Oppimateriaalien suunnittelu ja valinta on tärkeä osa koko oppimisprosessin suunnittelua. Laadukkaat ja saavutettavat oppimateriaalit tukevat opetuksen tavoitteita, ovat pedagogisesti tarkoituksenmukaisia sekä edistävät opiskelijoiden oppimista ja yhdenvertaisuutta.
Oppimateriaalien valinnassa ja suunnittelussa tulee olla aina jokin pedagoginen lähtökohta, jossa on mietitty, miten materiaalia hyödynnetään opintojaksolla, ja miten materiaalit edistävät osaamistavoitteiden saavuttamista. Sisällöntuotannon ja oppimateriaalin käsikirjoittamisen hallinta on siis tärkeä osa opettajan ammattitaitoa. Materiaaleja suunniteltaessa kannattaa miettiä myös, miten opiskelijat voisi osallistaa osaksi yhteisöllistä tiedontuottamista.
Digitaalisuus mahdollistaa hyvin monimuotoisten ja vaihtelevien aineistojen hyödyntämisen opetuksessa. Digitaalisen oppimateriaalin pedagoginen laatu syntyy monesta tekijästä. Siinä hyvin toteutettuun ja teknisesti toimivaan kokonaisuuteen yhdistyvät oppimisen kannalta keskeinen sisältö, mielekkäät tehtävät ja visuaalisuus.
Oppimateriaalien saavutettavuus
Oppimateriaalien saavutettavuus tarkoittaa sitä, että materiaalit ovat käytettävissä riippumatta esimerkiksi toimintakyvystä, kielitaidosta tai käytettävästä laitteesta. Saavutettavuuden huomioiminen on osa korkeakoulun lakisääteistä velvoitetta ja hyvää opetuskäytäntöä. Universal Design for Learning (UDL) ja Design for All -periaatteiden mukaan opetus suunnitellaan jo lähtökohtaisesti kaikille saavutettavaksi ja joustavaksi.
Verkko-oppimisympäristöihin tulevaa sisältöä suositellaan tuotettavaksi pienemmissä osissa ja erilaisissa formaateissa (esim. teksti, kuva, video, interaktiivisuus, jne.). Digitaalisen oppimateriaalin muotoa kannattaa harkita tavallista tarkemmin. Mieti, mitä kannattaa tuottaa tekstiksi, mitä osuuksia tekstistä voisi korvata videoilla, äänitiedostoilla, kuvilla, animaatioilla, peleillä, tehtävillä tai testeillä.