Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen on herättänyt paljon julkista keskustelua. Laajennetun oppivelvollisuuden toivotaan edistävän yhdenvertaisuutta ja kansallista osaamistasoa, mutta epäselvää on miten laajennettu oppivelvollisuus vaikuttaa koulutuksellisen tasa-arvon toteutumiseen pitemmällä aikavälillä. Oppivelvollisuuden tasa-arvotavoitteiden toteutuminen edellyttääkin oppivelvollisuuslain vaikutusten arviointia ja seurantaa lasten ja nuorten näkökulmasta.
Laki laajennetusta oppivelvollisuudesta (2020/1214) astui voimaan tammikuussa 2021. Laissa säädetään Suomessa vakinaisesti asuvien nuorten oppivelvollisuudesta aina 18-vuoden ikään asti. Lain mukaan oppivelvollisuus katsotaan kuitenkin suoritetuksi alle 18-vuotiaana, mikäli nuori on suorittanut toisen asteen tutkinnon joko lukioissa tai ammatillisissa oppilaitoksissa (Oppivelvollisuuslaki 2020/1214). Oppivelvollisuuslain tavoitteena on turvata nuorille yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet sekä nostaa kansallista koulutus- ja osaamistasoa (2020/1214 § 1). Ensimmäisen kerran lakia sovelletaan nuoriin, jotka keväällä 2021 saavat peruskoulun päättötodistuksen.
Oppivelvollisuuslain laajentamisen taustalla on Sanna Marinin hallitusohjelman linjaus kansallisen osaamistason ja koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamisesta. Konkreettisena keinona tähän nähdäänkin toisen asteen tutkinnon takaaminen kaikille peruskoulunsa päättäville nuorille. (Valtioneuvosto 2019.) Kansallisessa koulutuspolitiikassa laajennettu oppivelvollisuus on herättänyt paljon keskustelua. Yhtäältä sen on katsottu edistävän koulutuksen tasa-arvoa erityisesti lain sisältämän maksuttomuusperiaatteen johdosta. Toisaalta on pelätty, että oppivelvollisuuden laajentaminen tuo mukanaan sellaisia kustannusvaikutuksia, joihin ei ole riittäviä resursseja. (OKM 2020.) Lainvalmistelua on kritisoitu myös hätäisestä valmistelusta ja puutteellisesta nuorten näkökulman huomioimisesta (Johnson & Kiilakoski 2020).
Nuoret ja koulutuksen tasa-arvo
Koulutuksen tasa-arvo nähdään usein pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakivenä. Suomessa yksilöiden yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin tähtäävät lähtökohdat on esitetty sivistyksellisten oikeuksien myötä perustuslaissa (731/1999 § 16). Laajennettu oppivelvollisuus käytännössä tarkentaa perustuslain mukaisia yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia toisen asteen koulutuksen osalta. Siten lainsäädännölliset periaatteet takaavat nuorille mahdollisuuden hankkia itselle sopiva toisen asteen koulutus olivatpa sosioekonomiset lähtökohdat millaiset tahansa (Suomen perustuslaki 1999/731; Oppivelvollisuuslaki 2020/1214). Tämänkaltaista oikeudellisesti varmistettua koulutuksellista tasa-arvoa voidaan tarkastella muodollisen tasa-arvon näkökulmasta, jossa lainsäädännölliset esteet yksilön tai ryhmien koulutukseen on poistettu ja juridinen tasa-arvo toteutuu (Siekkinen 2017).
Koulutuksellisen tasa-arvon muodollinen toteutuminen ei kuitenkaan itsestään selvästi takaa laajemman ihmisoikeusperustaisen tasa-arvon toteutumista, jossa huomioidaan erilaiset oppijat ja opiskelijoiden taustatekijät (Siekkinen 2017). Taustatekijöillä viitataan tässä yhteydessä esimerkiksi opiskelijoiden kulttuuritaustaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Laajemman koulutuksellisen tasa-arvon toteutuminen edellyttääkin tässä suhteessa yhdenvertaisuusperiaatteiden soveltamista (Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325) sekä koulutuksen sosiaalisen ja poliittisen merkityksen tunnistamista. Koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisella on pitkäkantoiset merkitykset nuorten tulevaisuuteen, kuten siihen mitä mahdollisuuksia nuorilla koulutusvalintojen suhteen on tai millaiseen sosioekonomiseen ja yhteiskunnalliseen positioon he myöhemmässä elämänvaiheessa potentiaalisesti päätyvät (Siekkinen 2017; Baker & Lynch 2009).
Oppivelvollisuutta koskevassa lakiuudistuksessa (2020/1214) korostui julkisessa keskustelussa ennen kaikkea oppivelvollisuuden jatkuminen toiselle asteelle, aina 18-vuotiaaksi asti, mutta eduskuntakäsittelyn aikana oppivelvollisuuslakiin lisättiin myös laajempia yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevia näkökulmia (OKM 2020, SiVM). Esimerkiksi voimaanastuneen oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvollisuuden tavoitteena on kansallisen koulutustason nostamisen ohella lisätä myös lasten ja nuorten hyvinvointia. (Oppivelollisuuslaki 2020/1214) § 1). Hyvinvoinnin nostaminen yhdeksi oppivelvollisuuslaissa asetetuksi tavoitteeksi tarjoaa ainakin periaatteessa mahdollisuuden tarkastella kriittisesti oppilaitosten roolia yhteiskunnallisina instituutioina, joiden kautta ylläpidetään ja uusinnetaan yhdenvertaisuutta tukevia tai sitä horjuttavia rakenteita.
Mitä laajennettu oppivelvollisuus tarkoittaa ammatillisen koulutuksen näkökulmasta?
Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille yhteiskunnan ja työelämän kannalta tarpeellisia valmiuksia sekä taata yksilön edellytykset ammatilliseen kehittymiseen ja jatko-opintoihin osallistumiseen (Laki ammatillisesta koulutuksesta 2017/531). Ammatillista koulutusta koskevassa lainsäädännössä todetaan myös, että ammatillisen koulutuksen on tuettava opiskelijoiden sivistystä ja jäsenyyttä yhteiskunnassa (531/2017 § 2). Tämänkaltaiset lähtökohdat voivat korostua laajennetun oppivelvollisuuden myötä, kun lain velvoittama sivistysperustaisuus ja kansallisen osaamistason nostaminen nivoutuvat juridisesti vahvemmin osaksi toisen asteen koulutusta. Ammatillisille oppilaitoksille laajennettu oppivelvollisuus voi kuitenkin lyhyellä aikavälillä näkyä henkilökuntaa kuormittavana tekijänä, sillä vastikään toteutetun ammatillisen koulutuksen reformin myötä oppilaitoksiin on kohdistunut lisääntyvissä määrin erilaisia, ristiriitaisiakin tavoitteita, joiden toteuttamistavat eivät ole vielä täysin vakiintuneet. Tällä voi edelleen olla negatiivisia vaikutuksia opiskelijan ohjauksen ja opiskelijahuollon käytännön toteutuksiin.
Muodollisen tasa-arvon näkökulmasta ammatillisten oppilaitosten on varmistettava, että ammatillisen osaamisen ohella sieltä valmistuvilla henkilöillä on tasa-arvoiset mahdollisuudet hakeutua korkea-asteen opintoihin. Muodollinen pätevyys ei kuitenkaan itsestään selvästi takaa laajemman ihmisoikeusperustaisen ja yhteiskunnan moninaisuuden huomioivan tasa-arvon toteutumista (Siekkinen 2017). Laajemman koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä onkin tasa-arvon eri ulottuvuuksien huomioiminen aina koulutuksen suunnittelusta sen toteutukseen. Tämä taas edellyttää asianmukaisten resurssien takaamista ja maksuttomuusperiaatteen huomioimista opiskelun kannalta välttämättömien työvälineiden ja materiaalien suhteen myös niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin.
Laajennettu oppivelvollisuus herättää myös kysymyksiä toisen asteen koulutusvalintojen toteutuksesta ja oppilaitoksen sisäisistä käytänteistä. Ammatillinen koulutus on vahvasti alaspesifiä koulutusta ja koulutuspaikan valintaan vaikuttaa oppilai
tosten koulutustarjonta. Tämän johdosta ammatilliseen koulutukseen hakeutuvat eivät välttämättä löydä mieleistä opiskelupaikkaa oman kotipaikkakuntansa ammatillisista oppilaitoksista. Koulutusleikkausten myötä ammatillista oppilaitosverkostoa on myös supistettu, ja tällä on ollut negatiivisia vaikutuksia koulutuksen alueellisen tasa-arvon toteutumiseen. Oppilaitosverkoston supistuminen voi käytännössä aiheuttaa opiskelijoille tilanteen, jossa opiskelijan on joko muutettava kauemmas tutusta tukiverkostosta tai valittava kodin lähellä oleva koulutusala, joka ei kuitenkaan tunnu omalta. Tämänkaltaisessa valintatilanteessa opiskelijan taustatekijät, kuten sosioekonominen asema, saattavatkin korostua, sillä muutto toiselle paikkakunnalle lisää opiskelijoiden elinkustannuksia, vaikka opiskelijoilla onkin tietyin edellytyksin mahdollisuus hakea majoitus- ja matkakorvauksia (Oppivelvollisuuslaki 2020/1214).
Laajennetun oppivelvollisuuden vaikutusten arvioinnissa kuultava nuoria
Laajennetulla oppivelvollisuudella voi olla nuorten tulevaisuuteen myönteisiä vaikutuksia – erityisesti jos koulutukselle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen suunnataan riittävästi resursseja ja opiskelijoille tarjotaan asiantuntevaa ohjausta ja tukea koulupolun eri vaiheissa (OKM 2020). Keskeistä myös on, että oppivelvollisuuden laajentumisen toimeenpano toteutetaan kansallisella tasolla suunnitelmallisesti. Kunnille, oppilaitoksille ja opiskelijoille tulisikin tarjota riittävästi neuvontaa ja tukea, jotta laajentuneen oppivelvollisuuden edellyttämät velvoitteet ja uudistukset ovat yhtäläisesti eri toimijoiden tiedossa. (SiVM.)
On kuitenkin mahdollista, että laajennettua oppivelvollisuutta koskevat tavoitteet eivät syystä tai toisesta toteudu. Esimerkiksi koulupudokkaiden määrää ei välttämättä pystytä torjumaan laajentamalla oppivelvollisuutta, mikäli koulutukselliseen eriarvoistumiseen ei ole tarjolla varhaisen puuttumisen mekanismeja (Johnson & Kiilakoski 2020) tai koulutuksen alueellinen ja sosiaalinen tasa-arvosta ei toteudu. Näihin seikkoihin kiinnitettiin huomioita myös lainkäsittelyn yhteydessä. Esimerkiksi sivistysvaliokunnan oppivelvollisuuslain uudistusta koskevassa mietinnössä korostetaan opintojen keskeyttämiseen johtavien perimmäisten syiden kartoitusta (SiVM).
Olipa oppivelvollisuuslain uudistuksesta mitä mieltä tahansa, on kuitenkin selvää, että laajennetun oppivelvollisuuden todelliset vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Koulutuksen tasa-arvon laajamittainen toteutuminen edellyttääkin sekä muodollisen että ihmisoikeusperustaisen tasa-arvon kipukohtien tunnistamista erityisesti niiden ryhmien osalta, jotka ovat syrjäytymisvaarassa tai muita ryhmiä heikommassa asemassa. Tämän vuoksi on tärkeää, että lakimuutoksen vaikutuksia seurataan esimerkiksi opetuksen ja ohjauksen riittävyyden ja laadun osalta (SiVM) siten, että ääneen pääsevät ennen kaikkea oppivelvollisuuslain tärkein ryhmä: lapset ja nuoret.
Kirjoittajat:
Henna Juusola, ALL-YOUTH -hanke, Tampereen yliopisto, Sara Siponmaa ja Matti Tujula, Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry
Lähteet:
Baker, J. & Lynch, K. 2009. Dimensions of Equality: A Framework for Theory and Action. Teoksessa J. Baker, K. Lynch, S. Cantillon & J. Walsh. Equality from Theory to Action. (toim.) 2.painos. Basingstoke: Palgrave MacMillan, 21-46.
Johnson, P. & Kiilakoski, T. 2020. Oppivelvollisuuden laajentaminen 2021? Arviointia uudistuksen kestävyydestä ja vaikuttavampia vaihtoehtoja. https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/ek-tutkijoiden-viesti-on-kuultava-ja-oppivelvollisuusuudistus-jaadytettava-tilalle-lisaa-tukea-peruskouluun/
Laki ammattillisesta koulutuksesta 2017/531. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170531
OKM. 2020. Lausuntoyhteenveto: Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö. https://minedu.fi/hanke?tunnus=OKM032:00/2019
Oppivelvollisuuslaki 2020/1214. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20201214?search%5Ball%5D=matkakustannusten&search%5Bkohdista%5D=koko&search%5Btype%5D=tekstihaku
Siekkinen, K. 2017. Koulutuksellisen tasa-arvon diskurssit ja toimijat peruskoulun tuntijakouudistuksessa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/54306
SiVM (Sivistysvaliokunnan mietintö). Valiokunnan mietintö SiVM 15/2020 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 173/2020 vp). https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/SiVM_15+2020.aspx
Suomen perustuslaki 1999/731. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Valtioneuvosto. 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma
Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325