Vaihtoehtoja opetusvideoiden tekemiseen

Videomateriaalit mahdollistavat opetettavan asian havainnollistamisen ja asian omatahtisen opiskelun. Opetusta voi videon avulla katsoa useita kertoja ja kerrata tai syventyä tärkeimpiin kohtiin itselle sopivaan tahtiin ja aikaan. Opetusvideo on usein käsikirjoitettu, jotta opeteltava asia saadaan mahdollisimman tiiviisti ja havainnollisesti esitettyä. Reaaliaikaisen luennon tai opetuksen tallentaminen taas vapauttaa ajasta ja paikasta. Tallenne mahdollistaa ajansiirron eli kyseisestä opetustapahtumasta poissaolijat pääsevät tunnille mukaan jälkikäteen. Myös muille asioihin palaaminen ja kertaaminen on tallenteen kautta mahdollista.

IT-käsikirjaan on koottu yhdelle sivulle eri tavat videomateriaalien tuottamiseen. Sivulta löydät linkit tarkempiin ohjeisiin ja palveluiden kuvauksiin.

videopalvelut

Yllä oleva kuva tiivistää palvelut yhteen kuvaan, josta selviää myös valitun tavan vertailu muihin palveluihin käytön helppouden, laadun ja resurssien tarpeen kohdalla. Omalla koneella tehtyjen materiaalien toteutus on usein nopeaa, kun erillisiä laitteita, tiloja tai palveluita ei tarvitse varata tai sopia. Kuitenkin videon laatu äänen ja kuvan osalta saattaa olla parempi erityistilojen laitteilla kuvattaessa. Kannattaakin miettiä minkälaiseen tarpeeseen videota ollaan tekemässä. Opettajan tervehdysvideo kurssilla tuskin kaipaa TV-studio-tason tuotantoa, kun taas pitkään käytössä pysyvän opetus- tai markkinointivideon laatuun kannattaa panostaa enemmän.

Oma kone:

  • Oma kone sopii hyvin välineeksi, kun haluat tehdä verkkoluentoja, luentojen tallennuksia ja opetusvideoita, joissa kuvattava kohde on rajattu tietylle alueelle (näytön kaappaus ja/tai puhuva pää). Se on myös usein nopein tapa tuottaa videoita, sillä voit tehdä videon tutulla laitteella ja siellä missä työskenteletkin.
  • Huomioi: 
    • Rauhallinen työpiste ja taustaäänien minimointi. Hyvä mikrofoni ja kamera riittävän videolaadun takaamiseksi. Erityisesti hyvä äänenlaatu parantaa videon laatua.
    • Software centeristä voit ladata tarvittavat ohjelmistot. Lue lisää

Lainalaitteet:

  • Vaikka materiaalin tekeminen onnistuu mainiosti omalla koneella, voi erillisen mikrofonin tai kameran hankkiminen olla tarpeen paremman äänen tai kuvan laadun takaamiseksi. Laitteita ei tarvitse tilapaistä käyttöä varten itse hankkia, vaan Tampereen korkeakouluyhteisöllä on erilaisia kameroita, mikrofoneja ja videosalkkuja lainattavissa. 
  • Huomioi:
    • Kysy laitteista IT-helpparista ja sovi laitteen varaamisesta ajoissa

Videointitilat:

  • Kampusten videointitilat ja studiot,joissa tila on valmiiksi varusteltu sopivin laittein, sopivat erityisesti etukäteen valmistelujen opetusvideoiden tekemiseen. Tiloja löytyy myös luentotallennusten tekemiseen ja esim. hybridiopetukseen, jossa osallistujia on sekä paikanpäällä että etänä.  Lisäksi käytössä on Podcast-tila äänitallenteiden tekemiseen ja Digiportti-tilat eri kampusten tilojen yhdistämiseen.
Lue lisää

Kaikista palveluista saat tietoa IT-käsikirjan ohjesivulta

Kaikki opetuksen digityökalut on koottu yhteen sipulimalliin

 

Vinkki päivitetty 6/2022