CityCen tutustui Lontoon hybridikiinteistöihin

Kaupunkikehityshankkeiden toteutusmallit CityCen -hankkeen tutkijat ja yhteistyökumppanit vierailivat Lontoossa tutustumassa paikallisiin hybridikiinteistöihin ja kiinteistökehittämiseen. Matkalta tarttui mukaan ajatuksia niin hybridikiinteistöistä kuin niiden kehittämisestäkin. Tässä matkapäiväkirjauutisessa voit lukea opintomatkasta ja kaikista kohteistamme matkanjohtajan kommentein.

Keskiviikko

Yksi, kaksi, kolme– ryhmäläisten laskeminen alkoi heti lentokentältä, kun suurin osa CityCenin matkaajista kokoontui laukkuhihnalle Lontoossa. Matkaan oli lähdetty hyvissä ajoin, ja lennot sekä laukkujen noutaminen sujuivat sukkelaan. Oli aika hypätä metroon ja aloittaa loppumatka kohti hotellia.

Kaikki matkalaiset kokoontuivat yhteen samana iltana CitizenM, Tower of Londonin ala-aulaan, jossa oppaamme Lilli Hoikka odotteli hyvissä ajoin. Metron odottamaton pysähdys viivästytti ryhmää, mutta ehdimme juuri ajoissa kuulemaan Lontoon hallintorakenteesta ja kiinteistökehittämisestä. Jokainen sai mukaansa muistiinpanot, joista luntata täkäläisiä käsitteitä ja toimijoita. Keskustelut jatkuivat yhteisellä illallisella, missä oli oiva tilaisuus kysellä vielä enemmän Lontoon tavoista. –ja 15: kaikki mukana!

Torstai

Tapasimme Cheyne Capitalin toimistolla Stornoway Housessa.

Cheyne Capital

Heti aamusta nautimme hotellin aamupalan ja jatkoimme matkaa aivan hotellin kyljessä olevan metrosisäänkäynnin kautta ensimmäiseen tapaamiseen: vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan Cheyne Capitalin toimistolle lähellä Buckinghamin palatsia. Siellä meitä oli vastassa UK Real Estate -liiketoiminnan johtaja Arron Taggart, joka keskusteli kanssamme suurten kiinteistökehityshankkeiden haasteista.

Matkan varrelta oli hyvin aikaa napata ryhmäkuva Buckinghamin palatsin pilkistäessä puiden takaa.

Cheyne Capital on ollut mukana projekteissa, kuten Wembleyn uudelleenkehittämisessä ja Brent Cross Town -projektissa. Keskusteluissa käytiin läpi teemoja kuten infrastruktuuri, rahoituslähteet ja haasteet, valtion tuki, liikennejärjestelyt, yhteisöjen tuen saaminen, vuorovaikutusstrategiat ja placemaking-strategiat.

Oli hienoa kuunnella, kuinka asuntojen ja alueiden rakentamisessa otettiin huomioon niin keskiluokkaiset, rikkaat kuin köyhemmät ihmiset. Yllättävänä asiana saimme tehtäväksi miettiä kysymystä: kannattaako hybridikiinteistöjä rakentaa, jos on helpompi jakaa toiminnot eri rakennuksiin?

Television Centre ja White City Place

Television Centren julkinen aukio oli monipuolisesti kahvittelijoiden, taiteilijoiden ja ohikulkijoiden käytössä syyskeleissä.

Pyörähdimme katsomassa Stanhopen, Mitsui Fudosan UK:n ja Aimcon uudelleen kehittämää BBC:n entistä päämajaa Television Centreä. Vuodesta 2012 eteenpäin jatkunut projekti sisältää asuntoja, työtiloja, ravintoloita, kuntosalin, Soho Housen jäsenklubin, hotellin ja elokuvateatterin. Lisäksi rakennuksessa on yhä BBC:n studio. Suojellun, kaarevan päärakennuksen ja muiden uusien rakennusten suunnittelusta vastaavat AHMM arkkitehdit sekä seitsemän muuta arkkitehtitoimistoa.

Aamun tapaamisen kyseenalaistaessa hybridikiinteistöjen helppoutta ja mahdollisuuksia, oli kiinnostavaa nähdä onnistunut kohde, jonka ympärillä oli tervettä vilinää niin viereisestä White City Place -hankkeesta ja Westfieldin ostoskeskuksesta. Ostoskeskus tarjosi sopivan pysähdyksen lounaalle monipuolisen ravintolavalikoimansa ansiosta. Ryhmän hajaantuessa omille teilleen, sai laskea tarkasti, että kaikki jatkoivat yhdessä seuraavaan kohteeseen.

Dudley House ja 300 Harrow Road

Kuvassa on kolmea eri korkeutta oleva talo, jonka julkisivut ovat erivärisiä korkeuksien mukaan. Vasemmalla korkein, keskellä matala ja oikealla korkea, mutta ei yhtä korkea kuin vasemmalla. Etualalla on ihmisiä tarkastelemassa taloa.
Dudley Housen julkisivu erottelee toisistaan 22-kerroksisen asuintornin, väliosan ja 7-kerroksisen poikakoulun.

Auringonpaisteisen kanaalin kupeessa tapasimme Child Graddon Lewis arkkitehtien ja suunnittelijoiden johtajan James Felsteadin. He olivat suunnitelleet kaksi lähekkäistä projektia Westminsterin kaupunginvaltuustolle yhteistyössä Willmott Dixon urakka- ja sisustustyöryhmän kanssa.

Projekteissa oli yllättävä sekoitus eri toimintoja samassa rakennuksessa – hybridihankkeen tyylillä. 2019 valmistunut Dudley House yhdistää asuinkerrostalon katutasossa olevaan kirkkoon ja kauppoihin, sekä aivan vieressä kiinni olevaan Marylebonen poikakouluun.

Koulun katolla ja kellarissa on kattavat liikuntatilat.

Harrow Road puolestaan tuo uutta elämää Paddingtonin haastavalle alueelle 112 kohtuuhintaisen asunnon, päiväkodin, yhteisön tilojen ja kahvilan avulla. Siellä tapasimme myös Westminsterin kaupunginvaltuuston viestintä- ja sitoutumispäällikön Lukas Holdenin, joka kertoi kaupungin ja asiakkaan näkökulmasta hankkeiden toteutuksesta. Projekti muotoutuu hyvin sijaitsevaan ympäristöön ja odottaa vielä viimeisiä asukkaitaan.

Korkea ja hieman matalampi asuintorni rinteessä. Taloja yhdistää ylemmän pohjakerroksen kohdalla yhteis- ja kauppatilat. Edessä on puu ja vehreä leikkikenttä.
Kaksi Harrow Roadin kolmesta rakennuksesta, joiden edessä on lasten leikkikenttä.

Oli innostavaa kuulla, kuinka Dudley Housen suunnitelma ensin mietitytti, mutta sitten muodostui onnistuneeksi hybridihankkeeksi, joka sai vielä jatkoa samojen toimijoiden jatkaessa yhteistyötä uudessa hankkeessa.

Harrow Roadin yhteistilat ovat jo nyt olleet monipuolisessa käytössä, kuten Halloweenin aikaan näyttelytilana.

Perjantai

Heti aamulla kävelimme hotellilta kuuluisan Tower Bridgen yli Thamesin toiselle puolelle katsomaan lähempää Sellarin toteuttamia the Shardia ja News Buildingia. Sumuinen sää vaikeutti yläilmoihin katselua, mutta toi hauskaa kontrastia aikaisempien päivien kirkkaisiin taivaisiin. Samalla ryhmä sai kuulla ympäröivän Southwarkin kaupunginosan kiinteistökehityshankkeista: Elephant & Castle Town Centre ja tuleva Southwark Over Station Development.

Shard on 2012 valmistunut 310 metrinen tornitalo, joka erottuu paremmin kaukaa kuin läheltä. Rakennuksen vieressä on sisäänkäynnit vilkkaille London Bridgen rautatie- ja metroasemille. 72 kerrokseen mahtuu monia kerroksia ravintoloita, toimistotilaa, hotellihuoneita ja asuntoja, joiden lisäksi asumattomia kerroksia on 95:en kerrokseen asti.

Shard kuvassa keskellä, yläosa on sumun peitossa. Muoto on kuin terävä sirpale kohti taivasta.
Shardin vieressä on Lontoon historiallisia kohteita, kuten Southwark Cathedral ja Borough Market.

Sellar

Seuraavaksi ohjelmassa oli vierailu Sellarin toimistolla kehitysjohtaja Jonathan Ringin ja projektiassistentti Hatice Akbalin kanssa. Heillä oli useita CityCenin ja yhteistyökumppaneidemme kiinnostuksen kohteisiin sopivia hankkeita, kuten Paddington Square, jonka ohi olimme kävelleet edellisenä päivänä. Julkisen liikenteen – etenkin metron ja rautateiden – läheinen sijainti jopa suoraan rakennusten alla, oli yleistä Sellarin nimikkohankkeille.

Tapaamisessa saimme kuunnella ja nähdä kattavien kuvien avulla, kuinka hankkeet ovat rakentuneet. Oli opettavaista kuunnella, mitä haasteita hankkeilla oli ollut ja kuinka niistä oli selvitty.

King’s Cross, Piercy & Co

Päivän päätteeksi hyppäsimme metroon kohti King’s Crossia, missä tapasimme Piercy & Companyn johtajan Matti Lampilan, sekä kaksi hänen kollegaansa: Guy Woodhouse ja Emmanouil Rentopoulos. Heidän seurassaan CityCen kiersi King’s Crossin täysin muuttuneella alueella ja tutustui Piercy&Co toimintaan alueella, kuten heidän King’s Cross R8 ja Regent Quarter projekteihinsa.

King’s Crossin Coal Drops Yard alkaa julkiselta aukiolta, jossa on lasten rakastamia vesisuihkuja.

Argent on kehittänyt King’s Crossia 2000-luvun alusta saakka ja rautatien asema-alue onkin nyt muuttunut ravintolakeskittymä Coal Drops Yardin, useiden suurten yritysten toimistojen sekä muiden toimintojen, kuten yliopiston, avulla moderniksi ja miellyttäväksi alueeksi.

King’s Cross mainittiin jo ensimmäisellä tapaamisella yhtenä onnistuneen aluekehittämisen esimerkkinä. Nyt oli mielenkiintoista nähdä asemaseudusta muutakin kuin kaupungin puolelle avautuvat King’s Crossin ja St Pancrasin julkisivut. Niiden takana piilotteli eloisa ympäristö, joka oli täynnä erilaista arkkitehtuuria. Tapaaminen lopetti hyvin opintomatkan kohdevierailut ennen seuraavan päivän kävelykierrosta.

Piercy & Co arkkitehdit ovat suunnitelleet Coal Drops Yardin toiseen päätyyn kaksi taloa, joista toinen on kuvassa.

Lauantai

Osan ryhmästä lennettyä jo takaisin Suomeen, aloitimme kävelykierroksen hotelliltamme, jossa on CityCenin tutkimukseen sopivasti hybriditoimintoja, kuten kahvila, työskentelytiloja ja metropysäkki. Hollantilainen hotelliketju pyörii myös tunnetulla edullisen luksuksen periaatteella, joka näkyy huoneiden minimalistisina mutta laadukkaina valintoina.

Hotellin seitsemännen kerroksen näköalatasanteelta oli upeat maisemat kaupunkiin.

Kävelykierros sisälsi muutamia kaupunkikuvasta tunnettuja kohteita sekä hybridikiinteistöjä. Yövyimme hyvin lähellä Lontoon vanhinta kirkkoa, sekä Leadenhall Marketin aluetta, joka selvisi suuresta tulipalosta ja maailmansodan pommituksista tähän päivään.

Kaduilla näkyi halloween-koristeita ja -hahmoja viikonlopun aikana.

Muita tuttuja maamerkkejä olivat Walkie-Talkie, Skanskan toimistotornitalot Scalpel ja Gherkin, sekä Liverpool Street Station. Sellar suunnittelee uutena projektinaan Liverpool Street Stationin uudelleenkehittämistä, mutta suunnitelmat ovat vielä hyväksyttävinä.

2020 avattu 22 Bishopsgate tuo hybriditoimintoja toimistotaloon mm. sisällyttämällä sinne ravintoloita, kauppatiloja, tuoreruokatorin, kuntosalin ja ilmaisen julkisen näköalatasanteen Horizon 22. Julkinen näköalatasanne löytyy Stanhopen rakentamasta 8 Bishopgate rakennuksestakin, joka on 22 Bishopsgaten vieressä. Harmi kyllä vapaat ajat olivat menneet, eikä ryhmä päässyt katsomaan maisemia kummastakaan.

Kiersimme myös Spitalfieldsin alueella, missä on Bishops Square, eli katettu markkina-alue, johon kuuluu toimistoja, asuntoja, yhteisötiloja, kahviloita ja ravintoloita.

Bishops Squaren uusi julkinen tila, joka on suurempi kuin Covent Gardenin Piazza, on koristeltu esimerkiksi eläinpatsain.

Lauantain ohjelma päättyi The Stage Shoreditchin, White Collar Factoryn ja The Bowerin jälkeen New London Architecture (NLA) esittelyyn London Centressä. Siellä näimme kaupunkia kolmen eri pienoismallin muodossa ja tutustuimme Lontoon rakentamisen historiaan ja tulevaisuuteen.

Mallit auttoivat kokoamaan ajatuksia ja tunnistamaan Lontoon skaalaa.

Sunnuntai

Sunnuntaina viimeisilläkin matkalaisilla tiet erkanivat ja lennot lähtivät kohti Suomea. Osa ehti vielä kierrellä Lontoon katuja aamutuimaan. Barbicanin kaupunginosa on tunnettu brutalistisista rakennuksistaan, jotka luovat omalaatuista kaupunkikuvaa. Näihin näkymiin ja viimeisiin erilaisiin rakennuksiin ja kävelyreitteihin oli hyvä lopettaa tämänkertainen opintomatka. Opeista ja matkalla syntyneistä ajatuksista enemmän seuraavassa uutisessa.

Vehreät parvekkeet ja vesi tekivät brutalistisesta miljööstä miellyttävämmän.

Hankkeen kuulumisista voi lukea lisää CityCen-kotisivuilta.

Lisätietoja:

Jukka Puhto, TkT
Johtaja, Kiinteistökehittämisen osaamiskeskus
jukka.puhto@tuni.fi

Teksti ja kuvat:

Alisa Hakola, YTM
Tiedottaja ja tutkija, CoreLab
alisa.hakola@tuni.fi

Yhteistyökumppaneina CityCen-hankkeessa toimivat AFRY Ark Studio, Helsingin kaupunki, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli Oy, KPMG Oy Ab, Lahden kaupunki, NCC Property Development Oy, Oulun kaupunki, Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy, Skanska CDF Oy, Talonrakennusteollisuus ry, Turun kaupunki ja Vantaan kaupunki.