AgileCity – kohti ketterää kaupunkikehitystä

© Jonne Renvall Tampereen yliopisto. Tampereelta on jo konkreettinen tapaus tontin lohkomisen nopeuttamisesta.

AgileCity -hankkeen tarkoituksena on yhteistyössä kuntien ja yritysten kanssa tutkia ja parantaa kaupunkikehityksen prosesseja. LEAN-johtamisprosessin avulla pyritään sujuvaan ja asiakaslähtöiseen toimintamalliin, jossa kaavasta rakennuslupaan päästään nopeammin.

Aikaisemman PlanCity -hankkeen aihetta jatkava AgileCity pyrkii tarttumaan kaupunkikehityksen kokonaisuuteen ja kehittämään yhteistyötä, luottamusta ja tiedon hallintaa kuntien, yritysten ja asiakkaiden välillä. Tähän ajavat nykyiset muutostrendit, jotka vaativat muutosjoustavuutta muun muassa kaavoitukseen.

AgileCityn tavoite on monimutkainen ja haastava, mutta sen hyötyjä on jo todettu esimerkiksi Kimmo Sulosen väitöskirjatutkimuksessa, jossa LEAN-ajattelun avulla saatiin nopeutettua tontin lohkomisprosessia noin 90 prosenttia. LEAN onkin liiketoiminnan kehittämisen työkaluna toimintaa jatkuvasti parantava ja selkeyttävä sekä poistaa turhaa tekemistä, milloin prosessi muuttuu ketterämmäksi. Toisin sanoen se pyrkii järkevöittämään toimintaa mahdollisimman pienin kustannuksin.

– Kaupunkikehityksessä on usein vastakkainasettelua: kunta haluaa sitä, yritys tätä. Verkostoitumisen kehittäminen ja luottamuksen rakentaminen auttavat molempia osapuolia näkemään, että kehitys on kummallekin hyvä asia. Kunnille on hyvä keskittyä olennaiseen varsinkin, kun julkisen sektorin resursseista on pulaa yhä enemmän, toteaa Kimmo Sulonen.

Sulonen painottaa myös hiljaisen tiedon asemaa prosessia vaikeuttamassa, kun tieto on hajanaista ja vaikeasti saavutettavaa. Osana ongelmaa ovat erilaiset erot ryhmien välillä, mitkä tuottavat stereotyyppisiä mielikuvia ja erilaista asiantuntijapuhetta. Näin kommunikaatio ja ymmärrys osapuolten välillä voi olla täynnä väärinymmärryksiä ja siten pitkittää ja vaikeuttaa työskentelyä.

Mahdollisena työkaluna ymmärrystä helpottamaan Sulonen ehdottaa tekoälyä, joka voisi tehdä erilaisia puhetapoja ymmärrettäviksi. Tekoäly säästäisi myös aikaa kiireisessä työmaailmassa, jossa keskustelu jää muutenkin vähäiseksi. LEAN-prosessit voivat myös purkaa kiireen luomaa kierrettä.

AgileCity on käynnistymässä oleva hanke, jossa on jo alustavasti mukana kuntia ja yrityksiä. Aiheesta kiinnostuneet otetaan mielellään mukaan yhteistoimintaan kaupunkikehitystä kehittämään.

 

AgileCity -hankkeesta voi katsoa ja kuunnella lisää Kimmo Sulosen esittelemänä YouTubessa:

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

 

Lisätietoja:

Kimmo Sulonen
Tutkijatohtori, Tampereen yliopisto
Kaavoitusjohtaja, Ilmajoen kunta
Konsultti, Lexcell Oy
kimmo.sulonen@tuni.fi

Jaakko Kinnunen, FM
CoreLabin projektipäällikkö, viestintävastaava
050 437 7144