Työmarkkinakansalaisuudesta on tullut normi ja malli, joka määrittää monien nuorten käsityksiä siitä, miten yhteiskunnassa tulee toimia, jotta siinä tulee hyväksytyksi. Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet yhä epävarmemmiksi ja vaativammiksi, ja nuorten työelämään pääsy ja siinä pärjääminen ovat vaikeutuneet. Nuoret kokevat yhä enemmän paineita, millä on vaikutuksia myös heidän hyvinvointiinsa.
Kansalaisuus ymmärretään usein kansallisvaltion virallisesti tunnustettuna jäsenyytenä, joka takaa ihmisille monenlaisia oikeuksia mutta myös velvollisuuksia. Kansalaisuus ei silti ole vain lain yksilöille suoma asema, vaan myös joukko oletuksia ja käytäntöjä, jotka määrittävät, miten kansalaisen tulisi yhteiskunnassa elää ja toimia. Tällaiset oletukset ja käytännöt eivät ole ”luonnollinen” asia, vaan niistä käydään jatkuvia neuvotteluja yksilöiden, ryhmien, eri ideologioiden ja päätöksentekijöiden välillä (Werbner & Yuval-Davis 1999; Lister 2003). Kansalaisuuden määritteleminen liittyy yhteiskunnan rakenteisiin ja valtasuhteisiin, ja siksi se on myös väline, jolla ihmisiä kontrolloidaan.
Viime aikoina kriittisen nuorisotutkimuksen piirissä on pohdittu paljon sitä, miten nuorten kansalaisuutta tänä päivänä yhteiskunnassa määritetään ja hallinnoidaan. Tutkijat ovat kiinnittäneet erityisesti huomiota tapaan, jolla uusliberaali, taloudellista tehokkuutta korostava ”aktiivisen kansalaisuuden” ihanne painottaa oikeuksien sijaan nuorten omaa vastuuta elämään kuuluvien riskien kantamisessa ja menestykseen vaikuttavien ”pääomien” kartuttamisessa (esim. Kelly 2017). Huolena on, miten tällainen yksilöllinen vastuuttaminen vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.
Tässä kirjoituksessa pohdimme nuorten kansalaisuutta eritoten työelämäosallisuuden näkökulmasta. Avaamme työmarkkinakansalaisuuden käsitettä ja siihen liittyviä moraalisia oletuksia ja tuomme esiin nuorten omia ajatuksia ja kokemuksia työelämän merkityksestä ja siihen osallistumisesta.
Kirjoitus perustuu ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä Tampereella marraskuussa 2021 pitämäämme puheenvuoroon. Tekstiin sisältyvät sitaatit ovat suoria lainauksia tutkimusaineistoista, joita olemme keränneet nuorilta ja nuorilta aikuisilta osana ALL-YOUTH-hankkeen tutkimuksia syksyn 2018 ja kevään 2021 välisenä aikana.
Työmarkkinakansalaisuus – hyvän elämän tae?
Yhteiskunnassa vallitsevan ajattelutavan mukaan nuorten tehtävä on kasvaa ”kunnon kansalaisiksi”, jotka ottavat itsenäisesti vastuun omasta elämänkulustaan: ammatinvalinnasta, kouluttautumisesta, aktiivisesta työnhausta ja työmarkkinoilla toimimisesta, mutta myös terveydestä ja hyvinvoinnista, itsensä kehittämisestä, sosiaalisista suhteista sekä yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Vastuun kantamista on paljon, ja viimeaikaisen tutkimustiedon valossa se painaa yhä vakavammin nuorten mielenterveyttä ja pärjäämistä.
Erityisesti palkkatyöhön osallistumisesta on tullut keskeinen yhteiskuntaan kuulumisen osoitin eli kansalaisuuden normi (Turner 2001; Suikkanen & Viinamäki 1999), jonka myös nuoret ovat sisäistäneet ja jota he pyrkivät noudattamaan. Työmarkkinakansalaisuus tarjoaa heille mallin siitä, millaisia kansalaisia ja ammattilaisia heidän tulisi vallitsevan käsityksen mukaan olla (Farrugia 2019).
Tutkimuksissamme olemme havainneet, että nuoret lataavat työelämäosallisuuteen paljon merkityksiä ja odotuksia (Ågren, Pietilä & Rättilä 2020; Honkatukia, Kallio, Lähde & Mölkänen 2020; Ågren 2021). Nuoret odottavat siltä muun muassa tunnustettua asemaa työelämän osaavana ammattilaisena, elämässä etenemistä samaan tahtiin kuin muut vertaiset sekä aineksia hyvän itsetunnon kehittymiselle.
Haastattelija: ”Onks se, tärkeetä sen kansakunnan kannalta että, ihmiset on valmiita tekeen kovasti töitä? Mä tarkotan onks se tärkee arvo? Vai, onks, että muut asiat arvokkaampia ku ite se työ? ”
Haastateltava (1): ”Siis totta kai se on tärkeetä. Ohan se tietenkin aina, hyvää tietää että, kaverit ja kaikki muukin mikä lähipiiri nyt onkaan sitten ni, kyse ni, tekee töitä että on sitten, tietää että pystyy siihen oman ajan uhraamiseen sen työn eteen, ja niin eespäin.”
Haastateltava (2): ”Taloudellisesti tosi tärkeä ainakin, mulle.”
Nuoret kokevat palkkatyön porttina yhteiskunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen. Tätä asemaa on heidän mielestään merkityksellistä tavoitella, vaikka omat voimavarat vaihtelisivatkin. Palkkatyöhön liittyvä taloudellisen aseman vahvistuminen mahdollistaa heille itsenäistymisen lapsuudenperheestä ja yhteiskunnan tukijärjestelmistä. Lisäksi työyhteiskuntaan osallistumalla he kokevat, että he voivat kuulua yhteiskuntaan sen arvostettuina jäseninä ja olla ”kuten muut”. Tämä on myös tärkeä osa hyvinvoinnin kokemusta. Itsenäistyvät nuoret aikuiset kertoivat työn merkityksestä yhteiskunnan jäsenyydelle esimerkiksi seuraavasti:
”Mä voin tehä työtä ja mennä kotiin hyvällä mielellä päivän päätteeks et ’hei mä oon tehny oman osani’. Vähän siistiä. Pääsen maksaan laskuja ite. […] Sellanen oma panos yhteiskunnassa on jostain syystä mulle semmonen varmaan isoin haave.”
”Aika paljon haluais vaan olla tavallinen, et pystyis tekee, tai tavallinen ja tavallinen, mut siis pystyis tekee, koska mä varmaan oikeesti tekisin ihan hirveesti töitä jos mä vaan voisin tehdä. Ja jos vaan jaksais tai voimavarat riittäs.”
Tutkimuksiimme osallistuneiden nuorten ihannetyössä kohtaavat omat arvot, työelämän oikeudenmukaisuus sekä mahdollisuus tehdä työtä omien voimavarojen mukaan ja tukea saaden. Työ on nuorille itsen toteuttamisen väline myös vaihtoehtoisten työelämäpolkujen kautta. Aina aikuisyhteiskunnan toimijat eivät tunnista nuorten omaehtoisia työelämäpyrkimyksiä, eivätkä he osaa riittävästi tukea nuoria niiden saavuttamisessa.
Työmarkkinakansalaisuudella on myös nurja kääntöpuoli
Monet nuorisotutkijat ovat kiinnittäneet huomiota nuoria aktivoivan työvoimapolitiikan kiristymiseen 2000-luvun lopun talouskriisin seurauksena (esim. France 2016). Nuoria vastuutetaan yhä vahvemmin kouluttautumaan ja hakemaan töitä, myös tilanteessa, jossa työmarkkinat ovat voimakkaassa muutoksessa ja nuorten työsuhteista on tullut yhä epävarmempia (Crisp & Powell 2017). Kiinnittyminen työmarkkinakansalaisuuteen ei välttämättä ole enää tae toimeentulosta ja turvallisuudesta.
On tärkeää kysyä ja pohtia, mitä tällaisissa olosuhteissa voidaan vaatia esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiltä, epävarmoissa työsuhteissa olevilta ja erilaisia tukipalveluja tarvitsevilta nuorilta? Millaisia mahdollisuuksia heillä on vastata työmarkkinoiden odotuksiin ja yhteiskunnan heihin kohdistamiin paineisiin?
Tutkimusaineistossamme nuoret tuovat esiin, että usein aikuiset näkevät heidät vain tulevaisuuden työntekijöinä, joiden tulisi edetä työelämäpolullaan sujuvasti ja suoraviivaisia valintoja tehden. He vaativat paineiden vähentämistä sekä aikaa ja tukea työelämäkysymysten miettimiseen. Nuoret toivovat mahdollisuuksia rakentaa työelämäpolkujaan myös omista lähtökohdistaan käsin, ei pelkästään järjestelmän ehdoilla. Heille on tärkeää voida olla nuori ja etsiä omaa tapaansa olla yhteiskunnan jäsen:
“Ja mun mielestä pitäis kyllä kans niitä paineita poistaa siitä, et kun tulevaisuutta pitää miettiä niin paljon, niin nuoresta lähtien. Että ala-asteella puhutaan että no näin sitten yläasteella, ja yläasteella puhutaan, että no näin sitten lukiossa, ja lukiossa puhutaan, että no näin sitten yliopistossa, että se on semmosta, ei anneta aikaa olla vaan siinä hetkessä. Vaan se on koko ajan tulevaisuuden tuputtamista et, mitä sä aiot tehdä ja, näin. […] Ja ajatellaan sitä sillai vaan, et no teistä tulee meille työvoimaa ja, tai jotenkin sillai et valmistu mahdollisimman pian niin pääset töihin ja sitten voit olla 50-60 vuotta siinä samassa työssä ja siinä oli sun elämä.”
”No varmaan sitten justiin että ku, alkaa olla, tuntee sitä yksinäisyyttä ja, tulee ahdistusta siitä että ku ei saa, vaikka yrittäiski töitä, mut ei pääse, siihen kiinni siihen (arkeen) elämään niin sit alkaa tuntuu jotenkin epätoivoselta, voi sitte.”
Työmarkkinakansalaisuuden ideaalista poikkeavat nuoret nähdään yhteiskunnassa helposti ongelmana. Työelämän ulkopuolella olevia nuoria lähestytään diagnoosien kautta, ja heidät pyritään ”terapoimaan” takaisin yhteiskunta- ja työmarkkinakelpoisiksi toimijoiksi (Brunila ym. 2021). Tämä ahdistaa monia, mistä kertovat esimerkiksi seuraavat aineistoesimerkit:
“Sit ois se, et saa tavallaan jutella jonkun ihmisen kanssa, joka ei ota sua vaikka jonakin sairautena tai pyri sitä aktiivisesti ratkomaan. Koska just jos sä meet jonnekin psykiatrian polille, niin siellä sä oot joku tietty sairaus tai diagnoosi”.
”Jos sitä on esim. hyljeksytty työpaikalla tai muuten elämässä ni, voi tuoda semmosta et ei jaksa enää yrittää mitään. Sitte tulee semmonen epäonnistuneisuuden tunne että, ei oo hyvä missään ni, ei jaksa sitte yrittää enää ollenkaan.”
Kriittisten nuorisotutkijoiden mukaan nuorilla ei todellisuudessa ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia toteuttaa työmarkkinakansalaisuuden vaatimuksia. He ovat tilanteessa, jossa aikaisemmille sukupolville itsestään selvät ihanteet kasvavasta palkkatasosta tai omistusasunnosta saattavat olla mahdottomia saavuttaa (esim. Walsh & Black 2020). Samalla nuorten väliset erot kasvavat ja lisäävät eriarvoisuutta. Yhteiskunnan palvelu- ja tukijärjestelmä ohjaa heitä usein kapeasti vain työmarkkinoille, sivuuttaen heidän muut mahdolliset tuen tarpeensa, mitä eräs tutkimukseen osallistunut nuori nainen kuvasi näin:
”Mun mielestä ihmisessä pitäis ensin keskittyy siihen, että miten sä voit, onko sulla elämässä kaikki hyvin ja sit vasta sitä, että no, miten sä työllistyt. […] On se tosi vaikee sun innostuu jostain työkokeilupaikasta, jos sä tuut silleen perheestä, jossa sanotaan vaikka, että sun vanhemmilla on joku alkoholiongelma ja sä olet ite vaikka alottanu päihteiden käytön. Ja sitten sulle vaan sossusta tai kelasta sanotaan, että sun on pakko mennä työkokeiluun tai et saa rahaa. Niin ei se oo se apu, mitä se ihminen oikeesti tarvitsee. Ei oo se, että hänet pakotetaan työelämään, vaan hän olis kaivannu jotain ihan muuta.”
Aktiivisesta työmarkkinakansalaisuudesta elettyyn kansalaisuuteen
Kansalaisuuteen liittyvät normatiiviset oletukset estävät näkemästä nuorten moninaisia tapoja kuulua yhteiskuntaan (Harris, Cuervo & Wyn 2021). Ne myös vaikeuttavat ymmärrystä siitä, miten kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta ja mahdollisuuksista toimia siinä ovat yhteydessä nuorten hyvinvointiin.
Tutkimustemme perusteella ehdotamme, että työmarkkinakansalaisuuden sijaan, tai ohella, yhteiskunnan jäsenyys ymmärrettäisiin myös ”elettynä kansalaisuutena” (esim. Lister 2007). Eletyn kansalaisuuden käsite nostaa esiin merkityksiä, joita ihmiset liittävät yhteiskuntaan arkielämässä toimimisen ja siinä muotoutuvien kokemusten kautta. Käsite ottaa huomioon paitsi osallistumisen työelämään, myös esimerkiksi ihmisten sosiaaliset suhteet, yhteistyöverkostot, kulttuurisen pääoman ja elämän materiaaliset puitteet. Eletyn kansalaisuuden näkökulma auttaa kiinnittämään huomiota siihen, että kansalaisena toimimisen mahdollisuudet muuttuvat elämänkulun myötä – ottaen huomioon myös sen, että ihmiset eivät aina voi päättää omasta elämänkulustaan.
Kun nuorten yhteiskuntaan kuulumista ja siinä toimimista lähestytään eletyn kansalaisuuden kautta, voidaan nähdä, miten nuoret itse toteuttavat kansalaisuuttaan omassa arjessaan ja millaisin tavoin he rakentavat kuulumistaan yhteiskuntaan. Tutkimuksistamme käy ilmi, kuinka nuorten kansalaisuuden ”teot” (Isin 2008) ja niille antamat merkitykset osittain myös poikkeavat siitä, miten aikuisyhteiskunta ja uusliberaali politiikka kansalaisuutta hallinnoivat. Nuorille tärkeitä kansalaisina osallistumisen ja vaikuttamisen teemoja ovat esimerkiksi ympäristöön, nuorten väliseen solidaarisuuteen ja ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset.
Keskustelu kestävästä hyvinvoinnista
Kirjoitussarjassa on pohdittu eri näkökulmista, mitä kestävä hyvinvointi merkitsee ja miten nuoret voitaisiin ottaa vahvemmin mukaan tulevaisuuden kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen. (Ks. kirjoitussarjan aiemmat osat.) Esimerkiksi Tuula Helne ja Tuuli Hirvilammi ovat tuoneet esiin, että kestävä hyvinvointi edellyttää ymmärrystä ihmisen perustarpeista ja siitä, mikä merkitys yhteiskunnallisen osallisuuden kokemisella on hyvinvoinnin kannalta.
Tämän kirjoituksen kannalta keskeinen kysymys on, miten vallitsevat koulutus- ja työllisyyspolitiikan rakenteet tunnistavat nuorten yhteiskuntaan kuulumisen tarpeita ja kokemuksia. Millaisia kansalaisena toimimisen mahdollisuuksia jatkuvasti muuttuva työelämä heille tarjoaa (tai ei tarjoa)? Entä miten luomme nuorille palkkatyöstä riippumattomia kansalaisuuden ja hyvinvoinnin rakentamisen mahdollisuuksia, jos tai kun tulevaisuudessa säännöllistä palkkatyötä riittää yhä harvemmille ja kun ilmastonmuutoksen ja ihmisoikeuksien kaltaiset kysymykset korostuvat nuorille tärkeinä kansalaisina toimimisen motiiveina?
Näitä kysymyksiä pohdittiin useissa tutkimusaineistoissamme. Nuorilla oli monia tärkeitä ideoita, joita aikuisyhteiskunnan olisi syytä kuunnella.
Haastattelija: ”Onks, muita tapoja mitä vois tehdä ja tuntee itsensä yhteiskunnas arvokkaaks?”
Haastateltava (1): ”Hyväntekeväisyys.”
Haastateltava (2): ”Hyväntekeväisyys ja harrastukset. Jos kuuluu ihan vaikka johonki, sählyjoukkue, ihan joku sellanen, lentopallo, ihan mikä tahansa sitten siellä saa aikaan jotain niin sitten tietenkinhän siinä arvo nousee itessään, itsetunto, että no niin mä onnistuin tässä näin ihan tiimissä tai yksinkin. Oot silleen, vaikka jotain yksilölajia niin, sitten tietenkin, harrastukset ja justiinsa, tollanen hyväntekeväisyys ja, kaikki.”
Haastateltava (3): ”Ja tavallaan kaikki missä sä sitte onnistut, niin sitä pitäs arvostaa. Että, ihan pienetkin asiat että niissä sit pitäs kehua ja, silleen.”
Haastattelija: Et kaikella tekemisellä on arvo ja positiivista merkitystä?
Haastateltava (3): Niin et pitäs varsinkin muistaa sit muille, kertoa et jos ne on tehny hyvin juttuja ja tällästä niin pitäis muistaa aina kehua toisia ja kertoa niille se, koska se voi olla taas jolleki se päivän paras kohta, et sä ootki saanu jonkun kehun jossakin, vaikka ihan pienestäkin asiasta, niin se ois mun mielest tosi tärkeetä. (—) Ja varmaan vähän nostaakin itsetuntoa sitte ku, kuulee jostaki et sä ootkin tehny jonku asian hyvin.
Nuoria ja nuorten elämää ei voida ymmärtää ilman että tarkastellaan samalla niitä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia sidoksia ja rakenteita, jotka säätelevät heidän toimijuuttaan ja tekevät toiminnan mahdollisuuksista myös eriarvoisia. Tässä kirjoituksessa olemme lähestyneet asiaa työmarkkinaosallisuuden kautta. Se on nuorten elämässä yksi keskeisistä hyvinvoinnin ja osallisuuden lähteistä, mutta samalla varsin kuvaava esimerkki siitä, kuinka erilaiset yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät määrittävät nuorten hyvinvoinnin mahdollisuuksia.
Hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen osallisuuden kysymyksissä on mielestämme tärkeintä kysyä nuorilta itseltään, mitä kestävä hyvinvointi merkitsee ja mitä hyvin voiminen edellyttää. Tutkimuksiimme osallistuneiden nuorten ja nuorten aikuisten mielestä hyvinvointi on ennen kaikkea mahdollisuutta olla oma itsensä. Sen vuoksi on tärkeää haastaa yhteiskunnallisia toimijoita – tai kaikkia aikuisia – pohtimaan, miten voisimme tehdä yhteiskunnasta sellaisen, jossa jokainen nuori voisi kokea mahdolliseksi olla oma itsensä ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin hän on. Näihin kysymyksiin pyrimme löytämään vastauksia työn alla olevissa väitöstutkimuksissamme.
Teksti: Jenni Kallio ja Susanna Ågren
Lähteet
Brunila, K., Harni, E., Saari, A. & Ylöstalo, H. (2021) Terapeuttinen valta — Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Tampere: Vastapaino.
Crisp, R. & Powell, R. 2017. Young people and UK labour market policy: A critique of ‘employability’ as a tool for understanding youth unemployment. Urban Studies 54 (8), 1784–1807.
Farrugia, D. 2019. How youth become workers: Identity, inequality and the post-Fordist self. Journal of Sociology 55 (4), 708–723.
France, A. 2016. Understanding youth in the global economic crisis. Bristol: Policy Press.
Harris, A., Cuervo, H. & Wyn, J. (2021) Thinking about Belonging in Youth Studies. Cham: Palgrave Macmillan.
Isin, E. F. (2008) Theorizing Acts of Citizenship. Teoksessa Engin. F. Isin & Greg M. Nielsen (toim.) Acts of Citizenship. London: Zed Books, 15–43.
Kelly, P. (2017) Growing up after the GFC: responsibilisation and mortgaged futures. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education 38 (1), 57–69.
Lister, R. (2003) Citizenship. Feminist perspectives (2. painos). London: MacMillan.
Lister, R. (2007) Inclusive Citizenship: Realizing the Potential. Citizenship Studies, 11 (1), 49–61.
Werbner, P. & Yuval-Davis, N. (1999) Introduction: Women and the New Discourse of Citizenship. Teoksessa N. Yuval-Davis & P. Werbner (toim.) Women, Citizenship and Difference. Bloomsbury Publishing.
Kirjoittajien tutkimukset
Honkatukia, P., Kallio, J., Lähde, M. & Mölkänen, J. (2020) Omana itsenä osa yhteiskuntaa – Itsenäistyvät nuoret aikuiset kansalaisina. Tampereen yliopisto.
Ågren, S., Pietilä, I. & Rättilä, T. (2020) Palkkatyökeskeisen ajattelun esiintyminen ammattiin opiskelevien työelämäasenteissa. Teoksessa Haikkola L. and Myllyniemi S. (toim.) Hyvää työtä! Nuorisobarometri 2019. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto, Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkosto, Opetus- ja kulttuuriministeriö, 157–178.
Ågren, S. (2021) Exploring Vocational Education Students’ Visions of a Successful Transition to Working Life from the Perspective of Societal Belonging. Journal of Applied Youth Studies 4 (1), 67–81.