Teoreettisia näkökulmia opetustyöhön

Pedagogisesti painottuneet teoreettiset ja käsitteelliset näkökulmat tarjoavat tutkimuksellista tietoa ja toimivat ikään kuin ”taskulamppuina” (Luoma 2009; Mälkki & Mansikka-aho 2020, s. 40) tarkasteltaessa oppimisprosesseja ja opetuksen käytäntöjä. Yksittäiselle opettajalle ”taskulamput” mahdollistavat oman opetustyön käytänteiden sekä oppimisprosessien ohjaamisen tarkastelemisen ja omaa toimintaa ohjaavien käsitysten näkyväksi tekemisen. Opettajan henkilökohtaiset käsitykset tiedosta, oppimisesta ja opetuksesta vaikuttavat opettajan työhön ja opettamiseen monella tavalla, ja ”taskulamppujen” avulla on mahdollista tarkastella omaa opetustyötä ohjaavia näkemyksiä, uskomuksia ja käsityksiä suhteessa tutkittuun tietoon opettamisesta ja oppimisesta.

Oppimiskäsitys (engl. conception of learning) on yksi keskeisistä opetustyötä ohjaavista henkilökohtaisista käsityksistä. Oppimiskäsitys on henkilökohtainen käsitys ja ymmärrys siitä, mitä oppiminen on tai miten ihminen oppii. Opettaja rakentaakin opettamiskäytäntönsä ja perustaa työnsä sekä oman pedagogisen ajattelunsa vahvasti oman oppimiskäsityksen sekä myös opettamiseen liittyvien henkilökohtaisten olettamusten ja uskomusten pohjalta (Murtonen 2017, s. 63; Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009, s. 194).

Oppimiskäsitys luo perustan oman pedagogisen ajattelun ja käyttöteorian kehittämiseen. Käyttöteoria on laaja ja systemaattinen opetusta koskeva opettajan henkilökohtainen teoria, joka luo puitteet käytännön toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole olemassa yhtä mallia tai teoriaa, joka sopii kaikille, vaan tärkeämpää on tulla tietoiseksi siitä, mitkä asiat ohjaavat omaa pedagogista ajattelua, toimintaa ja millaista oppimisprosessia oma toiminta tukee ja tuottaa. Erilaisten oppimisprosessien ohjaajan onkin tärkeää olla tietoinen siitä, mitä oppimisesta ajattelee sekä mistä näkemys hyvästä oppimisesta ja opettamisesta on peräisin. On myös hyvä tarkastella millä tavalla oma oppimiskäsitys suhteutuu ajankohtaiseen tutkimuskirjallisuuteen tai oppimisen teorioihin sekä millaisia käytännön ratkaisuja oman oppimis- ja opetuskäsityksensä pohjalta tekee. Oman työn reflektointi, palautteen kerääminen, kollegoiden kanssa keskustelu ja yhteisöllinen suunnitteleminen ovat keskeisiä omien käsitysten ja uskomusten ymmärryksen lisäämisessä, sekä oman toiminnan tietoiseksi ja näkyväksi tekemisessä.

”The problem of the pupils is found in subject matter; the problem of teachers is what the minds of pupils are doing with the subject matter – The teacher has to be a student of the pupil’s mind”

Nilssen & Solheim 2015

Koska opetus- ja oppimistilanteet ovat aina vuorovaikutteisia, on hyvä muistaa, että tilanteissa on läsnä muitakin käsityksiä oppimisesta ja oppimisprosessin ”oikeanlaisesta” kulusta. Vuorovaikutuksessa ovat sekä oppijan, oppimisprosessin ohjaajan kuin myös oppimisen kohteeseen liittyvät käsitykset (katso alla). Oppimisprosessin ohjaajan tuleekin kuunnella ja olla vuorovaikutuksessa oppijoiden kanssa, jotta tilanteessa voidaan tulla tietoisiksi eri käsityksistä (mukaan lukien omista) ja ymmärtää eri käsitysten vaikutukset oppimisprosessissa. (vrt. Nilssen & Solheim, 2015.)

Oppimis- ja opetusympäristö (Murtonen 2017, s. 68).

Oppimisen teorioista lyhyesti

Eri oppimisen teoriat (theories of learning; learning theory) selittävät oppimista tieteelliseen tutkimukseen pohjaten. Ne sisältävät ”tietoa ja tiedon rakentumista sekä ihmistä ja ihmiskäsitystä koskevia teoreettisia oletuksia” (Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009, s. 194). Oppimisteoriat ovat muuttuneet ja kehittyneet yhteiskunnallisen kehityksen vaikutuksesta sekä tutkimuksen kehittyessä ja laajentuessa. Oppimisen teoriat ammentavat nykyään tietoa monilta eri tieteenaloilta samalla rikastaen, mutta myös laajentaen käsitystämme oppimisesta. Erilaisten oppimisen teorioiden ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, miksi tietyt opetuskäytännöt ovat keskiössä minäkin hetkenä koulutuksen kentällä ja mihin näkemyksiin lähestymistavat perustuvat. Tällä sivustolla esitettyjen oppimisteorioiden (esim. transformatiivinen ja konstruktivistinen) katsotaan tukevan mm. linjakkaan opetussuunnitelmatyön käytäntöjä, mutta näiden lisäksi perinteisimpiä oppimisen tutkimuksessa käytettyjä teorioita ovat muun muassa behavioristinen, kognitiivinen sekä kokemuksellinen oppimisteoria (kts. esim. Stewart, 2012; Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009; Malinen 2000).

Transformatiivinen oppimisteoria

Nevgi ja Lindblom-Ylänne (2009) kirjoittavat transformatiivisen oppimisteorian korostavan oppimisessa eri asioiden pohtimista, reflektointia sekä kriittistä kyseenalaistamista kuin myös keskustelun ja ajatusten vaihdon tärkeää roolia oppimisprosessissa. Teorian mukaan (ks. esim. Mezirow 2000) ihmisen aikaisemmat kokemukset muodostavat viitekehyksen, jonka kautta yksilö tulkitsee ja antaa merkityksiä uusille kokemuksille sekä kohtaamilleen asioille. Oppimisen kannalta ihmisen onkin keskeistä tulla tietoiseksi siitä, millä tavoin ja mistä lähtökohdista käsin hän tulkitsee kokemuksiaan. Tämä tapahtuu tietoisen pohdinnan avulla, jolloin oppimisprosessissa keskeistä on pystyä kriittisen reflektion avulla saamaan uusi perspektiivi eli näkökulma aikaisemmin tuttuihin asioihin. Samalla on mahdollista tunnistaa ja kriittisesti tarkastella niitä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia uskomuksia ja arvoja, joiden puitteissa yksilön aiemmat käsitykset ovat muodostuneet (Hoggan, Mälkki & Finnegan 2017).

Reflektiota ja reflektoinnin taitoa pidetään nykyään hyvin keskeisenä työelämätaitona sekä jatkuvan oppimisen edellytyksenä. Reflektio on kuitenkin usein ihmiselle haastavaa: välttelemme luontaisesti uskomuksiemme ja käsitystemme kyseenalaistamista, koska ne ylläpitävät maailmankuvaamme ja hallinnantunnettamme. Uusien ja laajempien näkökulmien muodostaminen edellyttääkin usein epämukavien tunteiden, nk. reunatuntemusten kohtaamista ja lempeää hyödyntämistä irtautuaksemme itsestäänselvyyksistä ja laajentaaksemme ajattelua (Mälkki 2011; 2019). (kts. videot reflektiosta sivun loppuosasta)

Konstruktivistinen oppimisteoria

Konstruktivistisen oppimisteorian ja -käsityksen mukaan ihminen on aktiivinen tiedonkäsittelijä ja etsijä. Konstruktivismi esimerkiksi korostaa oppijan itsensä asettamia osaamis- ja oppimistavoitteita ja niihin sitoutumisen tärkeyttä oppimisprosessissa. Tavoitteet hahmottamalla ja niihin sitoutumalla oppija rakentaa itselleen mielekästä osaamiskokonaisuutta. Opettamisen rakenteistumista ohjaava konstruktiivisesti linjakas opetus kuvaa esimerkiksi sitä, miten ”arviointi ohjaa opiskelijoita asettamaan oppimistavoitteitaan ja miten opettaja – tiedostamalla ensin itse, mitkä ja millaisia ovat kurssin oppimistavoitteet – voi myös arviointia muuttamalla tukea opiskelijoita luomaan syvälliseen oppimiseen pyrkiviä oppimistavoitteita” (Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009, s. 226).

Konstruktivismi on tietynlainen sateenvarjotermi, ”joka kattaa kaikki sellaiset oppimisen teoriat, joissa painottuu oppijan oma aktiivinen tiedonmuodostamisen prosessi” (Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009). Konstruktivismin suuntausten välillä on painotuseroja. Esimerkiksi Tynjälä (2002, s. 39) jakaa suuntaukset mm. yksilö- ja sosiaaliseksi konstruktivismiksi. Suuntauksissa on vaihtelua muun muassa tiedonmuodostuksen näkökulmasta; tiedonmuodostamista voidaan tarkastella yksilöllisenä prosessina tai sosiaalisena, yhteisöllisyyttä korostavana prosessina (sosiokonstruktivistinen oppimiskäsitys).