Oletteko huomanneet, kuinka kansainvälinen ja myös suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu ovat siirtyneet hyvinvointi-ajattelusta kohti hyvin tekemisen ihannointia?
Hyvin tekemisen ajattelussa kansalaisia – varsinkin lapsia ja nuoria – vastuutetaan kantamaan yhä suurempaa vastuuta omasta itsestään ja valinnoistaan. Vastuuttaminen näkyy yhteiskunnassamme kaikkialla, niin kouluissa ja terveyshuollossa kuin luonnonsuojelussa.
Viimeaikaiset uudistukset Suomessa korostavat nuorten suurempaa vastuuta työllistymisestään, ja heidän pitää aktiivisesti etsiä työtä. Toki tämä on tärkeää, mutta talouden ja politiikan päättäjät eivät taida ymmärtää, miten erilaisessa asemassa esimerkiksi maaseudulla asuvat nuoret tai maahanmuuttajanuoret ovat verrattuna kasvukaupunkien nuoriin.
Vastuuttamisen talousajattelu näkyy nuorten pahoinvoinnissa
Yhteiskunnallisessa keskustelussa nuorten vastuuttamista on perusteltu niin taloudellisilla kuin teknisillä syillä. Kriittisesti tarkasteltuna tämän tapaista ”well-doing”-ajattelua voidaan pitää asiantuntijavallan tavoitteena toisin kuin ”hyvinvointia”, joka on perimmäinen tavoite demokraattiselle oikeusvaltiolle.
Hallintorakenteet ja vaatimukset, jotka eivät tue nuorten hyvinvointia vaan vastuuttavat heidät, tukevat ”symbolista väkivaltaa” – tilannetta, jossa voimakkaat toimijat hyödyntävät etuoikeuksiaan saada voimavaroja ja valtaa. Tunnettu ajattelija Bourdieu on nähnyt symbolista väkivaltaa eri tasoilla, yksilöiden, kotitalouksien, yhteisöjen ja valtion. Myös meillä Suomessa heikommassa asemassa olevien kansalaisryhmien vastuullisuudesta, taloudellisesta hyvinvoinnista ja koulutuksesta on tullut taktiikka, jolla parannetaan tehokkuutta.
Perustuen tutkimusryhmämme tuloksiin uskallan väittää, että mitä pidemmälle vastuuttamisen talousajattelu menee, sitä näkyvämmäksi varsinkin nuorten pahoinvointi tulee yhteiskunnassamme.
Vastuuta vain omasta hyvinvoinnista?
Vastuuttamiselle ei tunnu näkyvän loppua, ja siitä on tullut globaali ilmiö, joka on laskeutunut myös Pohjoismaihin, jotka ennen olivat niin ylpeitä ”hyvinvointiyhteiskunnistaan”. Jopa pohjoismaiset ajattelijat korostavat hyvin tekemistä erilaisten kansalaisryhmien hyvinvoinnin sijaan. Edes tutkijoista harvat kritisoivat vastuullistamista ja näkevät todellisuutta, jossa vastuullistamisesta tulee keino siirtää vastuuta niille, joilla on vähiten mahdollisuuksia kantaa vastuuta.
Kun vastuuttamisen ilmiö yhdistetään ”well-doing”-ajatteluun, tullaan tilanteeseen, jossa Helsingin Keskuspuistossa juoksevan nuoren ei enää tarvitse välittää toisesta nuoresta Ilomantsin Tyrjänsaaressa, koska hän on vastuussa vain omasta terveydestään, omasta koulutuksestaan ja omasta tulevaisuudestaan – niin kuin kunnon ”vastuullisen kansalaisen” tuleekin.
Ne aikuiset, joilla on yläkouluikäisiä lapsia, ovat varmasti pohtineet kesän aikana, tuliko ohjattua lasta oikeisiin valintoihin, miten alkanut kouluvuosi menee, ja mihin tulevaisuuden valintoihin nuori törmää jatkossa. Mutta entä jos vanhempi onkin aivan liian kiireinen ”well-doing”-vanhempi, joka myös haluaa juosta eikä miettiä teininsä oppiainevalintoja ja kasvatusta?
Irmeli Mustalahti
Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimuksen johtaja
Professori, Itä-Suomen yliopisto