Kirjoituksia kestävästä hyvinvoinnista -kirjoitussarjan viimeisessä osassa esitämme ALL-YOUTHin tutkimuksiin pohjautuvan teoreettisen tulkinnan siitä, miten nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen liittyy heidän hyvinvointiinsa. Lähestymme nuorten hyvinvointia moniulotteisesti, ymmärtäen sen kietoutuvan yhteen sekä nuorten osallistumistarpeiden että osallistumista kehystävien sosiaalisten, taloudellisten, poliittisten ja ekologisten ehtojen kanssa. Kirjoitus pohjautuu valmisteilla olevaan englanninkieliseen kirjaan, jossa kokoamme yhteen hankkeen tutkimuksia ja kokeiluja sekä kehitämme uudenlaista teoreettista viitekehystä nuorten osallistumisen ja hyvinvoinnin tutkimukseen.
Kriiseistä kestävään yhteiskuntaan yhdessä nuorten kanssa toimien
Tällä hetkellä ihmiskunta elää monien keskenään risteävien ja ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavien kriisien keskellä. Näitä ovat erityisesti ilmastonmuutos, maapallon ekologinen romahdus, geopoliittiset konfliktit ja niitä seuranneet sosiaaliset katastrofit, pakkosiirtolaisuus ja ihmisoikeusloukkaukset, vain muutamia mainitaksemme. Tällä hetkellä kriisit kietoutuvat yhteen monimutkaisin tavoin meneillään olevan COVID-19-pandemian kanssa. Useat samanaikaiset kriisit ja viheliäiset ongelmat herättävät pohtimaan, miten ihmiskunta selviää ja miten se pystyy tekemään välttämättömät muutokset uhkaavan tuhon estämiseksi. Miten sekä ihmisten että planeetan hyvinvointi voidaan turvata tulevia sukupolvia varten? (Ks. Ville Lähteen haastattelu, kirjoitussarjan osa 1.)
ALL-YOUTHin keskeinen lähtökohta on, että kestävän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen on kaikkien yhteinen ponnistus, johon tarvitaan myös nuoria ja sukupolvien välistä yhteistyötä. Olemme kokeilleet ja kehittäneen erilaisia osallistavia menetelmiä, joilla nuoret voivat osallistua nykyistä paremmin kestävän yhteiskunnan ja elämäntavan suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Empiiristen tutkimusten ja monien yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyn työn rinnalla olemme ALL-YOUTHissa kehitelleet teoreettisia näkökulmia siihen, miten nuorten tarpeet, yhteiskunnallinen osallistuminen sekä ihmisten, muiden elävien olentojen ja luonnon hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa. Valmistelemme parhaillaan englanninkielistä kirjaa, jossa esittelemme teoreettisten kehittelyjemme tuloksia sekä keräämme yhteen empiirisiä havaintoja ja reflektioita tutkimusretkiemme varrelta. Tässä kirjoituksessa avaamme joitakin kirjan keskeisiä ideoita.
Kuka saa määrittää, millaisia kansalaisia ja osallistujia nuoret ovat?
Nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja hyvinvointia käsitellään paljon nuoria koskevassa tutkimuksessa. Molemmista ilmiöistä on julkaistu viime vuosina valtava määrä tutkimuskirjallisuutta. Osallistumista on tarkasteltu monin tavoin, mutta usein argumenttina on ollut, että nuorten osallisuudessa (yhteiskuntaan kuulumisessa) ja osallistumisessa on ongelmia, jotka voidaan ratkaista ’aktivoimalla’ nuoria. (Ks. Kallio ja Ågren, kirjoitussarjan osa 4.)
Myös nuorten hyvinvointia on tutkittu monialaisesti. Tutkimusten johtopäätös on usein se, että aktivointi (tai terapointi) korjaa nuorten hyvinvoinnin ongelmia. Tämä tarkoittaa, että nuorille itselleen sälytetään vastuu siitä, pääsevätkö he elämässään eteenpäin tai voivatko he hyvin. Tämä on mielestämme ongelmallista, ja näin ovat todenneet monet muutkin tutkijat. Sen lisäksi olemme huomanneet, että niin tutkimuskirjallisuudessa kuin julkisessa keskustelussa nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja hyvinvointi hahmotetaan usein toisistaan täysin irrallisina kysymyksinä. Tulevan kirjamme tavoitteena onkin asettaa nuorten osallistumista ja hyvinvointia koskevat keskustelut vahvempaan vuoropuheluun toistensa kanssa.
Lisäksi problematisoimme sitä, miten aikuis- ja hallintokeskeisesti sekä nuorten osallistumista ja hyvinvointia tällä hetkellä tarkastellaan. Tällöin nuorten arkisten tekojen yhteiskunnallinen luonne jää usein ymmärtämättä, ja siten myös nuorten yhteiskunnallisen toimijuuden monenlaiset muodot. Monet nuoret hoitavat omia asioitaan institutionaalisessa järjestelmässä, he luovivat erilaisissa palveluissa, hakevat apua tai auttavat vertaisiaan sekä keskustelevat yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tällaiset nuorten arjen aktiivisen kansalaisuuden ilmentyvät jäävät helposti piiloon aikuiskeskeisessä ajattelussa. Aikuiskeskeisyys estää näkemästä, miten tiiviisti nuorten arkinen toiminta yhteiskunnassa liittyy hyvinvoinnin kokemuksiin.
Nuorten tekemiset leimataan julkisissa keskusteluissa usein epäpoliittiseksi tai itsekeskeiseksi somessa roikkumiseksi tai päämäärättömäksi haahuiluksi vailla laajempaa merkitystä. Toisaalta aikuisyhteiskunnan reaktioista päätellen nuorten näkyvää aktiivisuutta pidetään vääränlaisena tai jopa yhteiskuntaa uhkaavana. Esimerkiksi ilmastonmuutosta vastustaviin mielenosoituksiin osallistuneita nuoria on paheksuttu ja häiritty, jopa kohdeltu väkivaltaisesti. Heitä on kehotettu aikuisten määrittämiin tiloihin ja muotoihin toteuttamaan ”oikeanlaista aktiivista kansalaisuutta”.
Mikä ja kenen politiikka?
Nuorten yhteiskunnallisuuden toimijuuden vähättelyä voidaan tarkastella sukupolvien välisenä ohipuhumisena. Usein sen taustalla on tapa, jolla politiikka ja poliittinen osallistuminen määritellään. Perinteisissä lähestymistavoissa poliittisen osallistumisen merkitys yleensä kavennetaan vaikuttamiseksi poliittiseen järjestelmään ja päätöksentekoon, jolloin monet muut yhteiskunnallisen aktiivisuuden muodot jäävät huomiotta tai tulevat väärin tulkituiksi.
Kirjamme yhtenä lähtökohtana on nuorisotutkimuksen piirissä käyty kriittinen keskustelu poliittisen osallistumisen ymmärtämisestä liian kapea-alaisesti. Monet tutkijat ovat halunneet laajentaa osallistumisen käsitettä niin, että se kattaisi laajemman kirjon nuorille itselleen merkityksellisiä yhteiskunnassa mukana olemisen ja vaikuttamisen tapoja. Asetamme tämän keskustelun vuoropuheluun kestävää hyvinvointia koskevien teoreettisten ideoiden kanssa. Käytämme kirjassa käsitettä yhteiskunnallinen osallistuminen (societal participation). Tämän käsitteen kautta haluamme tavoittaa nuorten osallistumista mahdollisimman laaja-alaisesti ja monisyisesti, tehden näkyväksi erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen muotoja niissä ympäristöissä ja verkostoissa, joissa nuoret arjessaan elävät ja toimivat.
Tarveperustainen lähestymistapa nuorten osallistumiseen ja hyvinvointiin
Kirjassa kehittelemme teoriaa ja lähestymistapaa, jossa nuorten osallistuminen nähdään kontekstuaalisesti ja holistisesti yhteydessä ihmiselämää määrittäviin perustarpeisiin (’having’, ’belonging’, ’acting’) ja niiden varaan rakentuvaan kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin kokemukseen. Ymmärrämme hyvinvoinnin relationaalisessa suhteessa yhteiskuntaan ja niihin sosiaalisiin, poliittisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin, luontoon ja muihin eläviin olentoihin sekä ekologisiin ehtoihin, jotka määrittävät, miten yhteiskunnassa voi elää ja toimia.
Teoriamme on saanut inspiraatiota Erik Allardtin jo 1970-luvulla hahmottelemasta hyvinvoinnin (welfare) teoriasta sekä erityisesti Tuula Helneen ja Tuuli Hirvilammen tarveteoriasta. (Ks. Helne ja Hirvilammi, kirjoitussarjan osa 2.) Tämän mukaisesti ajattelemme, että jokainen meistä on tarvitseva ja haavoittuva olento, joka tarvitsee kukoistaakseen paitsi materiaalisia elämän edellytyksiä, myös – ja ennen kaikkea – merkityksellisiä sosiaalisia suhteita, ystäviä, kannattelevia yhteisöjä sekä yhteiskunnan, johon voi tuntea kuuluvansa. Tulkintamme mukaan yhteiskunnallinen osallistuminen ja äänensä kuuluviin saaminen itselle merkityksellisissä asioissa ovat olennaisia hyvinvoinnin ulottuvuuksia.
Tarpeiden näkökulma hyvinvointiin on keskeinen, koska se auttaa syventämään käsitystä siitä, millaiset ehdot määrittävät nuorten osallistumista, jotta niissä olevia osallistumisen esteitä on mahdollista identifioida ja muuttaa. Toistaiseksi niitä ei ole ymmärretty riittävän hyvin osallistumista koskevassa tutkimuksessa. Kun osallistuminen nähdään yhteydessä tarpeisiin ja hyvinvointiin, ei voida vaatia, että nuoret olisivat yhteiskunnassa ’aktiivisia’, jos heidän perustarpeensa eivät täyty, kuten silloin, kun heillä on vaikeuksia toimeentulossa, sosiaalisissa suhteissa ja henkisessä jaksamisessa, kun he ovat yhteiskunnan syrjäyttämiä ja kun he kokevat epävarmuutta ja ahdistusta omasta tulevaisuudestaan.
Samalla on muistettava, että nuorten aktiivisuus ja toimijuus ei aina näy ulospäin, jos emme osaa kiinnittää siihen huomiota. Hauraissakin asemissa olevat nuoret osallistuvat yhteiskunnassa monin tavoin, vaikka heidät usein leimataan voimattomiksi, poikkeaviksi tai aktivointia ja vahvistamista tarvitseviksi ei-kansalaisiksi. Nuorten osallistuminen on monenlaista, ja osallistumisen erilaisten ilmentymien nykyistä parempi tunnistaminen, tunnustaminen ja tukeminen lisäisi merkittävällä tavalla nuorten hyvinvointia.
Teksti: Tiina Rättilä ja Päivi Honkatukia