DigiCore, missä sä meet?

DigiCore-hanke on tehnyt poikkeuksellisen laajaa yritysyhteistyötä Tampereen yliopistolla. Kysyimme projektin puuhamiehiltä, mitä hankkeelle kuuluu.

Jaakko Kinnunen, DigiCore-hankkeen pääbyrokraatti, mitä hankkeelle kuuluu?

Kiitos kysymystä, oikein hyvää. Työpajatyöskentelyyn on tähän mennessä osallistunut yli neljäkymmentä yritystä, eli kiinnostusta on. Joukossa on rakennuttajia, suunnittelijoita, kiinteistöomistajia, arkkitehtejä, huoltoyhtiöitä ja myös jokunen teknologiafirma. 

Toimintamme on löytänyt paikkansa Pirkanmaalla ja tiedekunnassa. Uskallan jopa sanoa, että viidakkorumpu on levittänyt sanomaa sen verran, että meihin otetaan jatkuvasti enemmän yhteyttä yrityskentältä. EAKR-hanke on osoittautunut loistavaksi keinoksi kehittää elinkeinoelämän ja yliopiston yhteistyötä. 

Termograwmi
Dronen kameran korkea resoluutio edesauttaa erottamaan yksityiskohtia.

Hyvä, hyvä. Entäpä muut yhteistyötahot?

Olemme tiivistäneet yhteistyötä naapuritiedekunnan ja etenkin tietojohtamisen tutkimusporukan kanssa. Heidän kanssaan meillä on muutama mielenkiintoinen avaus tulossa, näistä kerrotaan myöhemmin lisää. 

Lisäksi olemme aloittaneet kokonaan uuden yhteistyön Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa. Tämä on lämmittää jopa tällaisen kylmän byrokraatin sydäntä. Heillä on jo kokemusta XT-teknologiasta, ja opimme varmasti toisiltamme paljon tulevaisuudessa. 

Edellä mainitsemani viidakkorumpu on myös levittänyt tietoa ulkomaille. Olemme luoneet suhteet esimerkiksi Saksaan, jossa tapahtuu pian jännittäviä asioita, joissa toivottavasti on mukana toimijoita myös Pirkanmaalta, jos ymmärrät mitä tarkoitan. 

Salaperäistä… Mutta mitä seuraavaksi tapahtuu?

Kevään aikana meille on tulossa työpajavieraiksi vielä useampia firmoja. Kokoamme myös parhaillaan lyhyttä kyselyä, jonka lähetämme ennen kesää kaikille kumppaneille. Kyselyn avulla saamme lisätietoa uusien teknologioiden mahdollisuuksista ja haasteista. Jaamme kyselyn tulokset somessa, jotta kaikki kiinnostuneet pääsevät tutustumaan keskusteluun, jota alalla käydään teknologioihin liittyen. 

Yritysten kanssa jatkamme myös tutustumista teknologioihin käytännön työssä. Mutta jos keskustelu siirtyy teknologian yksityiskohtiin, siirrän vastuun Heikille. 

XR-teknologia mahdollistaa esimerkiksi suunnittelun kolmiulotteisessa ympäristössä.

DigiCore-hankkeen virallinen teknologia-asiantuntija, Heikki Vuorinen, mitkä laitteet ovat herättäneet eniten kiinnostusta yrityskentällä?

Hankkeessahan on laitteistoa vähän laidasta laitaan, ja jokaisesta niistä löytyy mielenkiintoisia näkökulmia. Yrityksillä on tietysti hyvin vaihtevia intressejä ja  tarpeita, mutta yleisesti voidaan sanoa, että Varjon XR-teknologia on vedonnut varmasti jokaiseen vierailijaan jollain tasolla. Myös dronesta ja automaattisesta 3D-datan keräämisestä ollaan käyty pitkiä keskusteluita osallistujien kanssa.

Termogrammi2
Laadullisessa lämpökuvauksessa kohde erottuu ympäristöstään selkeästi.

 

Entäpä haasteet? Mitä haasteita esimerkiksi XR-teknologian käyttöön kira-alalla liittyy? Entäpä drone-hommat? 

Haasteitakin on. Ohjelmistot ja laitteet ovat pahimmillaan kalliita investointeja ja ne edellyttävät yrityksiltä sitoutumista niiden käyttämiseen ja omien toimitamallien päivittämistä. Muutenhan investointi jää helposti happanemaan varastohyllylle. Osittain näitä haasteita sivuaa myös se, että uudessa teknologiassa harvemmin on standardeja tai yhteisiä pelisääntöjä. Sellaisia kaikenkattavia ratkaisuja on harvassa ja monipuolinen käyttö tarkoittaa usein monien laitteiden ja ohjelmistojen kanssa toimimista ja niiden yhteensovittamista. Teknologia yksistään ei tee autuaaksi ja työntekijöiltä edellytetään aivan uudenlaista osaamista. UAV-puolella päivittynyt säätely on ehdottomasti selkeyttänyt toimintaa, mutta sen voi toki jossain tapauksissa nähdä myös rajoittavana tekijänä. 

Hankkeen avulla yritykset pääsevät testamaan uusia teknologioita käytännössä.

Jos vilkaiset hiukan tulevaisuuteen, mitkä ovat ne teknologiat, jotka kira-ala ottaa lähivuosina laajasti käyttöön?

Laaja-alaisuudesta on vaikea sanoa, mutta uskon että alan kannalta merkittävimmät muutokset tapahtuvat tiedon keräämisen automatisoitumisen sekä robotiikan ja  mobilisaation saralla. Näissä varmasti kaikissa tekoälyllä tulee olemaan iso rooli. Miten esimerkiksi tekoälyn avulla pystytään yhdistämään suuria ja erilaisia tietoläheitä jalosteituiksi kokonaisuuksiksi. Näillä on varmasti iso rooli erityisesti korjausrakentamisen tulevaisuudessa. 

 

Jos haluat olla mukana kira-alan digitalisaatiossa, ota yhteyttä projektin vetäjiin Vuorinen&Kinnunen!

Jaakko Kinnunen, FM
CoreLabin projektipäällikkö, viestintävastaava
050 437 7144

Heikki Vuorinen, arkkitehti SAFA
Rakennetun ympäristön tiedekunta, arkkitehtuuri
040 749 3561