Nuorten vakava huoli ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksista pakottaa pohtimaan uudelleen, mitä hyvinvointi tarkoittaa ja miten sitä voidaan rakentaa aiempaa kestävämmin myös tulevien sukupolvien ja muiden elävien olentojen tarpeet huomioon ottaen.
Tuoreet tutkimustiedot nuorten tuntemuksista ilmasto- ja ympäristökriisien puristuksessa olevasta maailmasta ovat pysähdyttävää luettavaa. Tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa viitattiin kansainväliseen kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin 16−25-vuotiaiden nuorten ilmastohuolia. Suomalaisista nuorista yli puolet (56 %) kertoi ajattelevansa, että tulevaisuus on pelottava, ja 43 prosenttia allekirjoitti väitteen ”ihmiskunta on tuhoon tuomittu”. Vastaajista 42 prosenttia ilmaisi epäröivänsä lasten hankkimista ilmastokriisin vuoksi. Kymmenen maan yhteistulos on kahden ensimmäisen kysymyksen osalta vieläkin järkyttävämpi: kolme neljäosaa nuorista piti tulevaisuutta pelottavana ja yli puolet (56 %) ihmiskuntaa tuhoon tuomittuna.
Vastaavanlaisia havaintoja on tehty muissakin tutkimuksissa. Esimerkiksi vuoden 2018 Nuorisobarometrista käy ilmi, että miltei 70 prosenttia suomalaisista nuorista kokee erittäin tai melko paljon epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvasta ilmastonmuutoksesta. Nuorten ilmastohuoli on miltei kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Ei siis ole hämmästyttävää, että nimenomaan nuoret vaativat ilmasto- ja ympäristötoimia, jotka säilyttävät elämän ehdot myös tuleville sukupolville. Mutta minkälaista hyvinvointia nuoret tavoittelevat?
Nuorten moniulotteinen hyvinvointi
Kesällä 2021 julkaistussa tutkimuksessamme ”Puristuksissa? Nuoret ja kestävän hyvinvoinnin ehdot” selvitämme ryhmähaastatteluihin perustuen, mitä nuoret aikuiset ajattelevat hyvinvoinnista ja sen ehdoista nykyisessä yhteiskunnassa. Tutkimukseen osallistui 29 erilaisten aktivointitoimenpiteiden kohteena ollutta 20-29-vuotiasta nuorta.
Kestävän hyvinvoinnin teoriassamme olemme korostaneet, että hyvinvointi tulisi ymmärtää tarveperustaisesti. Sosiologi Erik Allardtin ideoihin nojautuen olemme esittäneet neljä tarvekategoriaa: Having, Doing, Loving ja Being. Kirjassamme tulkitsimme nuorten hyvinvointikäsityksiä näiden ulottuvuuksien avulla.
Haastatteluista ilmenee, että nuoret tavoittelevat elämää, jossa hyvinvoinnin eri puolet olisivat tasapainossa. Esimerkiksi raha (Having) ei ole heille itseisarvo ja onnellisuuden lähde. Turvattu toimeentulo helpottaa elämää, mutta varsinaisesti onnellisen elämän ainekset löytyvät muualta, esimerkiksi luontoyhteydestä (Being, Loving), luovuudesta (Being, Doing) ja toimimisesta yhdessä toisten kanssa (Loving, Doing). Nuoret kuvaavat toisiaan täydentäen hyvinvointia kokonaisuutena:
Vilja: No hyvä terveys ja ylläpitää kuntoaan jotenkin (Being) ja siis ystävät ja perhe (Loving) ja…
Joni: Itsetunto. (Being)
Ville: Elää sellaista elämää mitä haluaa elää. (Being)
Anni: Jotain mielekästä tekemistä. (Doing)
Sini: Ja sopiva semmoinen tasapaino siihen että sille työlle ja hauskanpidolle, että ei oikein voi olla elämään silleen että jompikumpi olis pois. Kun sit se vähän tuntuis tympeältä. (Doing/Being)
Teoriamme perustuu relationaaliseen ajatteluun. Myös haastatellut nuoret kuvaavat hyvinvoinnin relationaalisuutta eli sitä, kuinka hyvinvoinnin eri ulottuvuudet kytkeytyvät toisiinsa. Työn puute ja riittämättömien etuuksien varassa eläminen johtavat toimeentulo-ongelmiin, mikä lisää stressiä ja haittaa sosiaalista kanssakäymistä yhteiskunnassa, jossa moni asia perustuu siihen, että on varaa kuluttaa. Lisäksi nuorten hyvinvointiajattelu on relationaalista siinä syvässä merkityksessä, että he tiedostavat ihmisen hyvinvoinnin olevan täysin luonnon varassa:
Tuomas: Ihminen on kokonaan riippuvainen kuitenkin ympäristöstään, että se on niinku aika ilmeinen… Yhtä ilmeinen asiana kuin mun mielestä, että aurinko nousee idästä, että...
Monet haastatteluihin osallistuneista nuorista kipuilivat kulutusyhteiskunnan vaatimusten ja omien arvojensa välisessä ristiriitatilanteessa. Kapitalismissa ihmisistä pyritään muovaamaan kuluttajakansalaisia, jotka jatkuvasti korvaavat vanhentuneet tuotteet uusilla ja yhä kestämättömämmillä tuotteilla. Sen sijaan monet nuoret haluaisivat ostaa kestäviä ja eettisesti valmistettuja tuotteita, jos suinkin pystyisivät. Nuorten alhainen tulotaso kuitenkin usein kaventaa heidän mahdollisuuksiaan kuluttaa eettisesti.
Nuoret eivät myöskään haluaisi tehdä epäeettiseksi kokemaansa työtä, koska se heikentää heidän henkistä hyvinvointiaan. Kestävän työn valitseminen ei silti aina ole mahdollista, sillä toimeentulon realiteetit painavat päälle, eikä yhteiskunnassa välttämättä makseta nuorten toiveita vastaavista töistä, kuten eläinten auttamisesta. Monet nuoret sanoutuvat irti palkkatyöyhteiskunnan puhetavoista, joissa mitä tahansa työtä pidetään tärkeänä, ja korostavat sen sijaan merkityksellistä työtä:
Petra: Ja just tätä, että ”miksi, miksi nuoret ei oo töissä, ja mikä siinä on niinku niin vaikeata?” − − Se liittyy kans siihen merkityksen löytämiseen ja semmoiseen, niin se on mulle itelleni kans tosi tärkeätä − −. Saa ettiä sellaista, mikä on itselle niinku merkityksellistä.
Tutkimamme nuoret siis yrittävät navigoida erilaisten vaatimusten ja toiveiden välillä. He toivoisivat löytävänsä palkkatyötä, jossa he voisivat toteuttaa itseään, saada kohtuullisen toimeentulon ja samalla edistää muiden hyvinvointia. Nyky-yhteiskunnan rakenteet kuitenkin asetettavat tämän tielle monenlaisia esteitä. Yksi niistä on, että yhteiskuntapoliittinen huomio suuntautuu hyvinvoinnin eli ihmisen toiminnan perimmäisen päämäärän sijasta talouteen, joka on vain väline – ja vieläpä väline, joka talouskasvupakon muodossa viime kädessä heikentää ihmisen ja koko elonkehän hyvinvointia.
Tasapainoinen tarpeiden tyydytys kestävän hyvinvoinnin perustana
Tarpeet ovat kaikille ihmisille yhteisiä, pysyviä ja ylisukupolvisia. Lisäksi ne ovat edellä kuvatulla tavalla relationaalisia: ne yhdistävät meitä toisiimme, luontoon ja viime kädessä koko maapallon ekosysteemiin, sillä olemme näistä kaikista riippuvaisia. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaista tarpeiden tyydytystä yhteiskunnassa painotetaan, ja millä keinoin ja resurssein sitä tavoitellaan, sillä tarpeiden tyydytyksellä on ekologinen jalanjälkensä. Having-tarpeille voidaan asettaa yläraja, mutta aineettomampien Doing-, Loving- ja Being tarpeiden ulottuvuuksilla sellaista ei ole. Juuri tämä tarjoaa kestävyysmurrokselle positiivisen vision.
On hyvä huomata, että tarpeet eivät tarkoita samaa kuin (mieli)halut. Siinä missä tarpeiden tyydyttämättä jääminen tuottaa ihmisen hyvinvoinnille vakavia haittoja, mielihalujen tyydyttämättä jättäminen aiheuttaa lähinnä harmitusta tai kateutta. Kulutuskulttuuriin kuuluukin alituinen tyytymättömyys. Mielihalujen perässä juokseminen ei tuota aitoa hyvinvointia eikä edes kestävää mielihyvää, saati tee mahdolliseksi ekologisesti kestävää elämänmuotoa.
Kysymys keskeisten tarpeiden turvaamisesta edellyttää, että tarkastelemme kriittisin silmin ylikuluttavan elämäntapamme kestämättömyyttä ja etsimme sille vaihtoehtoja. Luonnon tila, sen monimuotoisuus ja ekosysteemien toiminta heikkenevät ihmisen toiminnan seurauksena nopeammin kuin koskaan, asettaen vaaraan tarpeiden tyydytyksen edellytykset ja sitä myötä koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Nuoret ovat aiheellisesti huolissaan, eikä heidän huoltaan voi tai tule koettaa terapoida pois.
Kestäviä vaihtoehtoja hyvinvoinnin tavoitteluun
Luonto ja ihmisen rakentamat yhteiskunnat eivät kestä tapaa, jolla hyvinvointia on rakennettu jatkuvan talouskasvun ja materiaalisen kulutuksen (well-having) varaan. Tarvitsemme uudenlaisen tavan ymmärtää, mitä hyvinvointi (well-being) oikeastaan merkitsee, sekä uudenlaisia mittareita, joilla sitä voidaan arvioida. Tarvitaan siis toisenlainen paradigma ja uudenlaista yhteiskuntapolitiikkaa: todellista hyvinvointipolitikkaa.
Yhteiskuntapolitiikassa tulisi sisäistää, että hyvinvoinnilla on ekologiset ehtonsa. Jos luonto voi huonosti, myös ihminen voi viimeistään pidemmällä aikavälillä huonosti. Lopulta jatkuvaan talouskasvuun, kilpailukykyyn ja markkinaehtoisuuteen nojaava yhteiskunta tuottaa hyvinvoinnin sijaan ihmisen ja muun elollisen luonnon lisääntyvää pahoinvointia. Tämän vastapainona elintason kohtuullisuutta ja muidenkin kuin Having-tarpeiden merkitystä tähdentävät nuorten tulkinnat haastavat materiakeskeistä ja talouskasvusuuntautunutta hyvinvointikäsitystä.
Tutkimamme nuoret olivat kuitenkin hankalassa välikädessä. He sinnittelivät kulutus- ja palkkatyöyhteiskunnan heihin kohdistamissa paineissa ja vaatimuksissa. Heitä aktivoitiin kohti sellaista aikuisuutta, jota he ei eivät välttämättä kokeneet itselleen sopivaksi. Siitä huolimatta nuoret pyrkivät rakentamaan omanlaistaan, kestävää ja mielekästä elämää, jossa he eivät olisi yhteiskunnallisten hallinnan pakkojen mykkiä objekteja vaan oman tarinansa subjekteja.
Vielä nuorten esittämät vaihtoehtoiset tavat ymmärtää hyvinvointi eivät ole nousseet laajasti julkiseen keskusteluun. Ekologisen kriisin edelleen kärjistyessä on kuitenkin odotettavissa, että näin käy. Emme silti voi jäädä odottamaan: kriittisesti ajattelevia nuoria on kuunneltava nyt.
Teksti: Tuula Helne ja Tuuli Hirvilammi