Regeneratiivisuus tavoittelee kukoistavia ekosysteemejä ihmiselon rinnalle

Anna-Sofia Aaltonen (oik.) Rakennustalon ala-aulassa toisen diplomityöntekijän, Mariia Mitrofanovan kanssa.
Anna-Sofia Aaltonen (oik.) Rakennustalon ala-aulassa toisen diplomityöntekijän, Mariia Mitrofanovan kanssa.

Luontokato, ilmastonmuutos, ylikulutus, kiertotalous… Tiedostamme nämä kaikki todellisina nykypäivän haasteina. Samalla toimintatavat, joihin olemme tottuneet, eivät riitä ratkaisemaan niitä. Regeneratiivinen ajattelu tarjoaa ratkaisuna laajaa systeemimuutosta, joka perustuu kaikki vaikuttaa kaikkeen -ajatteluun. Mitä sitten on regeneratiivisuus ja regeneratiivinen ajattelu?

Nykyinen vastuullisuusajattelu pyrkii vähentämään luonnolle koituvia haitallisia vaikutuksia. Tässä ajattelutavassa ei kuitenkaan oteta huomioon luonnolle jo aiheutettuja vahinkoja, joita koituu jatkuvasti uusia vanhojen päälle. Tänäkin vuonna Suomi ylitti maakohtaisesti maapallon resurssien ylikulutusrajan jo huhtikuussa ja maailman tasolla tämä tapahtui heinäkuussa – aina vain aikaisemmin aiempiin vuosiin verrattuna1.

– Ongelmana on, että nykyinen tilanne on niin huono, että negatiivisten vaikutusten vähentäminen ei enää riitä. Myös monet nykyiset tavat, joita kutsutaan kestäviksi, aiheuttavat todellisuudessa edelleen haittaa ja negatiivisia vaikutuksia. Niinpä meidän täytyy alkaa luomaan positiivisia vaikutuksia ekosysteemeille, kertoo Tampereen yliopiston tutkija Anna-Sofia Aaltonen uunituoreessa diplomityössään Regeneratiivinen kiinteistökehittäminen ja kaupunkisuunnittelu.

Vastauksena tähän on esimerkiksi regeneratiivisuus, jonka suora käännös tarkoittaa uudistavaa. Näin regeneratiivinen ajattelu puolestaan pyrkii toivuttamaan luontoa ja ekosysteemejä nostamalla luonnon samalle tasolle ihmisen kanssa. Luontoa arvostetaan ja sen hyvinvoinnista huolehditaan. Aaltonen tutki regeneratiivisuuden periaatteita empiirisesti tutkimuksessa ilmenneiden teemojen avulla: luonto kumppanina, tulevat sukupolvet ja kaikki kiertää.

Haasteista yksi on siiloutuneisuus

Eräs niin kutsutun rege-ajattelun haasteista on käsitettävän aihepiirin laajuus: mitä kaikkea se kuvastaa? Jo sanapartena holistinen, eli kaikki-vaikuttaa-kaikkeen -ajattelu kuulostaa lähes mahdottomalta kuvitella yhdeltä istumalta. Mitä on ”kaikki” tässä asiayhteydessä? Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen?

Tämän ymmärtämisessä Aaltosen yli sata sivuinen diplomityö auttaa pääsemään alkuun. Kattavan ja oikeasti regeneratiivisen suunnittelun saavuttamiseksi on kuitenkin luettava ja opittava paljon uutta. Suunnittelu eroaa ajattelusta siinä, että suunnitelmaan pitää kirjoittaa kaikki osat auki yhtenäisesti ja toimivasti pelkän ajattelun ja aiheen tiedostamisen sijaan.

– Regeneratiiviseen suunnitteluun meillä on vielä matkaa. Aihetta täytyy tutkia tarkemmin, jotta voimme esimerkiksi todentaa keinoja tuottaa nettopositiivisuutta ja siten luoda todistetusti toimivia suunnitelmia ja ratkaisuja. Toisaalta kira-alan toimijoilta itseltään vaaditaan toimia. Pelkästään tutkimus ei tuo regeneratiivisuutta käytännön toimintaan. Lisäksi tieto on hyvin siiloutunutta niin alan toimijoiden kesken kuin yleisesti ihmisten toiminnassa, selittää Aaltonen.

Tiedon siiloutuminen tarkoittaa sitä, että tietoa aiheesta ja kokeiluista on, mutta ne ovat jääneet niin kutsuttuihin ”siiloihin” jumiin ja siten toisten yritysten tai aiheesta kiinnostuneiden saavuttamattomiin.  Siiloutuneisuudesta päästään kuitenkin eroon organisaatiot ja siilot läpileikkaavalla työskentelyllä ja eri alojen yhteistyötä lisäämällä.

Positiivisena huomiona kaikki Aaltosen haastattelemat henkilöt olivat samaa mieltä siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Ilmastonmuutos on jo täällä, ja luontokato pitää saada kääntymään takaisin positiivisen puolelle. Se tulee maksamaan paljon, mutta asioille on pakko tehdä jotain.2

Diplomityöntekijöistämme voi lukea lisää KCRED-kotisivuilta ja uutisesta Kiinteistökehittämisen diplomityöt ovat tärkeä osa projekteja.

Lisätietoja:

Anna-Sofia Aaltonen
Tutkija, Kiinteistökehittämisen osaamiskeskus
anna-sofia.aaltonen@tuni.fi

Teksti:

Alisa Hakola
Tutkija ja tiedottaja, CoreLab
alisa.hakola@tuni.fi

1: Aaltonen käsittelee aihetta tutkimuksessaan. Lisäksi uusimmat tiedot WWF-kotisivuilta: https://wwf.fi/uutiset/2025/07/maailman-ylikulutuspaiva-on-tanaan-luontokato-ei-pysahdy-jos-ylikulutus-jatkuu/

2: Löytyy sivulta 75 Aaltosen diplomityöstä: Regeneratiivinen kiinteistökehittäminen ja kaupunkisuunnittelu