Podcastin ensimmäisessä jaksossa keskustellaan nuorista ja rauhasta. Mitä on arkinen rauha ja miksi tätä pitää tutkia? Millaisena arkinen rauha näyttäytyy, kun tätä tarkastellaan nuorten näkökulmasta? Arielan vieraina ovat Eeva Puumala ja Anna Sofia Suoranta Tampereen yliopiston rauhan ja konfliktin tutkimuskeskuksesta TAPRIsta. Eeva ja Anna Sofia tutkivat yhteiseloa moninaistuvissa ja erilaistuvissa yhteisöissä EmergentCommunity-tutkimushankkeessa.
Juontaja: Ariela Tuikkanen
Äänitys ja editointi: Jani Tuovinen
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta.
PODCAST-JAKSON TEKSTIVASTINE
Podcast-jakso: JAKSO 1 – Nuoret ja rauha
Podcast-jakson kesto: 24 min
Puhujien merkinnät:
J: Jani Tuovinen
A: Ariela Tuikkanen
E: Eeva Puumala
AS: Anna Sofia Suoranta
[tunnusmusiikki alkaa]
J: Tervetuloa kuuntelemaan ALL-YOUTH-tutkimushankkeen podcastia Puheenvuoroja nuorista ja tulevaisuudesta. Tämänkertaisen jakson aiheena on nuoret ja rauha. Juontajana
Ariela Tuikkanen.
A: Mä olen Ariela Tuikkanen. Vaikutan nuorisotyönkentällä ja oon ALL-YOUTH-hankkeessa mukana opiskelijaharjoittelijana. Mä oon kiinnostunut muun muassa osallisuuden kysymyksistä ja yhteiskunnallisista asioita. Tän Podcastin tarkoituksena on kokeilla erilaisia tapoja tuottaa tutkimustietoa sekä rakentaa vuorovaikutusta ja osallisuutta tutkijoiden, päättäjien, nuorten parissa toimivien ammattilaisen sekä nuorten välille. Ja jokaisessa jaksossa on vaihtuvia vieraita, jotka on tutkijoita tai nuorten asioista kiinnostuneita asiantuntijoita. Ja tosi mahtavaa, että mä pääsen podcastin aikana kuulemaan erilaisia näkemyksiä nuorista ja tulevaisuudesta.
[tunnusmusiikki loppuu]
A: Tervetuloa mulle vieraaksi Eeva Puumala ja Anna Sofia Suoranta.
E: Kiitoksia.
AS: Kiitos.
A: Te ootte TAPRIsta Tampereen rauhan ja konfliktin tutkimuskeskuksesta ja työskentelette EmergentCommunity-hankkeessa ja olen ymmärtänyt, että teidän hankkeessa on tarkoituksena kartoittaa paikallisia ja arkisia konfliktin ja rauhan muotoja. Niin lähdetään vaikka ihan liikenteeseen siitä, että, ett kertokaa vähän tarkemmin tästä teidän hankkeesta. Että mitä te siis tutkitte ja mitä teidän tutkimuksen tavoitteena on?
E: No, meitä kiinnostaa tässä hankkeessa ymmärtää, miten moninaistuvissa ja erilaistuvissa yhteisöissä ja yhteiskunnissa ihmiset elää yhdessä, miten se moninaisuus tai se ihmisten keskinäinen erilaisuus on se sitten mielipiteiden tai taustojen erilaisuutta tai elämäntilanteiden erilaisuutta, niin miten se heijastuu siihen arjen yhteiseloon ja minkälaisia neuvotteluja kaupunkitilassa tämän erilaisuuden takia käydään.
A: Haluatko vielä Anna Sofia jotenkin täydentää?
AS: No ehkä tuota, että meillä ei sinänsä ole mitään ikäryhmää koko projektin kohteena, mutta sitten mun osaprojekti, mun väikkäri, keskittyy sitten nuoriin ja enemmän tähän
arkiseen rauhaan.
A: Joo. Okei. Tuota en tiedä, onko hölmö kysymys, mutta niin, että miksi te tutkitte tämmöisiä aiheita?
E: Me tutkitaan näitä aiheita sen takia, että saadaan lukea aika paljon mediasta ja, ja kuullaan niin kuin sellaista huolipuhetta, mihin suunnasta, mihin meidän yhteiskunta tai mihin yhteiskunnat on menossa. Puhutaan paljon eriarvoistumisesta. Puhutaan segregaatiosta, eri kaupunkialueiden jakautumisesta parempiin ja huonompi osaisiin. Puhutaan polarisaatiosta, on se sitten mielipiteiden polarisaatiota tai tämmöisen tunneilmaston polarisaatiota. Ja meitä kiinnostaa nähdä sitten se, että miten ihmiset itse hahmottaa näitä kehityskulkuja, miltä ne näyttää siellä arjessa, vai onko ne, kuinka merkittävä osa sitä ihmisten arkea ylipäätään ja ymmärtää sitten sitä täältä arjesta lähtien tämmöisiä isompia yhteiskunnallisia kysymyksiä.
AS: Ja varmaan nuoriin liittyen, niin ihan sama asia, huolipuhetta, mutta ehkä vähän eri kulmista. Ja sitten, koska meillä on useampi maa ja useampi kaupunki tässä, niin saadaan vähän eri kulmia sitten siihen, että minkälaisia huolia ja minkälaista arkea sitten oikeasti eletään.
A: Joo, mitä maita teillä on tässä mukana?
AS: Meillä on Suomi, Ruotsi ja Ranska.
A: Okei. Joo. No mitä tämä tämmöinen rinnakkaiselo sitten oikein tarkoittaa?
E: No se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mihin mä tuossa alussa viittasin ja miten se tavallaan ihmisten erilaisuus, tilanteiden erilaisuus, niin miten tavallaan. Me puhutaan usein tutkimuksessa siitä, että miten erojen kanssa eletään. Meitä kiinnostaa se, että miten niitä eroja myös eletään. Että tavallaan, miten niitä eroja tuotetaan siinä arjessa. Tuleeko ne merkityksellisiksi, onko sillä mitään väliä. Ja, ja tavallaan sitä kautta halutaan myöskin vähän ravistella sitä, että mikä se yhteisö on. Kun me puhutaan usein yhteisöstä, niin se on kuitenkin aina jollain tapaa normatiivinen eli arvolatautunut käsite, jossa ajatellaan, että, että siinä on joku ennalta olemassa oleva ajatus, että mikä se yhteisö on ja keitä siihen kuuluu ja miten siihen liitytään. Mutta me halutaankin sitten katsoa ikään kuin, että miten niitä yhteisöjä tehdään, miten sitä rinnakkaiseloa ikään kuin tehdään siinä ja miten, minkälaisia kiistakohtia tai yhteistyön pintoja sieltä sitten nousee ihan ihmisten arjesta siellä kaupungeissa. Ja Anna Sofian tapauksessa fokus on nuorissa. Mutta katsotaan aika laajasti erilaisia niin kutsuttuja ryhmiä.
A: Hmm no entäs, miten tämä arjen rauha?
AS: Mä oon koittanut pyöritellä sitä viime viikkoina, että miten se voi tiivistää edes yhteen tai edes kahteen lauseeseen. Mutta, ja en mä ole päätynyt mihinkään, eli Eeva on hyvä ja täydentää. Mutta tuota, se on toimintaa ja se on, se on prosessi, rauha ylipäätäänkin, ja tuota sen kautta säilytetään semmoista rauhanomaista yhteiseloa tai, tai sitten se on sitä semmoista selviämistä, jos on esimerkiksi väkivaltainen tilanne yhteiskunnassa, niin että miten arjen tasolla sitten kuitenkin pystytään elämään yhdessä tai pystytäänkö.
E: Niin ehkä jos vähän jatkan, jatkan tuosta niin, tuossa keskeistä oli se, että se on toimintaa eli ajatellaan, että rauha ei vain ole jotakin ikään kuin abstraktia tai semmoinen ylätason asia, jonka murtuminen huomataan sitten vasta kun tulee ikään kuin avoin konflikti, vaan että sitä arjessa sitä rauhaa tuotetaan ja sitä koetellaan eri tavoin. Ja jotenkin sitä kautta myös halutaan vähän tutkia, että onko rauha ja konflikti tai erimielisyys niin, onko ne välttämättä vastakkaisia, vai onko sitten, esimerkiksi ristiriidat ja semmoiset ei avoimet, mutta semmoiset ikään kuin mielipiteiden ja näkemysten konfliktit, kuuluuko ne ikään kuin siihen rauhasta neuvottelemiseen. Että se ei sitten kun niitä pystytään ilmaisemaan ja niissä pystytään keskustelemaan ja niitä pystytään tuomaan esiin, niin itse asiassa ylläpitääkö se sitä rauhaa ja semmoista niin kuin kykyä elää yhdessä ja elää sen erilaisuuden ja moninaisuuden keskellä.
AS: Koska se olisi aika kauheata, jos me ajateltaisiin, että rauha on ainoastaan semmoista absoluuttista onnellisuuden tilaa, jossa mitään pahaa ei koskaan tapahdu, niin eihän me
kukaan voida silloin elää rauhassa.
E: Ja ongelma sitten tulee tietenkin myös siitä, että sitten se jokuhan sen määrittelee, et mitä rauha on ja sitten siinä seuraa helposti se, että jotkut kokee sen asian omakseen kuin jotkut toiset, jolloin rauhassa tulee myös ehkä vähän semmoinen niin kuin problemaattinen käsite. Että sitten se ei, puhutaan paljon vaikka vähemmistöjen oikeuksista tai mahdollisuudesta tuoda asioitaan esiin, niin meillä pitäisi kuitenkin olla sellainen yhteiskunta, jossa näistä eri näkemyksistä voidaan keskustella, jossa niistä voidaan neuvotella ja se on osa sitä rauhaa, sen sijaan että se olisi ikään kuin semmoinen tilanne, jossa joku sanelee, että miten täällä ollaan ja mitä pitää tehdä ja minkälaiset asiat on arvokkaita, niin siihen vaaditaan se avoin keskustelu. Se on varmaan se arjen rauhan niin kuin komponentti, mitä se tähän tuo semmoinen tekijä, minkä se lisää tähän rauhakeskusteluun.
A: Tästä tulee mieleen, on pakko jotenkin lisätä, että mitenkä te näette, että sitten tosi läheinen käsite on turvallisuus, niin miksi juuri sit rauha?
AS: Kyllä varmaan turvallisuus liittyy hyvin läheisesti tai peräti sisältyykin, jossain tapauksissa arkiseen rauhaan, että monet semmoiset teot, jotka on teoriakirjallisuudessa nähty osaksi arkista rauhaa, niin on nimenomaan turvallisuuteen pyrkiviä tekoja.
E: Ja toisaalta itse ajattelin, että ehkä haastetaan, haastetaan myöskin semmoista turvallisuuskeskeistä lähestymistapaa ja pyritään miettimään, että missä määrin rauhaan osallisuutta ja hyvinvointia vaikkapa.
A: No vielä tästä arjen rauhasta, niin miten sitä on tutkittu tai millaisia kokemuksia nuorilla on?
AS: No sitä on tutkittu hyvin ehkä just turvallisuus- ja väkivaltanäkökulmasta, että se, se on nähty erityisen toimivana tai ainoastaan toimivana sellaisissakin jakautuneessa yhteiskunnissa ja meidän näkökulma tähän on vähän eri, että, että arkista rauhaa on myös yhteiskunnissa, jossa ei ole semmoisia suuria jakolinjoja kuten vaikka Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa. Joo. Haluatko Eeva sanoa jotain tästä.
E: Niin varmaan kaikissa on jotakin jakolinjoja, mutta ikään kuin se on usein tämmöisessä hmm yhteiskunnissa, jotka on siirtynyt avoimesta konfliktista ikään kuin päässyt siitä vaiheesta yli ja siirrytty ikään kuin tämmöiseen konfliktin jälkeiseen aikaan. Ja niissä, esimerkiksi Pohjois-Irlannissa on tutkittu arjen rauhan käsitteellä eri ryhmien yhteiseloa ja sen hankauspintoja. Me halutaan tosissaan kysyä ehkä enemmänkin, että missä määrin ja, ja mitä sitten tämmöisen arjen rauhan tutkiminen yhteiskunnissa, joissa ei ole ikään kuin avointa, kärjistynyttä konfliktia. Totta kai jokaisessa yhteiskunnassa, mitä mekin katsotaan, niin onhan siellä niitä omia jännitteitä, toisissa avoimempia ja, ja toisissa ehkä pienempiä tai jotenkin piiloisempia. Mutta, mutta tuota halutaan katsoa, että kuitenkin niittenkin yhteiskuntien kohdalla me puhutaan rauhasta ja puhutaan jännitteistä ja puhutaan ikään kuin haitallisista tai jotenkin ongelmallista kehityskuluista, niin miten me voitaisiin sitten tuottaa joku ikään kuin toisenlainen näkökulma näihin keskusteluihin sen arjen rauhan käsitteen avulla.
AS: Ja sitten siihen sun toiseen kysymykseen nuorista, niin niin alkuun on todettava, että mäkin ja mekin koitetaan tässä ottaa se näkökulma, että nuoret ei ole yksi ryhmä. Eli se mitä vaikka huolipuheessa puhutaan nuorista ja väkivallasta, niin arjen kautta me nähdään, että se ei edusta koko nuoria ikäryhmänä. Jos puhutaan yhdestä ryhmästä, mitä he ei ole. Ja tota sitten, sitten nuorten kautta, ja varmasti muidenkin ikäryhmien kautta, mutta nuorten kautta tähän on saatu sellainen intersektionaalinen näkökulma, eli se että, että voidaan nähdä, että arkinen rauha ei ole kaikille samanlaista, että tota se, että mikä on vaikka jollekin valinta oman turvallisuuden kannalta, niin ei ole toisille se sama. Että jos valitsee reitin kotiin, jonka kokee turvalliseksi, niin se ei ole jokaiselle nuorelle tai jokaiselle ihmiselle samanlainen valinta. Ja, ja siitä, että mitä arkinen rauha sitten nuorille tosiaan on, niin ennen kaikkea toimintaa ja sen toiminnan edellytyksiä, toimijuutta. Siitä esimerkkinä esimerkiksi Suomessa puhutaan nyt juuri paljon rap-musiikista ja siitä, että miten rap-musiikin ja, tai tietyn räpin alalaji, niin sen ja väkivallan suhde näyttäytyy ja. Ja kuitenkin nuoret näkee, että ei se se johda väkivaltaan, se että sitä musiikkia tehdään. Ja nuoret itse sitä tuottaa ja nauttii siitä tekemisestä, niin se on mun mielestä yks semmonen muoto. Ja samanlainen sitten Ruotsista esimerkkinä, siellä oli nyt mellakat pääsiäisen aikaan, jossa vahvasti mediassa tuotiin esiin sitä, että nyt on nuoret muslimimiehet kaduilla polttamassa autoja ja, ja hyökkäämässä poliisia vastaan ja sitten samaan aikaan joistain lehdistä saattoi löytää semmoisia omalla kameralla otettuja kuvia, ei mitään sellaisia high definition uutiskuvia, mitä pyöritettiin sitä mellakoista, niin, niin siitä, kun nuoret muslimit itse siivosi siellä näitä jälkiä. Sitten tuota arkinen rauha nuorille on mun mielestä neuvottelua, jota kaikissa tilanteissa joutuu käymään, meistä jokainen. Ja se on myös tutkijan näkökulmasta neuvottelua sen nuoren ja tutkijan välillä siitä, että mikä tarina kerrotaan eteenpäin. Sitten tota, sitten tärkeä asia mun mielestä hyvien suhteiden luomista siinä omassa arjessa ja lähipiirissä, eli sellaista sosiaalisen pääoman tuottamista, ja ihan ystävyksien kautta. Ja näissäkin tilanteissa tietenkin joutuu käymään paljon neuvotteluja ja joutuu tulemaan toimeen ihmisten kanssa, jotka ei välttämättä ole niitä lemppareita. Ja musta tuntuu, että nuorilla ehkä sitä joutuu käymään vielä enemmän. Mä en tiedä, miten se aikuisena jotenkin tuntuu, että et tarvii kestää vähemmän ihmisiä, joista ei välttämättä pidä, mutta tuossa iässä vielä joutuu tapaan, tai saa tavata, niin paljon erilaisia ihmisiä ihan vaan sen oman ikäryhmän ystävyyden takia. Ja sitten ehkä semmoinen kaupunkitilaan liittyvä asia, niin semmoinen oman tilan tarve, tarve olla rauhassa, jos rauhassa tehdään tällainen muoto niin, niin se on näkynyt kyllä. Että me ollaan sellaisia karttoja pyydetty meidän osallistujia piirtämään. Niistä kartoista nousee aina ihan eri juttuja nuorilla kuin sitten aikuisilla samalla alueella.
A: Hmm.
AS: Eli tuota, eli on, on kyllä todella tärkeätä, että nuoret saa olla näissä omissa paikoissa, jotka he kokee omaksi, niin ilman esimerkiksi väkivallan uhkaa, mitä on noussut esiin meidän, meidän tuota Helsingin kenttähommista niin. Joo esimerkiksi semmoisia juttuja.
A: Joo. Puhuit tommoisesta neuvottelusta, niin hmm.. Niin jos vielä jatketaan siitä vähän enemmän niin, miten ihmiset neuvottelee näistä tämmöisistä erimielisyydestä tai käsittelee konflikteja? Avaatko vaikka Eeva ensin vähän tätä?
E: Joo. No neuvottelee sekä varmaan sanallisesti, että sitten eri valinnoilla ja tekemällä valintoja, jotka saattaa olla enemmän tai vähemmän tietoisia sitten. Aika paljon meidän aineistosta nousee, ehkei niin yllättävästi, tämmöinen välttelystrategia. Ihmiset välttää tiettyjä henkilöitä, välttää tietynlaisia kohtaamisia tai pyrkii välttämään välttäen tiettyjä paikkoja tiettyyn kellonaikaan tai tiettyyn vuodenaikaan. He tätä kautta ikään kuin pyrkii myöskin ikään kuin ennakoimaan sellaisia epämiellyttäväksi mahdollisesti muodostuvia tilanteita aikaisemman kokemuksensa pohjalta toki ja. Ja se että, se on aika mielenkiintoista, miten sitten minkälaisia asioita erilaiset ihmiset välttää tai miten se toisten häiritsevä läsnäolo tai häiritsevä käyttäytyminen sitten koetaan tai minkälaisia tunnusmerkkejä vaikka epämiellyttäville paikoille annetaan ja miten niistä puhutaan ja tälleen. Ja sitten tietenkin jonkin verran sitä neuvottelua käydään sitten ihan siinä niin kuin arjen kohtaamisissa. Ehkä vähemmän tämmöisessä julkisessa kaupunkitilassa, mutta sitten taloyhtiöissä, tosi paljon erilaisissa yhdistyksissä ja tämmöisissä yhteistapahtumissa. Niissä joudutaan sitten puu- tai päästään kumpaa, kumpaa sitten onkin, niin päästään neuvottelemaan niistä ikään kuin semmoisista just oletuksista, mitä liittyy siihen, että miten täällä ollaan tai miten, mitä, mitä
joku asia merkitsee tai minkälainen käytös on hyväksyttävää tai näin päin pois että. Ne on sitten joskus onnistuneempia ja joskus vähemmän onnistuneita. Mitä ne tuottaa neuvottelut,
niin se on sitten kiinnostava kysymys, ja siihen meillä ei varmaan tässä vaiheessa ole mitenkään yleispätevää vastausta, että hyvin erilaisia asioita.
AS: Ja neuvottelut vaatii jotenkin sellaista valtavaa sosiaalista älykkyyttä, jotain, no mä en haluaisi sanoa sanaa riski, mutta sanon nyt riskiarviota, Ja sellaista tietoisuutta siitä että, että missä tilanteessa on hyvä jättää joku asia sanomatta tai, tai just, että mistä ei kannata tänään ehkä kävellä tai näin, että. Joo. Ja eihän aina asioita neuvotella joskus ne.. No kai se nyt on jonkinlainen neuvottelu sekin: fyysinen väkivalta.
A: Hmm.
AS: Kyllä sitäkin tapahtuu. Ei.. sekin kuuluu joidenkin ihmisten arkeen ja, joo. Ja joskus ihan, tavallaan nyt Ruotsissa nousi sitä keskustelua nuorten parissa, että, ja aikuisväestönkin, että joskus purkautuu fyysisenä väkivaltana esimerkiksi valtava pettymys. No tässä tapauksessa poliisiin, esimerkiksi näihin mellakoihin liittyen, että miten annetaan poliisi suojella tällaista ihmistä, joka polttaa siellä koraania provokaatiotarkoituksissa. Sekin jonkinlainen neuvottelu. Mutta sitten toisaalta, sitten ehkä enemmän kuitenkin nousee niitä ihan mä sanoin aikaisemmin, niitä neuvotteluja käydään ihan jokaisessa hetkessä ja pään sisällä on tosi moni niistä, että ehkä ne verbaaliset on tavallaan vaan jäävuoren huippu, että moni niistä tilanteista tapahtuu ihan omassa päätöksenteossa.
A: Onko teidän tutkimuksessa tullut esille, että miten just vaikka pakolaisnuoret tuota kokee tämän tämmöisen uuden elämän aloittamisen toisessa vieraas, ihan niinku uudessa maassa?
E: Ei varmaan suoraan. Meillä on eri taustoista olevia ihmisiä tai ihmisiä, joiden vanhemmat on syntynyt jossain muualla, ja jotka on itse syntynyt ja kasvanut näissä yhteiskunnissa. Sitten meillä on totta kai myös nuoria, jotka on jossain vaiheessa nuoruuttaan tai lapsuuttaan muuttaneet Suomeen muualta, mutta me ei kysytä tavallaan, mikä heidän tausta on, että he tuo sitä siinä määrin esiin, kun mitä he itse katsoo merkitykselliseksi. Mutta totta kai sieltä nousee just semmoisia niin kuin ylikansallisia tai ylivaltiollisia suhteita ja merkityksiä ja merkitysten verkostoja, että miten ihmiset ja nuoretkin vaikka mieltää sitä omaa paikkaansa, että se on erilainen tapa kuin vaikka nuorilla, joiden koko suku ja perhe on ikään kuin vaikka jostakin näistä meidän tutkimusmaista et siinä käydään eri tyyppisiä neuvotteluja silloin. Ja se tavallaan sitä omaa paikkaa etsitään ehkä myöskin vähän eri tavalla. Ja nuoret ymmärtääkseni keskenään kyllä näistä pääsee että heillä, heillä se sujuu jotenkin myöskin, että heillä on niinku siellä tuntuu, että se saa arjessaan siihen tukeen omilta verkosta tai omilta ystäviltään. Mutta tuohon ehkä pitäisin vielä vähän tuohon neuvottelu asiaan, niin osittain siinähän on sitten kyse siitä että, koska nämä neuvottelut on tavallaan väistämätön ja jatkuva osa sitä arkea, niin sittenhän tulee kiinnostavaksi yhteiskunnan kannalta myöskin se, että kenen äänet sitten kuuluu tavallaan sinne kun sitä ikään kuin lähdetään viemään eteenpäin, et ketkä on osallisia sitten keskusteluista, joita käydään. Niin siinä käy sitten helposti se että, että siellä on, tiedetään kirjallisuudesta ja kokemuksesta, että osallisuus ei jakaudu tasaisesti erilaisten ihmisten kesken, eli siihen vaikuttaa, just mistä Anna Sofia puhu, tää sosiaalinen pääoma, myöskin erilaiset resurssit, ihan se että tietää minne pitää viestiä, tietää miten puhua, jotta pääsee niin kuin esille ja saa äänensä kuuluviin. Ja se, se niin kun vaatii aika paljon asioita. Ja silloin olisi hirveän tärkeä meidänkin tutkimuksessa miettiä, että miten me saadaan ikään kuin sitä neuvottelujen kirjoa ja myöskin niitä erilaisten ihmisten näkemyksiä siitä neuvoteltava asiasta tai näin niin eteenpäin tasavertaisesti ja yhdenvertaisesti että saataisiin rikastettua myöskin sitten keskustelua sillä, että ymmärrettäisiin että mikä tässä asiassa vaikka hiertää tai mistä nyt on kyse.
A: Oikeastaan tähän loppuun haluaisin vielä kysyäkin, että miten teidän mielestä rauhaa voidaan edistää?
AS: No ehkä, tehdään nyt tällainen tuota ympyrä sulkeutuu tyyppinen viittaus tonne alkuun siitä, että rauha on nimenomaan tekoja, ei mikään päätepiste, johon sitten saavutaan joskus jonkun korkean tason prosessin kautta, vaikka sekin on totta kai tärkeää sellaisessa tilanteessa, jossa rauhaa ei millään tasolla tavallaan ole havaittavissa. Mutta tuota jotenkin arjessa niin, mä näen tärkeänä ihan sellaisen keskustelemisen ja kuuntelemisen ja neuvottelemisen tarpeen tullen ja, ja lukemisen ja ymmärtämisen ja oppimisen ja eteenpäin opettamisen, että semmoinen rauhan kulttuurin ja, ja rauhan kasvatuksellisen näkökulman edistäminen on mun mielestä tärkeätä sen rauhan jatkuvuuden kannalta.
E: Mä ehkä sanoisin lyhyesti tässä, että se rauha on jotenkin yhdenvertaisia mahdollisuuksia siten että erilaisista lähtökohdista ja erilaisista näkökulmista tulevat ihmiset kokee, että heillä on ikään kuin mahdollisuus tehdä asioita, joita he haluaa ja he, he niin kun saa sen oman äänensä kuuluviin. Että rauha siinä, siin, tässä mielessä osallisuutta ja se on yhdenvertaisia mahdollisuuksia sekä niiden turvaamista.
A: Eeva Puumala ja Anna Sofia Suoranta kiitos teille.
E: Kiitoksia.
AS: Kiitos.
[tunnusmusiikki alkaa]
J: Tämänkertaisen jakson aiheena oli nuoret ja rauha. Tätä podcastia on tehty osana ALL-YOUTH-tutkimushanketta, jonka rahoittaja on Strategisen tutkimuksen neuvosto. Podcastin äänitys ja editointi Jani Tuovinen.
[tunnusmusiikki päättyy]