Webinaari: TOSI-tilat ja tulevaisuuden oppimisympäristöt, 3.6. kello 9-10

Koronan myötä tutkimuksen ja opetuksen tavat ovat muutoksessa.

TOSI-tilat-tutkimishankkeen tavoitteena on kehittää tulevaisuuden oppimis-, tutkimus- ja työympäristöjen tilakonsepteja pandemian jälkeiseen aikaan siten, että ne ovat monistettavissa myös muille yliopistokampuksille.

Koronapandemia muutti pysyvällä tavalla tutkimuksen ja opetuksen arkea yliopistoilla. Pandemien väistyessä väki on jälleen palaamassa kampuksille, mutta etätyö ja -opiskelu ovat tulleet jäädäkseen. Tämän muutokset vaikutuksia selvittämään on nyt käynnistynyt Tampereen yliopiston TOSI-tilat-hanke yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa.

Tervetuloa mukaan hankkeen toiseen webinaariin 3. kesäkuuta kello 9-10! Voit ilmoittautua tämän linkin kautta.

 

 

 

 

 

 

Yliopistoyhteisön käyttäjäpersoonat pandemian jälkeisessä ajassa

09.00 Tilaisuuden avaus, Jessica Örn, johtaja, asiakkuudet, Suomen yliopistokiinteistöt Oy
09.05 Yliopistoyhteisön käyttäjäpersoonat pandemian jälkeisessä ajassa, Jenni Poutanen, yliopisto-opettaja, arkkitehtuuri
09.55 TOSI-tilat-hankkeen jatkoaskeleita, Jenni Poutanen, yliopisto-opettaja, arkkitehtuuri
10.00 Tilaisuuden päätös

 

Listätietoja:

Yliopisto-opettaja Jenni Poutanen
+358408490445
jenni.poutanen@tuni.fi

Tutkijatohtori Jukka Puhto
jukka.puhto@tuni.fi

 

TOSI-tilat-hankkeen tavoitteena on tarkastella tulevaisuuden oppimis- ja työympäristöjen toiminnan tarpeita sekä kehittää niihin liittyviä tilakonsepteja. Tutkimuksen tuloksena syntyy selvitys pandemian pysyvistä vaikutuksista tilojen käyttöön Tampereen yliopistossa sekä laajempi katsaus globaalissa kontekstissa yliopisto-opetuksen tulevaisuuteen. Hankkeessa ovat mukana Suomen Yliopistokiinteistöt oy, Tampereen yliopiston kampuskehitys ja Rakennetun ympäristön tiedekunta. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää ratkaisuja, jotka olisivat hyödynnettävissä laajemmin eri yliopistokampuksilla.