Tammikuussa 2021 voimaan tulleen oppivelvollisuuden laajenemisen myötä perusopetuksen päättävällä nuorella on velvollisuus jatkaa opintoja, kunnes hän täyttää 18 vuotta tai hän on suorittanut tutkinnon toisella asteella. Uudistus on herättänyt paljon keskustelua, ja siitä on esitetty myös kriittisiä arvioita. Tässä kirjoituksessa oppivelvollisuuden laajentamista pohditaan koulutusvalintojaan tekevien nuorten sekä ammatillisen koulutuksen opettajien kokemusten ja ajatusten näkökulmasta. Sekä nuorten että opettajien näkemys on, että uudistus on lisännyt ohjauksen ja tukipalvelujen tarvetta.
Sanna Marinin hallituksen esityksen (173/2020 vp) mukaisesti oppivelvollisuutta laajennettiin vuoden 2021 alusta 16 ikävuodesta 18 ikävuoteen. Uudistukselle asetettiin useita kauaskantoisia koulutus- ja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Sillä haluttiin taata, että jokainen suomalainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon, minkä toivotaan nostavan kansallista koulutus- ja osaamistasoa ja edistävän nuorten työllistymismahdollisuuksia. Tavoitteena oli myös ”kaventaa oppimiseroja, lisätä koulutuksellista tasa-arvoa ja antaa kaikille nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet kouluttautua kykyjensä mukaisesti” (mt., 82). Esityksellä pyrittiin niin ikään uudistamaan peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheen ohjausta, varmistamaan uudistuksessa tarvittavat ohjausresurssit, edistämään koulutuksen läpäisyä ja ehkäisemään opintojen keskeyttämistä. Käytännössä oppivelvollisuuslaki (1214/2020) asetti muun muassa kunnille, koulutuksen järjestäjille ja huoltajille uudenlaisia oppivelvollisen ohjaus- ja valvontavastuita.
Tässä kirjoituksessa pohdimme kriittisesti oppivelvollisuuden laajentamiselle asetettuja tavoitteita tuomalla esiin nuorten ja ammatillisissa oppilaitoksissa työskentelevien opettajien kokemuksia ja näkemyksiä. Nuorten näkökulmia on selvitetty ALL-YOUTH-hankkeen tutkimuksessa haastattelemalla 58 nuorta toisen asteen valmentavissa, ammatilliseen tutkintoon johtavissa ja lukio-opinnoissa syksyllä 2021 ja keväällä 2022. Lisäksi kirjoituksessa hyödynnetään huomioita opettajien pohdinnoista, jotka nousivat esiin ammatillisten oppilaitosten opettajille syksyllä 2022 Tampereen ammattikorkeakoulussa järjestetyssä koulutuksessa (1).
Nuorten näkökulmia
Hakuvelvoite ei vaikuta käytännössä, jos tietää mitä haluaa opiskella
Suuri osa haastatelluista nuorista – etenkin lukiossa opiskelevista – toi esiin, että oppivelvollisuuden laajeneminen ei vaikuttanut heihin henkilökohtaisesti, koska he olivat ehtineet jo suunnitella omat koulutusvalintansa. Uudistusta ei koettu ongelmalliseksi, jos nuorelle itselleen on selvää, mikä häntä kiinnostaa ja mihin hän haluaa hakeutua. Toisaalta haastatelluissa oli myös sellaisia nuoria, joiden urasuunnitelmat eivät vielä olleet selvillä ja joille ”pakollinen” ammatinvalinta tuotti vaikeuksia:
”Jos ei olisi ollut oppivelvollisuutta, mie olisin pitänyt välivuoden.” (Valmentavat opinnot)
”Mutta ei oikein tiennyt, että mihin pääsee ja mitä haluaa tehdä.” (Valmentavat opinnot)
”Tulee hirveä ahdistus ja stressi, kun ei tiedä vielä, että mitä haluaa.” (Valmentavat opinnot)
Osa haastatelluista nuorista totesi joutuneensa tekemään valintoja, jotka eivät vastanneet heidän omia mielenkiinnon kohteitaan. Näin ollen heidän motivaationsa opiskeluun on jo lähtökohtaisesti heikko:
”En vieläkään tiedä, mitä mä oikeasti haluisin opiskella ammatikseni, mutta oli sellainen paniikkiratkaisu, että kun jotakin on pakko opiskella, niin tulin sitten tänne.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
”Mulle vaan annettiin lista (–) mitä aloja on amiksessa ja sanottiin, että näistä pitää valita yksi ja mikään ei oikein tuntunut mielenkiintoiselta silloin (–) mutta oli pakko valita jotain, sitten otti vaan jonkun ja tiesi, että se ei tunnu omalta, niin ei sitä hirveän pitkään jaksanut.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot).
”Kyllähän se oli perseestä lähteä sinne alalle, mikä sua ei kiinnostanut. Ja sä tiesit, että se ei tule kiinnostamaan sua sielläkään, mutta sinne oli pakko mennä.” (Valmentavat opinnot).
Oppivelvollisuuden laajentamisen tuomaa hakuvelvoitetta kummasteltiin etenkin silloin, kun nuorella on tiedossa valmis työpaikka ja työhön vaadittavat taidot. Lisäksi epäkiinnostavalle alalle päätymisen todettiin aiheuttavan paikasta toiseen ajelehtimista.
”Jos on tavallaan töitä mihin ei tarvi koulutusta, kun on koko ikänsä sitä tehnyt, niin ei olisi tarvinnut mennä kouluun.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
”Sama tilanne, mikä mulla oli, ettei pääse välttämättä haluamaansa paikkaan, sitten joutuu kiertelemään ja kaartelemaan.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Kaikki eivät saa tarvitsemaansa tukea yhteishakuun
Osa haastatelluista nuorista toi esiin, että toiselle asteelle hakeutumiseen tarvitaan tietoa erilaisista opiskeluvaihtoehdoista hyvissä ajoin. Nuoret moittivat, ettei selkeää tietoa opintopoluista ole tarpeeksi:
”Mun mielestä olisi pitänyt tulla selkeämmin esiin se, että tästä ja tästä polkua pitkin pääsee tälle alalle.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
”No meillä, ku mä oon tuolta pikkukaupungista, niin siellä se opo niinku kerto lähinnä vaan, että mitä siellä on, että se ei edes tiennyt, että tämmöistä koulua on, ja eipä ne on niin kauheasti auttanut.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot).
Haastatteluissa mainittiin myös opintosisältöjen epäselvyydestä ja ammattinimikkeiden vieraudesta:
”Ei mulla ollut hirveästi käsitystä, mitä niihin [opintoihin] sisältyy (–) Voisi mun mielestä yläasteen lopussa jo [ohjata], että jos aiot hakea tälle alalle, mitä siihen sisältyy.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot).
”Mun mielestä se, että sä vaan sanot sen alan… joku sanoo vaikka merkonomi, ei välttämättä tiedä, mitä se tarkoittaa.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot).
Haastatteluissa opinto-ohjaajilta toivottiin myös riittävästi aikaa ohjattavan kohtaamiselle:
”Se oli vähän sellainen, kun aluksi meillä oli sellainen opo, josta ei oikein ottanut mitään selvää mitä se meinasi, ja se oli sellainen, että se ei kerennyt oikeasti kuunteleen oppilaita vaan se vaan sano ja teki ns. työnsä nopeaan.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Nuoret pohtivat myös hakuvelvoitteen ja keskiarvorajojen suhdetta. Keskiarvorajojen takia nuori voi joutua aloittamaan opinnot alalla, joka ei häntä todellisuudessa kiinnosta:
”Mä kuraattorin ja opon kanssa juttelin silloin, ja ne antoi aika plus miinus nolla -vastausta siihen, että sun on pakko hakea, sulla ei keskiarvo riitä hirveän moneen juttuun.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Keskiarvorajaa kritisoitiin varsinkin silloin, kun opinnot vaatisivat muutakin kuin kouluarvosanoissa mitattavaa osaamista:
”En mä usko, että pystyy keskiarvon perusteella katsomaan, pysyykö sulla vasara kädessä ja osaatko sä vai et.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Osa haastateltavista nuorista oli selvästi pahoillaan siitä, miten keskiarvo rajaa heidän tulevaisuuden mahdollisuuksiaan ja arvottaa heitä myös ihmisinä:
”Ainakin mulla jäi semmoinen kuva, että jos ei sulla ole tarpeeksi kova keskiarvo, et sä tule ikinä pääsemään mihinkään.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot).
”Jos sulla ei ole tarpeeksi hyvä keskiarvo, sä et ole mitään, sä olet täysnolla.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Jotkut haastatelluista ehdottivat jopa keskiarvorajan poistamista:
”Mun mielestä kaikille pitäisi antaa mahdollisuus, että jos ei muuten, vaikka ensimmäiset pari kuukautta lukiossa tai amikseen, mihin ei välttämättä keskiarvo riitä, sä saat mennä sinne ja sä saat koittaa sitä, että keskiarvo esimerkiksi ei määritä sitä, vaan sä pääset sinne suoraan.” (Ammatillinen oppilaitos, tutkintoon johtavat opinnot)
Ammatillisen koulutuksen opettajien näkemyksiä
Erityisen tuen tarve on lisääntynyt
Myös ammatillisten oppilaitosten opettajat ja ohjaajat tunnistavat hyvin ongelmat, joista nuoret puhuvat. Vastaavanlaisia kysymyksiä nousi esiin jo ammatillisen koulutuksen reformin (2) tiimoilta, mutta oppivelvollisuuden laajentaminen on tehnyt ne entistä näkyvämmäksi ammattioppilaitosten arjessa.
Oppivelvollisuusuudistuksen vaikutukset näkyvät jo siinä, että varsinkin yleisiin ammatillisiin oppilaitoksiin hakeutuu paljon opiskelijoita, jotka eivät siellä pärjää ilman erityistä tukea (Meriläinen 2022). Kun vielä peruskoulussa oppilaille on toimivia tukipalveluja oppimisen haasteisiin ja muihin nuoria huolettaviin asioihin, toisella asteella heidän oletetaan pärjäävän omin voimin. Monille nuorille muutos tulee shokkina. Opettajien kokemuksen mukaan nykyiset ammatillisen koulutuksen itseohjautuvuuden ja työelämään nopeasti sopeutumisen vaatimukset tuottavat isoja haasteita yhä useammalle opiskelijalle ja erityisen tuen tarpeet ovat lisääntyneet huolestuttavasti.
Voidaan ajatella, että tällaisessa tilanteessa opiskelijan opinnoissa etenemisen ja hyvinvoinnin kannalta parempi ratkaisu saattaisi olla paikka ammatillisessa erityisoppilaitoksessa, jossa kaikki opiskelijat saavat oppimiseensa lain turvaamaa yksilöllistä, monialaista ja moniammatillista tukea. Ongelmana kuitenkin on, että erityisoppilaitoksissa ei ole tarpeeksi opiskelupaikkoja.
”Mitä välii!” Valinnanpakko ahdistaa nuoria
Kuten nuoret, myös opettajat ovat huomanneet, että opintoihin hakeutumisen pakko ahdistaa monia peruskoulusta tulevia nuoria, jotka eivät vielä osaa tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Näin nuoret hakeutuvat ”väärille aloille”, jotka eivät heitä aidosti kiinnosta.
Niin ikään valinnaiset aineet tuottavat suurelle osalle opiskelijoista hankaluuksia. He eivät usein hahmota, mitä heidän kannattaisi valita, mitä valinnaisten aineiden sisällöt tarkoittavat, ja mitä hyötyä niistä on heille. Yksilöllisyys ja valinnanvapaus kaipaisivatkin rinnalleen vahvaa ohjausta. Monet opiskelijat ovat valintojensa ja tulevaisuuden urasuunnitelmiensa kanssa hukassa, eikä opettajilla ole aikaa antaa kaikille yksilöllistä ohjausta, jotta kunkin opiskelijan opintopolku olisi mahdollisimman mielekäs ja motivoiva.
Opettajat näkevät nykyisessä mallissa ongelmaksi myös sen, että yksilölliset opintopolut rikkovat arjen ja opintojen rutiinit. Sekavien yksilöllisten järjestelyjen sijaan nuoret kaipaavat selkeää lukujärjestystä, joka loisi arkeen ja opintoihin säännöllisen rytmin. Hyppäys peruskoulusta toiselle asteelle ei tarkoita, että nuoret yhtäkkiä kypsyisivät itsenäisiin valintoihin ja yksilöllistettyihin opintopolkuihin. Erityisesti peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheessa nuoret kaipaavat vielä turvallista ryhmää tai luokkayhteisöä, johon voi kokea kuuluvansa ja jossa kehittää sosiaalisia suhteita ja yhdessä toimimisen taitoja.
Ongelmia liittyy myös siihen, että tutkintotavoitteet ovat pysyneet samoina, mutta lähiopetusta on tuntuvasti vähennetty ja opetusta on haluttu siirtää suoraan työpaikoille. Opettajien mukaan tämä muutos ei ole onnistunut. Kun lähiopetusta on vähennetty, työssäoppimisen ja työssä pärjäämisen valmiuksia ei pystytä tukemaan riittävästi. Työpaikoilla ei puolestaan usein ole tarpeeksi resursseja opiskelijoiden ohjaamiseen, eikä työ- ja harjoittelupaikkoja yksinkertaisesti ole riittävästi.
Nämä puutteet näkyvät siinä, ettei opiskelijoiden osaaminen kehity tutkintotavoitteiden mukaisesti. Tällä on seurauksia sekä opiskelijoille itselleen että työnantajille. Toiselta asteelta valmistuu – tai ei valmistu lainkaan – nuoria, jotka kokevat osaamisensa jo valmiiksi riittämättömiksi, työelämän paineet liian koviksi ja oman hyvinvointinsa jo valmiiksi hauraaksi. Työnantajat ovat puolestaan tuoneet julkisessa keskustelussa esiin, että oppilaitokset eivät nykyisellään tuota riittävän osaavaa työvoimaa.
Uusia malleja ja toimintatapoja kaivataan
Käytännössä nykyinen yksilöllisiin opintopolkuihin perustuva ammatillisen koulutuksen malli ei opettajien mukaan vastaa tarkoitustaan. Opettajat kaipaavat joustavampia mahdollisuuksia rakentaa opiskelijoiden kanssa mielekkäitä työskentelytapoja, jotka antavat peruskoulusta tuleville nuorille aikaa ja tilaa kehittää omia opiskelu- ja työvalmiuksiaan. Nykyiset ammattioppilaitokset ovat valtaosin isoja yksiköitä, joissa ihmiset eivät tunne toisiaan eivätkä opettajat ehdi paneutua yksittäisten opiskelijoiden asioihin. Niiden sisällä voitaisiin kuitenkin kehittää toimintamalleja, joissa yhdistyvät opiskelijan omat tavoitteet ja toiveet, henkilökohtainen ohjaus ja yhteisön tuki sekä jokaisen osaamisen tunnustaminen ja arvostaminen yhteisössä.
Yhden kiinnostavan mallin tarjoaa Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa kehitetty ”Vauhtipaja”. Vauhtipaja on ravintola- ja cateringalalle valmistava matalan kynnyksen ryhmä, jossa eri syistä tukea tarvitsevat opiskelijat voivat viivähtää hetken tai opiskella pidemmän aikaa. Opiskelija tulee pajaan opettajan, opinto-ohjaajan tai kuraattorin ehdotuksesta. Opiskelu on yksilöllisesti joustavaa mutta kuitenkin tutkintotavoitteista. Viikossa on neljä työpäivää, mikä on todettu opiskelijoiden jaksamisen ja opinnoissa etenemisen kannalta sopivaksi tahdiksi. Vauhtipajassa opiskelee keskimäärin 10–15 opiskelijaa päivittäin, ja sitä vetää yksi opettaja sekä yksi ammatillinen ohjaaja.
Vauhtipajassa tärkeänä ei pidetä vain sitä, että opiskelijat edistyvät opinnoissaan vaikka siihen koko ajan pyritään. Tärkeää on myös se, miten opiskelija kohdataan ja millainen ilmapiiri ryhmässä on. Paja tarjoaa rauhallisen työympäristön, jossa uudet opiskelijat otetaan hyvin vastaan. Opiskelijat työskentelevät ruuan valmistuksen parissa yksilöllisin tavoittein ja ohjein, mutta kuitenkin yhteisönä jossa muodostuu kaverisuhteita ja jossa opiskelijat auttavat tarvittaessa toisiaan. Opettajat huolehtivat siitä, että työtehtävät ovat tutkintotavoitteiden mukaisia ja niihin suunnitellaan riittäviä mutta ei liian vaikeita osaamista kehittäviä tavoitteita. Näin opiskelija suoriutuu tehtävistä, hänen osaamisensa tunnustetaan ryhmässä ja hän saa tästä rohkaisevia kokemuksia.
Opiskelijat itse ovat olleet opiskelumalliin tyytyväisiä. He ovat edenneet opinnoissaan, saaneet uusia kavereita ja kokeneet tulevansa hyväksytyiksi ryhmässä omana itsenään, mikä on edistänyt heidän itseluottamustaan. Monet pajalla opiskelleet ovat todenneet, että ilman sitä he olisivat lopettaneet koulunkäynnin kokonaan. Tärkeäksi on koettu pajalaisten välinen vertaistuki.
Koulutukseen osallistuneet ammattioppilaitosten opettajat pohtivatkin myös yleisesti opiskelijoiden vertaistuen ja vertaisryhmien merkitystä. Nykyisessä yksilöllisiä polkuja korostavassa koulutusmallissa tämä jää joskus valitettavan vähäiseksi. Vertaistukea ja vertaisryhmätoimintaa erityisen tuen käytäntönä on kehitetty esimerkiksi Tampereen ammattikorkeakoulun koordinoimassa ”Pystyväksi ryhmässä” (PYRY)-hankkeessa (ESR 2020-2022), joka tarjoaa mallin opiskelijoiden omaan toimijuuteen ja osallisuuteen nojaavasta toimintatavasta oppilaitosyhteisössä. PYRY-toimintamallissa opettajat ja muut ohjaavat aikuiset toimivat opiskelijoiden rinnalla kumppaneina, joiden kanssa nuoret voivat pohtia hyvän elämän rakennuspuita ja etsiä erilaisia työllistymisen ja ansaintamahdollisuuksien vaihtoehtoja. Malli perustuu jokaisen oman osaamisen ja taitojen tunnistamiselle, jonka kautta tehdään näkyväksi ja hyväksytään ja arvostetaan ihmisten erilaisuutta, etsitään yhteistyön ja työnjaon tapoja sekä pohditaan yhdessä mitä osallisuus ja osallistuminen kullekin merkitsevät.
Muutoksia tarvitaan!
Oppivelvollisuuden laajentaminen on lisännyt jo aiempaan ammatillisen koulutuksen reformiin liitettyjä huolia siitä, miten ammatilliset oppilaitokset kykenevät vastaamaan yhtäaikaisiin muutospaineisiin, rahoitusleikkauksiin sekä ohjauksen ja opiskelijahuollon lisääntyviin tarpeisiin.
Uudistusta on kritisoitu myös siitä, että hallitus ei ole uudistusta tehdessään riittävästi kartoittanut nuorten tai ammattilaisten näkemyksiä siitä, mitä sen toteuttaminen käytännössä vaatii ja millaisia vaikutuksia sillä on oppilaitosten ja opiskelijoiden arjessa pärjäämiseen (ks. Juusola, Siponmaa & Tujula 2021). Tällä hetkellä kuilu tarpeiden ja puutteellisten opetus-, tuki- ja ohjausresurssien välillä on liian suuri, eikä oppivelvollisuuden laajentamiseen liitettyjä tavoitteita kyetä saavuttamaan toivotulla tavalla, kuten opettajien ja nuorten kokemuksista edellä ilmenee.
Tampereen ammattikorkeakoulussa toteutetussa koulutuksessa esitettiin näkemys, että ellei opetus-, tuki- ja ohjausresurssien vajetta pystytä korjaamaan, oppivelvollisuuslakia tulisi muuttaa siten, että opintoihin hakeutumisen ohella hyväksyttyä oppimistoimintaa olisi myös palkkatyöhön tai muuhun työn kaltaiseen tekemiseen osallistuminen. Myös säännöllinen osallistuminen esimerkiksi työpaja- tai yhdistystoimintaan tai ohjattuun harrastustoimintaan tai näiden jonkinlaiseen yhdistelmään voisi täyttää lain edellyttämän osallistumisen kriteeristön (ks. myös Johnson & Kiilakoski 2020). Näitä voisi tunnistaa ja tunnustaa osaksi ammatillisia toisen asteen tutkintoja myöhemminkin. Vaihtoehtojen mahdollistaminen toisi joustavuutta nuorten erilaisiin elämäntilanteisiin ja vähentäisi toisen asteen koulutukseen liittyviä paineita – ja toisaalta painottaisi oppivelvollisuuden rinnalla myös omaehtoista oppioikeutta.
Koulutuksessa päädyttiin ajattelemaan, että oppivelvollisuuslain piiriin kuuluvien nuorten kohdalla on tärkeää, että nuori pääsee kiinni säännölliseen elämisen ja tekemisen rytmiin turvallisissa oloissa, joissa hän saa jatkaa kasvuaan ihmisenä ja kansalaisena omista lähtökohdistaan, samalla sosiaalisia taitojaan ja yhteisöön kuulumista harjoitellen ja vahvistaen. Koulutuspolitiikassa olisi tärkeää tunnistaa ja tunnustaa oppivelvollisuuden ohella myös muita tapoja ja polkuja toteuttaa tätä keskeistä kasvutehtävää.
Ariela Tuikkanen, Susanna Ågren, Tiina Rättilä ja Katariina Hakala
Tuikkanen on toiminut harjoittelijana ja Ågren tutkijana ALL-YOUTH-hankkeessa. Rättilä on aiemmin toiminut tutkijatohtorina ALL-YOUTH-hankkeessa ja työskentelee nyt tutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Hakala toimii ammatillisen opettajankoulutuksen lehtorina Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Viittaukset:
(1) Koulutus toteutettiin osana Opetushallituksen rahoittamaa opetus- ja ohjaushenkilöstön täydennyskoulutushanketta, jonka tavoitteena oli kehittää erityisen ja vaativan erityisen tuen käytäntöjä perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheeseen. Hanketta koordinoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
(2) Vuonna 2018 toteutettu ammatillisen koulutuksen reformi mm. lisäsi työelämälähtöistä oppimista ja koulutuksen ja työelämän yhteistyötä, muutti opiskelijoiden opintopolut yksilökeskeisemmiksi ja ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän suoritepainotteiseksi sekä tiivisti ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta.
Lähteet:
HE 173/2020 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+173/2020. Viitattu 2.11.2022.
Johnson, Peter & Kiilakoski, Tomi (2020) Oppivelvollisuuden laajentaminen 2021? Arviointia uudistuksen kestävyydestä ja vaikuttavampia vaihtoehtoja. https://ek.fi/wp-content/uploads/2020/11/Oppivelvollisuusuudistus_raportti__Final_ok.pdf . Viitattu 23.1.2023.
Juusola, Henna, Siponmaa, Sara & Tujula, Matti (2021) Edistääkö laajennettu oppivelvollisuus nuorten yhdenvertaisuutta? ALL-YOUTH-hankkeen blogi 8.4.2021. https://www.allyouthstn.fi/edistaako-laajennettu-oppivelvollisuus-nuorten-yhdenvertaisuutta/. Viitattu 2.11.2022.
Meriläinen, Tiina (2022) Jokaisen oppijan yhdenvertaiset mahdollisuudet osaamisen kehittymiseen vaativat eri toimijoiden yhteisiä ratkaisuja. Kirjoitus AMKE Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksen verkkosivulla: https://www.amke.fi/ajankohtaista/blogi/kirjoitus/erityinen-ja-vaativa-erityinen-tuki-toisella-asteella.html Viitattu 16.12.2022.
Oppivelvollisuuslaki 1214/2020. https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20201214#Pidm45949345494448. Viitattu 2.11.2022.