarinen piti esityksen Vertaissuhteiden merkitys maahanmuuttaja- ja suomalaistaustaisten nuorten kouluvalinnassa yhdeksännen luokan yhteishaun aikana. Saarinen on mukana Transit – Transition and educational trajectories of immigrant youth -hankkeessa. Saarinen kertoi nuorten toisen asteen koulutukseen liittyvistä opiskelupaikan valintaan vaikuttavista syistä.
Vertaissuhteet ja kavereiden kanssa käydyt keskustelut ovat varsin merkittäviä tekijöitä, joiden perusteella nuoret tekevät kouluvalintojaan. Myös vanhempien kanssa käydyt keskustelut vaikuttavat. Tästä huolimatta suurin osa vastaajista mielsi itsensä ”itsenäiseksi pyrkijäksi kaveriorientoituneen pyrkijän” asemesta. Yllättävää kuitenkin oli, että Transit-tutkimuksen havaintojen mukaan läheskään kaikki nuoret eivät kerro kavereilleen, mihin kouluun tai koulutuslinjalle ovat hakemassa. Selityksiä salailulle voi olla useita. Jotkut tutkimukseen vastanneista kokivat saavansa kilpailuetua kouluvalinnassaan, jos kaverit eivät ole hakemassa samaan paikkaan. Lisäksi eräs vastaajista totesi, että hän menee valitsemaansa kouluun opiskelemaan, ei kavereiden takia tai hankkiakseen kavereita.
Iltapäivän ensimmäisen session päättivät Anna Pekkarinen ja Elina Pekkarinen esityksellään Lapsen haavoittuvuus osallisuuden ja osallistumisoikeuden perustana: sosiaalityön ja oikeustieteen välinen jäsennys. Heidän esityksensä otti heti lähdöstä radikaalin asenteen toteamalla, että lapsuus on ”sekä että”, eli ei olla vain lapsia tai aikuisia, vaan voi olla molempaa. Oleellista on, että ollaan ihmisiä ja ihmisenä olemiseen kuuluu haavoittuvuus. Haavoittuvuus nuorten osallistumisen kontekstissa nousee usein nuorten ulkopuolelta, ei niinkään nuorista itsestään. Pekkariset näkivät ongelmalliseksi, että osallistumisen mallit, periaatteet ja kanavat ovat aikuiskeskeisiä, mikä puolestaan johtuu siitä, että vallankäyttö on keskittynyt aikuisten käsiin. Nuorten osallistumiselle olisi syytä löytää vaihtoehtoja, jotka perustuvat enemmän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen kuin aikuisten mallia pohjaaviin osallistamisen/osallistumisen/osallisuuden rakenteisiin, jotka vain uusintavat vanhaa valta-asetelmaa.
Nuorisovaltuustot vaikuttavat, kansalaisaktivismi nousussa
Tauon jälkeen työryhmässä esiintyi Aleksanteri Kekonen, joka alusti nuorisovaltuustojen toiminnasta ja tavoitteista. Kekonen itse on aktiivi Oulun nuorisovaltuustossa. Nuorisovaltuustot helposti mielletään jo valmiiksi kiinnostuneiden nuorten foorumiksi. Usein niitä myös pidetään korosteosallistumisena.
Kekosen kokemus nuorisovaltuustoista antoi toisenlaisen kuvan. Nuorisovaltuustot voivat, hänen sanojaan lainaten, päättäjiä kirittämällä saada muutoksia paikkakunnan poliittiseen osallistumiskulttuuriin ja oikeasti vaikuttaa asioiden valmisteluun. Esimerkiksi Oulussa nuorisovaltuusto on kamppaillut itselleen osallistumis- ja puheoikeuden kaupungin kulttuurilautakunnan kokouksiin. Myös muihin lautakuntiin ollaan pyrkimässä nuorten äänten vahvistamiseksi. Erityisen tärkeäksi Kekonen nosti esityksessään sen, että nuorille pitää kertoa osallistumisesta ja tavoista, joilla voidaan vaikuttaa. Se, ettei tiedä, miten voi vaikuttaa, passivoi.
Kekosen jälkeen Samuel Jokela avasi nuorten ja puolueosallistumisen tematiikkaa. Jokela on ensimmäisen vuoden valtio-opin opiskelija Tampereen yliopistosta, mutta on ehtinyt toimia puolueaktiivina jo jonkin aikaa. Samuel nosti esiin kolme pointtia (á la Alexander Stubb): politiikan muutos, perinteinen vaikuttaminen ja uudet mallit. Ensimmäinen pointti liittyy politiikan tutkimuksessa varsin hyvin tunnistettuun ja analysoituun ilmiöön eli siihen, että kansalaisaktivismi ja projektinomainen osallistuminen ovat lisääntyneet. Tähän muutokseen puolueiden on ollut vaikea sopeutua.
Nuoret kokevat projektiosallistumisen ominaisemmaksi tavaksi vaikuttaa kuin perinteisen järjestöosallistumisen, johon heitä ei kovasti edes kannusteta. Perinteinen vaikuttaminen on hitaampaa kuin kevyemmin mobilisoituva ja organisoituva projektiosallistuminen. Uusien mallien pointti taas peräänkuulutti osallistavampien osallistumismallien kehittelyä ja eritoten sen pohtimista, miten erilaisia ryhmiä kannustetaan osallistumaan.
Nanotason aktivismi somessa ja yhteiskunnan trendit keskustelupalstoilla
Markku Lonkilan esitys keskittyi sosiaalisen median alustoilla tapahtuvaan osallistumiseen. Lonkila on yhdessä Veikko Erännin kanssa tekemässä tutkimusta siitä, miten ja millaisia sosiaalisen median applikaatiota nuoret käyttävät yhteiskunnallisessa ja poliittisessa vaikuttamisessaan. Uutena tutkimusteoreettisena käsitteenä Lonkola lanseerasi ”nanotasoisen aktivismin”, jolla viitataan somessa yleiseen tykkäämisen ja jakamisen kulttuuriin. Omalle sosiaalisen median sivustoille/applikaatioille tulleita postauksia on mahdollista jakaa ja tykätä minimaalisella sormenliikkeellä – siitä käsite nanotason aktivismi. Somessa osallistumista on kansainvälisessä kirjallisuudessa joskus kutsuttu ”slacktivismiksi” ja katsottu, että se on kevyintä mahdollista aktivismia, joka ei juurikaan vaadi vaivannäköä tai ponnistelua, ja näin ollen sen merkitys on vähäistä. Lonkila nosti kuitenkin esiin, että nanotason aktivismi on tärkeä osallistumisen ja jopa kritiikin muoto, esimerkiksi meemien viraali levittäminen (Kiinan jokirapu/ruohomutahevonen-meemit) voi olla vallanpitäjiin ja sensuuriin kohdistuvaa vastarinnan politiikkaa.
Työryhmän päätti Jussi Pakkasvirta, jonka esitys käsitteli big datan analyysin mahdollistamia osallistumistrendien analyyseja. Pakkasvirran tutkimushankkeen käytössä on suositun Suomi24-keskustelupalstan keskustelut yli 15 vuoden ajalta. Kaikkiaan aineisto koostuu 70 miljoonasta keskustelusta. Tätä aineistoa seulomalla on mahdollista tehdä tulkintoja kansalaisten kollektiivisista mielenmaisemista ja siitä, millaisia trendejä ja tendenssejä yhteiskunnassa kulloinkin on pinnalla. Tällaisen aineiston avulla voi olla mahdollista ennakoida tulevia trendejä jo siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä ”heikkoja signaaleja”. Lisäksi voidaan visualisoida kansalaisten keskusteluja ja mitata keskustelun ”pulssia” sen mukaan, kuinka kiihkeästi jostakin tietystä aiheesta kunakin ajankohtana keskustellaan.
Kaikkiaan työryhmän esitykset tarjosivat monipuolisen kattauksen osallistumisesta ja vaikuttamisesta aiheiden kirjon ulottuessa liikkeen sisäisestä dynamiikasta kansakunnan megatrendeihin. Esitykset olivat kiinnostavia ja niitä seurannut keskustelu analyyttista ja rakentavaa.
Jarmo Rinne
Tutkijatohtori, YTT, Tampereen yliopisto