Puusta pitkälle -julkaisu: opiskelija-asuntoja syntyy nyt puusta

14-kerroksinen Joensuun Lighthouse on yksi Suomen opiskelija-asumiseen rakennetuista puukerrostaloista ja samalla Suomen korkein puukerrostalo.

Digitaalinen julkaisu kertoo puurakentamisesta Suomessa ja tutustuu myös opiskelija-asumiseen. Ympäristöministeriön julkaisun tavoitteena on kasvattaa suuren yleisön tietoisuutta teollisesta puurakentamisesta.

Puusta pitkälle -julkaisu esittelee puurakenteisen opiskelija-asumisen ideakilpailun, joka järjestettiin Tampereella, Oulussa ja Aalto-yliopistolla vuosina 2019-2020. Kilpailun toteuttamisessa olivat mukana myös paikalliset opiskelija-asuntosäätiöt ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Julkaisu on vapaasti luettavissa ja ladattavissa täältä: Puusta pitkälle_pdf

Julkaisussa esitellään kolmen eri korkeakoulun voittoisat suunnitelmat. Lisäksi jutuissa vieraillaan Kuhmossa puuelementtitehtaalla ja selvitetään, miksi juuri opiskelija-asuntosäätiöt ovat puurakentamisen suunnannäyttäjiä: Esimerkiksi Suomen kaksi korkeinta puukerrostaloa ovat opiskelija-asuntokäytössä. Tampereen ideakilpailun voittanut suunnitelma on puolestaan jo valmisteilla.

  • Opiskelija-asuminen on puurakentamisen luonteva edelläkävijä. Opiskelijat arvostavat ekologisuutta ja puurakentaminen on yksi keino, jolla opiskelija-asuntoyhteisöt voivat tarjota ympäristöystävällistä asumista, SOA ry:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu
  • Arkkitehtikilpailu, jossa opiskelijat suunnittelevat opiskelijoille puusta oli puurakentamisen edistämisohjelman kannalta erittäin kiinnostava. Puun käyttö rakentamisessa on mihin arkkitehtiopiskelijat haluavat perehtyä ja siihen kilpailut ovat hyvä keino. Samalla tietoisuus kestävästä rakentamisesta lisääntyy. Tarvitsemme tulevaisuudessa puuta tuntevia suunnittelijoita enemmän ja enemmän eli töitä on tiedossa, ohjelmapäällikkö Petri Heino ympäristöministeriöstä sanoo.
Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Yhteistyötä yli tiedekuntarajojen

Julkaisun toteuttivat ympäristöministeriön aloitteesta Suomen opiskelija-asunnot SOA ry ja Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnan innovaatioalusta CoreLab.

Teemaan sopivasti työn toteutti kaksi Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijaa.

  • Tinja Hokkanen ja Minttu Kokko tekivät upeaa työtä projektin parissa. Työ vaati heiltä aktiivista ja omatoimista otetta. Oli mukavaa tehdä tällaista poikkitieteellistä yhteistyötä yliopiston sisällä, toivottavasti löydämme jatkossakin yhteisiä projekteja. Erikoiskiitos vielä Marko Ala-Fossille journalistiikan laitokselle. Hän auttoi meitä löytämään sopivat tekijät, CoreLabin projektipäällikkö Jaakko Kinnunen toteaa.

21-sivuinen julkaisu on tarkoitettu suurelle yleisölle, mutta myös rakentamisen ammattilaiset löytävät sen sivuilta varmasti mielenkiintoista luettavaa. Ympäristöministeriön tavoitteena on lisätä tietoa teollisesta puurakentamisesta ja olla aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa.

 

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Petri Heino, ympäristöministeriö
+358 295 250 203
petri.heino@ym.fi

Tenure track -professori Markku Karjalainen, Tampereen yliopisto
+358 405 832 127
markku.karjalainen@tuni.fi

CoreLabin projektipäällikkö Jaakko Kinnunen, Tampereen yliopisto
+358 504 377 144
jaakko.kinnunen@tuni.fi