Tässä jaksossa aiheena on työ ja toimeentulo sekä nuorten kansalaisena toimimisen mahdollisuudet Ariela keskustelee Jenni Kallion ja Susanna Ågrenin kanssa siitä, miten nuoret näkevät suomalaisen yhteiskunnan ja tähän kuulumisen. Onko työ edelleen yhteiskunnallisen osallistumisen normi, ja jos näin on, millaisia ongelmia tästä voi seurata nuorten osallisuuden mahdollisuuksien näkökulmasta? Jenni ja Susanna työskentelevät Tampereen yliopistossa ja ovat tehneet tutkimusta ALL-YOUTH-hankkeessa.
Juontaja: Ariela Tuikkanen
Äänitys ja editointi: Jani Tuovinen
Podcast on tehty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ALL-YOUTH-tutkimushanketta.
PODCAST-JAKSON TEKSTIVASTINE
Podcast-jakso: JAKSO 3 – Työ ja toimeentulo sekä nuorten kansalaisena toimimisen mahdollisuudet
Podcast-jakson kesto: n. 30 min
Puhujien merkinnät:
T: Jani Tuovinen
A: Ariela Tuikkanen
S: Susanna Ågren
J: Jenni Kallio
[tunnusmusiikki alkaa]
T: Tervetuloa kuuntelemaan ALL-YOUTH-tutkimushankkeen podcastia Puheenvuoroja nuorista ja tulevaisuudesta. Tämänkertaisen jakson aiheena on työ ja toimeentulo sekä nuorten kansalaisena toimimisen mahdollisuudet. Juontajana Ariela Tuikkanen
[tunnusmusiikki päättyy]
A: Minä olen Ariela Tuikkanen ja mun kanssa keskustelemassa on Susanna Ågren ja Jenni Kallio. Tervetuloa.
J: Kiitos.
S: Kiitos.
A: Susanna ja Jenni te molemmat ootte ollut mukana ALL-YOUTH-hankkeessa tutkijoina ja ootte myös nuorisotutkimuksen väitöskirjatutkijoita, niin ihan nyt aluksi, että mitä te ootte tutkinut?
S: Me ollaan on ALL-YOUTHin kanssa toteutettu 2018–2019 toteutettiin työpajoja ammattiin opiskeleville nuorille siitä, että miten he näkee työelämän ja tulevaisuutensa ja millaisia asioita heillä työelämään koskee, työelämän siirtymää koskien. Ja tää on osa mun väitöskirjatutkimuksen aineistoa ja sitten myös tutkin sitä, että miten sitten nuoret, jotka on valmistunut ammattiin, että miten he näkee asemansa työmarkkinoilla, millaisia kokemuksia heillä on työelämästä. Eli toisaalta näiden näkökulmien kautta tarkastelen työmarkkinakansalaisuutta ja myös pohdin sitä, että miten se, mitä kysymyksiä työmarkkinakansalaisuudelle aiheutuu, kun yhteiskunta muuttuu ja varsinkin sitten, kun mietitään kestävää hyvinvointia, kestävää yhteiskunnan rakentamista ja miten nämä sitten, miten ne nuorten kokemukset, mitä ne kertoo siitä, että millaista yhteiskuntaa rakennamme ja millaisia mahdollisuuksia heillä on kokea itsensä osalliseksi tässä yhteiskunnassa.
A: Joo. No entäs Jenni?
J: No mä oon tutkinut itsenäistymässä olevia nuoria aikuisia, jotka kaikki on hakeneet tukee Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen erilaisista palveluista tai muista yhteiskunnan nuorille tarkoitetuista palveluista. Me ollaan tehty heidän kanssaan elämänkulkuhaastatteluja kahteen eri otteeseen, ensiksi vuonna 2019 ja nyt sitten vuonna 2020 ja -21 tässä korona-aikana ja lisäksi me ollaan kerätty aineistoa Digiraadista, jossa nuoret keskusteli kokemuksistaan koronasta. Ja mä oon kiinnostunut siitä, että miten nämä nuoret aikuiset kokee oman kansalaisuutensa, yhteiskunnan jäsenyytensä ja miten heidän kokemukset tässä palvelujärjestelmässä on vaikuttanut näihin kokemuksiin.
A: Okei. No kuulostaa tosi mielenkiintoisilta aiheelta. No lähdetään vaikka liikenteeseen siitä, että tuota, millaisia havaintoja te ootte nyt sitten tehnyt, kun te ootte tehnyt haastatteluja ja tällaista, niin millaisia ajatuksia nuorilla on palkkatyöstä ja mikä merkitys sillä on vaikka heidän elämäänsä?
S: No ensimmäinen lähtökohta on se, että kyllä omissa aineistoissa ja tutkimuksessa, niin nuoret arvostaa palkkatyötä tosi paljon, että he näkee sen tosi tärkeänä. Ja palkkatyö on heille tärkeää, että tärkeätä, siis näille ammattiin opiskeleville, nimenomaan sen takia, koska se turvaa. He näkee sen, että sen palkkatyö takaa heille sellaisen turvallisen tulevaisuuden, mahdollisuuden aikuistua, elää omaa elämää, päättää omasta elämästään. Eli he antaa ison arvon sille. Ja myös tietenkin, kun puhutaan ammattiin opiskelevista, niin se oman ammatin saavuttaminen, se, että sä pääset tekee sellaista työtä, mihin sä valmistut, niin se on heille tärkeetä.
J: No mun aineistossa nää itsenäistymisen tukea tarvinneet nuoret aikuiset toi monin tavoin esille sitä, että he haluaa kuulua yhteiskuntaan sen arvostettuna jäseninä ja tosi moni puhui siitä, että työ on sellaisen kuulumiseen tärkeä väline, ja he näki, että se työ on semmoinen tavoittelemisen arvoinen portti yhteiskunnan jäsenyyteen ja he haaveili opiskelusta ja mahdollisuuksista päästä sinne töihin. No sitten ihan toisaalta siihen työhön liittyy merkityksiä itsenäistymisestä suhteessa siihen oman lapsuuden perheeseen, mutta myös siihen, että he itsenäistyisi siitä palvelujärjestelmästä ja se liittyi siihen, että halus taloudellisesti tulla toimeen omillaan ja koki, että sen palkkatyön tuoma taloudellinen itsenäisyys olis mahdollista, sellaista niinku mahdollisuuksii päättää itse omista asioista ja tehdä päätöksiä, esimerkiks kuluttajina. Mutta sitten toisaalta siihen työhön liittyy paljon epävarmuuksia ja pelkoja ja, ja moni mietti sitä omaa jaksamista, koska työmarkkinat koettiin vaativiksi, ja osalla oli sellaisia epäreiluja kokemuksia työelämästä takana ja osa mietti sitä, että onko olemassa sellaista työtä, että missä he tulevaisuudessa pärjäisi ja jaksaisi.
S: Noi on tosi kiinnostavia just, kun ollaan puhuttu Jennin kanssa molemmat näistä vähän omien aineistojen näkökulmasta siitä, että niitä nuoria yhdistää, että vaikka nää on ammattiin opiskelevia ja sitten taas ammattiin valmistuneilla ja sitten se, että mikä on Jennin aineistossa nuoret, niin nuorilla on hirveän samanlaisia ajatuksia, että laskee tosi ison painoarvon sille palkkatyölle ja nähdään, että se on tosi tärkeä asia, joka mahdollistaa heille sen yhteiskunnassa toimimisen ja kansalaisuuden ja semmoisen arvokkuuden kokemuksen, eli silloin siinä mielessä tosi iso merkitys.
A: Toitte esille, että on ollu osalla nuorista tämmöisiä huonoja kokemuksia palkkatyöstä mutta että no mitä sitten nuoret odottaa työelämältä tai mistä he haaveilee?
J: No mun aineistossa nuoret ainakin puhuu just siitä, että se työ tuo mahdollisuuksia olla taloudellisesti itsenäinen, ett sen palkan pitäisi olla sellainen riittävä, jolla voisi elättää itsensä ja tulla toimeen. Että mitäään semosia kohtuuttomia vaatimuksia nuorilla tai odotuksia nuorilla ei siitä palkasta ollut, mutta että he koki, että, että siitä työstä pitäisi maksaa reilu ja oikeudenmukainen palkka. Ja sitten toisaalta, toinen pointti ehkä se, että semmoinen työelämässä työelämä osallisuus, kun se on onnistunutta niin se olisi mahdollista sen, että nuoret voisi toimia omien arvojensa mukaisilla tavoilla. Työssä olisi tärkeätä, että siinä kohtaisi ne itselle tärkeät arvot ja se olisi oikeudenmukainen ja reilu kaikille, se työmarkkinat. Ja sitten ehkä kolmantena se, että monet puhuu siitä, että olisi tärkeätä voida tehdä sellaista työtä, jossa omat voimavarat riittää ja että sen työn tekemiseen saisi tukea et jos on jotain haasteita ja tuen tarpeita, niin voisi luottaa siihen että siellä työssä ei jää yksin ja se työ mukautuu niiden omien voimavarojen mukaan.
S: Ja hyvin samanlaisia ajatuksia omassakin aineistossa. Toki ammattiin valmistuvilla, ammattiin opiskelevilla, niin heillä on tärkeätä se, että pääsee tekemään sellaista työtä, mikä vastaa omaa osaamista ja sitä ammattia, mihin sä olet valmistunut. Mutta sen lisäksi on tosi tärkeätä, että sä voit kokea olevasi osa sitä työyhteisöä, sillä on hirveän iso merkitys, että sä koet, että sä olet tervetullut sinne, sut hyväksytään sellaisena kuin olet. Että paljon nuoret puhuu semmoisista asioista, mitkä liittyy ihan oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon, solidaarisuuteen, toisten arvostamiseen ja kunnioittamiseen. Ja sen lisäksi kyllä niissä omissakin aineistoissa tulee just näitä jaksamisen kysymyksiä niitä, että miten jaksan, jaksan tulevaisuuden työelämässä ja jaksanko, kohdellaanko minua oikein työelämässä, viekö työ, riittääkö niinku vapaa-aikaa tarpeeksi palautumiseen, haluanko kuluttaa koko elämääni työssä. Ja sitten myös samalla lailla, mitä Jennikin puhui tossa, niin sitten ne arvot, että työ on omien arvojen mukaista, työ on itselle merkityksellistä, sellaisia asioita, mitä minä haluan tehdä elämässäni, koska se työ on kuitenkin iso. Jos nähdään nyt, nuoret näkevät että se työ on iso osa elämää, niin sitten se, että se on myös sitten sellaista, mitä haluaa tehdä ja minne jaksaa aamulla nousta ja mennä.
A: Joo, kyllä. No te olette myös teidän tutkimuksessa puhunu kriittisesti työmarkkinakansalaisuuden ideaalista, niin mitä oikein tarkoittaa tai et miksi sitä pitäisi kritisoida.
S: Jos mä ensin kerron vähän siitä, että mitä se työmarkkinakansalaisuus on.
A: Joo, no hyvä lähdetään siitä.
S: Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun ihmisellä on palkkatyö tai työ niin sulla on myös toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa. Se tarkoittaa myös sitä, että meidän yhteiskunnassa arvostetaan aika paljon sitä, että sä olet töissä ja sulla on työ. Ja meillä on myös vahva semmoinen vahva arvostus yhteiskunnassa muutenkin sellaista työn tekemistä kohtaan. Ja niinku näissä nuortenkin puheissa on, että he, nää nuoretkin puhuu siitä, että mä pystyn kokemaan itseni tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa silloin, kun mä teen töitä. Ja sitten ja sitten samaan aikaan he puhuu myös siitä, että he haluaa täyttää velvollisuutensa ja vastuunsa työntekijöinä yhteiskunnassa. Niin se tarkoittaa vähän sitä, että meillä on tavallaan vahva arvo työn tekemiselle, palkkatyölle yhteiskunnassa ja samaan aikaan se, että semmoiset kansalaisina toimimisen oikeudet, niin mahdollistuu aika paljon sen palkkatyön kautta.
J: Ja paitsi että työmarkkinakansalaisuus on sellainen arvo, joka ohjaa meidän toimintaa, niin se on myöskin tämmönen yhteiskuntaan rakenteellisesti sisältyvä järjestely, esimerkiksi hyvinvointivaltio perustuu siihen, tämmöiseen täystyöllisyyden ideaan ja on ajateltu, että saadaksesi hyvinvointivaltion etuuksia ja palveluita, niin siitä vastineeksi sun on oltava töissä. On tämmöinen niinku työmarkkinakeskeinen järjestelmä. Ja ansiosidonnaisen, meillä hyvin paljon perustuu esimerkiksi etuudet ja näin, että se on sellainen myöskin rakenteellinen ajatus siitä, että kansalaisuuteen kuuluu oikeuksia ja velvollisuuksia ja yksi keskeinen velvollisuus on käydä töissä ja maksaa veroja ja siitä vastineeksi saa sitten erilaisia oikeuksia ja muun muassa palveluita.
S: Ja sitten täähän näkyy paljon sitten siinä, että, ja mikä ehkä meitäkin, meitäkin on nuorisotutkimuksen kautta kiinnostaa, se työmarkkinakansalaisuus tai työntekijäkansalaisuuteen liittyvät keskustelut. Että nuorethan on ryhmänä hyvin paljon sellainen, että me ollaan tosi paljon huolissaan esimerkiksi siitä, että syrjäytyykö nuoret yhteiskunnasta, jos he ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella ja nähdään ongelmallisena se, jos et kiinnity niin siihen työmarkkinakansalaisuuteen, koska nähdään, että se on vahva velvoite myös yhteiskunnassa toimia veronmaksajana. Ja sitten sillä tavalla myös maksaa takaisin ne oikeudet, mitä sulla on yhteiskunnassa.
J: Ja tää tämmöinen työmarkkinakansalaisuuteen nojaava normatiivinen itsenäistymisen polku, et kuljetaan koulutukseen ja työhön, niin ainakin mun aineistoissa nuoret kokee sen tai osa nuorista kokee sen tosi sellaisena paineistavana, jopa ahdistavana polkuna, että niitä päätöksiä siihen koulutukseen ja työhön liittyen pitäisi osata tehdä jotenkin tosi ripeästi ja suoraviivaisesti ja just silloin, kun niiden aika olisi tehdä, vaikka välttämättä ei vielä tiedä, että mitä haluaisi valita, tai elämässä muut asiat kysymykset olisi juuri silloin keskeisempiä kuin opiskelu ja työ. Ja nuoret esittää tosi paljon vaatimuksia siitä, että näitä paineita pitäisi purkaa ja poistaa ja vähentää ja niitten valintojen tekemiseen pitäisi saada riittävästi aikaa ja rauhaa ja myös tukea sieltä oppilaitoksista, mutta myös muilta lähellä olevilta aikuisilta. Että semmoista rauhaa näitten asioiden miettimiseen tosi monet tuo esille. Nuoret myös haluaisi rakentaa näitä työelämäpolkuja jotenkin omista lähtökohdista käsin, että just miettii sitä, että millainen työ olisi tärkeää ja mielekästä ja edetä omaa tahtia siihen suuntaan. Ja jotenkin kun on tehty nyt korona-aikana näitä haastatteluja, niin tosi kiinnostavalla tavalla on tullut työmarkkinakansalaisuus esille myös näissä kohtaamisissa. Esimerkiksi työttömät nuoret on puhunut siitä, että kuinka he kokee helpottavana sen, että nyt muutkin on ollut kotona, ihmiset on tehnyt kotona töitä tai muillakin on ollut vaikeuksia löytää niitä töitä, että he kokee että he ei ole nyt ainoita, joilla on tällainen selitysvelvollisuus kertoa, että miten se työmarkkinapolulla kulkeminen heidän kohdalta etenee. Että on ollut sellaista väljempää ja vähän paineettomampaa aikaa tää korona. Jotenkin se antaa tosi kiinnostavaa lähtökohdan pohtia sitä, että mitä meidän yhteiskunnasta oikein kertoo se, että osa nuorista kokee, että heidän hyvinvointi on lisääntynyt, kun nää työelämäpaineet on nyt korona-aikana ollut vähän tauolla.
S: Ja voin kertoa oman aineiston näkökulmasta. Juuri nimenomaan, koska se, että kun tämä kertoo niin, että mistä ne paineet johtuu. Niin sitten se, että ammattiin opiskelevat, he haastatteluissa, niin se että, että he antaa tosi ison painoarvon, sille työmarkkinakansalaisuudelle sen kautta, että he näkee, että, että sitten kun sitten, kun sä löydät tosiaan sen työpaikan, että se on tavallaan sun yhteiskunnallinen velvollisuus. Se on sulle velvollisuus niin sen ammattiin valmistumisen kautta, kun sä valmisut siihen ammattiin. mutta se on velvollisuus myös sulle yhteiskunnan jäsenenä, niinpä sun pitää myös saada saavuttaa se samaan aikaan sun vertaisten kanssa.
A: Niin.
S: Se, että sitten se, että jos sä et etene elämässä samaan tahtiin kuin muut. Sä et löydäkään työpaikkaa, kaikki muut sun kaverit löytää sen työpaikan, niin sitten sieltä tulee huonommuuden tunnetta sellaista ahdistusta, että miksen mä pääse elämässä eteenpäin. Ja sitten myös se, että miten he odottaa, lähipiiri ja kaikki. Että siellä liittyy valtavasti paineita nuoruuteen, juuri tähän sanotaan nuoreen aikuisuuteen, kun sä oot itsenäistymisvaiheessa. Että jos et saavutakaan niitä samoja asioita, mitä sä ajattelet, että siihen ikävaiheeseen kuuluu ja siihen aikuisuuteen. Aikuistumiseen kuuluu, että sä löydät sen työpaikan, sä pystyt suunnittelemaan pidemmälle sun elämää, ajattelet, että nyt mä pääsen vihdoin maksaa, esimerkiksi omat laskut, pystyn elämään sellaista vapaa-aikaa, kun mä haluan, ku mulla on palkkatyö, joka mahdollistaa sen, viettää kavereiden kanssa aikaa ja sitten mietin että mitä mä haluan tehdä tulevaisuudessa. Mutta sitten se, että jos nää asiat ei toteudukaan, niin sitten se, että miten valtavasti niinku sille nuorelta, nuorelle tulee semmoinen kokemus, että mä en olekaan riittänyt, mikä mussa on vikana, kun mä en pääsekään eteenpäin elämässä samalla lailla kuin muut on päässyt. Ja samaan aikaan sulle tulee joka puolelta paineita, että tavallaan, että koita nyt keksiä, että mitä sä teet elämässä. Jos sä et löydä sitä työpaikkaa, niin no yritetään nyt löytää sulle joku paikka, et sä nyt kiinnityt vaan johonkin. Mutta sitten samaan aikaan näillä nuorilla on kuitenkin kokemusta siitä, että sä haluaisit tehdä sitä omien arvojen mukaista työtä, sä haluaisit tehdä itselle merkityksellisiä asioita, sä haluaisit rakentaa elämästä sellaisen, mikä on hyvinvointia, hyvä sulle. Mutta sitten se, että jos niitä mahdollisuuksia ei olekaan, niin mitä paineita. Nuori kokee helposti itsensä sitten epäonnistuneeksi niissä tilanteissa. Mutta sitten se, että mitä me yhteiskuntana voitaisiin tehdä, että me ei luoda nuorille sellaista kokemusta, että sä olisit arvoton.
A: Onko siinä jotain riskejä niinku, että jos me suhtaudutaan työmarkkinakansalaisuuteen tällä tavalla niin, niin tai et niin miten te näette, että, että jos nuorten yhteiskunnallinen osallisuus on pelkästään tuollaista niinku nojaa pelkästään siihen palkkatyöhön niin. Nyt oli huonosti muotoiltu kysymys. Niin, niin, että no näettekö te, että onko siinä jotain riskejä, että jos nuorten yhteiskunnallinen osallisuus nojaa pelkästään palkkatyön tai tai tälläiseen työmarkkinakansalaisuuden ideaalin varaa?
S: No sanotaan sillä tavalla, että niinku tuotiin tuossa esille, niin nähdään siinä riskejä kyllä.
A: Niin.
S: Aluksi vois mun mielestä kuitenkin aloittaa siitä, että toki useille nuorille se työmarkkinakansalaisuus on tärkeätä. Niin tavallaan sitten lähtökohtana ei ole kuitenkaan esimerkiksi ammattiin opiskelijan näkökulmasta arvostella sitä. Että heille voi olla se tosi tärkeä tapa, se työmarkkinakansalaisuuden kautta yhteiskuntaan osallistuminen. Ja se että jos sulla sujuu se ja sä pärjäät ja sä pystyt kiinnittymään siihen ammattiin ja tekee sellaisia asioita työelämässä mitkä on sulle tärkeitä. Että tavallaan se itsessään se työmarkkinakansalaisuus niin ei se sellaisena ole ongelmallinen mutta se ongelmallinen on se, että se on liian kapea ja me ei nähdä mitään muita vaihtoehtoja sen rinnalla. Että se on tavallaan yksi tapa olla yhteiskunnassa ja yksi tärkeä, joillekin nuorille tosi tärkeä, tapa olla yhteiskunnassa, koska se merkitsee sulle paljon ja sä pystyt elämään elämääsi, suunnittelemaan elämää sen varaan. Mut sit jos sä et mahdu siihen, sä et sovi siihen huolimatta siitä, että sua yritetään kiinnittää siihen, sä saat huonoja kokemuksia siitä, sä joudut koko ajan riippumaan siinä reunoilla, niin silloin se muodostuu ongelmalliseksi. Ja silloin se on tavallaan yhteiskunnan kestävän rakentamisen näkökulmasta ongelma, jos se ei tuota semmoinen asia, mikä meillä on rakenteellisesti tärkeä tapa olla mukana yhteiskunnassa, niin jos, jos meillä on kuitenkin nuoria ja yksilöitä ylipäätään yhteiskunnassa, jotka kokee, että he millään, yrittämisestä huolimatta. Vaikka monet nuoret on sanonu omissakin haastatteluissa, vaikka mä yritän kuinka paljon, että vaikka mä koko ajan yritän, ja mikä puhuu ehkä tämmöistä yritteliäisyyden diskurssissa, että he oppivat, että heillä on vastuu yrittää, olla aktiivisia. He puhuu siitä hirveästi, että kyllä mä yritän koko ajan, vaikka mä kuinka haen töitä. Niin sitten se, että se ei silti onnistu. Ja mitä tää sitten, onko tää sitten hirveen kestävää, että meillä on jo osa nuorista niitä, jotka jää tällaiseen niin kuin oletukseen siitä, että heillä ei ole mitään merkitystä yhteiskunnassa ja he ei ole arvokkaita yhteiskunnalle. Ja se ei ole aina kiinni siitä, tai siis se ei missään nimessä ole kiinni siitä, että nuoret ei haluaisi tehdä töitä. Ja miksi me annetaan viestiä, että heissä olisi joku ongelma, vaikka me nähdään että se ongelma saattaa olla siitä, että meillä on hirveän kapeita tapoja siinä, että miten ihminen voi kokea elämänsä tai itsensä arvokkaaksi yhteiskunnassa.
J: Ja sitten täytyy muistaa se, että, että nuoret ei niinku tavoittele sinne työmarkkinoille pääsyä mitenkään samanlaisista tai yhdenvertaisista lähtökohdista käsin. Että on tosi paljon erilaisia eriarvoisuuksia, mitkä vaikuttaa siihen työhön pääsemiseen ja, ja ajatuksiin työstä. Nuorten voimavarat ja mahdollisuudet vaihtelee tosi paljon ja ne vaihtelee myös saman nuoren elämänkulun eri vaiheissa. On erilaisia tilanteita, jolloin se työ on enemmän kauempana tai lähempänä niitä omia mahdollisuuksia. Ja sitten tämmöinen työmarkkinakansalaisuuden normi, niin on tutkimuksissa todettu, että se peittää alleen sellaisia muita tuen tarpeita, mitä nuorilla on hyvinvointiin liittyen ja niiden työmarkkinoiden saavuttamiseen liittyen. Esimerkiksi Kristiina Brunilla ja Lisbeth Lundahl on käyttänyt tälläistä siirtymä koneista transition machinery käsitettä.
A: Okei.
J: Että yhteiskunnan palvelujärjestelmä ikään kuin lukee ja tulkitsee nuoria vaan sen työmarkkinakansalaisuuden kautta ja tukee heitä kohti työmarkkinoita, että se on se koneiston tärkein päämäärä. Mikä tarkoittaa sitten sitä, että jos nuoria kohdataan vaan sen työmarkkinakelpoisuuden kautta niissä palveluissa, niin jää huomiotta ne monet muut asiat, joihin he ehkä tarvitsisi tukea ensisijaisesti juuri sillä hetkellä tarvitsisi tukea. Mun aineistossa nuoret on kertonut tällaisista työntämisestä työmarkkinoille, elikkä sitä työtä ikään kuin tarjotaan ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin tai heidän ongelmia käsitellään vaan työhön liittyvinä kysymyksinä, vaikka muut asiat elämässä olisi kuinka solmussa. Nuoret esimerkiksi keskeyttänyt koulutuksen ja sitten menee johonkin palveluun pohtimaan näitä kysymyksiä niin heidät ohjataan uuteen koulutukseen, vaikka heillä olisi esimerkiksi perhetilanne ihan solmussa tai päihde- tai mielenterveyshaasteita. No se on tietenkin nuorten kannalta tosi kurjaa, koska he ei saa tarvitsemaansa tukea näissä tilanteissa ja sitten he lisäksi joutuu pettymään siinä, että he ei onnistu niissä työelämään liittyvissä pyrkimyksissä. Se voi tietenkin vaikuttaa negatiivisesti ajatuksiin itsestä, työmarkkinakansalaisena, työntekijänä, myöskin työelämään liittyviin mielikuviin saattaa vaikuttaa ja tietysti siihen, että miten he, nuoret ajattelee, että miten siellä palvelujärjestelmässä heitä kohdattiin ja tuettiin, että onnistuttiinko siinä vai ei. Että ne on aika semmoisia niinku monimutkaisia viestejä ja kysymyksiä, mitä, mitä näihin tuen tarpeisiin liittyy. Ja sitten ehkä vielä se että, työmarkkinakansalaisuus on tosi kapea, niinku Susannakin puhui, on tosi kapea tapa tulkita nuorten yhteiskuntaan kuulumista, että se estää meitä näkemästä niitä monia muita tapoja, joilla nuoret toimii yhteiskunnassa ja yhteisöjen jäseninä ja, ja millaiset kysymykset heille on tärkeintä, mihin he haluaa vaikuttaa, mihin he on kiinnostuneita osallistumaan poliittisesti. Ja jotenkin se että, jos me katsotaan nuoria vaan työmarkkinalinssien läpi, niin me ei kyetä kyllä kuuntelemaan ja arvostamaan ollenkaan näitä nuoria, nuorten viestejä ja tukemaan ja heitä heille tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
S: Niinku Jenni sanoi, että se on oikeastaan eriarvoisuutta, että nuorilla on eriarvoisia lähtökohtia päästä osaksi sitä työmarkkinakansalaisuutta. Ja sitten se, jos sulla kertyy jatkuvasti tämmöisiä epävarmoja, lyhyitä työsuhteita, kokemuksia epäoikeudenmukaisuuksista työelämästä, et millään pääse kiinni siihen työelämään. Niin siinä vaiheessa se mun mielestä kertoo enemmän siitä että meidän pitäisi rakenteellisesti miettiä sitä että millä tavalla me tunnistetaan ja tuetaan nuorten osallisuutta yhteiskunnassa muunkin kuin sen kapean työmarkkinakansalaisuuden kautta.
A: Hei vielä lopuks, niin millaisia ehdotuksia teillä on, että miten työhön ja kansalaisuuteen sitten tulisi tulevaisuudessa ehkä orientoitua?
J: No ainakin nuorilla on tosi vahva halu ja tarve kuulua yhteiskuntaan ja tehdä oma osansa sen yhteiskunnan jäseninä. Ja jotenkin ajat- voitaisiin ajatella ehkä, että se työelämäkansalaisuus ja työelämään osallistuminen on yksi tärkeä keino tähän. Mutta että sen lisäksi nuorilla pitää olla mahdollista monilla muilla tavoilla osallistua tähän yhteiskuntaan, ja vaikuttaa ja kokea kuuluvansa. Monet nuoret tosi aktiivisia eri tavoin, he on yhteisöissä, yhteisön jäseninä toimii, he on poliittisesti aktiivisia, auttaa, tukee toisiaan, jakaa tietoa, on vastuullisia kuluttajia, tekee vapaaehtoistyötä, toimii mielipidevaikuttajina ja vaikka mitä. Että meidän pitäisi paremmin tunnistaa näitä nuorille tärkeitä tapoja toimia kansalaisina ja tukea niitä ja antaa niille arvoo. Että se että nuoret saa oman äänensä kuuluviin ja kokee mahdollisena vaikuttaa, niin se on tosi tärkeä semmoinen osallisuuden kokemus ja tosi tärkeä osa nuorten myöskin hyvinvointia. Ja jotenkin pitäisi ehkä enemmän keskustella siitä, että miten se työ voi jatkossa sitä kansalaisuutta määrittää ja mitä muuta sen rinnalle sitten tarvitaan. Nuoret pohtii paljon sitä että millä tavoilla he haluaa kuulua tähän työmarkkinayhteiskuntaan ja millainen työ on sitä merkityksellistä ja tavoittelemisen arvoista. Ja osa nuorista ei voi tai ei halua sovittautuu tähän nykyisenkaltaiseen kapeaan muottiin. Niin mun mielestä olisi tosi tärkeätä, että me kuultaisiin näitä ajatuksia ja opittaisiin niistä ja niiden pohjalta voitaisiin kehittää sellaista inklusiivisempaa työmarkkinakansalaisuuden ajatusta, jossa eri tavoin myöskin sieltä enemmän sieltä työn reunamilta olisi mahdollista kuulua yhteiskuntaan. Ja jotenkin ehkä se semmoinen ajatus siitä, että miten kaikki nuoret voi kokea olevansa omia itseään ja samalla sitten kokea myös mahdollista kuulua, kuulua yhteiskuntaan.
A: Entä Susanna?
S: Nimenomaan, mitä Jenni sanoi, tavallaan että noi on kaikki, mitä Jenni tossa mainitsi, niin sellaisia kestävän yhteiskunnan rakentamisen kannalta olennaisia kysymyksiä. Koska sitten se, että miten me ymmärrettäisiin moninaisemmin nuorten kansalaisuutta, osallisuutta yhteiskunnassa sillä tavalla, että me voitaisiin enemmänkin tukea sitä arvokkuuden kokemusta ja sitten sitä, että myös tavallaan kuulla nimenomaan, antaa nuorille ääntä, kuulla sitä, että miten he näkee työelämän, miten sitä työelämää pitäisi muuttaa, millaisia kysymyksiä se asettaa työmarkkinoille. Sen sijaan, että me hirveän helposti niin kuin ajatellaan se, että nuoret pitäisi sopeuttaa työmarkkinoille, nuorissa pitäisi muuttaa jotain, että pystyisi toimimaan lyhyttyömarkkinoilla. Mutta jos se semmoinen kapea työmarkkina kansalaisuus on normi, jos esimerkiksi jatkuvasti tuottaa ulkopuolisuutta, kokemusta joidenkin ihmisten kohdalla siitä, että he ei vaan sovi siihen. Tai heidän tekemisensä ei sovi siihen työmarkkinakansalaisuuteen, semmoinen mielekäs ja nuorillekin mistä he puhuu tärkeästä tekemisestä, mutta he ei välttämättä tunnistaisi semmoisen just vapaaehtoistyön tai sellaisen toiminnan arvoo, joka voisi olla tärkeää myös yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamisen kannalta ja millä on isompi arvo kuin sille yksilölle itselleen, mutta he ei nää itsekään sillä arvoa, koska se ei ole palkkatyötä, se ei ole semmoista veroja tuottavaa, hyödyllistä toimintaa yhteiskunnassa, mitä ajatellaan työmarkkina kansalaisuuden kautta. Niin jos me hukataan sellainen tavallaan toimintatapa ja mahdollisuus ja semmoinen myös mikä on sellaista, Martha Nussbaumia siteeraten, humanistista sivistystä. Niin jos me ei tavallaan tunnisteta sellaisen toiminnan arvoa yhteiskunnassa niin onko se kestävän yhteiskunnan rakentamista. Nuorilla on hyvin paljon tosi hyviä kehittäviä ajatuksia siihen, että miten työmarkkinat voisi toimia oikeudenmukaisemmin, solidaarisempi ja miten sitä voisi laajentaa niin, että osallisuutta ymmärrettäisiin tavallaan sitä kapeeta normia laajemmin. Näitten asioiden kuuleminen, että miten nää voisi tuoda nimenomaan sinne päättäjien pöytään, nää nuorten ajatukset ja he pääsisi puhumaan kokemuksista, he pääsisi puhumaan myös niistä epäoikeudenmukaisuuksista, niin se voisi oikeasti auttaa rakentaan yhteiskuntaa paljon kestävämpään suuntaan myös kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta. Ja jollain tavalla tämmöiseen kriittisen nuorisotutkimuksen kautta, niin se että tässä on tullut kyllä hyvin allergiseksi syrjäytyminen termille ja syrjäytymiskeskustelun, koska se on hyvin siinä missä se on hyvin leimaavaa nuoria kohtaan, niissä myös se on hyvin kapea ymmärrys siitä, mitä se yhteiskunnassa osallisuus on. Että siinä tavallaan ohitetaan se, että vaikka, vaikka usein syrjäytymiskeskustelussa saattaa myös olla, että se, että siinä ei ajatella, että me nyt ne tavallaan syyllistetään nuoria, vaan se tahto saattaa olla jopa se, että me halutaan auttaa nuoria ja auttaa heitä kiinnittymään, että sen takia me ollaan hirveän huolissaan nuorista. Mutta sitten se että siinä pitäisi ymmärtää se, että mitä se keskustelu oikeasti aidosti tuottaa, tuottaa millaista ajatusta se tuottaa nuorista heidän roolista yhteiskunnasta millaista hallintaa se kohdistaa nuoriin ja
J: Ja millaista toimijuutta se jättää ulkopuolelle ja
S: Nimenomaan.
J: Tekee sokeaksi sille monelle muulle toiminnalle ja toimijuudelle ja voimavaroille, mitä nuorissa on.
S: Ja ymmärtää sen nuoruuden hyvin kapeasti, että tavallaan se, että meidän ei pitäisi niinkään ehkä käyttääkään sellaista käsitettä kuin syrjäytyminen ja syrjäytymiskeskustelu.
A: Hei, kiitos tosi paljon teidän näistä mielenkiintoisista ajatuksista mitä tuotte esille ja nähtäväksi jää, että mitenkä sitten tulevaisuudessa meidän työmarkkinat tai asennoituminen vaikka nyt tähän syrjäytymiseen niin tulee muodostumaan. Kiitos vielä teille molemmille.
S: Kiitos.
J: Kiitos.
[tunnusmusiikki alkaa]
T: Tämänkertaisen jakson aiheena oli työ ja toimeentulo sekä nuorten kansalaisena toimimisen mahdollisuudet. Tätä podcastia on tehty osana ALL-YOUTH-tutkimushanketta, jonka rahoittaja on Strategisen tutkimuksen neuvosto. Podcastin äänitys ja editointi Jani Tuovinen.
[tunnusmusiikki päättyy]