Suomessa on viime vuosikymmeninä panostettu lasten ja nuorten poliittista osallistumista tukevien rakenteiden ja välineiden kehittämiseen. Tässä kehittämistyössä ja laajemmin lasten ja nuorten osallistumista koskevissa tutkimuksissa ja arvioinneissa on kuitenkin vain harvoin keskusteltu vammaisista lapsista ja nuorista. Yhtä lailla harvassa ovat huomiot heidän puuttumisestaan erilaisilta osallistumisen areenoilta ja käytännöistä.
Eilen julkaistuun Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuun Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa (toim. Elina Pekkarinen & Anton Schalin) sisältyvässä artikkelissamme olemme pohtineet syitä tälle vammaisten lasten ja nuorten poliittista osallistumista koskevalle hiljaisuudelle. Tarkastelumme on kohdistunut viimeaikaisiin vammaisten lasten ja nuorten osallisuutta koskeviin tutkimuksiin, selvityksiin ja raportteihin, joita olemme analysoineet kysyen mistä oikein keskustellaan, kun puhutaan vammaisten lasten ja nuorten osallistumisesta. Näiden rinnalla olemme analysoineet viittä haastattelua, joissa vammaiset nuoret aikuiset kertovat omista poluistaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin.
Mistä keskustellaan kun puhutaan vammaisten lasten ja nuorten osallistumisesta?
Artikkelimme lähtökohtana on huomio siitä, että jos lasten ja nuorten osallistumista koskevassa tutkimuksessa on viimeaikana peräänkuulutettu huomion siirtämistä institutionaalisesta osallistumisesta lasten ja nuorten arkeen, ei vammaisia lapsia ja nuoria koskevassa tarkastelussa katse ole koskaan siirtynyt pois tästä arkisesta osallistumisesta. Osaltaan tämä johtuu siitä, että suomalaisessa lasten ja nuorten institutionaalista osallistumista koskevassa varsin vilkkaassa tutkimuskeskustelussa ei juurikaan ole käsitelty vammaisten lasten ja nuorten osallistumista. Toisaalta vammaisia lapsia ja nuoria koskeva tutkimus ei toistaiseksi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (Eriksson 2019; Koskinen 2020) ole tarttunut poliittisen osallistumisen problematiikkaan.
Hakiessamme syitä tälle tutkimusalojen eriytymiselle päädyimme pohtimaan eroja tavoissa käsitteellistää osallisuutta ja osallistumista. Viime vuosikymmeninä tehdyssä lasten ja nuorten osallistumista koskevassa tutkimuksessa on pyritty terävöittämään osallisuuden ja osallistumisen käsitteiden määrittelyä ja näiden välistä suhdetta (esim. Kiilakoski ym. 2015). Tätä on pidetty välttämättömänä, jotta on voitu ymmärtää eroja erilaisten lasten ja nuorten osallisuutta koskevien ja tätä tukevien toimenpiteiden ja rakenteiden välillä. Esimerkiksi Petri Paju (2007) on tarkastelussaan erotellut sosiaalista osallisuutta koskevan (osallisuus) ja demokraattisia prosesseja koskevan (osallistuminen) tulkinnan. Näin esimerkiksi erilaiset osallisuusprojektit voidaan eritellä sen mukaan, onko projektin tavoitteena syrjäytymisen ehkäiseminen (osallisuus) vaiko nuorten poliittiseen passiivisuuteen puuttuminen (osallistuminen). Yksinkertaistaen eroa osallisuuden ja osallistumisen välillä voikin hahmottaa analysoimalla, pyritäänkö tarkasteltavalla toiminnalla vaikuttamaan sosiaalisiin vai poliittisiin suhteisiin (Kiilakoski ym. 2015; Thomas 2007).
Keskusteltaessa vammaisista lapsista ja nuorista (sosiaalista) osallisuutta koskeva ulottuvuus ymmärrettävästi painottuu – puhutaanhan ryhmästä, jossa korostetusti koetaan ulkopuolisuutta vertaissuhteista ja jopa kiusaamista ja syrjintää (esim. Kanste ym. 2017). On tärkeää huomata, että kokemus kuulumisesta yhteisöön – eli sosiaalinen osallisuus – ei ole täysin erotettavissa poliittisesta osallistumisesta, vaan käytännön työssä nämä kulkevat käsi kädessä: molempiin on vaikutettava toisen toteutumiseksi (ks. Kiilakoski ym. 2015).
Lipsuvaa ja rajattua osallistumisen tarkastelua
Kun lähdimme lukemaan vammaisia lapsia ja nuoria koskevaa keskustelua juuri poliittisen osallistumisen käsitteelliset lasit silmillä, jouduimme nopeasti toteamaan, että sosiaalinen osallisuus hallitsee keskustelua ja poliittisen osallistumisen käsittely jää vähäiseksi. Jopa sellaisissakin tarkasteluissa, joissa pyrkimyksenä on tarkastella juuri osallistumista tehdään rajauksia, joiden seurauksena näkökulma edelleen jää kapeaksi eikä tavoita olennaisia poliittisen osallistumisen ulottuvuuksia.
Tulkitsimmekin, että käsitteellisen epäselvyyden vuoksi näkökulma saattaa lipsahtaa laajempaan osallisuuteen silloinkin kun pyrkimyksenä on tarkastella juuri osallistumista. Näin tapahtuu esimerkiksi Nordic Welfare Centerin tuoreessa raportissa See, listen and include: Participation for children and young people with disabilities in Nordic countries (Løberg & Montefusco 2021). Vaikka lähtökohtaisesti raportissa tarkastelu rajataan koskemaan osallistumista (participation), on painopiste kuitenkin lasten ja nuorten osallisuuden (inclusion) toteutumisessa ja vastaavasti syrjäytymisen torjunnassa. Lisäksi raportissa kuvatut välineet osallistumisen tukemiseen vaikuttavat paremminkin olevan joko kommunikaation tai sosiaalisen osallisuuden edistämiseen kohdennettuja kuin poliittista osallistumista koskevia.
Lasten ja nuorten oikeus osallistua kaikkeen heitä koskevaan päätöksentekoon tulee esimerkiksi edellä mainitussa raportissa nähdäksemme tulkituksi siten, että tämä oikeus koskee – ja rajautuu koskemaan – juuri kyseistä lasta tai nuorta suoraan koskevia päätöksiä. Näin ollen vammaisille lapsille ja nuorille olennaisina osallistumisen konteksteina näyttäytyvät ne erilaiset palvelut, joita he käyttävät. Vastaava tulkinta ja tästä seuraava rajaus näyttää koskevan myös laajemmin vammaisten lasten ja nuorten osallistumista koskevaa tutkimuskirjallisuutta, jossa hyvin vahvasti painottuu lasten ja nuorten osallistuminen (kuuleminen) erilaisissa palveluissa ja näitä koskevassa kehittämistyössä.
Nämä painotukset ja rajaukset ovat tarkoittaneet sitä, että keskeiset lasten ja nuorten osallistumisen areenat kuten lapsiparlamentit ja nuorisovaltuustot ovat jääneet tarkastelun marginaaliin. Ei ole kysytty miten vammaisten lasten ja nuorten osallistuminen toteutuu näissä ympäristöissä. Haastatelluille nuorille esimerkiksi nuorisovaltuustot näyttäytyvät ympäristönä, jossa osallistumisen esteet johtuvatkin fyysisten kynnysten sijasta hienovaraisemmista ulossulkemisen mekanismeista. Kriittisten kysymysten puuttuminen keskustelusta voi viestiä siitä, että näiden lasten ja nuorten osallistumisen oletetaan toteutuvan muissa ympäristöissä, esimerkiksi vammaisjärjestöissä. Mutta vaikka vammaisjärjestöt näyttäytyivät osalle haastatelluista väylänä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, kohdataan järjestökentällä samoja lasten ja nuorten kuulluksi tulemiseen liittyviä haasteita kuin muissakin instituutioissa.
Kohti inklusiivista osallistumista
Artikkelissa ehdotamme, että vammaisten lasten ja nuorten osallistumisen toteutuminen edellyttää sekä kriittistä tarkastelua, että useasta eri suunnasta tehtävää kehittämistyötä. Toisaalta on tarkasteltava kriittisesti olemassa olevia lasten ja nuorten institutionaalisia osallistumisen rakenteita ja käytäntöjä, kuten oppilaskuntia ja nuorisovaltuustoja kysyen, miten näissä nykyisin toteutuu vammaisten lasten ja nuorten osallistuminen ja millaisia osallistumisen esteitä näistä voidaan tunnistaa. Toisaalta on tarkasteltava niitä rakenteita, joiden kautta toteutuu vammaisten henkilöiden kuuleminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kysyen, miten näissä toteutuu lasten ja nuorten osallistuminen.
Keskeisenä haasteena näemme lisäksi osallisuutta koskevan kehittämistyön (ja tutkimuksen) eriytymisen. Vammaisten lasten ja nuorten osallistuminen ei voi jäädä omaksi ’erityisosallistumisen’ kysymyksekseen, jonka ratkaisemiseksi kehitetään erityisiä välineitä ja rakenteita. Inkluusion toteutuminen edellyttää työskentelyä, jossa olemassa olevia välineitä ja rakenteita edelleen kehitetään kaikille toimiviksi. Näin tarkasteltuna vammaisten lasten ja nuorten osallistumisen esteiden purkaminen ei ole vain vammaisalan asiantuntijoiden tehtävä, vaan tämä asettuu osaksi laajempaa kenttää, jossa haetaan ratkaisuja demokratian vahvistamiseen.
Reetta Mietola & Pekka Koskinen
Kirjoittajat tekevät tutkimusta vammaisten ihmisten poliittisesta osallistumisesta Vammaisaktivismia tekemässä -tutkimushankkeessa ja ALL-YOUTH-hankkeessa.
Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa -julkaisu on avoimesti luettavissa ja ladattavissa täältä.
Lähteet:
Eriksson, S. 2019. Vammaisten asema, vaikuttaminen ja digitaalisuus – liikkumisrajoitteisten nuorten kiinnostuksen kohteet ja mielekkään toimintamuodot yhteiskunnassa. Invalidiliiton julkaisuja R.29.
Kanste, O. , Sainio, P., Halme, N. & Nurmi-Koikkalainen, P. 2017. Toimintarajoitteisten nuorten hyvinvointi ja avun saaminen – toteutuuko yhdenvertaisuus. Kouluterveyskyselyn tuloksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tutkimuksesta tiivisti 24, elokuu 2017.
Kiilakoski, T., Gretschel, A. & Nivala, E. 2015. Osallisuus, kansalaisuus, hyvinvointi. Teoksessa A. Gretschel & T. Kiilakoski (toim.) Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Julkaisuja 118. Nuorisotutkimusseura ry. Nuorisotutkimusverkosto, 9–33.
Koskinen, P. 2020. “Mä en ensin mieltänyt itseäni mitenkään niinku aktivistina”: kertomuksia nuorten vammaispoliittisesta aktivismista. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
Paju, P. 2007. Nuorten valtakunnallinen osallisuushanke. Nuorisotutkimusseura ry. Nuorisotutkimusverkosto. Verkkojulkaisuja; No. 18.
Thomas, N.P. 2007. Towards a theory of children’s participation. The International Journal of Children’s Rights 15, 199–218.