”Elämme fossiilitalouden raunioissa. On rakennettava uudelleen asumisen, liikkumisen, ruoan ja energiantuotannon infrastruktuuri ja käytännöt, jotta pääsemme eroon fossiilisten polttoaineiden massiivisesta käytöstä. Tarvittava yhteiskunnan muutos on verrattavissa toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennukseen, jossa rakennettiin paitsi uusi fyysinen infrastruktuuri myös hyvinvointivaltion instituutiot. Julkisvallalla on keskeinen rooli kollektiivisen vision luojana sekä toiminnan koordinoijana ja rahoittajana.” https://eko.bios.fi/
ALL-YOUTH-tutkimushankkeen blogissa käynnistyy syksyllä 2021 kirjoitussarja, jossa tarkastellaan kestävän hyvinvoinnin käsitettä ja edellytyksiä erilaisista näkökulmista. Sarjan ensimmäisessä osassa haastatellaan BIOS-tutkimusyksiön tutkijaa ja niin & näin -lehden tiedetoimittajaa Ville Lähdettä. BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tarkastelee luonnonvara- ja ympäristökriisien vaikutusta yhteiskuntaan.
- Suomessa ajatellaan edelleen yleisesti, niin politiikassa ja taloudessa kuin monien tieteenalojenkin piirissä, että ”ilman talouskasvua ei ole hyvinvointia”. Mitä ajattelet tästä väitteestä?
Väite on problemaattinen, jos nojataan nykyiseen tapaan mitata ja arvottaa taloutta, joka pohjaa pääosin bruttokansantuotteella mitattuun kasvuun ja yleiseen työllisyysasteeseen. Näin ei arvoteta, millaista työtä tehdään sekä mitä luonnonvaroja käytetään ja miten. Mikä tahansa työ ja mikä tahansa toimeliaisuus riittää, kunhan se laskennallisesti lisää taloutta. Se on väärä lähtökohta, koska on olemassa myös työtä ja tuotantoa, joka haittaa hyvinvointia ja heikentää sen materiaalisia ja ekologisia edellytyksiä.
- Maailmalla on käyty jo vuosia kriittistä keskustelua talouskasvun ekologisista rajoista, ja monet kansainväliset instituutiot ovat kehittäneet mittareita, joilla yhteiskuntien kehitystä on ryhdytty arvioimaan muillakin kriteereillä kuin BKT:n kasvulla, huomioiden esimerkiksi erilaisia hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Suomessa tällaista keskustelua käydään julkisuudessa hyvin vähän. Miksi talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn ideologiasta pidetään meillä niin tiukasti kiinni?
En usko, että missään vauraassa maassa vaihtoehtoisilla mittareilla on kovin suurta vaikutusvaltaa. Ei riitä, että BKT:n rinnalle otetaan seremoniaalisesti muita mittareita. Niiden pitäisi myös aidosti vaikuttaa politiikanteon prioriteetteihin, ja näin ei todellisuudessa ole tapahtunut. Tässä suhteessa tilanne ei ole Suomeen verrattuna radikaalisesti erilainen muuallakaan.
Suomen osalta on myös niin, että valtavirtaisilla talousajattelijoilla on poikkeuksellisen paljon puhevaltaa, ja he korostavat talouden kapeasti tarkasteltuja prioriteetteja suhteessa muihin kysymyksiin. Tämä näkyy julkisessa keskustelussa ja sen painopisteissä. On vaikeaa saada läpi sellaista ajattelua, jossa taloutta, ympäristöä ja hyvinvointia ei erottaisi omiksi sektoreikseen, vaan ne nähtäisiin toisiinsa kytkeytyviksi ilmiöiksi. Esimerkiksi ympäristökysymykset jäävät helposti talouteen nähden altavastaajaksi.
- Poliitikot näyttäisivät luottavan siihen, että ”vihreä kasvu on mahdollinen”, toisin sanoen, että talouskasvu voidaan kytkeä irti materiaalisten resurssien kulutuksen kasvusta. Onko vihreä tai kestävä kasvu mahdollinen kehityskulku?
Silloin, kun puhutaan irtikytkennästä, käytännössä tarkoitetaan nimenomaan BKT:n kasvua suhteessa kulutukseen tai luonnonvarojen käyttöön. Mitään muuta vertailukohtaa ei ole olemassa. Siitä, voidaanko luonnonvarojen kulutus kytkeä laajasti ja pitkäkestoisesti irti BKT:n kasvusta, ei ole tieteellistä näyttöä. Se on täysin uskomusten varassa.
Jos taas katsotaan vain kasvihuonepäästöjä, on selvää, että hiilidioksidipäästöt voidaan ainakin alkuvaiheessa saada laskuun samalla, kun BKT kasvaa. Jos esimerkiksi suljetaan hiilivoimala ja rakennetaan sen tilalle puhtaampaa energiantuotantoa, päästöt vähenevät, vaikka talous samaan aikaan kasvaisi. Näin on itse asiassa tapahtunutkin. Ongelmana on kuitenkin päästöleikkausten nopeus ja mittakaava. Tällä hetkellä päästöt vähenevät aivan liian hitaasti ja pienessä mitassa, jotta ilmaston lämpeneminen yli 1,5 asteen tai edes 2 asteen voitaisiin pysäyttää. Se, voivatko nettopäästöt laskea nollaan niin, että samalla pidetään kiinni talouskasvun oletuksesta, on toistaiseksi ratkaisematon kysymys.
- BIOS-tutkimusyksikössä on puhuttu ja kirjoitettu paljon ekologisesta jälleenrakennuksesta. Mitä se lyhyesti kuvattuna tarkoittaa ja miten se voitaisiin toteuttaa?
Ekologisen jälleenrakennuksen ajatuksena on, että yhteiskunnan kaikilla eri sektoreilla pyritään koordinoidusti vähentämään sekä ympäristökuormitusta että luonnonvarojen kulutusta. Yhteiskunta toimii tässä siirtymässä vahvasti ohjaavana osapuolena, kuten Suomessa tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun valtio ryhtyi määrätietoisesti johtamaan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista. Vastaavanlaista koko kansakunnan mobilisoivaa muutosprojektia tarvitaan myös ekologisessa jälleenrakentamisessa. Sen keskeisiä ulottuvuuksia ovat oikeudenmukaisuus ja reiluus. Muutoksessa mitään aluetta tai väestöryhmää ei voida jättää syrjään.
Ekologinen jälleenrakennus edellyttää laajennetun kansalaisuuden ideaa. Takavuosina korostettiin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ympäristöasioihin lähinnä äänestäjinä ja kuluttajina, mutta ekologisen jälleenrakennuksen kaltaista isoa yhteiskunnallista muutosta ei voida toteuttaa ilman vahvaa, osallistuvaa kansalaisyhteiskuntaa ja sen kollektiivista voimaa.
Lisäksi muutosta auttaisi laajan tiedelukutaidon ja tieteellisen keskustelun edistäminen koulutuksessa ja laajemmin yhteiskunnassa. Emme voi ymmärtää, miten ekologinen siirtymä voidaan toteuttaa, jos emme tunne niitä kehityskulkuja, jotka tekevät siitä yhteiskunnan selviämisen kannalta välttämättömän. Tähän tarvitaan kykyä hahmottaa ja hyödyntää tieteellistä tietoa.
- Yksi BIOS-tutkijoiden argumenteista on, että ihmisten hyvinvointi ei edellytä talouden ja resurssien kulutuksen kasvua. Mitä tämä tarkoittaa, ja miten määrittelette hyvinvoinnin? Milloin hyvinvointi on kestävää?
Tässä on olennaista ymmärtää, että samat inhimilliset perustarpeet (syöminen, liikkuminen, asuminen ja niin edelleen) on mahdollista tyydyttää lukemattomin erilaisin tavoin. Ne voidaan toteuttaa olosuhteissa, jotka ovat ekologisesti kestäviä ja oikeudenmukaisia, tai sitten olosuhteissa, jotka eivät ole. On meidän valintamme, miten toimimme.
Aineellinen hyvinvointi ei ole sidottu mihinkään tiettyyn energian ja materiaalin kulutuksen määrään. Esimerkiksi suomalainen elämäntapa on ekologisilta ja materiaalisilta vaikutuksiltaan monikertaistunut viime vuosikymmeninä – mutta tämä ei ole hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Elintaso ja hyvän elämän edellytykset voidaan turvata hyvin ilman aineellista ja energeettistä kasvua. On sitten oma kysymyksensä, miten tämä arvotetaan taloudellisissa laskelmissa.
Kestävä hyvinvointi kuitenkin edellyttää, että hoidetaan ekologiset ja luonnonvarakysymykset kuntoon: se on pakollinen lähtökohta. Kääntäen voidaan myös todeta, että kestämätön hyvinvointi tuhoaa omat edellytyksensä. Nykyiset hyvinvoinnin tuottamisen tavat tekevät juuri niin, ja tähän tarvitaan selvä muutos.
- Globaalisti ajatellen eri alojen tutkijat ja monet muut yhteiskunnan toimijat, mukaan lukien yhä isompi joukko yrityksiä, ovat yhtä mieltä nopeiden ja tehokkaiden ilmastotoimien tarpeellisuudesta. Mutta löytyykö siihen riittävästi poliittista tahtoa ja toimintakykyä?
Jos katsotaan esimerkiksi Eurooppaa ja Euroopan unionia, voidaan nähdä, että sieltä löytyy aitoa tahtoa ja kykyä toteuttaa päästöleikkauksia ja sitä kautta edistää ilmastopolitiikkaa. Tämä näkyy jo siinä, että viime aikoina päästöt ovat kääntyneet laskuun. Toisaalta eteneminen kohti ensimmäistä välitavoitetta, että hiilidioksidipäästöissä päästäisiin nettonollaan (päästöjen ja nielujen tasapainoon), on ollut aivan liian hidasta. Nettonollalupaukset ja todellisuus ovat kaukana toisistaan. Poliittista tahtoa siis löytyy, mutta riittävää kunnianhimoa ja uskallusta tehdä nopeasti radikaaleja toimenpiteitä ei löydy oikein missään maassa.
- Olette todenneet, että ekologinen jälleenrakennus vaatii ”kattavia demokraattisia käytäntöjä”. Demokratia kuitenkin perustuu vapaaseen poliittiseen kilpailuun eri tavoitteiden välillä sekä kilpailuun vallasta. Entä jos kilpailun ”voittavat” demokraattisin keinoin muut kuin ekologista siirtymää puoltavat toimijat ja tavoitteet? Tällaista kehitystä olemme viime vuosina todistaneet eri puolilla maailmaa, kun autokraattiset johtajat ja poliittiset liikkeet ovat kasvattaneet valtaansa.
On lähtökohtaisesti selvää, että jos yhteiskunnassa ei synny riittävän laajaa ja monitasoista kansalaisliikehdintää ekologisen siirtymän puolesta, sen toteuttaminen ei tietenkään onnistu. Jos kansalaiset eivät ala laajasti tukea ekologista jälleenrakennusta, sitä ei tule. Eli jos valta-asemiin valitaan päättäjiä, jotka vastustavat muutosta, se jää tekemättä. Esimerkiksi Suomessa on paljon toimijoita, jotka eivät sinänsä kiellä ilmastonmuutosta mutta jotka jarruttavat ilmastotoimia, vähättelevät riskejä ja ylipäätään hämärtävät keskustelua niin, että riittävän nopeita päätöksiä ei pystytä tekemään. Uskon kuitenkin, että vain demokraattisissa yhteiskunnissa voidaan mobilisoida se inhimillinen luovuus ja motivaatio, jota vuosikymmeniä kestävä jälleenrakennus vaatisi. Esteitä sen tiellä on kuitenkin valtavasti.
- Syyskuussa 2021 julkaistiin kansainvälinen kyselytutkimus, jossa selvitettiin 16-25-vuotiaiden nuorten huolia ilmastokriisistä. Suomalaisista vastaajista kolme neljästä kertoi ajattelevansa, että tulevaisuus on pelottava, ja 43 % allekirjoitti väitteen, että ”ihmiskunta on tuhoon tuomittu”. Vastaajista 42% kertoi myös, että he epäröivät lasten hankkimista ilmastokriisiin liittyvien huolien vuoksi. Vastaavanlaisia havaintoja on tehty myös ALL-YOUTH-hankkeen tutkimuksissa. Millaisia ajatuksia nämä tulokset ja nuorten näkemykset tulevaisuudesta sinussa herättävät?
Tällaiset tutkimustulokset ovat hätkähdyttäviä. Niistä voi nähdä, että nuoremmat sukupolvet ottavat ilmasto- ja ympäristöasiat tosissaan. He seuraavat ympäristöasioita paljon laajemmin kuin on aiemmin osattu olettaa. Nuorten huoli ilmastosta ei silti ole mitenkään yllättävää, sillä ympäristökriisi etenee, vaikuttaa jo nyt elävien elämään ja heihin lähivuosina erityisen paljon.
Se, mikä on todella huolestuttavaa, on aikuisväestössä esiintyvä taipumus väheksyä nuorten huolia ja käyttää niitä hyväksi jonkinlaisen moraalipaniikin luomisessa. Tällainen asenne sivuuttaa maailmassa tapahtuneet todelliset ekologiset muutokset ja esittää sen sijaan ongelmaksi, että ”joku pilaa meidän nuorten tulevaisuuden huolestuttamalla heitä turhaan”. Tämä on hyvin vahingollinen tapa ajatella ja toimia, jos tai kun se tuottaa nuorille sellaisen tunteen, että heitä ei oteta vakavasti ja että heidän toiminnallaan ole väliä. Miten kasvaa aktiiviseksi kansalaiseksi, jos aikuisväestö väheksyy kokemuksiasi, tietoasi ja tunteitasi eksistentiaalisesta kriisistä?
- Nuorten maailmanlaajuinen ilmastoliikehdintä, esimerkiksi Fridays for Future ja Extinction Rebellion, sekä lukuisat eri maiden oikeusasteissa nostetut ilmastokanteet ovat herättäneet viime vuosina paljon huomiota. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että nuorten ilmastoaktivismi on yksi kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista yhteiskunnallisista liikkeistä. Millaista merkitystä nuorten ilmastoaktivismilla mielestäsi on harjoitettuun ilmastopolitiikkaan?
Nuorten ilmastoliikkeen todellista vaikutusta ilmastopoliittiseen päätöksentekoon on vaikeaa arvioida. Mutta on ollut hyvin jännittävää havaita, että merkittävät kansainväliset neuvottelut saatetaan nykyisin aloittaa nuoren henkilön – Greta Thunbergin – esittämällä puheenvuorolla. Todennäköisesti nuorten ilmastoliikehdinnän ansiosta ilmastokriisistä kertovat viestit kuten vaikka IPCC:n ”puolentoista asteen raportti” tunnetaan maailmalla laajemmin kuin muuten olisi tapahtunut.
Suomessa kiinnittää kuitenkin huomiota, kuinka hämmentävän rajusti tiedotusvälineissä ja politiikassa on hyökätty nuoria ilmastoaktivisteja vastaan. Tähän on liittynyt myös sukupuolittamista, mikä on näkynyt nuorten naisaktivistien tytöttelynä ja suoranaisena häirintänä kaduilla ja sosiaalisessa mediassa. Vanhat sovinistiset käytännöt ovat edelleen voimissaan.
Toisaalta aika ja kulttuuri ovat myös muuttuneet. Tämän päivän nuoret uskaltavat nostaa pöydälle myös kansalaisliikehdintään liittyviä sukupuolisuuden ja rodullisuuden kysymyksiä paljon rohkeammin kuin esimerkiksi 90-luvulla, jolloin toimin itse kansalaisliikkeissä. Toinen merkittävä piirre on se, että nuorten ilmastoliikkeissä korostetaan ”tieteen kuuntelemista” ja esimerkiksi toimivan tiedonvälityksen merkitystä. Toki virheitäkin sattuu, mutta liikkeiden toimijoiden tieteellinen lukutaito on hämmentävän hyvää, ja niiden tiedeviestintä kehittyy koko ajan. Mikäli liikkeet onnistuvat luomaan rakentavia suhteita muihinkin yhteiskunnan merkittäviin instituutioihin kuten vaikka tiedotusvälineisiin tai ay-liikkeisiin, niiden merkitys voi kasvaa nopeasti.
- ALL-YOUTH-hankkeen tutkimusaineistojen mukaan monet nuoret luottavat – tai haluaisivat luottaa – siihen, että teknologian kehitys kykenee ratkaisemaan ilmastokriisin tuottamat viheliäiset ongelmat. Viime aikoina olemme saaneet lukea mediasta Facebookin päätöksestä ryhtyä kehittämään ”metaversumia” eli virtuaalisia tiloja, joissa ihmiset voivat avatarien välityksellä toimia ja tehdä asioita kuten fyysisessäkin maailmassa. Voivatko tämänkaltaiset teknologiset kehityskulut edesauttaa siirtymää kohti kestävää taloutta ja yhteiskuntaa, vai vaikeuttaako se sitä?
Kannattaa muistaa, että teknologiat ovat vain välineitä. Omalla voimallaan ne eivät käännä yhteiskunnan suuntaa. Esimerkiksi nykyisessä talousmallissa ei ole saavutettu kulutuksen, energian ja luonnonvarojen käytön laskua, vaikka teknisten laitteiden energiatehokkuutta on parannettu valtavasti. Energian käyttö kasvaa, koska vanhojen tarpeiden oheen luodaan aina uusia. Uudet teknologiat tarjoavat uusia kuluttamisen väyliä, mutta ne eivät vähennä kokonaiskulutusta. Siksi teknologian kehitys ei yksinään ratkaise mitään. Tarvitaan yhteiskunnan ohjausta, kulttuurista muutosta ja toisenlaisia taloudellisen arvottamisen käytäntöjä, jotta teknologian potentiaali kulutuksen ja ympäristövaikutusten vähentämisen voi toteutua.
Teksti: Tiina Rättilä