Mitä lähtöedellytyksiä hybridikiinteistökehityshankkeilla on?

Yhteiskunnallisesti tärkeä aihe kerää ympärilleen myös aktiivisen yhteistyöverkoston.

Mitä lähtöedellytyksiä on niinkin laajalle hankkeelle kuin hybridikiinteistölle? Kehittämisessä on otettava monta seikkaa huomioon, sillä riskit ovat myös suurempia hybridikiinteistökehityshankkeissa. Näitä seikkoja kävimme läpi Kaupunkikehityshankkeiden toteutusmallit – CityCenin kanssa.

CityCen on tuore tutkimushanke, joka keskittyy kaupunkikehittämiseen hybridikiinteistöjen näkökulmasta. Ohjausryhmän kokouksessa ja työpajassa sukelsimme taas hieman syvemmälle hybridihankkeiden ytimeen. Keskityimme nyt aivan ensimmäiseksi pohdittavaan kysymykseen: Mitkä ovat hybridihankkeiden toteutusedellytykset?

Ensinnäkin hybridikiinteistön täytyy olla sellainen, että sijoittajat ovat kiinnostuneita ja valmiita rahoittamaan rakentamista. Vahva taloudellinen pohja auttaa selviämään myös mahdollisista haasteista. Näiden lisäksi uskottava ja toteutuskelpoinen liiketoimintasuunnitelma on hyvä olla tehtynä. Hybridihankkeiden kannattavuutta määrittää paljon myös sijainti ja ympäröivä infrastruktuuri. Kuinka monta potentiaalista asukasta tai ostajaa alueella on? Millaiset ovat kulkuyhteydet? Entä minkälainen tilanne on tulevaisuudessa?

Etäyhteydet mahdollistivat taas laajan osallistumisen tapaamiseen.

Kuka hyötyy hybridihankkeista?

Hybridikiinteistöistä ei ole onnistuessaan hyötyä vain sijoittajille ja rakentajille, vaan myös kaupungille ja asukkaille. Hankkeen hyödyt avautuvat toimijoille eri tavoin. Kaupungit voivat pitää arkkitehtuurisesti kauniista rakennuksesta, joka edistää asukkaiden tyytyväisyyttä ja kaupungin hyvinvointia. Asukas tai yrittäjä voi taas hyötyä hyvin suunnitelluista ja tehdyistä sisätiloista, joissa on mukava asua ja yrittäjän harjoittaa liiketoimintaa.

– Hybridikiinteistön on ennen kaikkea tuotava lisäarvoa loppukäyttäjälle, oli kyseessä asukas tai yrittäjä. Asunto itsessään ei luo arvoa, vaan on oltava haluttavaa myös asua siellä. Projektin olisi oltava kestävä niin teknis-taloudellisesti kuin sosiaalisestikin: parhaimmillaan se tuo lisäarvoa myös koko yhteiskunnalle. Aina on hyvä muistaa myös kestävän ja ilmastoviisaan rakentamisen periaatteet, pohtii Skanskan kaavakehitysjohtaja Ulla Kuitunen.

Miten CityCen liittyy hybridikiinteistökehityshankkeisiin?

– Olen ollut CityCen-hankkeessa mukana aivan alun ideoinnista asti. Hybridihankkeissa on ollut jo pitkään tarvetta tämän kaltaiselle hankkeelle, joka yrittää jäsentää niiden kulkua yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Aikaisemmin hankkeita on tehty yksin aika siiloutuneissa näkökulmissa, joissa esiintyy usein ristiriitoja ja kitkaa. CityCenin aikana näitä saadaan toivottavasti käsiteltyä, kertoo Oulun kaupungin kaavoitusjohtaja ja CityCenin ohjausryhmän puheenjohtaja Kari Nykänen.

Käytännössä näkökulmien yhdistämisen huomaa jo työpajakeskustelua seuraamalla. Pöydän ääressä istuu kaupunkien edustajia, rakennusyrityksiä, kiinteistösijoittajia, kaavoittajia ja tutkijoita. Kukin tuo omat huomionsa ja kokemuksensa toisten kuultavaksi. Kokenut tutkijaryhmämme kerää huomiot yhteen, ja jatkamme matkallamme kohti yhtenäistä ymmärrystä hybridikiinteistökehityshankkeiden toteutusmalleista.

Seuraavaksi luvassa on CoreLab-aamukahvit, sekä seuraavien tapahtumien suunnittelua.

Lue lisää toiminnastamme CityCenin kotisivuilta.

Ilmoittaudu CityCenin CoreLab-aamukahviwebinaariin 26.4.!

Lisätietoja:

Jukka Puhto, TkT
Johtaja, Kiinteistökehittämisen osaamiskeskus
jukka.puhto@tuni.fi

Teksti ja kuvat:

Alisa Hakola, YTM
Tiedottaja ja tutkija, CoreLab, Kiinteistökehittämisen osaamiskeskus
alisa.hakola@tuni.fi

Yhteistyökumppaneina CityCen-hankkeessa toimivat AFRY Ark Studio, Helsingin kaupunki, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli Oy, KPMG Oy Ab, Lahden kaupunki, NCC Property Development Oy, Oulun kaupunki, Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne Oy, Skanska CDF Oy, Talonrakennusteollisuus ry, Turun kaupunki ja Vantaan kaupunki.