Millainen on hyvä ja mieluisa kaupunki? Vastaus kysymykseen riippuu yksilöittäin, mutta kuitenkin yleensä voidaan saada seuraavanlaisia vastauksia: hyvät julkiset liikenneyhteydet, helposti saavutettavissa olevat palvelut ja niiden monipuolisuus, työpaikkojen monipuolisuus, erilaiset koulutusmahdollisuudet, kaupunkialueiden rauhallisuus ja turvallisuus sekä erilaiset verkostoitumismahdollisuudet. Etenkin nuorille nämä edellä mainitut puitteet voivat olla keskeisiä ja toimia hyvän kaupungin mittareina. Puitteille yhteistä on se, että ne vaativat tilaa, johon rakentaa infrastruktuuria edellä mainittujen seikkojen mahdollistamiseksi. Ongelmaksi helposti jää viheralueiden runsauden ja monipuolisuuden huomioon ottaminen
kaupunkiympäristössä. Betoniviidakko–sana kuvaa ilmiötä osuvasti.
Viheralueiden ei kuitenkaan kuuluisi vainua unholaan hyvän kaupungin mittarina. Tutustuessani eri aineistoihin ja tiedonlähteisiin, törmäsin ensimmäistä kertaa 3–30–300– sääntöön. Käytännössä sääntö tarkoittaa, että jokaisen kansalaisen tulisi nähdä omasta kodistaan vähintään kolme puuta, lähiympäristön latvustopeittävyys tulisi olla vähintään 30 prosenttia sekä etäisyys kotoa lähimmälle viheralueelle olisi vähintään 300 metriä (Konijnendijk 2022: 1). Lisäksi 3–30–300 viheraluesäännön noudattaminen on havaittu olevan yhteydessä parempaan mielenterveyteen (Nieuwenhuijsen et al. 2022: 1).
Tässä blogitekstissäni haluan keskittyä erityisesti siihen, millä tavoin kaupungin viheralueet vaikuttavat kaupunkilaisten mielenterveyteen ja mitä 3–30–300 viheraluesääntö mahdollistaisi kaupunkialueilla. Lisäksi tahdon nostaa esiin, mitä ristiriitoja voi ilmetä esimerkiksi aluesuunnittelua ohjaavista ohjesäännöksistä suhteessa viheralueiden merkittävyyteen.
COVID–19–pandemian myönteinen ponnahdus viheralueiden merkittävyyteen
Viimeisten vuosien aikana Suomessa ja maailmalla on ollut havaittavissa asennemuutosta kaupungin viheralueita kohtaan. Asennemuutoksen yhtenä vaikuttavana tekijänä voidaan pitää ensimmäisiä koronarajoituksia. Ne lisäsivät yhä enemmän ihmisten kiinnostusta kodin ja kaupungin viherkasvustoa kohden (Noszczyk et al. 2021: 9). Syynä tähän voidaan nähdä olevan ihmisten lisääntynyt aika sisätiloissa, mikä kasvoi koronarajoitusten myötä opiskelun ja työn siirtyessä etätyöskentelyyn. Samalla ne rajoittivat ihmisten kokoontumista sekä edistivät yksinäisyyden tunnetta, ainakin omalta osaltani. Tällöin itse näin lähiympäristöni viheralueet keinona irtautua hetkellisesti todellisuudesta. On kuitenkin todettava, että viheralueiden merkityksestä on keskusteltu jo ennen pandemiaa, mutta pandemia sysäsi aihealueen uudestaan relevantiksi.
Virhealueiden saavutettavuus kaupungeissa tukee hyvinvointia
Globaalin kaupungistumisen myötä yhä suurempi osa maapallon ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaupunkien kasvu ja kehitys ovat olleet huomattavia, minkä seurauksena kaupunkilaisten pääsy luontoon voi olla rajoitettua ja altistuminen tietyille ympäristöuhille, kuten ilmansaasteille ja melulle on kasvanut (Kaupunkivihreä: opas toimintaan 2017: 2). Suurimmasta osasta kaupungeista löytyy viheralueita, kuten esimerkiksi puistoja, mutta niihin täytyy käytännössä hakeutua itsenäisesti varta vasten oleskelemaan, jos tahtoo olla viherkasvuston ympäröimänä.
Noszczyk ym. (2021: 9) osoittavat tutkimuksessaan, kuinka vuorovaikutus luonnon kanssa vaikuttaa positiivisesti ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Kaupunkien viheralueet tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia yksilön mielenterveyden edistämisen tueksi. Ne toimivat esimerkiksi sosiaalisina kohtaamispaikkoina, tarjoavat useita erilaisia liikuntamahdollisuuksia, toimivat luovuuden ja inspiraation lähteenä, lisäävät onnellisuutta ja paikkaan kiintymistä sekä lieventävät stressiä ja ahdistusta.
Maller ym. (2005: 47–48) ovat korostaneet, että lyhyempi etäisyys kodista lähimmille viheralueille vaikuttaa positiivisesti yksilön psykologiseen hyvinvointiin sekä pitkäaikaiseen tyytyväisyyteen elämää kohden. On myös havaittu, että luonnossa olemisesta aiheutuva psykologinen reaktio liittyy mielihyvän tunteisiin, pitkäaikaiseen keskittymiseen tai kiinnostukseen, rentoutuneeseen valveillaoloon sekä kielteisten tunteiden, kuten vihan ja ahdistuksen vähentymiseen. Viheralueiden saavutettavuus ei siis ole pelkästään hetkellisesti onnellisuutta korostava tekijä. Viheralueiden on osoitettu vaikuttavan mielenterveyteen kannustamalla lisäämään fyysistä aktiivisuutta, kun ne sijaitsevat lähempänä yksilön asuinpaikkaa (Cohen–Cline, Turkheimer & Duncan 2015: 2).
Edellä esitetyistä syistä mielestäni kaupungin viheralueilla on keskeinen rooli hyvinvointimme tukemisessa eikä niiden merkitystä voida enää sivuuttaa kaupunkien aluesuunnittelussa. Viheralueille täytyy tehdä tilaa kaupungeissa; ne eivät ainoastaan ole ihmisten hyvinvoinnin tukena, vaan niillä on myös monia muita hyötyjä. Viheralueet esimerkiksi viilentävät kaupunki–ilmastoa, tarjoavat elinympäristöjä eliöille ja puhdistat ilmanlaatua. Tällaisilla ympäristöä konkreettisesti muokkaavilla viheralueiden vaikutuksilla on eittämättä vaikutus kaupunkilaisten henkiseen sekä fyysiseen terveyteen.
Rakennetaan tiiviitä kaupunkeja, joissa on paljon julkisia tiloja
Kaupungin viheralueista tutkitusti löytyy näyttöä, miten ne tukevat kaupunkilaisten hyvinvointia terveyden kaikilla osa–alueilla. Tästä syystä tutkimustieto on otettava huomioon uusien kaupunkirakenteiden suunnittelussa sekä täydennysrakentamisessa.
YK:n kaupunkisuunnittelusta annettu strategia painottaa tiivistä kaupunkirakentamista, mutta samalla korostaa julkisten tilojen merkitystä (UN–Habitat, 2023). Tästä aiheutuu ristiriita, sillä viheralueet lasketaan kuuluvan kaupunkirakenteen julkisiin tiloihin ja ne vievät paljon tilaa kaupungeissa. Tiivistymisrakentamisen näkökulmasta katsottuna asia on ongelmallinen. Kuten aiemmin mainitsin, viheralueiden säilyttäminen kaupunkialueilla on lähes välttämätöntä. Tiivistymisrakentamisesta mahdollistamat lyhyet etäisyydet ja sen avulla kaupunkilaisten kannustaminen liikkumaan jalan tai pyörällä eivät ole riittäviä korvaamaan viheralueiden terveyshyötyjä.
Kehitysideoita ja mahdollisia ratkaisuja kaupunkialueiden viheralueiden saavutettavuuteen
Viheralueiden merkitystä on siis alettu ymmärtämään kaupungeissa yhä enemmän muun muassa asumisviihtyvyyden kannalta mutta myös hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta, sillä niillä on todistetusti myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Näin ollen 3–30–300 viheraluesäännön liittäminen osaksi kaupunkisuunnittelua olisi mielestäni merkittävää ja varteenotettava kaupunkisuunnittelua ohjaava periaate, sillä tiedetään viheralueiden ja niiden läheisyydessä asumisen pidemmän aikavälin myönteiset vaikutukset yksilön mielenterveyteen.
Jos asiaa tarkastellaan laajemmassa mittakaavassa, voidaan todeta, että noudattamalla 3–30–300– sääntöä aluesuunnittelussa mahdollistetaan yhdenvertainen luontokokemus jokaiselle ihmisille heidän sosioekonomisesta asemastansa riippumatta. Näin yksilöille ei aiheudu ylimääräisiä kuluja viheralueille matkustamisesta. Sivuhuomiona voidaan todeta myös, että 3–30–300 viheraluesäännön avulla pystytään mahdollisesti vähentämään mielenterveyspalveluihin kohdistuvaa kuormitusta (Sinkonen, 2023).
Kriittisenä huomiona 3–30–300 säännöstä voidaan nostaa esiin kysymys siitä, miten sääntöä voidaan soveltaa jo rakennetuissa tai valmiiksi tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa. Sääntöä on helpompi soveltaa jo rakenteilla tai suunnitteluvaiheessa olevien kaupunkien kohdalla.
3–30–300 viheraluesääntö on yksi tapa lisätä viherkasvuston määrää ja saavutettavuutta kaupunkialueilla. Lisäksi olen blogitekstiäni kirjoitellessani miettinyt myös, millä muulla tavoin voidaan lisätä viheralueita ja viherkasvustoa tiiviiseen kaupunkirakenteeseen. Mieleeni juolahti seuraavanlaisia asioita: kaupunkiviljely ja viherseinät. Ne eivät ainoastaan lisää viherkasvuston määrää kaupungeissa, vaan tukevat myös yksilöiden sosiaalista sekä henkistä hyvinvointia. Etenkin kaupunkiviljely mahdollistaa yhteisöllisyyden tunnetta mutta myös kestävän kehityksen yhtä osa–aluetta, sosiaalista kestävyyttä.
Me nuoret olemme myös vastuussa siitä mitä lähiympäristössämme tapahtuu tulevaisuudessa. Kuitenkaan moni nuorista ei ole tietoinen omista vaikuttamismahdollisuuksistansa. Mielestäni on tärkeää, että nuorille annetaan mahdollisuus päästä vaikuttamaan lähiympäristössään tapahtuviin tai suunniteltuihin muutoksiin matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi monet nuorista käyttävät hyvin aktiivisesti sosiaalista mediaa, olisiko tulevaisuudessa mahdollista kehitellä jokin sovellus, mikä kantautuisi helposti nuorten näkyville? Sovellus voisi mahdollisesti lisätä nuorten kiinnostusta vaikuttaa lähiympäristönsä asioihin, sillä se olisi helposti saatavilla. Koen, että kun nuorten ääni saadaan kuuluviin, antaa se asiantuntijoille uusia näkökulmia ja tietoa sekä haastaa heidän omia mielipiteitään ja näkemyksiään asiaan kohden.
Emilia Suoranta
Teksti on kirjoitettu osana Itä-Suomen yliopiston Ihminen ja ympäristö -kurssia, jolla opiskelijat ovat kirjoittaneet tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista osana . Vuosina 2018-2023 ALL YOUTH-tutkimushanke on ollut kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa Pohjois-Karjalassa. Opetusmuoto tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kasvattaa työelämätaitojaan sekä erilaisille toimijoille mahdollisuuden saada tietoa ja kuulla nuorten näkemyksiä ajankohtaisista ympäristökysymyksistä.
Lähteet:
Cohen–Cline, H. Turkheimer, E. & Duncan, G. (2015) Access to green space, physical activity and mental health: a twin study. Epidemiol Community Health 69(6) 523–529. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25631858/
Konijnendijk, C. (2022) Evidence‑based guidelines for greener, healthier, more resilient neighbourhoods: Introducing the 3–30–300 rule. Journal of Forestry Research 34 821–830.
https://doi.org/10.1007/s11676–022–01523–z
Maller, C. Towsend, M. Pryor, A. Brown, P. & St Leger, L. (2005) Healthy nature healthy people: ‘contact with nature’ as an upstream health promotion intervention for populations.
Health Promotion International 21(1) 45–54. https://doi.org/10.1093/heapro/dai032
Nieuwenhuijsen, M–J. Dadvand, P. Márquez, S. Bartol, X. Barboza, E–P. Cirach, M. Borrell, C. & Zijlema, W–L. (2022) The evaluation of the 3–30–300 green space rule and mental health.
Environmental Research 215(2) 1–6. https://doi.org/10.1016/j.envres.2022.114387
Noszczyk, T. Gorzelany, J. Kukulska–Koziel, A. & Hernik, J. (2021) The impact of the COVID– 19 pandemic on the importance of urban green spaces to the public. Land Use Policy 113 1–11.
https://doi.org/10.1016/j.landusepol.2021.105925
Sinkonen J. (2023) Kaupungistuminen ja ekososiaalinen hyvinvointi, Ihminen ja ympäristö.
Luento, Joensuu, 17.1.2023.
UN Habitat. For a Better Urban Future. 2012–2023 United Nations Human Settlements Programme. Urban planning (2023). https://unhabitat.org/topic/urban–planning
Viherympäristöliitto ry (2017) Kaupunkivihreä: opas toimintaan. https://www.vyl.fi/site/assets/files/1430/who-opas_kaupunkivihrea_-_opas_toimintaan.pdf