Hybridiopetus: Älä jää yksin hybridiopetustilanteeseen

Hybridiopetustilanteen hallitseminen voi yksin olla hektistä. Opetustilanteen kuljettamisessa, puheenvuorojen jakamisessa, chatin seuraamisessa sekä teknisten laitteiden hallinnassa samanaikaisesti voi olla yhdelle opettajalle paljon tekemistä ja teknologia voi aiheuttaa haasteita, jolloin toinen vetäjä tai tekninen apu voi tuoda helpotusta ja vähentää kiireen tuntua.

Mitä tarvitsen?

Toisen henkilön, joka vastaa ennalta määrätyistä tehtävistä ja tukee hybridiopetusta keventämällä vetävän opettajan taakkaa ennen opetustilanteen alkua, sen aikana tai sen jälkeen.

Mitä minun tulisi huomioida?

Määritä ensin minkälaisiin tehtäviin toivoisit apua ja onko apu toistuvaa vai kertaluontoista. Tämän jälkeen on helpompi määrittä, kuka tällaista apua voisi tarjota. Teknisissä, laitteistoja ja tiloja koskevissa avuntarpeissa kannattaa kääntyä IT-palveluiden puoleen. Jatkuvaa apua opetustilanteiden kuljettamiseen ja kaikkien osallistujien huomioimiseen voi löytyä kollegoilta pariopettajuuden kautta, kurssiassistentin muodossa tai osallistamalla kurssin opiskelijoita. Ennen yhteistyön aloittamista on hyvä keskustella siitä, mitkä tehtävät ovat kenenkin vastuulla.

Opiskelijoiden osallistaminen on mahdollisuus hybridiopetuksessa, mutta toiminnan pelisäännöt on hyvä miettiä tarkkaan kuten muutkin kurssin säännöt. Opiskelijoita osallistuttaessa tulee pohtia, miten opiskelijoiden osallistuminen huomioidaan kurssilla. Kurssiassistenttina toimiva opiskelija on yleensä työsuhteessa, mutta kurssin opiskelijoiden kohdalla on hyvä ottaa huomioon, ovatko kevyet avustavat tehtävät, kuten chatistä vastaaminen, osa kurssille osallistumista, tarjotaanko toiminnasta lisäpisteitä, joilla on positiivista vaikutusta kurssin arvosanaan tai voisiko se korvata jonkin kurssin tehtävistä.

Lue lisää: