Laajennettu todellisuus ja pelimoottorit voivat estää vaaralliset virheet

Miehellä on päässä XR-lasit ja käsissä ohjaimet. Taustalla näkyy kaksi muuta henkilöä keskustelemassa tilavassa huoneessa, sekä suuri televisio, mistä näkyy miehen näkemä virtuaalitodellisuus.
SmartDesign-hankkeen työpaja innosti ideoimaan ja testaamaan erilaisia tapoja hyödyntää laajennettua todellisuutta ja pelimoottoreita omassa työssä.

Laajennettu todellisuus (XR) tarjoaa mahdollisuuksia hioa yritysten suunnitelmia ja niiden toteutusta ennen tuotteen rakentamisen aloittamista. Lisämahdollisuuksia syntyy, kun XR-teknologiaan yhdistetään pelimoottorit, jotka tuovat käyttäjän liikkeen virtuaalitodellisuuteen. Näin voidaan välttyä virheiltä, kuten liian kapeiden käytävien rakentamiselta, oleellisten pistokkeiden puuttumiselta tai vaikkapa hätätilanteessa väärän sammuttimen käytöltä.

Tampereen yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKin Älykkään suunnittelun digityökalut (SmartDesign) -yhteishanke järjesti toisen työpajansa Hämeenlinnassa XR-teknologioiden ja pelimoottorien hyödyistä. Mukaan saapui kiinnostuneita osallistujia kaupungeilta ja yrityksistä. Keskustelua käytiin digiteknologioiden hyödyistä juuri heidän tilanteisiinsa sopivasti.

Ensin HAMK erityisasiantuntija Mikael Bowellan kuitenkin kävi läpi XR-teknologioiden ja pelimoottorien historiaa, hyötyjä ja haasteita.

– Työpajassa kävimme läpi, kuinka XR-teknologiat ovat jo nyt hyödyllisiä työelämässä. XR, yhdessä pelimoottoreiden tuomalla interaktiivisuudella, elämyksellistää mm. perehdytystä tai koulutusta ja auttaa myös kentällä huollon apuna tai tehtaassa kokoonpanossa. Työtehtävät saadaan tehtyä nopeammin ja virheettömämmin, ja oppimisen muistijälki on parempi. Teknologiaa voidaan käyttää myös mm. infran visualisoimiseen ja muuhun suunnittelutyöhön, sanoo Bowellan.

Yritysten näkemät hyödyt XR-teknologioille

Aivan kaikkeen XR:stä ei nähty olevan merkittävää lisähyötyä. Esimerkiksi virtuaalitodellisuudessa esitellyt mallit saattavat luoda vääristäviä mielikuvia valmiista kohteesta, jos malli ei täydellisesti vastaa kohteen lopullista toteutusta. Erilaisia XR:n hyödyntämisen tapoja keksittiin kuitenkin huomattavasti enemmän.

– XR-teknologiat tekevät mahdottomasta mahdollista. Kun halutaan kokea ”siellä olemisen tuntu” ja annetaan mahdollisuus tehdä vaarallisiakin virheitä turvallisesti, on paras ratkaisu virtuaalitodellisuus. Monikäyttäjäratkaisut mahdollistavat usean henkilön pääsyn samaan tilanteeseen ja voidaan jakaa osaamista etänä säästäen aikaa ja muita resursseja, kertoo Fynd Reality Senior Manager of Sales & Business Development Jani Leskinen.

Leskinen esitteli Fynd Realityn kehittämää demoa vesilaitoksen tarkastuksesta yhdessä Norjassa sijaitsevan kollegansa kanssa. Työpajassa pystyi kokeilemaan myös HAMKin Virtuaalinen Varasto Osaamisen Kasvattamisessa ja Valmistavan Teollisuuden Virtuaaliset Tuotteet -hankkeissa tehtyjä virtuaalitodellisuusympäristössä olevia koulutussovelluksia.

Demoja testatessa osallistujilla oli mahdollisuus keskustella vapaammin XR-teknologioiden mahdollisuuksista ja kuinka esimerkiksi esitelty demo soveltuisi heidän tarpeisiinsa.

– SmartDesign työpajassa parasta oli kuulla mm. kuntien edustajien tarpeista ja ajatuksista teknologian hyödyntämisessä, Leskinen kertoo.

Seuraavat työpajat

Seuraavat SmartDesign-hankkeen työpajat järjestetään 11.11.2025 Tampereella ja 26.11.2025 Hämeenlinnassa. Tampereen yliopisto johdattelee yritykset hyödyntämään älykkään suunnittelun digiteknologioita rakennusalalla ja HAMK puolestaan esittelee tilakeilauksia ja niiden käyttöä pelimoottoreissa. Tervetuloa mukaan laittamalla viestiä Jaakolle tai Mikaelille!

Tutustu työpajan PowerPoint-esitykseen (pdf): SmartDesign-HAMK-työpaja-2

Lisätietoja:

Jaakko Kinnunen
Projektipäällikkö, CoreLab
Tampereen yliopisto
jaakko.kinnunen@tuni.fi

Mikael Bowellan
Erityisasiantuntija, tki
HAMK Tech
mikael.bowellan@hamk.fi
+358407403368

Teksti ja kuva:

Alisa Hakola
Tutkija ja tiedottaja, CoreLab
Tampereen yliopisto
alisa.hakola@tuni.fi

Tampereen yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteishanke Älykkään suunnittelun digityökalut (SmartDesign) on EAKR-rahoitteinen. Rahoituksen ovat myöntäneet Pirkanmaan liitto ja Hämeen liitto. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

 

Euroopan unionin osarahoittama logo

Pirkanmaan liiton logo

Hämeen liiton logo

Lue seuraavaksi