ALL-YOUTH –hanke järjesti marraskuussa nuorten eurooppalaista aktivismia käsitelleen webinaarin All Youth Want to Change Their Europe. Webinaarin keskeisiä teemoja olivat vaikuttaminen EU-tasolla, sukupolvien välinen yhteistyö ja intersektionaaliset syrjinnän muodot, sekä liittoumien rakentaminen eri vähemmistöjen välille niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Pohdin blogissa webinaarin keskusteluihin pohjautuen millaisella toiminnan kentällä nuoret aktivistit pyrkivät vaikuttamaan heitä koskeviin päätöksiin. Käsittelen tässä nuorten aktivismiin liittyviä keskeisiä toiminnan haasteita ja kehittämisen mahdollisuuksia päätöksentekoinstituutioiden, kansalaisyhteiskunnan ja nuorten omien järjestöjen toimintakulttuurien näkökulmista.
Huolimatta siitä, että nuorten poliittisesta osallistumisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon, piiloon jää usein monimuotoinen, erilaisista sorron ja syrjinnän muodoista, intersektioista ja haastamispyrkimyksistä koostuva todellisuus 1, 2. Pelkkiin nuorten äänestysprosentteihin tai puoluejäsenyyksiin keskittyvässä keskustelussa tulisi kiinnittää huomiota myös siihen, onko nuorten osallisuus laadukasta. Merkityksellinen osallistuminen nuoria koskevaan päätöksentekoon kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on ihmisoikeus, ja siksi on kohtuutonta, että joudumme taistelemaan tämän oikeuden toteutumiseksi.
Tässä tekstissä vähemmistöllä viitataan ennen kaikkea valtapositioon, jossa ryhmä ihmisiä on alisteisessa asemassa suhteessa toiseen ryhmään. Vähemmistöllä viitataan joskus myös lukumäärällisesti pienempään joukkoon, mutta vallan näkökulmasta tarkasteltuna vähemmistöasemassa oleva ryhmä voi toisinaan olla lukumäärällisesti alistavaa ryhmää suurempi, niin kuin oli apartheidin aikaisessa Etelä-Afrikassa. Raja lasten, nuorten ja aikuisten välillä on aina häilyvä, mutta tässä tekstissä viittaan n. 16-25-vuotiaisiin nuorina.
Me vähemmistönuoret olemme moninainen joukko, ja kohtaamme syrjintää vähintään kahdesta suunnasta: koska kuulumme johonkin vähemmistöön ja koska olemme nuoria. Meidän on vaikea löytää vaikutuskanavia, sillä monet yhteiskunnalliset liikkeet ovat niin sanottuja yhden asian liikkeitä, eivätkä ota huomioon intersektionaalisia kysymyksiä. Saatamme joutua syrjityiksi oman vähemmistömme sisällä, ja toisaalta muita yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevät järjestöt eivät välttämättä ole meille turvallisia tiloja. Tämän on muututtava, sillä Audre Lorden sanoin: ”Meillä ei ole yhden asian taisteluita, koska ei emme elä yhden asian elämiä”.
Ei riitä, että “ovet ovat kaikille auki”
Valtaväestö ei usein näe tai tunnista haasteita, joiden kanssa joudumme kamppailemaan, sillä ne eivät kosketa heitä suoraan. Meitä vähemmistöön kuuluvia nuoria kohdellaan toiminnan kohteena tai ongelmana, joka päätöksentekijöiden täytyy ratkaista. Sen sijaan meidät tulisi nähdä aktiivisina kanssatoimijoina, joiden kanssa yhteistyössä ratkaistaan meitä koskevat kysymykset. Se, että nuorten järjestöt niin usein kokevat olevansa aliedustettuina päätöksenteossa, jossa he ovat parhaita asiantuntijoita 3, on hukkaan heitettyä osaamista ja vähemmistönuorten väheksymistä.
Osallistumisen mahdollistamisen lisäksi siitä tulisi myös tehdä tehokasta: vaikutusten tulisi olla näkyviä, jotta osallistuminen on motivoivaa. Vähemmistöjen osallistumisen ei tulisi tarkoittaa pelkästään heidän kuulemistaan osana päätöksentekoprosesseja, vaan myös heidän näkökulmiensa implementoinnin tulisi olla aktiivista. Osallistumisen tulisi olla monipuolista ja koskea laajasti yhteiskunnallisia kysymyksiä. ALL YOUTH -hanke on yksi esimerkki pyrkimyksestä jakaa institutionaalisia resursseja kanssatutkijuuden keinoin nuorille, joilla muuten on korkeampi kynnys hyödyntää ja vaikuttaa yliopistotutkimuksen toteutukseen. Projektissa nuoret eivät ole olleet mukana vain tutkimuskohteena, vaan kokonaisvaltaisemmin tiedon tuottajina.
Vähemmistöön kuuluvien ainoaksi tehtäväksi ei tulisi jäädä muiden kouluttaminen vähemmistökysymyksistä. Vähemmistöasema tuottaa tarpeen perustella oman olemassaolon ja ajatusten oikeutus, joten meillä on paljon tietotaitoa ja näkökulmia liittyen laajemmin esimerkiksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin, joihin valtaväestöön kuuluvien on vaikeampaa päästä käsiksi. Kesällä järjestetyissä workshopeissa tuli ilmi, että vähemmistöjen inkluusio riippuu olennaisesti siitä, ovatko heidän intressinsä linjassa valtiollisten intressien kanssa. Valtion arvot tai politiikan kyseenalaistavien ryhmien, esimerkiksi Aseistakieltäytyjäliiton, on nähtävä poikkeuksellisen paljon vaivaa päästäkseen vaikuttamaan heitä koskeviin kysymyksiin, mikä on harmillista yhteiskunnallisen dialogin ja kehityksen kannalta.
Ei riitä, että meille kerrotaan, että järjestön tai instituution ”ovet ovat auki kaikille”, puhumattakaan siitä, että omaan organisaatioon hankitaan kiintiöedustaja jostain vähemmistöstä julkikuvan silottamiseksi. Tällainen passiivinen näkökulma ei kerro mitään siitä, huomioidaanko organisaation toiminnassa aktiivisesti saavutettavuuskysymykset esimerkiksi kielen tai tilojen suhteen. Ei tulisi aina olla vähemmistöön kuuluvien vastuulla purkaa heidän osallistumistaan koskevat esteet. Voisi jopa sanoa, että se ei onnistu meiltä yksin.
Ei suostuta kilpailuun toisiamme vastaan, vaan muodostetaan sille vastavoima
Nykytilanne sirpaloi kansalaisyhteiskunnan kenttää, kun jokainen toimija kilpailee niukasta rahoituksesta muiden toimijoiden kanssa. Ja resurssithan ovat niukat: rahaa ja tekijöitä on kansalaisyhteiskunnan kentällä vähän. Esimerkiksi Euroopan unioniin vaikuttaakseen järjestöllä on oltava niin laajat taloudelliset, poliittistet ja sosiaaliset pääomat, että käytännössä vain järjestöistä suurimmilla on sinne pääsy. Vaikuttaakseen EU-tasolla on hankittava laaja perehtyneisyys EU:n päätöksentekojärjestelmästä, tiedettävä kuka on ajetuista asioista vastaava virkamies tai poliitikko, oltava häneen oikeassa kohdassa valmisteluprosessia yhteydessä ja osattava esittää asiansa niin, että siihen on helppo tarttua. On hurjaa, kuinka jo valmiiksi vähin resurssein vaikuttamistyötä tekevät järjestöt joutuvat vielä luomaan itse vaikuttamiskanavat: tämä ei voi olla optimaali tilanne kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Vähemmistöaktivistien ja -järjestöjen yhteistyö on kriittisen tärkeä vastavoima resurssien puutteesta seuraavalle kansalaisyhteiskunnan pirstaloitumiselle. Olemme jo valmiiksi altavastaajan asemassa pyrkiessämme vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja muuttamaan valtahierarkioita. Luomalla laajempia yhteistyöverkostoja niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti voimme keskittää resurssimme siihen, missä olemme tehokkaimpia, jakaa osaamista ja moninkertaistaa äänemme. Yhteistyön on oltava päämäärätietoista, dynaamista ja yhteyksiä jatkuvasti ylläpitävää ja vahvistavaa. Sen tulisi huomioida eri sorron muotojen intersektiot ja kerrostuminen. Jokaisen identiteetti rakentuu monista osista, eikä kenenkään tulisi joutua valitsemaan, mikä vähemmistökysymys on hänelle kaikkein tärkein.
Yksi esimerkki onnistuneesta järjestöjä yhdistävästä toiminnasta on Anti-Racist Forum, joka perustettiin vuonna 2016 luomaan siltoja ja dialogia eri rasisminvastaisten järjestöjen välille Suomessa. Ennen Anti-Racist Forumin perustamista Suomessa ei juuri ollut yhteistä alustaa antirasistisille liikkeille, joten päällekkäisyyksiä tapahtui ja kommunikaatio kulki lähinnä yksittäisten aktivistien kautta. ARF on osaltaan edistänyt esimerkiksi saamelaisten ja romanien oikeuksien ajamista osana antirasistista liikettä. ARF tekee myös kansainvälistä yhteistyötä erilaisten kampanjoiden kautta sekä osana European Network Against Racism -järjestöä, joka vaikuttaa EU-tasolla.
Nuorten omat järjestöt voimaannuttamassa ja luomassa vähemmistökulttuuria
Nuorten kokemaan väheksyntään ja syrjintään liittyen vähemmistönuorten omien organisaatioiden merkitys kasvaa entisestään. Ei riitä, että jäykempään ja formaalimpaan järjestäytymiseen vaikuttamisensa perustavat vanhemmat vähemmistön jäsenet huolehtivat vähemmistön etujen ajamisesta. Heillä ei välttämättä ole ymmärrystä nuorten asemasta nyky-yhteiskunnassa, nuorten merkityksellisiksi kokemista vaikuttamiskeinoista tai eri vähemmistöpositioiden intersektioista. Vanhemmat jäsenet saattavat myös olettaa, että järjestön pyörittämisessä tulee tapahtumaan jonkinlainen ”luonnollinen” siirtymä seuraavalle sukupolvelle, kuitenkaan huolehtimatta nuorempien sukupolvien vähemmistöidentiteetin ja -kulttuurin luomisesta ja vahvistamisesta.
Nuorten vähemmistöjen omat järjestöt voimaannuttavat nuoria toimimaan aktiivisemmin yhdessä omien oikeuksiensa ajamiseksi. Tämä on tärkeää jo siitä syystä, että vähemmistöjen oikeudet ovat tällä hetkellä enintään alaviite historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoissa. Nuorten järjestöt luovat inklusiivista, empaattista ja kriittistä yhteiskuntaa, jossa muita kulttuureja arvostetaan ja dialogia ja uteliaisuutta kultivoidaan peer-to-peer -ajatuksella. Ei niin, etteikö vastaavaan tulisi pyrkiä laajemminkin koko yhteiskunnassa.
4.11. pidettyyn eurooppalaista nuorisoaktivismia käsitelleeseen webinaariin osallistuivat Suvi Leinonen (Euroopan komissio), Claudio Francavilla (the Human Rights Watch), Pia Šlogar (the Youth of European Nationalities) ja Amiirah Salleh-Hoddin (the European Network Against Racism). Kaikki osallistuivat webinaariin yksityishenkilöinä. Suuri kiitos osallistuneille. Katso tallenne webinaarista täältä.
Otava Ojanperä
Kirjoittaja toimi ALL YOUTH -hankkeessa tutkimusavustajana kesä-marraskuussa 2020 ja opiskelee politiikan ja organisaatioiden tutkimusta Helsingin yliopistossa.
Viitteet:
1 kts. esim. Shefer, T., Hearn, J., Ratele, K., & Boonzaier, F. (Eds.). (2018). Engaging youth in activism, research and pedagogical praxis: Transnational and intersectional perspectives on gender, sex, and race. Routledge.
2 kts. esim. Santos, C. E. (2020). Themes in political development: Considering the potential of an intersectionality lens. Journal of Applied Developmental Psychology, 71, 101211. ja
3 European Youth Forum (2020). Safeguarding Civic Space for Young People in Europe. [Verkkojulkaisu.] https://www.youthforum.org/safeguarding-civic-space-young-people-europe (Viitattu 28.11.2020.)